Mulla todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö kesällä 2008. Sairastuminen oli rankka kokemus, yritin itsaria sinä kesänä kaksi kertaa. Sairaalassa olen ollut pitkälti yli kymmenen kertaa. Diagnoosin saaminen ei ollut mulle helpotus, meni puoli vuotta, ennenkuin opin jotenkin elämään asian kanssa. Jäin seuraavana kesänä eläkkeelle. Eli kaksi isoa asiaa tapahtu aika lähekkäin. Kysyisin kuinka monella teistä, joilla on tää sairaus, ei sairauteen ole kuulunut varsinaista psykoosia koskaan? Mulla ei ikinä ollut psykoosia. Onko teillä ollut hypomaniaa ja miten se eroaa maniasta. Mulla on ollut hirveä tarve ostaa ristikkolehtiä, joita en oo edes täyttänyt, cd-levyjä hamstrasin yhessä vaihheessa. Yhestä miehestä tuli mulle pakkomielle, mies oli syynä miksi yritin itsaria kesällä 2008'
kirjoittakaa kokemuksista
kirjoittakaa kokemuksista
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tunnen parikin ihmistä joilla diagnoosin teosta jo kauan, eikä koskaan ole ollut psykoottista jaksoa. Erittäin hankalaa kyllä heillä välillä ollut ja sairaalajaksojakin. Lääkitystä rukattu monet kerrat uuteen uskoon, "oikea lääkitys" kun tässäkin sairaudessa yksilöllinen juttu. Stressi altistaa mielialan heilahduksille, mutta eipä sitä voi aina välttää. Toivottavasti sulla hyvä hoitosuhde ja löytynyt sopivat lääkkeet. Siitä se elämä jatkuu, sairaudesta huolimatta.
mulla menee ihan hyvin käytän säännöllisesti lääkkeitä, terapiassa en käy ja hyvin olen pärjänny
Ei ole ollut koskaan varsinaista psykoosia, kerran on ollut lähes psykoottistasoiseksi arvioitu masennusjakso. Sairastamista takana pitkälti kolmattakymmentä vuotta.
Niin mullakin on ollut psykoottistasoista oireilua, silloin 2008 ku sain diagnoosin. sairastanu oon monta vuotta, psykiatrisessa sairaalassa olin eka kerran 1997 16-vuotiaana, aikuisten osastolla. Jälkeenpäin mulle on sanottu, että niin ei olisi saanut tapahtua. Mut se ei paljon lohduttanu, se oli jo tapahtunut
Mulla oli vuoden masennuskausi tuossa sairaudessa, lääkkeitä vaihdettiin monia kertoja, eikä nousua tapahtunut, olin siellä masennuksen syövereissä.Nyt oloni kutakuinkin hyvä, mielestäni oikea lääkitys löytynyt. Tässä olotilassa ei voi tajuta että miksi silloin masennuksen aikaan ei saanut mitään aikaiseksi, olis vaan halunnut lähteä täältä tuonpuoleiseen.Mutta usko kantoi jaksamaan huomiseen ja tähän päivään.tässä välissä oli pieni mania aika, meinasivat laittaa osastolle, sanoin että pärjään kotona, tiedän itse milloin tarvitsen sairaalahoitoa.Nyt olen yrittämässä eläkkeelle.