testamentit

Yksi kolmesta perillisestä luopuu perinnöstä, jolloin hänen kaksi (yli 18 v.) lasta astuvat perillisiksi.
Luopujalle on tehty 2 vuotta sitten testamentti pesän yhdestä lomakiinteistöstä. Palautuuko testamentti pesään eli tavallaan unohdetaan? Entä kun samasta lomakiinteistö on tehty 5 vuotta sitten testamentti toiselle näistä lapsista. Siis uudempi testamentti korvasi vanhemman. Tuleeko vanhempi testamentti voimaan uudestaan? Pesässä on muuta jaettavaa huomattavan paljon.
1256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Testamentinsaajana oleva henkilö voi halutessaan luopua testamenttiin perustuvista oikeuksistaan joko kokonaan tai osittain. Luopuminen voi olla ns. tehokas luopuminen, jolloin luopuja vapautuu myös perintöveron suorittamisvelvollisuudesta tai ns. tehoton luopuminen, jolloin luopuja ei vapaudu perintöveron suorittamisvelvollisuudesta. Testamentista luovuttaessa Jos testamentista luovutaan tehokkaasti, omaisuus menee testamentin toissijaiselle saajalle. Ellei toissijaista saajaa ole, omaisuuden saa testamentinsaajan jälkeläiset, jos ovat testamentintekijän perillisiä tai muut yleistestamentin saajat. Jos testamentti raukeaa luopumisen vuoksi, omaisuus siirtyy lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaisesti perillisille."

http://www.skatt.fi/?article=7582&domain=VERO_MAIN&path=5,451&language=FIN#Voikotestamentistaluopua

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusi epätietoinen kirjoitti:

Yksi kolmesta perillisestä luopuu perinnöstä, jolloin hänen kaksi (yli 18 v.) lasta astuvat perillisiksi.
Luopujalle on tehty 2 vuotta sitten testamentti pesän yhdestä lomakiinteistöstä. Palautuuko testamentti pesään eli tavallaan unohdetaan? Entä kun samasta lomakiinteistö on tehty 5 vuotta sitten testamentti toiselle näistä lapsista. Siis uudempi testamentti korvasi vanhemman. Tuleeko vanhempi testamentti voimaan uudestaan? Pesässä on muuta jaettavaa huomattavan paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu