Turhaanko mustasukkainen?

T81487

Minulla on hankala tilanne nykyisen entisen avopuolisoni kanssa. Ollaan asuttu kolmisen vuotta yhdessä ja seurusteltu neljä. Viimeiset pari vuotta on jotenkin ajanut suhteen eroon, kesällä asiasta oikeastaan sovittiin ja puhuttiin ilman sen kummempia riitoja ja kränää. Puhuttiin että asutaan yhdessä niin kauan kun löydetään omat asunnot ja ollaan väleissä sen jälkeenkin, kun kerran olemme toistemme parhaat kaverit. Puolisoni myös sanoi kunnioittavansa minua niin että yhdessä asumisemme ajan ei sotkeennuta muihin ja ollaan avoimia, hän kertoi että ei koe enään pettävänsä minua vaikka tapaisikin muita. Olen kuitenkin puolivahingossa lukenut muutaman keskustelun josta selviää että hän on ihastunut erääseen tyyppiin ja useasti ollut sängyssäkin hänen kanssaan. Varovasti epäilystä asiasta ilmaistessani hän kiistää kaiken ja ihmettelee miten voin luulla hänestä sellaista, en kuitenkaan viitsi sanoa tietäväni asiasta varmasti koska tapa jolla olen saanut sen selville on hieman "epäilyttävä". En tahtoisi vaikuttaa kyttääjältä ja yritän pitää sovun sen aikaa kun vielä asumme yhdessä ettei päivittäisestä arjesta tulisi vaikeaa. Hän selittelee kaikenlaista tekosyytä aina nähdessään tuota miestä, vaikka näen sen hänen silmistäänkin koska hän miestä näkee ja koska ei. Olen yrittänyt itselleni uskotella että asia ei enää minulle kuulu ja yritän unohtaa koko homman. Mutta se tuntuu välillä ylitsepääsemättömän vaikealta, minulla kun naistani kohtaan tunteita vielä on. ihmettelen vaan miksi minulta salataan ja valehdellaan asia kun samaan aikaan sanotaan että sillä on vielä merkitystä mitä minä tunnen tai ajattelen. Tulee aika hyväksikäytetty olo ajoittain. Onko ajatuksissani mitään järkeä vai olenko ajautumassa kohti hulluutta? :)

1

702

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • x

      Ex-puolisosi on ilmeisesti "askeleen sinua edellä", eli kun sinä vielä selvittelet tunteitasi häntä kohtaan niin hänellä on jo uudet mieskuviot. Tottakai hän haluaa olla satuttamatta sinua, kerran kuyn olette hyvissä väleissä, mut hän haluaa myös "puolustella" itseään selittelemällä kaikkea ja kiistämällä kaiken. Eihän se kovin hyvältä näytä kun yhdessä asuu vielä entisen kanssa ja tapailee jo muita.
      Mut jos mä olisin sinä, sanoisin hänelle et mä tiedän mitä sulla on meneillään (koska sä oot ihan varmasti saanut ne jotain kummallista kautta vakoiltua..hihi!) ja mehän puhuttiin ettei uusia juttuja hankita ennen ku asutaan erillään, niin on paras et joko sä tai mä lähtee NYT. Ja ihan varmasti löytyy joku paikka missä asua niin kauan kunnes oma kämppä löytyy!

      Mulla on meinaa kokemusta noista "ollaan erillään-asutaan yhdessä" kiemuroista.. Niissä aina joku satuttaa ittensä, eli se jolla on enemmän tunteita toista kohtaan jäljellä -tässä tapauksessa sinä. Jos se jatkuu noin, niin susta tulee sellanen vainooja/kyttäävä exä, ja se tuhoaa teiän välit täysin! Eli hus hus pihalle!

      terkuin: entinen katkera x

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      245
      4402
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2859
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2612
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      86
      1585
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1508
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      49
      1229
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1164
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      192
      1030
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    10. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      993
    Aihe