Mikähän minua vaivaa kun en tunnista ikävää,edes lähimpiin ihmisiin.Kaipausta tosin tunnistan mutta en ikävää.En edes tiedä mitä ikävä on.Ja koen että se on asia jota ei ole olemassa ei saa olla olemassa.Se on tabu.Ainakin pelkään myöntää tai oikeastaan häpeän myöntää tai sanoa että minulla olisi ikävä jotakuta.On vaan esitettävä tunteettomampaa kuin mitä oikeasti olen.Koska pelkään näyttää heikolta ja tarvitsevalta,kaipaavalta.Lieneekö osuutta erittäin traumaattinen lapsuuteni ja vaikea avioliitto josta en kaiketikaan ole vielä toipunut.
Lukkiutunut minuus
Jää-Sydän
3294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei täällä yksin pärjää, kuin jurmottajat. Ja mitä häpeämistä tunteissa on ? Mene terapiaan.
Kyllä minustakin tuntuu siltä, että voisit hyötyä juttelemisesta jonkun esim. ammattiauttajan kanssa. Selvästikin sinulla on paha olla ja kärsit tilanteestasi. Ajan kanssa paha olo helpottaa.
Sinä pelkäät tunteitasi. Jollakin tapaa asialla on sinulle merkitystä, koska kirjoitat tänne.
Tästä syystä ajattelin että voisit hyötyä juttelemisesta. En tiedä taustoista niin muuta en osaa sanoa. Erosta toipumiseen voi mennä aikaa. Aika ja etäisyys auttavat siinäkin.
Minullakin vaikea lapsuus takana ja traumoja on jäänyt. Tunteet piti kätkeä reippauden ja iloisuuden alle. Voi miten sitä olisikkaan halunnut joskus kuulla, että joku rakastaa. Iän myötä kuitenkin nämäkin "kulissit" alkavat murtumaan ja nyt uskallan jo hiukan rohkeammin kertoilla omista tunteistani, myöskin niistä negatiivisista. Ikävöin ja kaipaan tälläkin hetkellä paljon. Ikävöin rakkautta, läheisyyttä, ihmistä. En osaa enää hävetä "heikkouttani" vaikka toisinaan huomaan, että kyynisempänä tämä maailma olisi ehkä ainakin näennäiseti helpompi tassutella. Sisin ei vain halua antaa periksi tunteettomulle ja ihmisten hyväksikäytölle. Naivilla ja hörhöllä tavalla haluan kulkea tätä avoimempaa tietä, vaikka henkisesti turpaan tuleekin välillä niin, että henki ei meinaa kulkea. Sydän ei ole jäätä ja tuskinpa sinullakaan. Ilman haavoja, arpia ei meistä monikaan selviä tästä elämästä. Kenellä näitä vastoinkäymisiä on enenmmän kenellä vähemmän. Avoimin mielin ja tuntein eteenpäin vaikka sitten piruuttaan:)