Aivan ihana romaanimummo, ja vielä työteliäs. Eikö yle maininnut, että hän olisi ollut uskovainen kristitty?
Itselläni on kaikenmoisia kokemuksia suomen romaaneista.
Itse muistan varhaislapsuudestani, kuinka mustalaiskuormia hevosineen tuli pieneen köyhään kotiimme. Äitini antoi heille kaikki pineksi jääneet lastenvaatteet ja antoi voita ja jauhojakin. He saivat yöpyäkkin pienessä pirtissämme. Minä leikin pienen mustalaispojan kanssa ja meillä oli hauskaa, olimme lapsia ilman rajoja.
Myöhemmin elämässäni törmäsin aivan toisenlaiseen "kulttuuriin", Olin lija-autoasemalla odottamassa linja-autoa. Siihen saapui mustalaisäiti lapsineen.. Kakarat puistelivat ja vääntelivät purkka-automaattia. Automaatti oli jo syrjällään lattialla. Äiti ei suinkaan kieltänyt lapsia jatkamasta vandalismia, vaan antoi heille kamman-ja kokeilkaa tuolla.
Moraalikasvatus on tätänykyä ilmeisesti valtaväestönkin osalta tällä tasolla.
Riistäminen on nykypolitiikassa in. Kieroilu on myös in. Kansalaiset tietävät sen kyllä. Vaalit tulevat ja äänestän, mutta ketä? se on vielä auki.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.