miten olette päässeet terapiaan ja kustantaneet sen?

Hei,

Kyselisin yleisesti teiltä kaikilta täällä, että miten olette päässeet terapiaan, ja miten olette pystyneet kustantamaan sen.

Itse opiskelen ja käyn töissä tällä hetkellä. Traumaattisesta tapahtumasta on kulunut kolmisen vuotta, ja kärsin dissosiatiivisista oireista ja elämä on vailla mieltä. Olen vuoden jonotuksen ja odottelujen jälkeen nyt käynyt psykiatrilla. Hän kirjoittaa lausunnon Kelaan, mutta tuntui jotenkin vähän varoittelevan, että jos työkykyni ei ole heikentynyt, terapiaa ei välttämättä myönnetä. Trauman jälkeen olin psykiatrisessa osasto- ja avohoidossa, mutta lopulta kaiken paineen keskellä en enää kestänyt, ja lähdin "pakoon" ulkomaille. Nyt, kun tilanne on rauhoittunut, ja olisin yhteistyökykyinen ja haluinen (jota en todellakaan ollut kumpaakaan heti trauman jälkeen), en enää voikaan saada terapiaa, koska olen työkykyinen. Eikö tämä ole vähän kummallista? Miksi Kelan tukea varten täytyy olla työkyvyttömässä kunnossa, vaikka terapiassa juuri painotetaan sitä, että täytyy olla sen verran kunnossa, että pystyy terapiatyöskentelyyn. Minusta tämä on ristiriitaista.

Oletteko siis muut saaneet terapiatukea, vaikka olisitte töissä tai opiskelemassa samaan aikaan? Vai pitäisikö tässä heittäytyä kiukuttelemaan ja jäädä aamuisin sängyn pohjalle?

Entä miten olette saaneet rahoitettua terapian? Työssäkäyville se tuskin on ongelma, mutta samaan aikaanhan pitäisi siis Kelan mukaan olla työkyvytön tai työkyvyn olla heikentynyt? Itse opiskelen, mutta onneksi teen iltatyötä, koska muuten ei todellakaan olisi varaa maksaa yhtään euroa terapiasta. Nyt on varaa sellaiseen terapeuttiin, jonka taksa on max. 60e. Se 8e viikossa minulla on varaa maksaa, mutta ei juuri paljon enempää. Todella hölmöä, että terapeuttikin pitää valita halvimman hintalapun mukaan!

Tässä tulee jo välillä mieleen, että mielenterveyspotilaat hoidetaan luonnollisen valinnan kautta. Epätoivoisimmat tapaukset poistavat itse itsensä jonosta.
5387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

käyn KELA:n tukemassa terapiassa. Käynyt jo liki vuoden, toinen vuosi menee vielä ainakin. Ei KELA:n tukemaa terapiaa varten tarvitse olla työkyvytön, oikeastaan päin vastoin, eikös sitä kannata satsata työssäolevaan (toki eläkkeellä ym. oleviinkin)..

Äänestä

Sain muutama vuosi sitten YTHS:n kautta lähetteen Kelan täyskustantamaan terpiaan, joista 2 ekaa vuotta 2 krt/vko:ssa ja kolmantena vuonna kerran viikossa. Olin terapian aloittaessa ehkä 24 v. Alle 26-vuotiaat saavat helpommin terapian, kuin vanhemmat. Olin ahdistunut ja vahingoitin itseäni.

Äänestä
  • Osaisitko neuvoa miten terapian saisi täyskustannettuna? Haluaisin palata työelämään nyt kun en enää ole masentunut ja itsetuhoinen. Sitä ennen tarvitsen kuitenkin terapiaa, koska työkyvyttömyyden aiheuttaneet ajattelumallit eivät ole kadonneet, ja ongelmani uusiutuvat jos en saa terapiaa. Nykyinen eläkkeeni on kuitenkin niin mahdottoman pieni ettei siitä riitä terapiakuluihin, joten ainoa mahdollisuuteni palata työelämään on joko voittaa lotossa tai saada 100% korvattu psykoterapia.

    Äänestä

  • terapian tarpeessa kirjoitti:

    Osaisitko neuvoa miten terapian saisi täyskustannettuna? Haluaisin palata työelämään nyt kun en enää ole masentunut ja itsetuhoinen. Sitä ennen tarvitsen kuitenkin terapiaa, koska työkyvyttömyyden aiheuttaneet ajattelumallit eivät ole kadonneet, ja ongelmani uusiutuvat jos en saa terapiaa. Nykyinen eläkkeeni on kuitenkin niin mahdottoman pieni ettei siitä riitä terapiakuluihin, joten ainoa mahdollisuuteni palata työelämään on joko voittaa lotossa tai saada 100% korvattu psykoterapia.

    on niin väärin että opiskelijoiden ja muiden pienituloisten odotetaan voivan maksaa 8-28e joka viikko terapiasta. nuorten mielenterveyspalveluja pitäisi tukea enemmän. mielestäni 4e per kerta olisi sopiva hinta pienituloisille.

    Äänestä

Kaikki on arpapeliä kuka saa mitäkin yhteiskunnan rahoilla. Itsa hain apua psyk.polilta ja olisin tarvinnut puoltavan lausunnon, syy terapiaan hakeutumiselle oli lapsuudenaikaiset tosi pahat väkivalta kokemukset. Kerroin turhankin rehellisesti kaikki tapahtuneet asiat. Mulle sanottiin ihan suoraan että puoltavaa lausuntoa ei mulle kirjoiteta. Naama kerroin ei miellyttänyt.

Tein töitä ja säästin rahaa. Olen käynyt nyt vuoden terapiassa, on vähän olo helpottanut. On ammattitutkinto, pitkä työhistoria, omistusasunto. Ei päihdehistoriaa, ei rikosrekisteriä. Arvioíjina psyk.polin osastonlääkäri joka ihan selkeästi lesbo ja johtava psykologi joka on antanut lehteen artikkelin skitsofreniaa sairastavasta siskostaan. Ettö silleen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


op kirjoitti:

Hei,

Kyselisin yleisesti teiltä kaikilta täällä, että miten olette päässeet terapiaan, ja miten olette pystyneet kustantamaan sen.

Itse opiskelen ja käyn töissä tällä hetkellä. Traumaattisesta tapahtumasta on kulunut kolmisen vuotta, ja kärsin dissosiatiivisista oireista ja elämä on vailla mieltä. Olen vuoden jonotuksen ja odottelujen jälkeen nyt käynyt psykiatrilla. Hän kirjoittaa lausunnon Kelaan, mutta tuntui jotenkin vähän varoittelevan, että jos työkykyni ei ole heikentynyt, terapiaa ei välttämättä myönnetä. Trauman jälkeen olin psykiatrisessa osasto- ja avohoidossa, mutta lopulta kaiken paineen keskellä en enää kestänyt, ja lähdin "pakoon" ulkomaille. Nyt, kun tilanne on rauhoittunut, ja olisin yhteistyökykyinen ja haluinen (jota en todellakaan ollut kumpaakaan heti trauman jälkeen), en enää voikaan saada terapiaa, koska olen työkykyinen. Eikö tämä ole vähän kummallista? Miksi Kelan tukea varten täytyy olla työkyvyttömässä kunnossa, vaikka terapiassa juuri painotetaan sitä, että täytyy olla sen verran kunnossa, että pystyy terapiatyöskentelyyn. Minusta tämä on ristiriitaista.

Oletteko siis muut saaneet terapiatukea, vaikka olisitte töissä tai opiskelemassa samaan aikaan? Vai pitäisikö tässä heittäytyä kiukuttelemaan ja jäädä aamuisin sängyn pohjalle?

Entä miten olette saaneet rahoitettua terapian? Työssäkäyville se tuskin on ongelma, mutta samaan aikaanhan pitäisi siis Kelan mukaan olla työkyvytön tai työkyvyn olla heikentynyt? Itse opiskelen, mutta onneksi teen iltatyötä, koska muuten ei todellakaan olisi varaa maksaa yhtään euroa terapiasta. Nyt on varaa sellaiseen terapeuttiin, jonka taksa on max. 60e. Se 8e viikossa minulla on varaa maksaa, mutta ei juuri paljon enempää. Todella hölmöä, että terapeuttikin pitää valita halvimman hintalapun mukaan!

Tässä tulee jo välillä mieleen, että mielenterveyspotilaat hoidetaan luonnollisen valinnan kautta. Epätoivoisimmat tapaukset poistavat itse itsensä jonosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu