Kaksinaismoralismi juomatavoissa

Hallitus tekee veronkorotuksia tarkoituksenaan vähentää juomista. Peräänkuulutetaan keskieurooppalaisia juomatapoja ja kohtuukäytön etuja. Tuomitaan humalahakuinen juominen ja örveltäminen.
Mitä tekee BB-ohjelma, juottaa toistuvasti nuoret humalaan ja tekee "sankareita" niistä jotka ovat eniten kännissä. Iltalehtien lööpeistä huutavat otsikot päivät päästään "sankareiden toilauksista". Ketkä seuraavat ohjelmaa, teini-ikäiset joiden maailmankuva on vielä hakusessa. Aivan vääränlaisia käyttäytymismalleja nuoriso ohjelmasta saa. Ristiriita on ilmeinen alkoholipolitiikan ja ohjelman välillä. Asenteen että kaikki ilmainen viina ei ole tarkoitettu juotavaksi ei ainakaan ohjelmasta vahvistu. Itse isänä ja vaarina en haluaisi että omat lapseni ja lastenlapseni toilailisivat noin kaiken kansan nähden. Toivon että olisin itse antanut fiksumman esimerkin viinan käytöstä.
7172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sietäis haastaa ohjelma oikeuteen ryyppäämään yllyttämisestä. Turha sanoa että osallistujat ovat täysi-ikäisiä, joukossa vielä tyhmyys tiivistyy!

Äänestä
  • Votkaturistit, seiväsmatkat, Slussenin sissit jne saa arvoistansa jatkoa.

    Äänestä

  • ei savua ilman tulta kirjoitti:

    Votkaturistit, seiväsmatkat, Slussenin sissit jne saa arvoistansa jatkoa.

    Koskenkorva kukkalautaselta

    Äänestä

Olisikin se kaksinaismoralismi vain juomatavoissa, se ulottuu alkoholismin hoitamiseenkin. Juovalla ihmisellä voi olla ja usein on muitakin sairauksia lääkitys niihin joka toimii kun juo, mutta kun sen lopetaa elimistö sekoaa täysin!

Tietoa varmasti sairauksista ja hoidoista on, ihmettelen vain koska sitä aletaan soveltamaan käytäntöön potilaitten (juovien) ihmisten henkeä ja psyykkistä terveyttä vaarantamatta? Maalaisjäjellä tajuan, että alkoholi vaikuttaa elimistössä solujen väliseen aineenvaihtoon, alkoholi korvaa elimistön omat välittäjäaineet osittain ja kun alkoholi poistuu elimistöstä se joutuu shokkiin, hälytystilaan, joka voi olla hengenvaarallinen jos muita sairauksia lääkkeitä on, vaikka lääkitys olisi asianmukaista ja hoidettaisiin oikein.

Juominen vääristää ihmisessä kaiken niin fyysisessä olemuksessa kuin psyykesssäkin. Juomisen lopettaminen voi tuoda esiin hoitamattomia sairauksia ja vieroitusoireita niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin, thänkin juovaa ihmistä pitää henkisesti valmentaa, että hän osaa suhtautua itseensä ja tuntemuksiinsa oikein.

Äänestä

Hallitus tekee alkoholipolitiikkaa, ei telkkari ohjelmia.

Höpöhöpösarjat ja iltapäivälehdet tekevät sitten jotain ihan muuta....

Äänestä
  • Hallitus tekee alkoholipolitiikkaa ja sen pitää olla linjassa käytännön kanssa. Aloittaja peräänkuulutti sitä, että nuoret saavat väärän kuvan alkoholin liika käytöstä ja vastuun siitä kantavat aikuiset ohjelman tekijät ja MYÖS eduskunta ja hallitus jotka tässä maassa ylintä toimeenpano ja lainsäädäntä valtaa käyttävät!

    Sukupolvesta toiseen jatkuu sama: älä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä opetan! Jos roskalehdet ihannoivat, mässäilevät ihmisten riippuvuuksilla, onnettomuuksilla ei se oikea kuva asioista nuorille välity, he matkivat aikuisia kokeilevat rajojaan se kuuluu kehittymiseen, aikuiseksi kasvamiseen ja aikuisilla on vastuu nuorista ja lapsista, sitä ei voi siirtää.

    Meistä kukaan ei tiedä kun aloittaa alkoholin nauttimisen tuleeko meistä alkoholisteja vai ei ja sitten kun sen tietää (vaikka ei tunnusta) on myöhäistä. Sama koskee tupakkaa tai mitä tahansa riippuvuutta, mutta tämä yhteiskunta elää vavojen ehdoilla, ei niiden heikoimpien niin kuin pitäisi. Se mitä vahvemmat tekevät näiden heikoimpien sortuessa on se, että siitä tehdään yksilön MORAALINEN ongelma jota se ei ole!!!

    Äänestä

  • räkäkänni kirjoitti:

    Hallitus tekee alkoholipolitiikkaa ja sen pitää olla linjassa käytännön kanssa. Aloittaja peräänkuulutti sitä, että nuoret saavat väärän kuvan alkoholin liika käytöstä ja vastuun siitä kantavat aikuiset ohjelman tekijät ja MYÖS eduskunta ja hallitus jotka tässä maassa ylintä toimeenpano ja lainsäädäntä valtaa käyttävät!

    Sukupolvesta toiseen jatkuu sama: älä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä opetan! Jos roskalehdet ihannoivat, mässäilevät ihmisten riippuvuuksilla, onnettomuuksilla ei se oikea kuva asioista nuorille välity, he matkivat aikuisia kokeilevat rajojaan se kuuluu kehittymiseen, aikuiseksi kasvamiseen ja aikuisilla on vastuu nuorista ja lapsista, sitä ei voi siirtää.

    Meistä kukaan ei tiedä kun aloittaa alkoholin nauttimisen tuleeko meistä alkoholisteja vai ei ja sitten kun sen tietää (vaikka ei tunnusta) on myöhäistä. Sama koskee tupakkaa tai mitä tahansa riippuvuutta, mutta tämä yhteiskunta elää vavojen ehdoilla, ei niiden heikoimpien niin kuin pitäisi. Se mitä vahvemmat tekevät näiden heikoimpien sortuessa on se, että siitä tehdään yksilön MORAALINEN ongelma jota se ei ole!!!

    Tein päivätyöni eri yrityksissä yritysmaailmassa, joka yrityksessä oli itsestään selvyys että oltiin sitten asiakkaina tai isäntinä niin alkoholin käyttö piti olla kohtuullista. Olimme yrityksen käyntikortteja ja siihen ei sopinut örveltäminen eikä varsinkaan juovuksissa ohi suun puhuminen. Henkilöt joiden käytös muuttui örvellykseksi huomasivat nopeasti joutuneensa lähtölistalle.
    Samaten en hyväksy että poliitikot edustaessaan äänestäjiään hoitaisivat yhteisiä asioita kännipäissään.
    BB-talossa juodaan ilman kontrollia ja sammutaan nurkkiin, sitä ei pitäisi ihailla

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


isä ja vaari kirjoitti:

Hallitus tekee veronkorotuksia tarkoituksenaan vähentää juomista. Peräänkuulutetaan keskieurooppalaisia juomatapoja ja kohtuukäytön etuja. Tuomitaan humalahakuinen juominen ja örveltäminen.
Mitä tekee BB-ohjelma, juottaa toistuvasti nuoret humalaan ja tekee "sankareita" niistä jotka ovat eniten kännissä. Iltalehtien lööpeistä huutavat otsikot päivät päästään "sankareiden toilauksista". Ketkä seuraavat ohjelmaa, teini-ikäiset joiden maailmankuva on vielä hakusessa. Aivan vääränlaisia käyttäytymismalleja nuoriso ohjelmasta saa. Ristiriita on ilmeinen alkoholipolitiikan ja ohjelman välillä. Asenteen että kaikki ilmainen viina ei ole tarkoitettu juotavaksi ei ainakaan ohjelmasta vahvistu. Itse isänä ja vaarina en haluaisi että omat lapseni ja lastenlapseni toilailisivat noin kaiken kansan nähden. Toivon että olisin itse antanut fiksumman esimerkin viinan käytöstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu