Vihreä kolumni

Minä imuroin tunnollisesti syyslehdet, poliittiset päättäjämme imuroivat veroina kaiken ylimääräisen mitä jää jäljelle pakollisista kulutusmenoista tähteeksi, milloin mihinkin minulle käsittämättömään tarpeeseen. No minähän olen vain tyhmä yksityisyrittäjä. Ei minusta olisi eduskuntaan. Sinne pääsevät vain kaikista älykkäimmät kansalaiset. Noissa vihreissä minua jopa kadehdituttaa heidän intellektuaalisuutensa ja varma tietoisuus kosmoksemme haavoittuvaisuudesta. Mielelläni minä teen kaikkeni mitä he hallituksesta käsin ohjeistavat lakien ja asetusten muodossa. Käppyräporkkanoita en ole syönyt enää aikoihin. Puuveneeni vaihdoin lasikuituiseen, että säästyisin veneen tervaukselta/ilmaston saastutukselta. Uunipuuni sytytän aina päältä päin. Olkoonkin, että pari ylimääräistä tuntia siihen tärväytyy. Mitäpä en minä tekisi, ettei ilmasto saastuisi. Pakkopask. anteeksi jätevesiviemäröinnin saatoin jo hyvissä ajoin standardien mukaiseksi, ettei Itämeri ainakaan minun takiani saastuisi. Vihreänliiton tilille siirrän joka kuukausi 100 euroa ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Uskon, että nuo siirtämäni rahat siirtyvät lyhentämättöminä Mannin lätkämailatutkimuksiin. Niin ja energialamppuja käytän tunnollisesti joka paikassa, paitsi paskahuusissa. En kestä odottaa kymmentä minuuttia valojen syttymistä. Minulla on kovin kärsimätön luonne ja kiire aloittaa ristisanatehtävien täyttäminen.
053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8936522 kirjoitti:

Minä imuroin tunnollisesti syyslehdet, poliittiset päättäjämme imuroivat veroina kaiken ylimääräisen mitä jää jäljelle pakollisista kulutusmenoista tähteeksi, milloin mihinkin minulle käsittämättömään tarpeeseen. No minähän olen vain tyhmä yksityisyrittäjä. Ei minusta olisi eduskuntaan. Sinne pääsevät vain kaikista älykkäimmät kansalaiset. Noissa vihreissä minua jopa kadehdituttaa heidän intellektuaalisuutensa ja varma tietoisuus kosmoksemme haavoittuvaisuudesta. Mielelläni minä teen kaikkeni mitä he hallituksesta käsin ohjeistavat lakien ja asetusten muodossa. Käppyräporkkanoita en ole syönyt enää aikoihin. Puuveneeni vaihdoin lasikuituiseen, että säästyisin veneen tervaukselta/ilmaston saastutukselta. Uunipuuni sytytän aina päältä päin. Olkoonkin, että pari ylimääräistä tuntia siihen tärväytyy. Mitäpä en minä tekisi, ettei ilmasto saastuisi. Pakkopask. anteeksi jätevesiviemäröinnin saatoin jo hyvissä ajoin standardien mukaiseksi, ettei Itämeri ainakaan minun takiani saastuisi. Vihreänliiton tilille siirrän joka kuukausi 100 euroa ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Uskon, että nuo siirtämäni rahat siirtyvät lyhentämättöminä Mannin lätkämailatutkimuksiin. Niin ja energialamppuja käytän tunnollisesti joka paikassa, paitsi paskahuusissa. En kestä odottaa kymmentä minuuttia valojen syttymistä. Minulla on kovin kärsimätön luonne ja kiire aloittaa ristisanatehtävien täyttäminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu