Mistä tietää, että onko jonkun lemmikeillä kaikki hvyin?

Olen ajatellut jo kauan, että onkohan erään naapurini koirilla asiat ihan hyvin. Siis päällisin puolin koirat on ok, niitä ei esimerkiks hakata tms. ja omistaja on niille aina ihan ystävällinen. Siis ei kyse ole mistään semmoisesta rääkkäyksestä.

Mutta ulkona ne käyvät tosi epäsäännöllisesti ja harvoin. Käsittääkseni ne tekee sisälle tosi usein hätänsä, ja koirat on aikusiia. ne tekee siis molemmat hädät sisälle. Ne ei taida juuri koskaan päästä kunnon lenkille, vaan vähäksi aikaa lähelle metsään.
Ne on sellaisia pitkäkarvaisia, yhdeltä on melkein aina ajeltu turkki lyhkäseksi. Ja sitten ne on aina kauheen likaisen näköisiä. Sitten ne on tosi laihoja. siitä lyhytkarvaisesta sen oikein huomaa.

Ne on ihan kivoja ja kilttejä koiria, mutta kovia hyppiin. niitä ei varmaan ole opetettu yhtään. Ja joku näistä on kova haukkuun. Ne asuu kerrostalossa.

mistä mä tiedän, että jos ne näkee vaikka nälkää kun on laihoja. Ja liikunnan määrästä, kuka tietää onko se riittävää.
111079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ehkä kannattaisi ottaa yhteyttä eläinsuojeluvalvojaan. Rohkeasti vaan. Jotain on pielessä, jos koirat ovat likaisia ja laihoja eikä niitä ulkoiluteta tarpeeksi.

Äänestä
  • Mistä sellaisen eläinsuojeluvalvojan löytää?

    Ja jos mä olenkin väärässä, niin sekin on kurjaa.

    Pitää kai vaan tehdä se, kun ensin tiedän, mistä valvojan löytäisin.

    Äänestä

  • janice kirjoitti:

    Mistä sellaisen eläinsuojeluvalvojan löytää?

    ...luulisin että oman kunnan puhelinnumeroista, vaikka vaihteesta, tuo tieto löytyy.

    Ilmeisesti et voi mennä vain keskustelemaan asiasta? (mikä voi olla kyllä ihan viisastakin, aina ei tiedä miten omistaja suhtautuu)Kerrostalossa tilanne on tietenkin erityisen hankala, jos on riskinä törmätä "keskustelun jälkeen" toisiinsa rappukäytävässä jatkuvasti...

    Toivottavasti asia kuitenkin selviää.

    Äänestä

  • Minulla jotenkin kiinnitti huomiota tuo likaisuus, samoin laihuus. Jos molempia on jatkunut pitkään, niin huono juttu. Itselläni koirat tykkäävät möyriä joka paikassa, mutta eivät silti ole kovin usein pesun tarpeessa,joten ehkä jatkuvasti likaisten koirien huolenpito ei ole kunnossa.
    Laihuudesta: on tietty luonnostaan sutjakoita rotuja, mutta jos laihuus kiinnittää ohikulkijan huomion, niin ehkä asiat ovat huonosti silläkin saralla.
    Liikunnan saantia voi sen sijaan olla vaikea arvioida, jollei ihan jatkuvasti voi istua nenä ovisilmässä, mutta miksei sen havainnointi voi mahdollistakin olla :-)

    Äänestä

  • janice kirjoitti:

    Mistä sellaisen eläinsuojeluvalvojan löytää?

    Ja jos mä olenkin väärässä, niin sekin on kurjaa.

    Pitää kai vaan tehdä se, kun ensin tiedän, mistä valvojan löytäisin.

    http://www.sey.fi/valvojat/valvluekehys.html

    Äänestä

  • Sörö kirjoitti:

    Minulla jotenkin kiinnitti huomiota tuo likaisuus, samoin laihuus. Jos molempia on jatkunut pitkään, niin huono juttu. Itselläni koirat tykkäävät möyriä joka paikassa, mutta eivät silti ole kovin usein pesun tarpeessa,joten ehkä jatkuvasti likaisten koirien huolenpito ei ole kunnossa.
    Laihuudesta: on tietty luonnostaan sutjakoita rotuja, mutta jos laihuus kiinnittää ohikulkijan huomion, niin ehkä asiat ovat huonosti silläkin saralla.
    Liikunnan saantia voi sen sijaan olla vaikea arvioida, jollei ihan jatkuvasti voi istua nenä ovisilmässä, mutta miksei sen havainnointi voi mahdollistakin olla :-)

    Ei ne sillain ihan hirveen likaisia ole. Mutta kun ne on karvaisia, niin aika likaisia, varsinkin se yksi. On mulla itselläkin karvanen koira, ja usein sekin sotkee itsensä. Mutta se ei ole sellaisen nuhjusen näköinen. Ja sillä yhdellä pitkäkarvaisella on tosi usein ihan kakkaa pyllykarvoissa, melkein aina. Se hyppii ja on tosi ystävällinen, mutta sitä ei ole kiva silittää, kun se on niin nuhjunen ja sotkee aina vaatteet ja mun koiran.

    Liikunnasta ei voikaan olla varma, kun en mäkään aina siinä kulmilla ole. Mutta kun muitten naapurien koiria näkee tuolla kaukanakin, niin nämä on aina vaan siinä takametsikössä, ja omistaja polttaa tupakkaa. Eikä ne siinä juuri kauempaa ole.

    Ja ne kakkaa tosi usein ihan keskelle tietäkin eli niillä on melkein aina ihan hirvee hätä kun pääsevät ulos.

    Joskus tosi harvoin se omistaja vie ne koirat koirapuistoon. Se yksi koira kyllä riehuu siellä paljonkin ja haukkuu koko ajan. Mutta ne muut vaan on.

    Siksi mä ensin tääll kysyn, etten nyt kenestäkään ilmoittaisi turhaan. Kun tietäisi, mikä se tilanne on.

    Äänestä

  • Momo kirjoitti:

    kiitos linkistä. Se ei nyt auennut, mutta katson siitä myöhemmin.

    Muutenkin mä t aidan puhua kaverilleni tästä, tai on me tästä juteltukin.

    Äänestä

  • Janice kirjoitti:

    Ei ne sillain ihan hirveen likaisia ole. Mutta kun ne on karvaisia, niin aika likaisia, varsinkin se yksi. On mulla itselläkin karvanen koira, ja usein sekin sotkee itsensä. Mutta se ei ole sellaisen nuhjusen näköinen. Ja sillä yhdellä pitkäkarvaisella on tosi usein ihan kakkaa pyllykarvoissa, melkein aina. Se hyppii ja on tosi ystävällinen, mutta sitä ei ole kiva silittää, kun se on niin nuhjunen ja sotkee aina vaatteet ja mun koiran.

    Liikunnasta ei voikaan olla varma, kun en mäkään aina siinä kulmilla ole. Mutta kun muitten naapurien koiria näkee tuolla kaukanakin, niin nämä on aina vaan siinä takametsikössä, ja omistaja polttaa tupakkaa. Eikä ne siinä juuri kauempaa ole.

    Ja ne kakkaa tosi usein ihan keskelle tietäkin eli niillä on melkein aina ihan hirvee hätä kun pääsevät ulos.

    Joskus tosi harvoin se omistaja vie ne koirat koirapuistoon. Se yksi koira kyllä riehuu siellä paljonkin ja haukkuu koko ajan. Mutta ne muut vaan on.

    Siksi mä ensin tääll kysyn, etten nyt kenestäkään ilmoittaisi turhaan. Kun tietäisi, mikä se tilanne on.

    ei se omistaja minusta ihan kauheen huonolta vaikuta jos se sentään niitä koirapuistoonkin vie. Ja käyttää ulkona. Jos ainut laiminlyönti näitä koiria kohtaan on se että niitä ei harjata (mikä aiheuttaa sen likaisen ja nuhjuisen näyn) niin minusta valitat ihan turhasta. Näistä koirista kuitenkin välitetään jos niitten kanssa käydään puistossa. Voit salaa käydä tiputtamassa postilaatikosta kirjeen, jossa ilmaiset huolesi, mutta ulkopuolisia on turha heti sotkea siihen. Luulen että kirje riittää huomauttamaan näitä ihmisiä että ne eivät vietä tarpeeksi aikaa koiriensa kanssa.

    Äänestä

  • Yks vaan kirjoitti:

    Ne käy puistossa varmaan kerran kuussa, korkeintaan kaksi kertaa.

    Kuten sanottu, ne käy jatkuvasti siinä lähimetsässä, siellä kaksi kertaa päivässä noin vartin molemmilla kerroilla. Siinä niiden liikunta suurin piirtein. Kai ne nyt joskus harvoin menee muuallekin.

    Mutta siksi mä kyselenkin, etten vaan tee mitään ilmoituksia väärin perustein.

    Äänestä

  • Yks vaan kirjoitti:

    ei se omistaja minusta ihan kauheen huonolta vaikuta jos se sentään niitä koirapuistoonkin vie. Ja käyttää ulkona. Jos ainut laiminlyönti näitä koiria kohtaan on se että niitä ei harjata (mikä aiheuttaa sen likaisen ja nuhjuisen näyn) niin minusta valitat ihan turhasta. Näistä koirista kuitenkin välitetään jos niitten kanssa käydään puistossa. Voit salaa käydä tiputtamassa postilaatikosta kirjeen, jossa ilmaiset huolesi, mutta ulkopuolisia on turha heti sotkea siihen. Luulen että kirje riittää huomauttamaan näitä ihmisiä että ne eivät vietä tarpeeksi aikaa koiriensa kanssa.

    Entäs se laihuus? Kannattaa kuitenkin ottaa eläinsuojelijaan yhteyttä ja kertoa kaikki huolensa. Hän sitten varmaan tietää mitä tehdä tai olla tekemättä.

    Äänestä

  • Momo kirjoitti:

    Entäs se laihuus? Kannattaa kuitenkin ottaa eläinsuojelijaan yhteyttä ja kertoa kaikki huolensa. Hän sitten varmaan tietää mitä tehdä tai olla tekemättä.

    tai sitten voi ihan vaan henkilökohtaisesti keskustella asiasta kyseisen koiranomistajan kanssa ja kertoa huolenaiheet. Jos ei uskalla kasvotusten keskustella, niin voi soittaa numerottomalla tai sitten lähettää sen kirjeen. Olisi hyvä kuitenkin kertoa kyseiselle koiranomistajalle, että koiria kuuluu hoitaa enemmän.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Janice kirjoitti:

Mistä tietää, että onko jonkun lemmikeillä kaikki hvyin?

Olen ajatellut jo kauan, että onkohan erään naapurini koirilla asiat ihan hyvin. Siis päällisin puolin koirat on ok, niitä ei esimerkiks hakata tms. ja omistaja on niille aina ihan ystävällinen. Siis ei kyse ole mistään semmoisesta rääkkäyksestä.

Mutta ulkona ne käyvät tosi epäsäännöllisesti ja harvoin. Käsittääkseni ne tekee sisälle tosi usein hätänsä, ja koirat on aikusiia. ne tekee siis molemmat hädät sisälle. Ne ei taida juuri koskaan päästä kunnon lenkille, vaan vähäksi aikaa lähelle metsään.
Ne on sellaisia pitkäkarvaisia, yhdeltä on melkein aina ajeltu turkki lyhkäseksi. Ja sitten ne on aina kauheen likaisen näköisiä. Sitten ne on tosi laihoja. siitä lyhytkarvaisesta sen oikein huomaa.

Ne on ihan kivoja ja kilttejä koiria, mutta kovia hyppiin. niitä ei varmaan ole opetettu yhtään. Ja joku näistä on kova haukkuun. Ne asuu kerrostalossa.

mistä mä tiedän, että jos ne näkee vaikka nälkää kun on laihoja. Ja liikunnan määrästä, kuka tietää onko se riittävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu