Ollessani ystävieni seurassa, olen hyvällä tuulella ja iloinen kun mikä, koska silloin kaikki ikävät ajatukset pysyvät poissa... Mutta kun olen yksin omien ajatusteni kanssa, minulla on todella paha olla... Tunnen itseni melko arvottomaksi, ja minun on vaikea uskoa että kukaan todella välittäisi minusta. Tulevaisuudessa en näe oikein mitään tavoittelemisen arvoista. Olen lukiossa, ja koulu menee minulla melko huonosti, sillä minulla ei riitä jaksamista ja motivaatiota opiskella, vaikka aine minua kiinnostaisikin. Minun on vaikea avautua ystävilleni, koska silloin tulee syyllinen ja vaivautunut olo. Olen viillellyt nyt 3 vuotta, se auttaa pahaan oloon. En halua kuolla, mutta minua ei haittaisi vaikka kuolisin vaikka heti, koska tuskin menettäisin mitään. Olen tehnyt netissä sen beckin masennustestin, ja sain 32 pistettä. Voinko olla masentunut? Ja mistä siihen saa apua?
Onko mahdollista että olen masentunut?
ei kukaan erikoinen
5340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mene käymään kouluterveydenhoitajalla. Hän osaa ohjata sinut eteenpäin. Se on hänen tehtävänsä. Mä sain lukioikäisenä sitä kautta apua. Sain keskivaikeaan masennukseen lääkityksen ja vuoden terapiaa. Mene vain käymään siellä, kyllä se homma lähtee siitä luistamaan. Tsemppiä!
Aha, että ei haittaisi kuolla, koska tuskin menettäisi mitään.
Ja näin sanoo ihminen, joka on vasta päässyt sanomasta, kuinka iloinen ja hyvällä tuulella on YSTÄVIENSÄ seurassa.
Vähänpä näytät niitä ystäviäsi arvostavan, saati heidän tunteitaan heidän mahdollisesti menettäessä sinut.
Oletko siis kerta kaikkiaan vain itsekäs paska? (Sellaisilla yleensä ei ole ystäviä.)
Ilmoitin myös, että minun on vaikea uskoa että kukaan voisi välittää minusta. Toki minä ystävistäni välitän, mutta ei minusta tunnu että hekään menettäisivät siinä yhtään mitään jos heittäisin lusikan nurkkaan. En myöskään näe tulevaisuutta kovin hohdokkaana joten mitäs väliä sillä on. Voi myös olla, että olen itsekäs paska. Mistäs sitä tietää.
Tulevaisuuden ei tarvitsekaan olla hohdokas. Elämä yleensä on kaikkea muuta kuin hohdokasta. Siinä on ylä- ja alamäet, ilman pimeyttä et osaa iloita valostakaan.
Onko sulla jokin erityinen SYY uskoa, ettei kukaan sinusta välittäisi - vai tuntuuko vain siltä, niinku silleen, jotenkin...? Onko joku hylännyt? Jotkut bänksit poika-/tyttöystävän kanssa voivat nuoresta tuntua aivan kauhealta, lopulliselta naulalta arkkuun. Muutaman vuoden kuluttua moisille teiniangsteille osaa nauraa, nähdä asiat OIKEISSA MITTASUHTEISSAAN.
Jotenkin välittyy sellainen kuva, ettei sinussa mitään ole pahemmin vialla.
No eipä ole kyllä tässä tapahtunut mitään mullistavaa, elämäni on periaatteessa muuten paremmin mallillaan kuin koskaan ennen mutta paska olo vaan on ja pysyy.