Täällä on monta kertaa asetettu kyseenalaiseksi Keskustan yrittäjäystävällisyys, jopa epäilty onko se yrittäjäpuolue ollenkaan. Ainakin omat mediayrityksensä keskustalaiset ovat pystyneet hoitamaan esimerkillisellä tavalla, jopa siinä sivussa ojentaneet auttavan käden oikeistoveljelle:
Osingot ja Pohjanmaan Kokoomus
Erkki Laatikainen 01.05.2004
Pohjanmaan ärhäkkä kokoomus on istunut piirikokouksen Kurikassa. Julkilausumassa rökitetään SDP:n, keskustan ja RKP:n hallitus.
"Yritysverotuksen uudistaminen on ollut täyttä haparointia", sanomalehti Pohjalainen uutisoi. Nyt heikennetään taseita ylisuurilla osingoilla, mistä kokoomuksen tietäväiset mainitsevat sanomalehtiyhtymät Ilkan ja Keskisuomalaisen.
Kurikkalainen kokoomuslainen Juhani Kivipelto äityi ehdottamaan julkilausumaan, "että Ilkka ja Keskisuomalainen siirrettäisiin Kiinaan". Hän sai Pohjalaisen mukaan parhaimmat aplodit.
Kaipa asia on kuitattava hurtin pohjalaisen huumorin piikkiin.
Lempeänä lohdutuksena mainittakoon, että kokoomus on hupeloinut pahan kerran sanomalehdissään. Yksi näyte tästä on puolueen lippua sitoutumattomuudestaan huolimatta ylväänä yhä liehuttava Pohjalainen. Se heikkeni niin, että sen turvanantajaksi ja talouden tervehdyttäjäksi tarvittiin talonpoikainen Ilkka-yhtymä. Eivätkä kokoomuksen talousnerot ajoissa kajonneet Uuden Suomen ongelmiin. Heille olivat houkuttavampia komeat päivälliset ja juomat. Uusi Suomi on haudattu ajat sitten.
Näin kykypuolue on hoidellut mediaansa. Tällaiset nerouden pesät ovat mitä oivallisimpia ja imelimpiä jälkiviisastelijoita.
Myös Keski-Suomessa on sattunut käymään niin, että talonpoikien ja -emäntien omistama Keskisuomalainen on selvinnyt yritysten aatelistoon.
Sen sijaan kokoomuslainen julkaisu on uinunut kuolon mailla jo vuosikymmenet. Talonpoikaiset omistajat takasivat lehtiyhtiönsä lainat omaisuuksillaan ja osoittivat näin mitä suurinta ja jalointa sitoutuneisuutta Keskisuomalaisen pärjäämiseen. Tuolloin otetut riskit ja myöhempi omistajien toteuttama arkinen huolehtiminen lehtiyhtiön ratkaisujen pitävyydestä on tuonut kauniin tuloksen. Se ei muuksi muutu oikeistokeljuilijoiden tuumingeilla. Toiset haikailevat ja hupeloivat, toiset tekevät työtä ja tulosta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
mitä varten yhdistät eri asit Vanhasen hallituksen yritysverouudistuksen ja lehtitalot,tämänpäivän asia on yritysverouudistus,nämä lehtikonkurssit ovat vanhoja juttuja.Kyllä niille Kepuliitännäisillekkin yrityksille on huonosti käynyt,esim Hankkija.
Kepu on tekemässä yritysverouudistusta jossa sellaisen yrittäjän jonka nettovarallisuus on pieni verotus nousee rajusti.Nämä ovat useimmiten alkavia yrittäjiä joita olisi suonut kohdeltavan kannustavasti,mutta ei,jostakin on maksumiehet etsittävä.Näiden Kepulehtien suuri onni on ollut myös se että niissä on ollut Kokoomuslaiset toimitusjohtajat.
Siitäkään ei mihinkään pääse etteikö tuleva verouudistus olisi vaikuttamassa näihin anteihin ja taseethan niillä nyt heikkenee.Eikös se Laatikainen itsekkin arvostellut tulevaa uudistusta.
Oliko Uuden Suomen toimitusjohtaja kokoomuslainen? Lehti kaatui kun ei ylpeys antanut periksi pyytää apua maakunnista.
Yritykset joutuvat aina sopeutumaan kulloiseenkin toimintaympäristöönsä, joka on jatkuvassa liikkeessä. Suuryrityksillä on aina vahvemmat vaikutusmahdollisuudet toimintaympäristön pitämisen itselle edullisena kuin pienillä. Toimintaympäristöön yritetään vaikuttaa niin härskisti kuin mahdollista. Edullisin tilanne saavutetaan monopoliasemassa.
On tunnettua, että demarien valtakaudella, jota vieläkin elämme, pärjäävät suuryritykset. Paras lobbari suuryrityksille on demaripääministeri. Viime vuosina ovat suuryritykset päässeetkin temmeltämään melko vapaasti. Niille on edullista, ettei pienyrityksiä ole pyörimässä riesana jaloissa.
Lemminkäisen haastaminen Palmbergeineen ja muine sivujuonteineen on merkki muutoksesta. Saa nähdä, saadaanko prosessi pysätettyä. Vapaa kilpailu ei sovi kaikille.
Niin kauan kun demarit pystyvät sanelemaan vero- ym. uudistusten suunnan ja sisällön, pienyritykset ovat kusessa.
Lemminkäis-keissi tutkittaisiin tarkemmin, löytyisi sopasta myös hyvin suttuisia virkamiehiä.
Etteikö Suomessa korruptiota...heh hee... suomalainen byrokraatti on vaan niin perkeleen halvalla ostettavissa, nakit ja muusit ja reissu Tallinnaan riittää...
että ainakin Ilkalla on ollut Kokoomuslaisia toimitusjohtajia.
Jos Kepu vähänkin pitäisi mielessä lupaamisiaan ei ensimmäisinä olisi rokotettavana pienet ja heikoimmat yrittäjät.Nettovarallisuuden mukaantulo osakeyhtiöiden verotukseen on juuri päinvastaista politiikkaa kun Kepu on antanut ymmärtää harjoittamansa.
Yrittäjistä on niin kova puute Suomessa että ajattelisi ettei enää tuollaisia typeriä lakeja tehtäisi.