En jaksanut kirjottaa kovinkaan tarkasti. Varmaan johtuu siitä, etten koe tämän kirjoittamisen juurikaan auttavan. Miksi sitten edes kirjoitan? En tiedä ehkä olen vain yksinkertaisesti typerä.
Olen taas yksin. Reilun vuoden ehdin olemaan parisuhteessa ihanan naisen kanssa, joka kuitenkin joutui jättämään minut lopulta vasten tahtoaan. Se reilu vuosi oli elämäni onnellisinta ja vaikeinta aikaa. Kerron siitä reilusta vuodesta nyt muutamalla sanalla.
Aivan alkuaikoina entinen tyttöystäväni viilteli, mutta sain hänet lopettamaan. Ajan saatossa hän oppi luottamaan minuun ja pystyi kertomaan minulle ongelmistaan. Olin hänen elämänsä ensimmäinen ihminen jolla hän pystyi puhumaan ja vieläkin ainut.
Me muutettiin yhteen tämän vuoden ensimmäisenä päivänä. Eräänä päivänä hän oli kirjoittanut minulle keittiön pöydälle ruutupaperilla seuraavat sanat: Olen sun luonas aina, vaikket sitä muistakkaan. Olen kanssasi aina, vaikket sitä haluakkaan. Olen mukanasi kaikkialla, vaikket sitä tajuakkaan. Minä olen sinun Aku. Tahdot tai et. Alapuolella oli vielä kauniilla käsialalla allekirjoitus.
Nämä hänen kirjoittamansa sanat kuvasivat erittäin hyvin sitä aikaa. Minä valitin vain, että olen yksin ja soittelin kitaraa. En osallistunut kotitöihin niin, kun olisi pitänyt. Mikään ei kiinnostanut. Koulu meni erittäin huonosti. En ottanut hänen tarpeitaan huomioon, enkä osannut suhtautua hänen jo lapsena alkaneeseen masennukseen. Siitä syystä sanoin monta kertaa hänelle, että tämä oli nyt tässä ja kerran hän yritti itsemurhaakin sen takia, että jätin hänet. Ei se ollut tervettä häneltä.
Lopulta sain hänet, kuitenkin houkuteltua lääkärille. Menimme yhdessä ja lääkäri määräsi masennuslääkkeitä. Nyt näin jälkeenpäin ajateltuna. Aluksi tuli hypomania, sen jälkeen mania ja sitä seurasi seka jakso, jonka aikana hän yritti tappaa itsensä. Silloin oli Juhannus ja minä olin taas vaihteeksi juuri ennen itsemurha yritystä jättänyt hänet. Hän, kuitenkin otti minut takaisin, mutta hänellä ei ollut enää tunteita minua kohtaan. Senhän kertoi minulle, kun itse sitten lopulta jätti minut ja ainut syy oli, ettei hänellä ollut enää tunteita.
Yritin kertoa hänelle, että masennuslääkkeet voivat muuttaa luonnetta, kun lopulta aikani itkettyä hänen peräänsä tajusin, ettei hän jättänyt minua minun takia. Hän alkoi sitten vihata minua ja syytti kaikesta minua. Minä olin kuulemma sekaisin ja minun pitäisi hakeutua hoitoon. Oli erittäin huollissani hänestä. Pelkäsin, että hän tekee jotain itselleen. En saanut öisin nukuttua pyörin vaan sängyssä. Kokoajan oli rauhaton olo ja rinnasta ahdisti. Kokoajan pyöri vaan mielessä, että miten hän voi?
Lopulta hän soitti minulle ja halusi saada pyöränsä takaisin, joka oli jäänyt mun luokse muuton yhteydessä. Soitin sitten hänen peräänsä, kun hän oli hakenut pyörän ja huomasin, ettei hän todellakaan ollut oma itsensä. Hän vain sanoi minulle, että se oli silloin ja jatka elämääsi eteenpäin. Ei hän välittänyt.
Pelkään, että hänelle on kehittynyt mielenterveysongelmia. Mä haluaisin auttaa häntä, mutten pysty mitenkään. Sitä paitsi mä pelkään häntä koska hän ei ole oma itsensä, enkä mä ole uskaltanut muuta, kun laittaa hänelle tekstiviestejä joihin ei ole enää pitkiin aikoihin vastattu. Tänään ajattelin soittaa hänelle, vaikka tuskin siinä hyvin käy. On niin turhautunut olo, kun ei pysty mitään tekemään.
Ois paljon helpompaa, jos olisi edes yksi ihminen, jolle vois kasvotusten puhua, mutta ei ketään.
Olen taas yksin. Reilun vuoden ehdin olemaan parisuhteessa ihanan naisen kanssa, joka kuitenkin joutui jättämään minut lopulta vasten tahtoaan. Se reilu vuosi oli elämäni onnellisinta ja vaikeinta aikaa. Kerron siitä reilusta vuodesta nyt muutamalla sanalla.
Aivan alkuaikoina entinen tyttöystäväni viilteli, mutta sain hänet lopettamaan. Ajan saatossa hän oppi luottamaan minuun ja pystyi kertomaan minulle ongelmistaan. Olin hänen elämänsä ensimmäinen ihminen jolla hän pystyi puhumaan ja vieläkin ainut.
Me muutettiin yhteen tämän vuoden ensimmäisenä päivänä. Eräänä päivänä hän oli kirjoittanut minulle keittiön pöydälle ruutupaperilla seuraavat sanat: Olen sun luonas aina, vaikket sitä muistakkaan. Olen kanssasi aina, vaikket sitä haluakkaan. Olen mukanasi kaikkialla, vaikket sitä tajuakkaan. Minä olen sinun Aku. Tahdot tai et. Alapuolella oli vielä kauniilla käsialalla allekirjoitus.
Nämä hänen kirjoittamansa sanat kuvasivat erittäin hyvin sitä aikaa. Minä valitin vain, että olen yksin ja soittelin kitaraa. En osallistunut kotitöihin niin, kun olisi pitänyt. Mikään ei kiinnostanut. Koulu meni erittäin huonosti. En ottanut hänen tarpeitaan huomioon, enkä osannut suhtautua hänen jo lapsena alkaneeseen masennukseen. Siitä syystä sanoin monta kertaa hänelle, että tämä oli nyt tässä ja kerran hän yritti itsemurhaakin sen takia, että jätin hänet. Ei se ollut tervettä häneltä.
Lopulta sain hänet, kuitenkin houkuteltua lääkärille. Menimme yhdessä ja lääkäri määräsi masennuslääkkeitä. Nyt näin jälkeenpäin ajateltuna. Aluksi tuli hypomania, sen jälkeen mania ja sitä seurasi seka jakso, jonka aikana hän yritti tappaa itsensä. Silloin oli Juhannus ja minä olin taas vaihteeksi juuri ennen itsemurha yritystä jättänyt hänet. Hän, kuitenkin otti minut takaisin, mutta hänellä ei ollut enää tunteita minua kohtaan. Senhän kertoi minulle, kun itse sitten lopulta jätti minut ja ainut syy oli, ettei hänellä ollut enää tunteita.
Yritin kertoa hänelle, että masennuslääkkeet voivat muuttaa luonnetta, kun lopulta aikani itkettyä hänen peräänsä tajusin, ettei hän jättänyt minua minun takia. Hän alkoi sitten vihata minua ja syytti kaikesta minua. Minä olin kuulemma sekaisin ja minun pitäisi hakeutua hoitoon. Oli erittäin huollissani hänestä. Pelkäsin, että hän tekee jotain itselleen. En saanut öisin nukuttua pyörin vaan sängyssä. Kokoajan oli rauhaton olo ja rinnasta ahdisti. Kokoajan pyöri vaan mielessä, että miten hän voi?
Lopulta hän soitti minulle ja halusi saada pyöränsä takaisin, joka oli jäänyt mun luokse muuton yhteydessä. Soitin sitten hänen peräänsä, kun hän oli hakenut pyörän ja huomasin, ettei hän todellakaan ollut oma itsensä. Hän vain sanoi minulle, että se oli silloin ja jatka elämääsi eteenpäin. Ei hän välittänyt.
Pelkään, että hänelle on kehittynyt mielenterveysongelmia. Mä haluaisin auttaa häntä, mutten pysty mitenkään. Sitä paitsi mä pelkään häntä koska hän ei ole oma itsensä, enkä mä ole uskaltanut muuta, kun laittaa hänelle tekstiviestejä joihin ei ole enää pitkiin aikoihin vastattu. Tänään ajattelin soittaa hänelle, vaikka tuskin siinä hyvin käy. On niin turhautunut olo, kun ei pysty mitään tekemään.
Ois paljon helpompaa, jos olisi edes yksi ihminen, jolle vois kasvotusten puhua, mutta ei ketään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eli sinä siis jätit hänet aina väliajoin kun tuli ongelmia ja sitten jälkeenpäin ihmettelit että miksi hän ei ottanut sinua avosylin vastaan kun halusit vain auttaa häntä?