(kerron jutun kahdessa viestissä, koska kirjoitukseni on liian pitkä)
Haluaisin kertoa mielipiteeni Suomen seksuaalirikoslaista, sen miten olen sen omalta kohdaltani kokenut.
Tapahtumat:
Tapahtuma paikka: Itä-Suomi, Kuopio
Lähdin ystäväni kanssa baariin. Olin edellisenä iltana juonut paljon alkoholia, joten tällä kertaa se oli hyvin vastenmielistä, halusin kuitenkin pitää hauskaa. Kysyin ystävältäni baariin päästyä, että olisiko hänellä mitään muuta kuin alkoholia (rauhottavia), hänellä sitten oli jotain ja otin niitä 3 kpl. Sen lisäksi join 2 mariannea (muuta en muista juoneeni). Olin kuitenkin mennyt hyvin nopeasti sekaisin ja muistikuvani loppuvat siihen kun ystäväni menee ulos polttamaan pilveä ja minä odotan häntä alakerrassa. Sen jälkeen seuraava muistikuva on että ympärilläni on 3-4 ihmistä ja heillä on välillä 3 ja välillä 4 silmää ja neniäkin mielin määrin. Katkeaa uudestaan... Herään autossa vieraan miehen kainalossa, en pysty liikkumaan. Etupenkiltä huudetaan että anna persettä, sulla on hyvä perse. Näen ystäväni tämän miehen toisella puolella jonka kainalossa olen. Edessä on 2 miestä. Katkeaa.. Herään ystäväni kotipihalla n. 3 h ajomatkan päästä kuopiossa. Väsyttää kauheasti, nukkumaan,nukkumaan, kävelen ystäväni huoneeseen. 2 miestä tulee perässä, yksi oli sammunut autoon. He kysyvät että onko heillä yhä 4 silmää, sanon ei. Nukahdan. Herään aamulla, menen vessaan, minusta tulee verta ja alapäähäni sattuu. Olen vieläkin niin sekaisin etten tajua ja menen nukkumaan. Matkalla kotiin kaverini soittaa että hänellä on minusta ja ”pojista” – kuten hän itse sanoi video. Olen ihmeissäni mikä video ja hän vain kikattaa, koittaa vaihtaa puheenaihetta, sanoo että salkkarit alkaa. Minä tajuan, että verenvuotoni ja kipu alapäässä johtuvat niistä miehistä. Paniikki, soitan poliisille ja pääsen tutkimuksiin, pikkuhousuni ovat veressä ja lääkärikin huomaa haavat selvästi. 1-2 päivää tapahtumista minulle ilmestyi hyvin monta ja suuria mustelmia takapuoleeni, jotka kävin poliisille näyttämässä.
Tulos ja pohdinta:
Saan syyttäjän lausunnon n. puoli vuotta myöhemmin. Miehet myöntävät että ovat kosketelleet, mutta että olen halunnut sitä itse. Olin kuulemma esitellyt tissejäni (Olen aina ollut hyvin siveä ja kiltti, tutustuin ensimmäiseen poikaystävääni 19 vuotiaana ja tämän tapahtuessa olin 20 vuotta. Olen aina hävennyt pieniä rintojani enkä koskaan esitellyt niitä EDES poikaystävälleni, miksi olisin esitellyt niitä heille? Tapahtumahetkellä seurustelin yhä tämän ensimmäisen poikaystäväni kanssa).
Olin kuulemma myös täysillä mukana hommassa enkä vastustellut (miten pystyy vastustelemaan jos on niin sekaisin että näkee että ihmisellä on 4 silmää ja autossa ollessaan ei pysty liikkumaan?), jopa kaverini sanoo että en ollut mitenkään sekaisin lääkkeistä ja että olen varmasti siinä kunnossa että tiedän mitä tapahtuu ( nämä 3 miestä olivat kaverini pitkäaikaisia ystäviä). Perusteluissa sanotaan että olin hyvinkin innokas, vaikka ainut muistikuvani on että en pysty kuin makaamaan lattialla ja näen silmät monena. Ja sitä ihmettelen että mitenkä niin olen syyttäjän mielestä innokas jos alapääni vuotaa verta ja sitä raavitaan kynsillä?? Miten ihminen voi haluta sellaista? Tämä mies-syyttäjä luulee siis että nainen tykkää siitä jos häntä revitään verille?? Anteeksi mutta nyt on pakko sanoa että EI!! EN HALUA SITÄ!!

Vastaukset 7
Vanhimmat
”Seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei ole kysymys silloin, jos pelkästään teon kohde ei jälkeenpäin muista tapahtumia” – suoraan syyttäjältä. Eli jos kadulla makaa tajuton ja sekainen nainen, häntä saa mennä naimaan?? Se ei ole Suomessa rangaistavaa. Joten kaikki miehet, jos teitä panettaa vähäänkään niin etsikää nainen joka on tajuton tai sekaisin selvästi, teitä ei koskaan tulla rankaisemaan siitä että vähän kävitte ”kokeilemassa”, jos ette vain työnnä mulkkuanne sillä tavalla sisään että siitä jää ”hiukkasia”. Saa raapia ja tökkiä, että nainen alkaa vuotaa verta – oikeestaan siitä saa vaan bonuksia vähä ;P. Minun tapauksessahan ei tapahtunut yhdyntää, mutta koen vääräksi sen että sukupuolielimeni raavitaan kynsillä niin että pikkuhousuni ovat ihan veressä ja tunnen viikon ajan pistävää kipua kävellessäni ja ihan vain ollessani.
Kaikki paikalla olijat puolustavat toisiaan, koska he ovat kotoisin samalta paikkakunnalta ja pitkäaikaisia tuttavia. Miksi he puolustaisivat minua? Ystäväni mainitsemaan videota ei koskaan varmasti edes koitettu löytää, ja hän varmasti poisti sen kännykästään. Tiedä mitä siitä olisi selville saanut.
Jokatapauksessa se mitä tietoa haluan tällä levittää on tämä: Suomessa tiedottomassa/avuttomassa tilassa olevan naisen saa raiskata, jos kukaan ei kuule että hän pistää hanttiin tai ei pysty pistämään. Mitkään verijäljet, haavat ja mustelmat eivät pistä teitä liriin, antaa mennä vain, kunhan sillä pippelillänne että jätä jälkee sisään.. Että miehet, jos panettaa niin siitä vaan, ainakin Suomen syyttäjät näyttää peukkua ;). Muistakaa myös että yksi hyvä keino välttää mitään seurauksia on ottaa pari kaveria mukaan ja sopia yhdessä mitä sitten kerrotaan. Tällä tavalla ette ole enää 1 vastaan 1, vaan vaikka 1 vastaan 2 . Ketähän yleinensyyttäjä uskoo?
Miltä minusta tuntuu: Olen Suomen lain mielestä niin halpa että jos olen avuttomassa tilassa, minulle saa tehdä mitä vain kunhan ei vain tapa ja hakkaa.
Naiset, niitä rikosilmoituksia tämän perusteella on ihan turha tehdä. Ja sitten valitetaan miksi ei tehdä?? Wooooot??? Miettikää vähän media ja laki mitä sanotte. Tarkastakaa ensin millä mallilla laki on sitten sanokaa mitä kannattaa tehdä ja mistä on hyötyä ja mistä saa oikeutta!
eli lukaisin nopeasti kirjoituksesi ja oli hieman pitkä jolloin myöskin
hieman sekava ,mutta asiaan
eli rikoslaissa on käsite että jos makaa toisen ilman toisen suostumusta eli ns
käyttää tiedotonta hyväksi on teko rangaistava.
tällääisiä tekomuotoja on hyvinkin paljon mutta niitä ei
tapahtuisi niin paljoa jos osattaisiin ottaa alkoholia tms sopivassa määrin .
ja kotona tms ollessa ei tapahdu tälläisiä.
jos tapahtumasta on kulunut vähän aikaa voit tehdä tutkintapyynnön (uudestaan )
jollekin muulle poliisitaholle
eli opiksi ---- selvinpäin , selvinpäin ... niin pysyy kontrolli !
jutun voi viedä itse oikeuteen silloin, jos syyttäjä tekee syyttämättäjättämispäätöksen. Onko nää taas näitä Itä-Suomen juttuja, hui. Muuttokato vaan tollaisille paikkakunnille, turha maksaa noiden virkamiesten palkkoja.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rikos
Ikävä kuulla tarinasi. Misään tapauksessa ei koskaan, missään tilanteessa, ei ikinä kannata vetää lääkeitä ja alkoholia sekaisin! Olet ollut sekaisin ja ainoastaan he tietävät, mikä on asian todellinen laita. Oletko ollut innokas vai et, koska lääketokkuran takia sinulla ei ole muistikuvia. Outoa vain, että jos tyttöystäväsi on kaverisi, niin hänkin valehtelisi ja vitsailisi asiasta.
Joka tapauksessa toivotan sinulle tsemppiä ja voimia. Jos sinulla on asiasta vielä paha olo, niin suosittelen kääntymään ammattiauttajan puoleen.
Voi arvata miten ihmeissäni ja surullinen olin että kaverini, paras kaverini on niiden miesten puolella ja vielä kuvaa videota kännykkäänsä tapahtumasta ja kerskuu sillä!!
En ole enää hänen ystävänsä. Ainut syy mitä voi kuvitella miksi hän teki niin on että hän on hyvin välinpitämätön muita ihmisiä kohtaan, hänellä on omat syynsä minkä takia hän ei välitä mitä hänelle tai hänen ystävilleen tapahtuu. Hän on kovettunut omassa elämässään eikä hän itse olisi välittänyt pätkääkään jos hänet olisi raiskattu - hän ei yksinkertaisesti välitä ja tämän ajatusmallin lisäksi hän oli hyvin pilvessä.
Suomen seksuaalirikoslaki nyt sattuu kansainvälisenkin mittapuun mukaan olemaan v i t s i
Sulle Kuopioon terkut ja jaksamista ett ole yksin...
Kyllä oikeuslaitos on kohta sellaisessa jamassa että jotain konkreettista on tapahduttava..
tuomioita selkeissäkään tapauksissa ei synny ja jos syntyy niin ne ovat ehdollisia ja kestoltaan naurettavia..
Vastuu rikoksesta aina rikoksen tekijällä ei uhrilla Käsittääkseni yllytyksestä saa saman kuin itse rikoksesta, mikä nyt on sitten se olematon ehdollinen monessakin tapauksessa. Välillä kuunnellessani ja lukiessani jutuista joita ihmiset kertovat tulee tunne että mitä helvettiä.. saanko sakot kun olen kävellyt esim puistossa jossa olen raiskaajan otollinen kohde tai itse kerjäsin sitä kun lähdin lenkille ilta 9 jälkeen...