tämä tänne, mutta ajattelin kertoa omasta vauvakuumeestani ja kuinka olen teinivanhempien puolesta ja vastaan.
Olen kasvanut alkoholisti äidin kanssa, isälläni on paranodian oireita jonka vuoksi varhaiseläkkeellä. Vanhempani erosivat ollessani 9 v. Muutin äitini mukaan, joka oli hyvä ja huono päätös. Koko ikäni muistan äitini kadonneen ryyppy reissuille, muuttuvan väkivaltaiseksi hulluksi juodessaan alkoholia, hän on kiero kuin korkkiruuvvi (myös selvinpäin), rahan ahne ja muuta mukavaa.
Äitini joi työpaikkansa, opiskelunsa ja ruokarahat. Olen siis nähnyt nälkää, ja millon mistäkin hän on heittänyt minut pihalle, no onneksi minulla on ollut hevosharrastus lähellä sydäntä, eli menin tuttavani talliin yöksi jos äiti heitti pihalle.
Aloin seurustella ensimmäisen poikaystäväni kanssa 14 vuotiaana. Parempaa ensirakkautta tuskin voi nuorelle toivoa, harrastimme yhdessä musiikkia, kävimme ratsatamassa, suhde oli kaikin puolin hyvä. Poikaystäväni sisko sai lapsen, sitä hoidettuani minuun iski vauvakuume. En suunnitellut vauvan yrittämistä vielä siinä vaiheessa, mutta haaveilin siitä kuitenkin. Seurusteltuamme 1,5 vuotta suhteemme kariutui.
Samassa muutin pois kotoa, lähdin opiskelemaan ja äitini sai iltatähden. Minä olin ollut tuohon asti nuorin 4 sisaruksesta. Kaksi vanhinta sisarusta on äitni ensimmäisestä liitosta ja oikeus päätti heidän isälleen huoltajuuden heidän ollessa pieniä. Minä ja nuorempi isoveljeni olemme toisesta ja tämä iltatähti on nyt kolmannesta. Tämä äidin kolmas puoliso on aina vihannut minua, yrittänyt pakottaa minut muuttamaan pois kotoa (sillon kun vielä siellä asuin) ja ollut muutenkin aina kauhea ihminen kaikkia tuntemiani kohtaan.
No kun iltatähti syntyi, äitini masentui (ollut aina enemmän tai vähemmän) ja alkoi ryypätä. Minä menin kaiken vapaa-aikana hoitamaan pikkusiskoani jotta hänellä olisi edes yksi turvallinen syli. Opiskeluni jäivät toki jälkeen, siskollani oli koliikki n. 5kk ikään asti ja tottakai olin todella väsynyt niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Hoidin siskoani kaiken vapaa-ajan kunnes hän täytti 2 vuotta, jolloin sain tarpeekseni äitini manipulaatiosta. Hän yritti kiristää minua hoitamaan siskoani ja oletti sen olevan minun tehtävä. Huomasin voivani koko ajan huonommin, aina piti huolestua että onko siellä kaikki hyvin, onko sisko turvassa jne.
Päätin alkaa ottamaan etäisyyttä, joka oli äärimmäisen vaikeaa, koska aina kun lähdin äitini luota, siskoni huusi perääni kuin syötävä, "älä jätä, minä mukkaan!" Oli aina nuo sanat. Tätä ei siskoni tehnyt koskaan äidille eikä kenellekkään muulle, joka sai minut miettimään että tekisin kummin vain, olisin hoitamassa siskoani tai ottaisin etäisyyttä, kumpikin aiheuttaisi huonoa siskoni kannalta. Äitini oli näin 2 vuotena muutamaan otteeseen yrittänyt itsemurhaa ja yrittänyt lähteä ajamaan humalassa lapsi kyydissä.
Tein ensimmäisen sossu ilmoituksen siskoni ollessa n. 6 kk, sossussahan ei tapahtunut mitään, kävivät vain kylässä ja sanovat "kaikki ok". Toisen tein kun he olivat muuttaneet toiseen kuntaan jossa alkoikin tapahtua, mutta, äitini pääsi livistämään muuttamalla takaisin samaan kuntaan missä aikasemmin asui.
Sossu ilmoituksia on tullut yhteensä 6 kpl, eri tahoilta, silti sossu ei tee mitään. Olen elänyt ja elän edelleen tämä varjo pääni päällä, saan joka ilta toivoa että siskoni on kunnossa tai edes hengissä huomenna. Tämä on muuttanut minun vauvakuumettani, minulla on ollut vastuu siskostani, ja koen että on edelleen (siskoni 5v.) Joskus yhä haluan lapsia todella palavasti, mutta välissä pelkään että minä en pystyisi antamaan lapsilleni tarpeeksi hyvää elämää ja että jos minulla on lapsi, en voi auttaa siskoani jos hänellä on hätä esim. keskellä yötä.
Onneksi avokkini kanssa olemme samalla linjalla; lapsia tehdään sitten kun siihen on aikaa ja perusasiat kunnossa. En tiedä mitä on olla äiti mutta tuedän kyllä mitä arki pienen lapsen kanssa on, tämä on muuttanut minun himoani saada lapsia. Rakastan lapsia, haluan niitä joku kaunis päivä, mutta ei tänään :)
Toivon että kaikki teinit (tarkoitan nyt alle 19v.) jotka haaveilevat omasta lapsesta, miettikää kaksi kertaa, nauttikaa elämästänne, tehkää asioita jotta opitte elämästä, jotta olisitte elämässä viisaita ja hyviä oppaita lapsillenne. :)
Olen kasvanut alkoholisti äidin kanssa, isälläni on paranodian oireita jonka vuoksi varhaiseläkkeellä. Vanhempani erosivat ollessani 9 v. Muutin äitini mukaan, joka oli hyvä ja huono päätös. Koko ikäni muistan äitini kadonneen ryyppy reissuille, muuttuvan väkivaltaiseksi hulluksi juodessaan alkoholia, hän on kiero kuin korkkiruuvvi (myös selvinpäin), rahan ahne ja muuta mukavaa.
Äitini joi työpaikkansa, opiskelunsa ja ruokarahat. Olen siis nähnyt nälkää, ja millon mistäkin hän on heittänyt minut pihalle, no onneksi minulla on ollut hevosharrastus lähellä sydäntä, eli menin tuttavani talliin yöksi jos äiti heitti pihalle.
Aloin seurustella ensimmäisen poikaystäväni kanssa 14 vuotiaana. Parempaa ensirakkautta tuskin voi nuorelle toivoa, harrastimme yhdessä musiikkia, kävimme ratsatamassa, suhde oli kaikin puolin hyvä. Poikaystäväni sisko sai lapsen, sitä hoidettuani minuun iski vauvakuume. En suunnitellut vauvan yrittämistä vielä siinä vaiheessa, mutta haaveilin siitä kuitenkin. Seurusteltuamme 1,5 vuotta suhteemme kariutui.
Samassa muutin pois kotoa, lähdin opiskelemaan ja äitini sai iltatähden. Minä olin ollut tuohon asti nuorin 4 sisaruksesta. Kaksi vanhinta sisarusta on äitni ensimmäisestä liitosta ja oikeus päätti heidän isälleen huoltajuuden heidän ollessa pieniä. Minä ja nuorempi isoveljeni olemme toisesta ja tämä iltatähti on nyt kolmannesta. Tämä äidin kolmas puoliso on aina vihannut minua, yrittänyt pakottaa minut muuttamaan pois kotoa (sillon kun vielä siellä asuin) ja ollut muutenkin aina kauhea ihminen kaikkia tuntemiani kohtaan.
No kun iltatähti syntyi, äitini masentui (ollut aina enemmän tai vähemmän) ja alkoi ryypätä. Minä menin kaiken vapaa-aikana hoitamaan pikkusiskoani jotta hänellä olisi edes yksi turvallinen syli. Opiskeluni jäivät toki jälkeen, siskollani oli koliikki n. 5kk ikään asti ja tottakai olin todella väsynyt niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Hoidin siskoani kaiken vapaa-ajan kunnes hän täytti 2 vuotta, jolloin sain tarpeekseni äitini manipulaatiosta. Hän yritti kiristää minua hoitamaan siskoani ja oletti sen olevan minun tehtävä. Huomasin voivani koko ajan huonommin, aina piti huolestua että onko siellä kaikki hyvin, onko sisko turvassa jne.
Päätin alkaa ottamaan etäisyyttä, joka oli äärimmäisen vaikeaa, koska aina kun lähdin äitini luota, siskoni huusi perääni kuin syötävä, "älä jätä, minä mukkaan!" Oli aina nuo sanat. Tätä ei siskoni tehnyt koskaan äidille eikä kenellekkään muulle, joka sai minut miettimään että tekisin kummin vain, olisin hoitamassa siskoani tai ottaisin etäisyyttä, kumpikin aiheuttaisi huonoa siskoni kannalta. Äitini oli näin 2 vuotena muutamaan otteeseen yrittänyt itsemurhaa ja yrittänyt lähteä ajamaan humalassa lapsi kyydissä.
Tein ensimmäisen sossu ilmoituksen siskoni ollessa n. 6 kk, sossussahan ei tapahtunut mitään, kävivät vain kylässä ja sanovat "kaikki ok". Toisen tein kun he olivat muuttaneet toiseen kuntaan jossa alkoikin tapahtua, mutta, äitini pääsi livistämään muuttamalla takaisin samaan kuntaan missä aikasemmin asui.
Sossu ilmoituksia on tullut yhteensä 6 kpl, eri tahoilta, silti sossu ei tee mitään. Olen elänyt ja elän edelleen tämä varjo pääni päällä, saan joka ilta toivoa että siskoni on kunnossa tai edes hengissä huomenna. Tämä on muuttanut minun vauvakuumettani, minulla on ollut vastuu siskostani, ja koen että on edelleen (siskoni 5v.) Joskus yhä haluan lapsia todella palavasti, mutta välissä pelkään että minä en pystyisi antamaan lapsilleni tarpeeksi hyvää elämää ja että jos minulla on lapsi, en voi auttaa siskoani jos hänellä on hätä esim. keskellä yötä.
Onneksi avokkini kanssa olemme samalla linjalla; lapsia tehdään sitten kun siihen on aikaa ja perusasiat kunnossa. En tiedä mitä on olla äiti mutta tuedän kyllä mitä arki pienen lapsen kanssa on, tämä on muuttanut minun himoani saada lapsia. Rakastan lapsia, haluan niitä joku kaunis päivä, mutta ei tänään :)
Toivon että kaikki teinit (tarkoitan nyt alle 19v.) jotka haaveilevat omasta lapsesta, miettikää kaksi kertaa, nauttikaa elämästänne, tehkää asioita jotta opitte elämästä, jotta olisitte elämässä viisaita ja hyviä oppaita lapsillenne. :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos kun kerroit oman tarinasi. Tämä kertoi tosiaankin siitä kuinka suuri vastuu lapsesta on otettava. Olet tehnyt hienon työn, saat olla ylpeä itsestäsi. Samaa mieltä olen, että kaikki nuoret tytöt, jotka lapsesta haaveilevat, kannattaa miettiä sitä projektia muutamaan otteeseen. Ehkä kokemuksestakin, itse sain esikoisen 18-vuotiaana. Rankkaa se oli ja iso vastuu omilla harteilla toisesta elämästä. Mutta kuitenkin lapsi on ollut minun elämässä se paras asia joka on aina kaiken edellä. Ja niin sen täytyy ollakin. Nuoruus siinä jäi elämättä, mutta lapsen ollessa pieni sitä ei edes halunnut lähteä rellestämään. Lapsi tarvitsee pienenä niin paljon äitiä ja turvaa.