Lukas Krajicek Kärppiin?
huippupuolustaja
2471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyseisestä herraa on tosiaan jo pidempään huhuttu Kärppäpaitaan, ja Ouluun. Junno ja Aho kävivät pienellä ostosreissulla:D No nyt tulivat Martin st. Pierre ja Tenki aluksi. Ja eiköhän se Lukaskin sieltä kohta puoleen rantaudu suomen kauneimpaan kaupunkiin Ouluun! Pohojosesta tuulee ja kylymästi.
alettiin muistaakseni huhuilla joskus elokuussa, kun selvisi, että Kukkosta ei saada ainakaan täksi kaudeksi Kärppiin. No sitten tuli tapaus Preissing, jonka kanssa kävi niinkuin kävi. Kärppien puolustus kyllä kaipaa ainakin yhtä kovan tason pakkia. Tällä hetkellä puolustuksessa on ainakin 3 mestistason pakkia (Liljeblad, Metso, Ylönen, tietyin varauksin myös Jokinen). Sicak ja Ohtamaa ovat loukkaantuneita, joten heidän paluunsa helpottaa hieman tilannetta, mutta kyllä tuo peräpää muistuttaa Tunturi-mainosta: "Vain pakki puuttuu".