hyvää aamulukemista
kepuloinen
182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa tänään mainiosti kiteytetään kepun tilaa. Matti Vanhasen toimien tutkiminen ja mahdollinen valtakunnanoikeus ovat vain jäävuoren huippua kepun sisäisessä kaaoksessa. Sisällissodan rintamat kiteytyvät toisaalta Korhosen-Väyrysen ja aitovierikepulaisten rintamaan ja toisaalta Kiviniemen-Lehtomäen ja harvojen city-kepulaisten rintamaan. Jätevesilaki riipii kepulaisia taajamien ulkopuolella. Kuvaavasti Väyrynen oli aikoinaan hyväksymässä lakiesitystä hallituksessa, mutta vastustaa nyt sitä (kyseessä lienee kuuluisa yön yli nukkuminen?). Lisäksi useilla kepujohdossa on epämääräisyyksiä vaalirahoituksissaan tai ovat lahjomaepäilyn alla. Voi voi.