bensakauppias

voisikohan joku bensiinikauppias rehellisesti vastata (eikä syyttää opecia)mistä johtuu bensan älytön hinta, kauppaahan käydään dollareilla ja viimeisen reilun vuoden aikana dollarin kurssi laski todella rajusti (euro nousi). MIKSI se ei näkynyt hinnassa ja nyt sitten näkyy heti hintaa nostavan kun dollarikurssi on vähän noussut????? eihän tuossa ole mitään järkeä.
ainoa selitys minkä keksin (opecin ahneuden lisäksi) on se että teille on iskenyt ahneus
61235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Viime vuoden lopussa euro oli vahva ja bensan maailmanmarkkinahinta oli matala. Tällöin bensaa myyttiin alle euron litra. Tämä on päässyt unohtumaan monilta.

Nyt euro on heikentynyt ja bensan maailmanmarkkinahinta on noussut selvästi. Kaksi parametria on kallistunut samaan aikaan. Siksi hintojen nousu tolpilla on niin raju.

Bensan hinta määräytyy maailmanmarkkinahintojen mukaan. Siihen vaikuttaa eninen USA:n kysyntä. Kesän tullen kysyntä kasvaa. Kun kysyntä kasvaa, nousevat hinnat. Näin markkinatalous toimii.

Hinnat ovat nousseet yhtä paljon myös muualla euroopassa.

http://www.oil-gas.fi/upload/tilastot/euhinta.PDF

Äänestä

Helsingin Sanomissa oli tänään juttu aiheesta. Dollarin kurssi Euroon nähden on hieman kallistunut. Suurin syy on kuitenkin se, että öljyn tuottajien yhdistys, OPEC, pitää raakaöljyn hintaa korkealla. Hintataso on tällä hetkellä parikymmentä prosenttia yli OPEC:in aiemmin asettaman hintahaitarin ylärajan.

Toinen pääsyy on se, että USA:n öljynjalostamojen kapasiteetti ei tahdo riittää, Euroopasta joudutaan kuljettamaan bensaa USA:han. Niinpä hinnat nousevat täällä.

Samaan aikaan myös jenkit valittavat bensan korkeaa hintaa, litrahinta on kuitenkin vain kolmasosa Suomen hinnasta! Suositut isot pickupit ja katumaasturit voivat taajama-ajossa hörpätä 20 litraa/100 km, joten lompakko alkaa nykyhinnoilla keventyä nopeasti.

Äänestä

Polttoaineiden verot ovat niin korkeat ettei kauppiaille jää mitään voittoa jos myyvät bensaa vaikkapa euron litralta. Kaikki menee valtion kassaan ja huoltamoyrittäjät jäävät työttömiksi, mutta sehän ei hallitusta huoleta. Heillähän on elämä turvattuna.

Äänestä
  • Näin se on,suomaiset demarit ei huomaa että kaiken kalleuden takana on se verottaja,oliko se tässäkin tapauksessa 75%.

    Äänestä

  • kohtuus kaikessa kirjoitti:

    Näin se on,suomaiset demarit ei huomaa että kaiken kalleuden takana on se verottaja,oliko se tässäkin tapauksessa 75%.

    Tämän maailman suurin ongelma on se, ettei ongelmat jätetään ongelmiksi. Totta on, että vain harvoilla on mahdollisuutta tai edes rohkeutta siirtyä tuumasta toimeen. Yksi tällainen ongelma on juuri se mistä tällä palstalla puhutaan, verotus.

    Tämä maa liikkuu kumisilla renkailla. Ja tarkoitan tällä kaikkea, välimatkat ovat pitkiä, oma auto tuo eräänlaisen vapauden ja mutkattomuuden asioiden hoitoon. Mikään ei toimisi täällä ilman autoa, sekä yksityistä tai julkista sektoria ajatellen.

    Verojen osuus polttoaineen hinnasta on ihan käsittämätön!
    Ja on se nyt v*ttu kun mitään ei tunnu tapahtuvan. Kansa itkee, mutta sekös veronmaksajien rahoilla leikkiviä niin sanottuja edustajia kiinnostaa. Ymmärrän, että jos polttoaineverotusta kevennetään, niin se otetaan aina jostain takaisin. Mutta itse olisin valmis kuuntelemaan vaihtoehtoja. Ajoneuvoharrastajana alkaa kyrpimään pikku hiljaa tämä touhu.

    Tuntuu, että valtio yrittää ottaa löysät pois joka narusta. Olisiko aika vetää köysi takaisin kansalle?

    Äänestä

  • Vodkaturisti kirjoitti:

    Mjoro,eiköhän tämän massaverotuksen aika ole ohi.On parempi kansakunnallemme että tajuamme nyt laskea verojamme ennenkuin se on liian myöhäistä. Korkea verokanta vie loputkin työpaikat täältä. Veroja kerätään aivan liikaa. TV-lupamaksukorotuksilla maksetaan musiikkitaloa Helsinkiin jota sitten aivan marginaaliväki voi käyttää lähinnä poliitikot puolisoineen yms. Koettakaa jo tajuta että Suomi menee konkurssiin jos ei verot putoa. Kansa voi pahoin ja köyhästi, onko tosiaa tarkoitus tehdä kansasta mielipuolista ja järjestää sukukokouksetkin netissä!!!
    Ei ole mitään järkeä,ei. Valtio-omisteinen Fortum valehtelee päin näköä telkkarissa keksimällä mitä kummallisempia selityksiä bensan hinnankorotuksille. Eikö euro ollut esim. viime vuonna tosi vahva dollariin nähde vaan ei sekään näkynyt bensanhinnassa vaan fortumin tuloksessa kylläkin!!!!
    Suomeen pitää lailla säätää että bensatukkureita pitää olla vähintään neljä toisistaan täysin riippumattomia niin eiköhän silloin kilpailu hoida loput! Nyt on vain kaksi ja nekin toisilleen niin läpi tuttuja että oikein hirvittää!!! Henk.koht täytyy sanoa että onko tämä nyt sitä elintasoa kun joka centin saat kahtoa mihin laitat kun pitää lyhentää ylihinnoiteltua taloa jotta on perheella maja missä elää!
    Kuntien määrää pienemmälle ja säästyneet hallintokulut bensan hintaa laskemaan ts. polttoainevero alemmaksi vaikka 15 %. Koska valtio on jo pitkään saanut ekstraa alv:n muodossa bensan hinnan noustessa. Kyllä täytyy sanoa että kapitalistien ahneus todella pientä verrattaessa sitä valtion/kuntien herrojen ahneuteen. Vanha hyvä sääntö on ettei ilmaista ateriaa olekkaan, valtion herrat luulevat että kansa ja yritykset ovat valmiita miltei mihin vaan. Muistakaa äänestää ja pysyä miehinä/naisina, ei aina kannata uskoa mitä sedät TV:ssä sanovat :)))
    Barrikaadeille vaan pääväylät tukkoon ja vero alemmaksi !!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

äimä kirjoitti:

voisikohan joku bensiinikauppias rehellisesti vastata (eikä syyttää opecia)mistä johtuu bensan älytön hinta, kauppaahan käydään dollareilla ja viimeisen reilun vuoden aikana dollarin kurssi laski todella rajusti (euro nousi). MIKSI se ei näkynyt hinnassa ja nyt sitten näkyy heti hintaa nostavan kun dollarikurssi on vähän noussut????? eihän tuossa ole mitään järkeä.
ainoa selitys minkä keksin (opecin ahneuden lisäksi) on se että teille on iskenyt ahneus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu