Jyrki Kataisen johtama Valtiovarainministeriö on tuomittu maksamaan entiselle virkamiehelleen 118 000 euron korvaukset työpaikkakiusaamisesta. Kyllä taas pistetään veronmaksajien rahoja työpaikkakiusaamiseen, joka Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan oli organisoitua ja suunniteltua. Kyseistä virkamiestä ei esimerkiksi kutsuttu kokouksiin, eikä hänelle yhdistetty puheluja tai toimitettu postia. Myös hänen oikeustieteen tohtorin tutkintonsa kyseenalaistettiin. Varmaan tämä kiusattu ei alistunut nuoleskelemaan Jyrki Kataisen varpaiden välejä? Niin kuin muistamme YLE:stäkin lensi yksi toimittaja kuin leppäkeihäs, kun ei alistunut kehumaan kokoomuslaisia poliitiikkoja ja joka raossa.
Tämä kiusattu virkamies oli aloittanut työnsä vuonna 2007, ja puolen vuoden jälkeen hän joutui sairauslomalle masennuksen takia. Käräjäoikeus tuomitsi valtiovarainministeriön korvauksiin, joiden yhteenlaskettu määrä kohoaa 118 000 euroon. Lisäksi valtio tuomittiin maksamaan virkamiehen oikeudenkäyntikulut, 21 000 euroa.
Mediasta saatujen tietojen mukaan tämä ministeriön entinen virkamies työskentelee tällä haavaa oikeustieteen professorina ulkomailla.
Miksi Jyrki Kataisen ministeriössä harjoitettiin kiusaamista?
3
323
Vastaukset 3
Olisiko liian hyvä väärän puolueen henkilö tullut valittua? Kiusaajat päätivät kypsyttää ulos. Ihme jos tuomitaan vain ministeriö syylliseksi ja korvauksia maksamaan. Kyllä henkilöt ovat syyllisiä tähän. Myös esimiehet jotka eivät tilanteeseen olleet puuttuneet.
- TEATTERIPOLITIIKKAAA
Juuri näin ,valtiovarainministeriössä on tullut virhearviointi ,joka "korjataan"näin.
Ja kansa maksaa!
Vanhat ajat tulevat mieleen kun ylemmältä työnjohdolta tuli ohjeet,pidä aina irtisanomiskaavake takataskussa,
Jos tulee tapaus, uhkaa sanoa irti itsensä(oli ärsytetty niin että tällainen oli mahdollista) ,ota nimikirjoitus irtisanomiskaavakkeeseen!
Juuri tällaista on tuo ruohonjuuritason työvoimapolitiikka, ja juuri nämä samat tahot ovat vaatimassa eläkeiän pidennystä!
Kysyn vain kuka viihtyy tuollaisessa työilmapiirissä!
Eli niinpian kuin vain eläkkeelle tuollaisesta työyhteisöstä,on suuri helpotus päästä eroon kyykyttäjistä! - been around too long
TEATTERIPOLITIIKKAAA kirjoitti:
Juuri näin ,valtiovarainministeriössä on tullut virhearviointi ,joka "korjataan"näin.
Ja kansa maksaa!
Vanhat ajat tulevat mieleen kun ylemmältä työnjohdolta tuli ohjeet,pidä aina irtisanomiskaavake takataskussa,
Jos tulee tapaus, uhkaa sanoa irti itsensä(oli ärsytetty niin että tällainen oli mahdollista) ,ota nimikirjoitus irtisanomiskaavakkeeseen!
Juuri tällaista on tuo ruohonjuuritason työvoimapolitiikka, ja juuri nämä samat tahot ovat vaatimassa eläkeiän pidennystä!
Kysyn vain kuka viihtyy tuollaisessa työilmapiirissä!
Eli niinpian kuin vain eläkkeelle tuollaisesta työyhteisöstä,on suuri helpotus päästä eroon kyykyttäjistä!Kyseinen henkilö oli uhkana vitkamies eliittivallalle ja sen toimintatavalle.
Hän olii ilmeisesti liiandemokraattisesti kirjanoppinut eikä voitu luottaa arkoja asioita hoidettavaksi koska ne olisivat paljastaneet isojenpoikien rakenteellista korruptiota ja etuoikeuksia,ym,ym.Jos Hautala astui heidän varpaille niin pää oli saatava lautaselle hyvin pian.
Tässä tapauksessa uhka oli byrokratian sisäpuolella kaikkeinpyhimmässä ja oli savustettava heti ulos.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 961234
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit102998- 61847
Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k36829Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi52817Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.126790- 3748
- 60616
Naisen kimppuun lenkkipolulla
Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant43537Ei ole siitä kiinni
Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa33516