mutismi

jos mahdollista. Ylenmääräinen ujous ja sen vuoksi puhumattomuus saattaa olla yksinkrtaisesti luonteen piirre, ei sen tarvitse johtua masennuksesta, kotioloista yms. Minä itse olin mutisti lapsi; mitä enemmän asiaan puututtiin raahaamalla psykiatreilla,terapeuteilla yms. sen enemmän menin lukkoon ja vaikenin. Nyt olen jo yli kolmekymppinen ja "raivostuttavan" puhelias ja melko sosiaalinen ja ihan ok tulen toimeen itseni kanssa, vaikka jännittämisestä kärsinkin; mutta senkin kanssa olen sujut. Jos mietin, mikä oli minulle paras ratkaisu ja mikä sai minut lopulta avautumaan ja sosiaalistumaan vähän enemmän oli se, että asiasta ei tehdä suurta numeroa; mikset puhu,mikä vaivaa, miten voin auttaa - kysymykset vain pahentavat, koska lapsi ei niihin osaa vastata. Rutiinit, tuttu ympäristö,tutut ihmiset ja ennen kaikkea koulussa pieni luokka, aina samat kaverit ja opettaja ja nimenomaan rauhallinen ympäristö ja mahdollisimman vähän mitään äkkinäisiä yllätyksiä ja muutoksia elämässä, on parasta, oli ainakin minulle. Ja aika; jos lapsi puhuu edes jotakin mm ystävilleen, se on jo todella hyvin! Vaiva lievenee ajan myötä, murrosikä voi tuoda paineita,mutta ilman mitään ylimääräisiä hälinöitä lapsesta kasvaa ihan normaali aikuinen. Kurjaa,miten nykykäsitysten mukaan kaikkien pitäisi olla ylisosiaalisia papupatoja!
Joten ainoana hoitomuotona minä suosittelisin asian jättämistä silleen ja normaalia elämää, missä ei kiinnitetä turhan paljon huomiota lapsen vähäpuheisuuteen,koska se luo vain lapselle lisää paineita, kyllä hän puhuu kun on valmis siihen. Jos lapsi kovasti kärsii jännityksestä ja itse haluaa siihen lievennystä,voisi jännitysoireisiin kokeilla lyhyttä lääkitystä (itse käytän nyt aikuisena,tuo todellisen helpotuksen) mutta masennuslääke kuulostaa suorastaan törkeältä, en suostuisi omalle lapselle tälläisessä tapauksessa,jos mitään todellista masennusta ei ole todettu.

Hei!

En minäkään kyllä ihan heti alkais
lapselle moisia lääkkeitä antamaan.
Jutustasi ei käy ilmi kuka on todennut
että lapsesi tapauksessa on kyse mutismista.
Mutta oletan että asiaa on tutkittu
neuvolan,päivähoidon,lääkäreiden ja koulun
kanssa.Luulenpa että näistä joku on ehdottanut
myös teille jossain vaiheessa toimintaterpiaa
tai jotain sellaista harrastusmuotoa jossa
missä lapsi saisi harjoitella ryhmässä olemista
ja luovasti ilmaista itseään. Näitä keinoja
meillä päiväkodissamme käytetään ko.tapauksissa
Kannattaa myös tarkkaan tutkia/kysellä voisiko
lapsen käyttäytymisen taustalla olla huono
itsetunto tai esim koulukiusaaminen

Itse olin lapsena todella ujo, enkä uskaltanut jutella vieraiden kanssa. Kotona olin normaali eläväinen lapsi, mutta jos tuli vieraita vetäydyin heti. Koulussa en puhunut kenellekkään muulle kuin parhaille kavereille, jotka sitten puhuivat minun puolesta, jos asiaa oli. Opettaja soitteli vanhemmilleni ihmetellen ja puhui vanhenpainilloissa hiljaisuudestani. Asialle ei kuitenkaan tehty mitään. Tuolloin ei sanaa mutismi kai tunnettukkaan... nooh, pikkuhiljaa sain rohkeutta lisää ja nykyään olen hyvinkin sosiaalinen, avoin ja tasapainoinen. Kauhealta tuntuu ajatella, että jos silloin muutenkin herkälle lapselle olisi väitetty, että hänessä on jotain vikaa ja laitettu terapiaan. huh huh! Kyllä se ohi menee ja lapsi alkaa puhumaan kun siltä tuntuu.

Tiedän Vaasassa hyvä lääkärin, jolta saisitte apua varmasti. Olen kuullut yhden mutismi tapaukset, jota hoidettiin väärin ja kun sai oikeat ohjeet Vaasassa niin on helpottanut.
Räisänen Pekka työskentelee jossain lääkärikeskuksessa. Kannattaa etsiä kunnon lääkäri, joka tietää asioista ja uusinta tietoa.

.. että on muitakin tämän asian kanssa painivia. Tällä hetkellä vietämme kesälomaa ja annamme asian olla .... Syksyllä joudumme jälleen taas pohtimaan tätä ikuista kysymystä.. mikä olisi meidän kohdalla paras ratkaisu.. Kirjoitimme äsken joulupukille kirjeet kun meidän isukki lähti pohjosen reissulle. Siinä tytön kirjottaessa tuli ilmi että hänellä on vaikeuksia hahmottaa jos 2 samaa kirjainta on peräkkäin. Koskaan aikaisemmin emme ole moista ongelmaa huomanneet olevankaan. Vaikka kaikki muut terapiat yms haluaisimme lopettaa tämä on kumminkin asia johon on puututtava pikimmiten kun koulu alkaa. Ja toinen fakta on se että jos haluamme tippua yhteiskunnan rattaista ei tytöllemme tehdä esim HOJK:sia koska hän ei ole enää sitten erityislapsi. Mielestämme se on väärin lasta kohtaan joka tarvii kaiken avun ja tuen myös kouluhenkilökunnalta. Minulla äitinä on kyllä valitettavasti tapana ehkä hieman liioitellakkin tätä ongelmaa. Mutta fakta on se että jos puoliamme emme pidä, niin isossa luokassa tyttömme jää armotta jalkoihin. Asioillahan on tapana järjestyä .. joten eiköhän tälläkin.
Erityiskiitokseni haluan osottaa ihmiselle joka kertoili oman henkilökohtaisen kokemuksensa mutismina olosta. Se antoi uskoa siihen että meilläkin on tulevaisuutta vaikka välillä ei siltä tunnukkaan.
Hyvää kesän jatkoa kaikille
Palaillaan asiaan taas toisella kertaa :)