Siis voiko todella olla totta, että jonkun miehen kanssa on fyysinen vetovoima niin voimakasta, ettei pysty pitämään käsiään selän takana? näin ainakin tuntuu ja ilmeisesti myös mies tuntee samoin. ollaan samalla työpaikalla ja vielä yhtä varattuja ja perheellisiä kumpikin. Miten onnistun pysymään erossa, kun lasten onni on kuitenkin omia haluja tärkeämpää? kertokaa saman kokeneet.
täydellistä kemiaa
kata
71627
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä se totta on! Kovatkaan realiteetit eivät auta kun mies alkaa vetää puoleensa, kun oikein perusteellisesti kolahtaa. Sitä kävelee kuin unissaan, tai kuin hypnotisoituna, järki on kokonaan poissa pelistä. Täytyy vain toivoa, että molemminpuolinen ujous estäisi tilanteen etenemisen. HINTA ON NIIN KOVA.
Jos hän lähestyisi minua, se olisi menoa. Vaikka se maksaisi kaiken tähän astisen niin menoa olisi. En toivo sitä, PELKÄÄN SITÄ ja kuitenkin - en mitään niin toivo kuin päästä hänen syliinsä!
joka sanasi. omassa parisuhteessa ei juuri vikaa ole ja olen saanut omalta mieheltä kaiken, mitä olen halunnut...tähän asti. en tiedä edes , voisinko ikinä kertoa hänelle, että minulla on toinen mies... kuitenkin tämä toinen saa minut täysin eri ihmiseksi ja tosiaan on vaikea olla menemättä syliin tai hipaisematta poskea ohi kulkiessa. kai se näkyy kilometrien päähän..
Sellaista se on, yksipuolisuus on raastavaa.
Ongelmaksi minun kohdallani alkaa muodostua se, etten oikein osaa suunnata romanttisia tunteitani kahteen mieheen yhtäaikaa. Tunteeni vierasta miestä kohtaan ovat tällä hetkellä voimakkaammat ja fyysinen läheisyys aviomiehen kanssa on alkanut tuntua vastenmieliseltä. Haluaisin olla uskollinen miehelle jota rakastan, eikä se nyt ole sama jonka kanssa olen naimisissa.
Aamulla kun ajelin töihin, mietin että tuntuisipa yllättäen kamalalta ajatukselta saada lapsi aviomiehelle. Ihan kuin se tulisi väärälle miehelle!
Olen, pakko sanoa, onnellisesti naimisissa TOSI hyvän miehen kanssa, jota olen intohimoisestikin rakastanut. Hän on hyvätapainen ja fiksu sekä lisäksi taitava rakastaja. Mutta sydämeni on muualla. Lapsiakin on, en aijo rikkoa heidän kotiaan.
Toisaalta, olen aivan sairas tunteesta ja mielestäni aika "syyntakeettomassa" tilassa. Toivottavasti en joudu testaamaan vastustuskykyäni (jota ei ole...)
Joo silleen salakavalasti kemiallinen reaktio eteni. Hyvästä ystävästä ja kuuntelijasta tuli liian hyvä, läheinen ja tärkeä.
Olemme molemmat onnellisia omissa avioliitoissamme, mutta minkäs teet - rimpuillaan toisiamme vastaan, koska kummankaan moraali ei mitään sivuhyppyjä hyväksy. Itse en tosin vielä ainakaan tuntenut seksuaalista vetovoimaa, mutta armottoman syvää kiintymystä ja välittämistä - mikä onkin ehkä pitkässä juoksussa salakavalampaa.
Toinen jopa vaihtoi toiseen työpisteeseen, että saamme etäisyyttä toisiimme, emmekä näe niin paljoa. Yritämme välttää työpaikalla yhdessäoloa, vaikka tiedämme molemmat, että ei se johdu siitä, ettei pidä toisesta, vaan siitä, että pitää liikaakin.
Itse ainakin pärjään, toiselle taitaa olla toistaiseksi vaikeampaa...
Saman aiheen kanssa olen joutunut painimaan. 20v avioliittoa takana, kolme lasta ja kaikki ollut tähänasti ihan ok.
Ja sitten kolahti, ystäväpariskunnan miehen kanssa olemme kaikissa mahdollisissa tilaisuuksisa nojailtu tanssilattialla ja tunne mahanpohjassa on uskomaton. Pienet vihjailut ja flirttailut on vahvistanut tunteen, että tunne on molemminpuolista.
Uskottomuutta en ole ikinä hyväksynyt, enkä edes ajatellut olevan omalla kohdalla mahdollista. Nyt kuitenkin on tilanne, että jos mahdollisuus olisi, söisin elävältä ko miehen.
Miten tälläistä voi edes tapahtua? Miehet ovat hyviä ystäviä keskenään, ja sitäkautta olemme jatkuvasti vapaa-ajalla toistemme seurassa.
Pää hajoaa!
Suunnilleen samanlainen perhetausta minullakin kuin sinulla.
Minä en ole koskaan oikeastaan seksuaalisesti halunnut sitä työkaveria. No, villiä unta nähnyt, mutta niitä nyt minä nään jokaisesta vastaan tulevasta komeasta miehestä, niin se ei merkitse mitään. Flirttalillut kyllä olen useinkin ja niihin on vastattu.
Pidän kuitenkin hänestä paljon ihmisenä. Hänellä on arvot ja asenteet kohdallaan ja ulkonäölläkin häntä on siunattu. Hänellä on hyvä huumorintaju ja kiva harrastus ja on tosi mukava juttukaveri - siis jos aviomiestä tarvitsisin niin olisipa täydellinen kandidaatti.
Mutta mutta ilmeisesti minä olen suurempi ongelma hänelle kuin hän minulle. Hän ei taida pysytyä hallitsemaan tunteitaan, mitä tarvitsee ja mitä ei. Hän kun ei toista hyvää vaimoa tarvitse ja taidan olla liian hyvä ja läheinen työkaveriksikin.