Tenniälle

Kainuulainen kansanedustaja Merja Kyllönen (vas.) on tienannut lähes 11 000 euroa jäsenyydestä Kemijoki Oy:n hallintoneuvostossa. Hän on viime ja tänä vuonna osallistunut kahteen neuvoston kokoukseen.

Tenniläkään ole kravattia saanu ostettua onkai oluut kymmeniävuosia kasanedustajana eli kyllä pieniä sivu hommeleita tarvitaan.
593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jaetaan Eduskunnan voimasuhteiden mukaan KOK KEPPA SDP VAS VIHR jne,,,,.
Kokouspalkat voisi poistaa kokonaan.

Äänestä
  • Eduskuntaan ja hallitukseen tarvitaan pikaisesti oikeustieteen ja taloustieteen professoreita!
    Oikeustieteen professori Erkki Havansi on nyt tulossa ja ehdokkaana vaaleissa. Toivottavasti myös muita professoreita talouselämän puolelta lähtisi vielä mukaan.

    Nyt politiikan puolella pyörii eriluokan rikollisia, jotka yrittävät saada varoja omiin taskuihinsa eri keinoin, kuten edustuspaikkojen kautta ja tekemällä päätäöksiä sen eteen. Niille ei maistu normaali työnteko, eivvätkä ole kykeneet ikinä opiskelemaan. Koko elämä on pettämistä, varastamista ja valehtelemista.

    Äänestä

Kun kansanedustajat eivät ole mitään tehneet niiden rahojen eteen, ne ovat lahjoituksia yrityksiltä yksityisille ihmisille eli poliitikoille, mikä on yrityksien toimintaperiaatteiden vastaista, ja jotka on perittävä sillä perusteella takaisin. Lisäksi niistä olisi täytynyt maksaa lahjaveroa!

Mikä on Veikkauksen tarkoitus? Ihmiset lottovat joka lauantai. Todella vähän rahoista jaetaan voittoina, samoin jaettavat tuet kulttuurille ovat huomaattomat. Mutta veikkauksen/lottovoitot jaetaan sitten säännöllisesti ilmaiseksi joillekin kansanedustajille, kuten Merikukalle vuosittain 6000 euroa. Ja eikö Merikukka saa nyt yrityksiltä pimeitä lahjoituksia siitä, että seurusteli Vanhasen kanssa, joka ahkeraasti ehdotti yritysjohtajille myös pimeiden rahojen siirtämisestä käteisenä Merikukalle.

Äänestä
  • Onhan se surkeaa, että poliittinen ura loppui tähän ja näin nolosti. Tästä ei voi syyttää kuin itseään.

    Äänestä

  • ura siinä kirjoitti:

    Onhan se surkeaa, että poliittinen ura loppui tähän ja näin nolosti. Tästä ei voi syyttää kuin itseään.

    luonnostaan vaaleissa.
    Jokunen naamansa lävistänyt punikki yrittelee enää vasemmistoliiton listoilla.
    Jokin Ay hamppi pääsee kans.

    Tuommosia elätetään, kuin mustalaisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kravatti ! kirjoitti:

Kainuulainen kansanedustaja Merja Kyllönen (vas.) on tienannut lähes 11 000 euroa jäsenyydestä Kemijoki Oy:n hallintoneuvostossa. Hän on viime ja tänä vuonna osallistunut kahteen neuvoston kokoukseen.

Tenniläkään ole kravattia saanu ostettua onkai oluut kymmeniävuosia kasanedustajana eli kyllä pieniä sivu hommeleita tarvitaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu