Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Olisiko vaan helpompaa...

.....alkaa myymään itseään.
Olen parikymppinen nainen. Minulla työkokemusta ja olenkin hakenut töitä erittäin aktiivisesti työkokemustani vastaavista paikoista. Netin kautta olen hakenut todella montaa paikkaa, soitellut eri paikkoihin ja käynyt ihan esittäytymässä ja kysellyt töitä. Mikään ei kuitenkaan tunnu auttavan. Työpaikkaa ei kuulu. Siivoojaksikaan en ole kelvannut. Puhelinmyyjänkin hommaa kokeilin mutta eihän se palkka riittänyt alkuunkaan.
Työttömänä olen joutunut elelemään sosiaalitoimiston tuella ja se riittää juuri ja juuri vuokraan ja vähän saan ruokaakin sillä. Asumistukea saan myös... sen säästän yleensä laskuihin yms.
Nyt kuitenkin sosiaalitoimiston tukeani pienennetään samoin asumistukea, sillä otin alivuokralaisen(jonka oletin tietysti parantavan omaa talouttani). Realistisesti ajatellen: En millään tule pärjäämään.

Tosissani olenkin nyt alkanut miettiä siirtymistä prostituoiduksi. Tämä ei todella ole vitsi. Olen oikeasti ajatellut asiaa ja se alkaa koko ajan näyttää houkuttelevammalta kun katsoo tuota kerääntyneiden laskujen pinkkaa.
Se on täysin moraalieni vastaista,likaista ja nöyryyttävää, mutta pakkohan se on jollain itseään elättää, maksaa vuokra, koulukirjat,bussikortit, ruoat. Tällä hetkellä tilillä nolla euroa ja kaksi viikkoa pitäisi elää ilman rahaa&ruokaa joten aika epätoivoinen alan olla..
Kuinka helppoa on ryhtyä myymään itseään? Miten saada asiakkaita yms?
10836
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nyt vaan kuule tyttönen ilmoitus osoitteeseen seksitreffit.fi ja rahaa tahkoamaan. Parempi että nekin eurot menevät sinunkaltaiselle tarvitsijalle, eivätkä kenenkään läskiperseämmän huvituksiin.

Raha voi sitten olla niin helppoa, että hommaan jää koukuun ja lopettaminen vaikeaa.

Äänestä

pätee käytännöllisesti katsoen joka asiassa. Pätee myös tässäkin, mistä nyt keskustellaan. Asiakkaista ei tule olemaan pulaa, koska olet suomalainen, mutta onneksi sinulla on oikeus valita ne asiakkaat tarjokkaiden joukosta.
Ihmistuntemus on tässä eduksi. Kyllä sen äkkiä vaistoaa, onko kyseessä asiallinen mies vai onko hän mahdollisesti hankala. Ensin keskustelu netin kautta, sitten puhelimessa ja pidä mielessä, että palvelun tarjoaja on se, joka määrää säännöt. Ilmoitat vain, mihin suostut ja mihin et. Jos asiakas alkaa tinkimään rajoista, sulje puhelin. Seuraava soittaa hetken kuluttua.
Jouduin silloin oman urani alussa vaihtamaan nettiosoitettani muutaman kerran syystä, että koneelle tuli häiriintyneiden miesten viestejä. Sama koski kännynumeroa. Minulla oli ja on edelleen kaksi puhelinta, toinen niistä täysin julkinen ja numero sekä sukulaisten että ystävien tiedossa. Toinen taas on rekisteröimätön prepaid, jonka sim-kortin voi heittää roskiin ja ostaa uuden, mikäli siihen vielä tulisi ei-toivottuja viestejä.

Mainitsin edellä nettiosoitteestani. Niitäkin on kaksi, toinen ystävieni käyttämä ja toinen ( se vaihtuva ) asiakkaita varten. Nyt en ole saanut enää sairaita viestejä enkä tekstareita, koska minulla on vakituinen asiakaspiiri. Uusia en enää ota, koska sain opintoni päätökseen ja koulutustani vastaavan hyvinpalkatun työpaikan. En siis elä taloudellisessa ahdingossa kuten opiskeluaikana. Toisaalta, en myöskään tarvitsisi yhtään ainutta asiakastakaan, mutta tapailen heitä lähinnä siksi, että haluan elää ja asua vielä yksikseni ilman olohuoneen "sohvaperunaa", koska tekeillä on väitöskirja. Asiakkaat tyydyttävät seksuaaliset tarpeeni, joten minulle jää aikaa keskittyä omiin asioihini sen sijaan, että toimisin jollekin miehelle "keittiöapulaisena".

Unohdin mainita aiemmin, että tavatessasi asikkaan ota maksu etukäteen ja laita rahat paikkaan, missä ne ovat sinun silmissäsi joka hetki. Näin ainakin aluksi, jos asiakas on ennestään tuntematon. Kusettajia riittää joka lähtöön. Sen viimeisen valinnan = karsinnan suoritat kynnyksellä, jonka yli et astu, jos alkoholin hajua tuntuu hiukankin nenässä. Humaltunut ihminen saattaa olla arvaamaton käytökseltään.

Äänestä

Eipä tuosta seksin myynnistä näytä mitään traumojakaan syntyvän. Ei tällä sivustolla ole kukaan valitellut sitä, että kuinka kurjaa seksin myynti on naiselle. Ei tämä sivusto täyty seksialan konkareiden kirjoituksissta, joissa nämä varoittaisivat nuoria alalle pyrkiviä seksin myyntiin liittyvistä vaaroista.

Äänestä
  • minun sekä nimimerkin "Alalla jo vuosia" laittamia viestejä. Niissähän oli ja on edelleen neuvoja, jotka sisältävät samalla varoituksia, kun lukee ajatuksen kanssa.

    Luepas uudelleen.

    Äänestä

  • Kun niitä haittapuolia kerran pyydettiin, niin voin kai omasta historiastani kertoa. Pari vuotta sitten tapasin naimisissa olevan miehen, joka baari-illan loppupuolella alkoi tarjoilla minulle rahaa, jos olisin valmis lähtemään hänen mukaansa. Olin tuolloin huonossa taloudellisessa tilanteessa ja pienen humalan myötävaikutuksella suostuin hänen ehdotukseensa. Tapailimme sen jälkeen vielä muutaman kerran ja hänen lisäkseen tapasin muutaman kerran vielä paria muuta miestä. Yhteensä näitä kertoja tuli noin puolen kymmentä, hyvin lyhyen aikavälin sisällä, kunnes pääsin uuteen työhön ja taloudellinen tilanteeni parani siitä.

    En ollut tuohon aikaan parisuhteessa ja nyt olen tapaillut muutamaa miestä tuon jälkeen, mutta fyysinen läheisyys on alkanut ahdistaa minua valtavasti. Seurustelin nelisen kuukautta erään todella ihanan miehen kanssa, mutta koska seksi ällötti minua ja henkisestikin oli vaikea päästää toista lähelle, niin suhde kaatui siihen ja olen jo pitkään sairastanut masennusta, johon kyllä on sukurasitustakin. En tiedä meneekö tämä koskaan ohi, ennen nautin seksistä, mutta nyt en voi kuvitellakaan olevani lähellä miestä. En ota tässä kantaa prostituutioon, kerron vain oman tarinani, ja minua harmittaa suuresti, että käsitys seksistä muuttui mielessäni hyvin likaiseksi ja ällöttäväksi tapahtuneen johdosta. Tietysti asia varmasti riippuu hyvin ihmistyypistä, minulle se ei sopinut, muista en osaa sanoa.

    Äänestä

  • Pari kertaa myynyt kirjoitti:

    Kun niitä haittapuolia kerran pyydettiin, niin voin kai omasta historiastani kertoa. Pari vuotta sitten tapasin naimisissa olevan miehen, joka baari-illan loppupuolella alkoi tarjoilla minulle rahaa, jos olisin valmis lähtemään hänen mukaansa. Olin tuolloin huonossa taloudellisessa tilanteessa ja pienen humalan myötävaikutuksella suostuin hänen ehdotukseensa. Tapailimme sen jälkeen vielä muutaman kerran ja hänen lisäkseen tapasin muutaman kerran vielä paria muuta miestä. Yhteensä näitä kertoja tuli noin puolen kymmentä, hyvin lyhyen aikavälin sisällä, kunnes pääsin uuteen työhön ja taloudellinen tilanteeni parani siitä.

    En ollut tuohon aikaan parisuhteessa ja nyt olen tapaillut muutamaa miestä tuon jälkeen, mutta fyysinen läheisyys on alkanut ahdistaa minua valtavasti. Seurustelin nelisen kuukautta erään todella ihanan miehen kanssa, mutta koska seksi ällötti minua ja henkisestikin oli vaikea päästää toista lähelle, niin suhde kaatui siihen ja olen jo pitkään sairastanut masennusta, johon kyllä on sukurasitustakin. En tiedä meneekö tämä koskaan ohi, ennen nautin seksistä, mutta nyt en voi kuvitellakaan olevani lähellä miestä. En ota tässä kantaa prostituutioon, kerron vain oman tarinani, ja minua harmittaa suuresti, että käsitys seksistä muuttui mielessäni hyvin likaiseksi ja ällöttäväksi tapahtuneen johdosta. Tietysti asia varmasti riippuu hyvin ihmistyypistä, minulle se ei sopinut, muista en osaa sanoa.

    En ala väittämään masennuksesi johtuneen kokonaan maksullisuudestasi. Myönsithän itse, että sukurasituksella on osuutta asiaan. Saattaa olla, että se masennus tuli korostetummin esille.

    Neuvoisin kääntymään jonkun hyvän ammattiauttajan puoleen, koska pillereillä ei sitä ongelmaa saa pois täydellisesti. Aivosi tarvitsevat muuta ajateltavaa.

    Äänestä

  • Jos väittää jotain, se täytyy kyetä myös todistamaan.

    Äänestä

  • Totista, Pölkman kirjoitti:

    Jos väittää jotain, se täytyy kyetä myös todistamaan.

    psyyke. Jos sä et sitä kykene todistaa, on se osoitus siitä, että huorilla psyyke pettää!

    Äänestä

  • ettei huorilla petä kirjoitti:

    psyyke. Jos sä et sitä kykene todistaa, on se osoitus siitä, että huorilla psyyke pettää!

    vaan vastaa siihen. Jos sinulla ei ole "satavarmaa" näyttöä, väitteelläsi ei ole mitään arvoa.

    Äänestä

  • ettei huorilla petä kirjoitti:

    psyyke. Jos sä et sitä kykene todistaa, on se osoitus siitä, että huorilla psyyke pettää!

    Väittäjällä, siis tässä tapauksessa sinulla, on todistustaakka.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 39 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hnuujiiiiiik kirjoitti:

.....alkaa myymään itseään.
Olen parikymppinen nainen. Minulla työkokemusta ja olenkin hakenut töitä erittäin aktiivisesti työkokemustani vastaavista paikoista. Netin kautta olen hakenut todella montaa paikkaa, soitellut eri paikkoihin ja käynyt ihan esittäytymässä ja kysellyt töitä. Mikään ei kuitenkaan tunnu auttavan. Työpaikkaa ei kuulu. Siivoojaksikaan en ole kelvannut. Puhelinmyyjänkin hommaa kokeilin mutta eihän se palkka riittänyt alkuunkaan.
Työttömänä olen joutunut elelemään sosiaalitoimiston tuella ja se riittää juuri ja juuri vuokraan ja vähän saan ruokaakin sillä. Asumistukea saan myös... sen säästän yleensä laskuihin yms.
Nyt kuitenkin sosiaalitoimiston tukeani pienennetään samoin asumistukea, sillä otin alivuokralaisen(jonka oletin tietysti parantavan omaa talouttani). Realistisesti ajatellen: En millään tule pärjäämään.

Tosissani olenkin nyt alkanut miettiä siirtymistä prostituoiduksi. Tämä ei todella ole vitsi. Olen oikeasti ajatellut asiaa ja se alkaa koko ajan näyttää houkuttelevammalta kun katsoo tuota kerääntyneiden laskujen pinkkaa.
Se on täysin moraalieni vastaista,likaista ja nöyryyttävää, mutta pakkohan se on jollain itseään elättää, maksaa vuokra, koulukirjat,bussikortit, ruoat. Tällä hetkellä tilillä nolla euroa ja kaksi viikkoa pitäisi elää ilman rahaa&ruokaa joten aika epätoivoinen alan olla..
Kuinka helppoa on ryhtyä myymään itseään? Miten saada asiakkaita yms?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu