ohhoh!!
kappas vaan
131781
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 131
Vanhimmat
tai olihan se, siinähän on otettu oppia kommunistiselta järjestelmältä. Tosin täällä niitä harhaoppisia opettajia ei lynkattu kuten Neuvostoliitossa. En ainakaan komun uskoisi moista ihmettelevän, luulisi hänen tottuneen ihmisten jakamiseen luokkiin sen mukaan mitä kukin ajattelee.
Minäkään en olisi halunnut lapselleni opettajaksi kiihkovasemmistolaista joten ymmärrän hyvin moisen toiminnan. Kysehän oli maamme tulevista toivoista ja heidän on saatava tasapuolista tietoa eikä poliittisesti värjättyä.
Sinä se näköjään vastakkainasettet suomalaisia ihimisiä heidän poliittisen näkökantansa mukaan.
Tästä vastakkainasettelustahan on koitettu päästä Suomessa eroon jo 100 vuoden ajan.
Mutta aina kumminkin kaltaisiasi tyhmiä mulkkuja jostain vain vahingossa sikiää.Valitettavasti.
komutyyliä, minutkin on moneen kertaan komujen taholta luokitettu milloin porvariksi milloin natsiksi tai fasistiksi. Kommunistiksi ei kertaakaan. Miksi se jos muut tekevät samoin kuin komut on pahoin? Pyhittääkö kommunismi kaikki virheet olemattomiin tai kaataa ne muiden niskaan??
Olet siis kommunisti joka vastakkainasettelee suomalaisia ihmisiä poliittisen näkökantansa mukaan.Otan osaa.
Jokaiselle vähänkin tiedettä seuraavalle ihmiselle alkaa olla selvää, että kapitalismi on jo tiensä huipussa, sillä maapallon resurssirajat kerta kaikkiaan alkavat tulla vastaan. Vaikka tilanne on synkkä, tarjoaa tämä vasemmistolle myös tilaisuuden profiloitua aloitteentekijänä esimerkiksi uudenlaisen työnjaon tai kansalaispalkan suosimisen muodossa, kuten osittain on jo tapahtunutkin.
On kyettävä nopeasti osoittamaan eläkeiän noston kaltaisen vaatimuksen täysi absurdius reaalimaailmassa ja todennäköisiin tulevaisuuskuviin peilaten. Vasemmisto voi hyvin ottaa oman paikkansa myös intellektuaalisessa kärjessä ennakoiden tulevaa vaihtoehtoisten ajatusmallien pohjalta, joissa suuryritykset ja rahan palvonta häviävät ihmisten – mitä ilmeisimmin – yhteiselle tahdolle jatkaa elämistä planeetta Maassa, suhteellisen rauhallisissa oloissa.
Helppoa tämä ei ole, eikä Suomen pieni vasemmisto tai edes koko Suomi ratkaise globaaleja ongelmia mihinkään suuntaan, mutta edelläkävijän roolia tämä ei tee mitättömäksi. Suuretkin muutokset ovat usein lähteneet liikkeelle erittäin pienistä aluista.
Mitähän tiedettä se iivana seuraa, kerro nyt meillekin. Eläkeiän noston tarve johtuu pidemmästä elämästä ja siitä, että muutoin eläkemaksut työväestöllä kasvaisivat kohtuuttomasti. Jostainhan sitä on niiden varojen tultava.
Kun puhutaan nykyisistä kehittyneistä hallintojärjestelmistä niin niiden luonne on jo varsin kaukana kapitalismista, ne ovat lähinnä sosiaalista porvarismia joka huolehtii myös niistä joilla inkkarit ovat pudonneet kanootista.
Kapitalismi on siitä hyvä instrumentti, ettei se pelkää muutosta samoin kuin sosialismi, täällä ei puhuta kammoksuen kerettiläisyydestä tai revisionistista heti jos joku antaa uusia ajatuksia. Jos nuo ajatukset vaikuttavat käyttökelpoisilta niitä kokeillaan ja onnistuessaan ne jäävät käytännöksi. Kapitalismi ei häviä mutta muuttuu.
Meitä kommunisteja on lyöty aikojen saatossa ja vielä nykyäänkin lyödään vapauden kortilla. Sosialismissa ei muka ollut eikä ole vieläkään eikä koskaan tule olemaan vapautta, tätähän nämä kapitalistiseen ja porvarilliseen ihanuuteen ja sen vapauteen vannovat toitottavat yhtenään.
Minusta on aina herättänyt kummastusta se, että kapitalistinen järjestelmä ja sen lakeijat määrittävät mikä on vapautta ja mikä ei ja niillä sitten mennään. Lähdetään liikkeelle vapauden käsitteestä laajemmin. Miten voi olla millään kriteereillä vapautta se, että yksi maa saa päättää minkälaisia yhteiskuntajärjestelmiä rakennetaan Aasian, Afrikan, Etelä - Amerikan ym. maissa. Jos joku valtio ja sen ihmiset päättävät hylätä kapitalismin, niin eihän se Yhdysvalloille käy, vaan kohta paikalle lähetetään muka ”vapauden” nimissä mahtavat sota-armadat. Tuollaiset toimet sotivat minun vapaus käsitettäni vastaan enkä ymmärrä, että tuollaiselle ”vapaudelle” löytyy puolustajansa.
Tuntuisi perin oudolta jos Pohjois-Korea tai Iran lähettäisi Yhdysvaltojen rannikolle sotalaivastoa ja uhittelisi, että jollette saa poistettua kymmenien miljoonien ihmisten köyhyyttä, asunnottomuutta, yleistä kurjuutta ja epädemokraattista järjestelmäänne, niin me tulemme ja vaihdamme sen. Siinä missä Pohjois-Korea ja Iran kunnioittavat ihmisten ja heidän valtioidensa vapautta valita yhteiskuntajärjestelmänsä, niin Yhdysvallat tekee eri puolilla maailmaa juuri päinvastoin. Sillä on oikeus ”vapauden” nimissä harjoittaa terrorismia, tapattaa valtioiden päämiehiä ja yrittää salamurhata useita kymmeniä kertoja naapurinsa Kuuban entinen johtaja Fidel Castro. Voiko enää irvokkaampaa olla vapaudella ratsastaminen.
Häilyvää se on meilläkin tuo vapaus käsite. Samaan aikaan kun täällä vaaditaan sosialistisia maita avaamaan rajansa ja päästämään ihmisiä ”vapautetaan”, niin meillä yritetään kaikin keinoin sulkea rajoja ja tarkkaan määritellä ketkä pitää ajaa maasta pois ja ketkä saavat tulla. Kapitalististen maiden synnyttämien sotien jalkoihin jääneitä ei haluta päästää sodan kurjuuksista pois, mutta sosialististen maiden rajojen tulisi olla ammottavan selällään, jotta he pääsisivät tänne lännen ”kultamaille”. Meillä ilkutaan pohjois-korealaisten pukeutumiselle, mutta ylistetään Ranskaa, joka määrää miten naisten kuuluu pukeutua. Myös manifesteja laaditaan tarkoituksena vaikeuttaa ihmisten elämää ja tämäkin mahtuu näköjään hyvin porvarilliseen ”vapauteen”. Kovin on valikoivaa ja outoa tämä kapitalistinen vapaus.
Mitä vapautta semmoinen, että kun yhteiskunta ajaa ihmiset kuilun partaalle, niin se kahlitsee heidät samalla yhteiskunnan orjiksi, vangiksi ja käskyläisiksi. Työttömänä ja syrjäytettynä olet vailla vapauksia ja ihmisoikeuksia koska sinua saa riepotella ihan miten sattuu ja mielivaltaisesti. Kaiken lisäksi kun kapitalistinen ja porvarillinen yhteiskunta ei kykene huolehtimaan kansalaisistaan, niin se yrittää jopa lainsäädännöllä estää ihmisiä hankkimasta edes kerjäämällä murusia itselleen ja perheilleen.
Kyllähän kuulkaa asian laita on niin, että jos halutaan todellista vapautta, niin se vaatii pääsyä eroon kapitalismista ja uuden sosialistisen yhteiskunnan rakentamista. Mehän myös teemme sen, heitetään kapitalismi historian roskatunkiolle ja luodaan yhdessä järjestelmä joka on riistosta vapaa ja jossa ihmisyys, inhimillisyys, vapaus ja tasa-arvo ovat kunniassaan ja jota rakennetaan sopusoinnussa luonnon kanssa.
on aina tehnyt. Järjestänyt banaanitasavalloissaan salamurhia ja vallankaappauksia yms "kivaa". Ei ne aivottomat tajunneet että jos olisivat onnistuneet murhaamaan Castron, niin sitten vasta kuubaalaiset oliskin suuttuneet ja se olisi vain entisestään tiivistänyt rivejä, kas kun ei mikään järjestelmä sentään kaadu yhden yksilön murhaamiseen, vaan vaikutus on aina päinvastainen. Kuuba se vaan etenee sosialismin tiellä porskuttaen. Nyt Kuuba on solmimassa suuria projektisopimuksia Vietnamin kanssa ja Venezuela antaa öljyä ka kaikke muutakin tarpeellista, samoin Bolivian kanssa on meneillään suuria hankkeitä Ja sekös näitä työeläkeläiskyrpiä vituttaa. Hei hei heiiii!!
Euroopan maat, jotka saivat maistaa kommunismin ihanuutta,
jättivät sen, tilaisuuden tullen, oitis taakseen?
Miksi ne eivät halunneet jatkaa sitä ihanuutta?
vapaus näkyy arvoisa iivana?
Monessako sosialistisessa maassa on vapaus valita vaikkapa se mitä puoluetta haluaa kannattaa?
Moniko sallii kansalaistensa vapaasti valita sen maan jossa ne haluavat elää?
Monessako on vapaat vaalit ja vapaus valita useasta vaihtoehdosta puolue ja muut näkökohdat huomioon ottaen?
Monessako saa itse valita haluaako toisen palvelukseen vai haluaako perustaa oman yrityksen jos vaikka huomaa yleisessä palvelussa heikkouksia?
Missä on P-Korean kansan vapaus? Onko heiltä yleensä kysytty vapaissa vaaleissa haluavatko he olla Kim dynastian orjia ilman vapautuspäivän mahdollisuutta? Mikseivät he saa vapaasti matkustaa tapaamaan sukulaisiaan E-Koreaan? Miksi nuo sosialistisen maailman rajat ovat aina noin ilmatiiviitä? Jos asiat ovat hyvin niin miksei luoteta ihmisten arvostelukykyyn? Jokainen tietää mikä itselle on paras vaihtoehto. Täytyy vielä tässä kohden kysyä, onko ihmisten nälässä ja puutteessa pitäminen sitä vapauden komumuotoa johon olet pyrkimässä?
Entä Iran? Missä sen vapaus on onko sharialaki mielestäsi ihmisarvoa kohentava? Haluatko sinä kivitettäväksi sen vuoksi, ettet ole kestänyt mukiloivaa ukkoasi tai akkaasi ja pakenet kotoa?
Meillä on rajat auki kaikille jotka ovat liikkeellä hyväksyttävistä syistä. Olen itse kulkenut omaehtoisilla matkoilla ympäri Eurooppaa ja passikin on mukana vain muodon vuoksi jos sitä joskus joku kysyisi. Euroopan rajat ovat auki jos olet oikealla asialla, turistina joka vastaa kuluistaan tai työtä oikeasti hakemassa. Työn mahdollisuus sinun ammattitaidollasi tosin on hyvä selvittää jo kotimaassa. Sen sijaan noita kerjäläisiä ei kaivata, jos jollain on varaa lentolippuun tänne on hänellä varaa myös elättää itsensä. Jos olisin vähissä varoissa niin en osaa kuvitellakaan ostavani viimeisillä rahoillani lentolippua Pariisiin jossa sitten yrittäisin täysin ranskankieltä osasamattomana kerjätä elantoani.
Minä en Ranskaa jonkun mekon vuoksi ylistä, pidän heitä hieman epäluotettavina liikekumppaneina kymmenien vuosien kokemuksella, esim. ranskalaiseen toimitusaikaan saa aina pistää saman verran lisää niin atomivoimaloissa kuin pienemmissäkin kaupoissa. Se kuuluu siihen katoliseen moraaliin jotta ei sen niin väliä ole.
Täällä ei kukaan ole yhteiskunnan vanki jos on elänyt lakien ja pykälien mukaan edes kohtuudella, jos on käynyt koulunsa ja hankkinut sopivan ammatin tai kaksi. Lisäksi se edellyttää suopeaa suhtautumista työn tekoon, ensin pyydetään töihin ja vasta kun työ on hallinnassa kysytään josko siitä saisi jopa palkkaa.
Sosialismi ei koskaan tule olemaan ratkaisu jolla maailman ongelmia ratkotaan, se saattaa toimia pienessä yhteisössä kuten entisessä kylässä jossa kaikki tuntevat toisensa ja sosiaalinen paine saa jokaisen pysymään aisoissa mutta suuriin kaupunkeihin edes sitä ei kannata istuttaa saatikka valtioihin, kaikki kokeet ovat osoittaneet sen menevän mönkään.
Sosialistisissa valtioissa ei missään ole ollut tuota sinun luetteloasi myönteisessä merkityksessä, sosialismi on riistoa viimeisen päälle eikä se ole missään tuonut vapautta, inhimillisyyttä, ihmisyyttä, eikä tasa-arvoa niihin maihin joissa sillä on ihmisiä kidutettu.
lainalaisen Amerikan maissa olla demokratia monessakaan päällimmäisenä, se ei kuitenkaan johtune Yhdysvaltojen politiikasta vaan noiden maiden kansalaisien toimista. Sosialismi tuskin noihin demokratiaa toisi siitä on jo paljon esimerkkejä, esim. Kuuba jonka mainitsit. Siellä ei ollut demokratiaa ennen Castroa eikä sen jälkeen. Vain diktatuuri muutti muotoaan.
Sanoit tuossa viestissäsi juuri oleellisen, Venezuela ANTAA öljyä ja kaikkea muutakin tarpeellista. Miksi ANTAA jos kyseessä on toimiva maa joka elättää itsensä?
Meneeköhän Vietnamillakaan niin hyvin jotta se pystyy tekemään projektisopimuksia joiden tuloksella olisi suurta taloudellista merkitystä??
Miten se minua v..tuttaisi? Ei mitenkään, en vain näe noista sinun ilouutisistasi huolimatta valoa tunnelin päässä tavalliselle kuubalaiselle. Ehkä kuitenkin siinä, jos uutisointi pitää paikkansa, että yritteliäisyyttä aiotaan lisätä ja ehkä jopa suosia tulevaisuuden Kuubassa.
Riistoa esiintyy vain pelkästään kapitalismissa.Ei missään muussa yhteiskuntajärjestelmässä.
HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU..
Taisit unohtaa perustelut!!! Sosialismi on suurinta riistoa, se vie rahojen lisäksi vapaudenkin.
Sinä tunnut käyvän nyt todella lämpöisenä ja kovilla ylikierroksilla.
Mikä sinua nyt oikein noin kovasti taas harmittaa?
Otsikon johtopäätökseen tulin viime yönä kun nuorisojengit tappelullaan valvottivat työläispoikaa ja oli siksi aikaa miettiä maailmanmenoa. Jumalan olemassaoloa pohdiskelivat myös sotilaat Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa. Alikersantti Hietanen tuli päätelmään, että kyllä jumala olemassa on, mutta ei oikein ymmärtänyt sen kaikkia päähänpistoja. Minun aamuyön järkeilyni mukaan muuta selitystä näille kaiken maailman järjettömyyksille ei ole kuin se, että jos jumala on olemassa, on se omistavan luokan pääjehu.
Ajatellaan nyt vaikka ihan tavallista duunaria. Eikö olettaisi, että hänen raskaat työt yritettäisiin tehdä mahdollisimman helpoiksi ja miellyttäviksi – mitä vielä – päinvastoin, ihmisille keksitään kaikenlaisia konnankoukkuja, etteivät he vain vahingossakaan viihtyisi töissään. Työntekijät joutuvat muutenkin elämään koko ajan pelko persiissä siitä lomautetaanko vai lyödäänkö lopputili kouraan. Ei riitä se, että sinut heitetään syrjään kuin vanhat rukkaset, vaan sitten näitä ihmispoloisia vasta rääkätäänkin. Juoksutetaan luukulta luukulle ja nöyryytetään kaikin mahdollisin keinoin.
Eihän kukaan järkevä ihminen halua tehdä toiselle tällaista hallaa mitä työläisille tehdään, eihän? Kyllä tämän kaiken täytyy olla sen pääjehun touhuja. Kaiken nöyryytyksen lisäksi se keksii kaikenlaista muuta kiusantekoa, kuten talvella kovat paukkupakkaset, jotta leipäjonoissa ihmisillä ovat naama, sormet ja jalat umpijäässä – täytyyhän sen ruokapaketin eteen kärsiä. Ja nyt siis kesällä kun saisi nukkua kunnolla, niin tämä pääjehu lähettää avustajansa häiriköimään viattoman duunarin yöunia. Juuri kun olet pääsemässä uneen, niin eiköhän hyttysen perkele lennä korvan juureen ja ala supattamaan asiaansa – nuku siinä sitten.
Miten on selitettävissä kokoomuksen korkea kannatus? Eihän kenenkään tavallisen suomalaisen täysillä valoilla käyvän luulisi äänestävän itseään vastaan – mutta niin vain äänestävät. Äänestävät omien elinolosuhteiden heikennysten puolesta, kuten palvelujen karsimisien, palkkojen alennuksien, lisääntyvän työttömyyden, eläkkeiden, sodan ja monien muiden huonojen asioiden puolesta. Ei tällaista käytöstä voi järjellä selittää – olen pikkuhiljaa valmis uskomaan siihen, että nämä kaikki älyttömyydet menevät jumalan piikkiin.
Jumala loi kapitalistiluokan puolustamaan ja vahvistamaan omaa asemaansa ja vaikutusvaltaansa. Se on kuitenkin saanut arvoisensa vastustajan – tieteellisen maailmankatsomuksen, marxismi- leninismin. Jumala ja omistava luokka joutuivat jo kerran siltaan ja selätys oli lähellä, mutta ovelien kätyrien ja suuren sotavoimansa ansiosta se sai väliaikaisen voiton ja rimpuili itsensä hetkeksi kuiville. Aika käy vähiin pääjehulla ja sen lakeijalla kapitalistiluokalla – sen jälkeen saa duunaripoikakin nukkua yönsä rauhassa.
HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU..
Sinä tunnut käyvän nyt todella lämpöisenä ja kovilla ylikierroksilla.
Mikä sinua nyt oikein noin kovasti taas harmittaa?
HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU..
Sinä tunnut käyvän nyt todella lämpöisenä ja kovilla ylikierroksilla.
Mikä sinua nyt oikein noin kovasti taas harmittaa?
HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU..
Sinulla ei taida nyt olla ihan kaikki intiaanit kanootissasi.
Riistohan on sitä, että työvälineen omistaja ei anna työläiselle kaikkia työntuloksia vaan pitää osan itsellään.
Ja juuri näinhän kansa pidettiin köyhänä valtiososialistisessa neukkulassa. Neukkulassa valtio riisti työvälineen omistajana työläisiä aivan samoin kapitalisti riistää meitä työläisiä täällä Suomessa - vain paljon tehokkaammin.
..................
Teistä palstan äärioikeistolaisista porvareista useat ovat väittäneet, että sosialismia rakentava, sosialistinen ja kommunistinen yhteiskunta perustuu riistolle. Siis elimellisesti tuotantotapaan kuuluvalle yhteiskunnalliselle riistolle, kuten lisäarvo kuuluu elimellisesti kapitalismiin! Esimerkkejä riistosta olette heitelleet jos jonkinlaisia, mutta kukaan teistä ei ole pystynyt perustelemaan väitteitään. Ahkerammin ovat asialla ollut nimim. Antipunikki Antipunikki kutsuu väitettään jopa “kommunistisen riiston määritelmäksi“, mutta kas kummaa, hän ei kuitenkaan ole pystynyt perustelemaan yhtään mitenkään tuota “määritelmäänsä”.
HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU.. HAHAHAHAHAH HULLU..
maapallon ongelmat johtuvat pääosin siitä, että meitä kertakaikkiaan on täällä liikaa. jos selvitään hengissä elämästä niin me näemme vielä kymmenmiljardisen ihmispoppoon ellei luontoäiti sitten ennen sitä päätä vähän karsia meitä. mutta niin tai näin; markkinatalous jatkuu eikä luonnonvarojen kulutukselle ole mitään merkitystä sillä käymmekö kauppaa yksilöiden ja yritysten välillä vai hoitaako kaupankäynnin valtio. resurssit kertakaikkiaan alkavat olla lopussa ellei nyt sitten pohjoisnavalta löydy jatkoaikaa tai sitten uudet keksinnöt anna meille jotain korvaavaa. kommunismi ei ratkaise globaaleja ongelmia; kommunismi ei tuo leipää, ei saasteetonta maailmaa eikä lopeta vastakkainasettelua. kommunismi ei tuo lisää rautamalmia, öljyä tai puhdasta vettä tahi lisää perunaa. kommunismi on mahdollisuutensa saanut ja epäonnistunut, vasemmistolaisuus voisi vielä aikaansaada jonkunnäköistä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ainakin tänne kehittyneimpiin maihin. mitään suurempaa se ei ratkaise. ongelmat ratkeavat yksilöiden osaamisella, ei harmaan massan aherruksella raskaan teollisuuden parissa.
marxilaisuudessa ja leninismisä oikein on? Missä läntisessä yliopistossa on vastaava tiedekunta? Ei kaikki mielipiteet mitään tiedettä ole. Minä en usko noiden tieteellisyyteen, uskontoa se on ja siinä on ihminen laitettu Jumalan paikalle joten se ei pitkäikäinen aate ole. Kristinusko on noin 2000 vuotta, juutalaisuus vissiin 6000 ja jotkut intialaiset samaa luokkaa. Kommunismi on noion 100 vuotta vanha ja jo laskusuunnassa.
Nuo aiemmat selityksesi ovat tyypillistä komupuppua, talouden tulee toimia kustannustehokkaasti ja työn pitää aina olla kannattavaa. Siinä ne perusteet joilla saadaan hyvinvointia aikaan. Jos työ jakautuu epätasaisesti on sitä jaettava suuremmalle joukolle mutta kokonaiskustannus ei saa nousta. Se on ratkaisu työttömyyteen.
aloitin illalla kymmenen päivän vuorovapaan ja tässä koneen äärellä istuskellessani kaksi ylilihavaa vanhaa kissaa makaa ja kiehnää vieressä; lihavampi kävi äsken sylissä, nosti tassut olkapäälle, hieroi päätänsä meikäläisen poskeen ja kehräsi siihen malliin, että ruokaa pitäis saada. onneksi kävin kaupassa juuri ja ostin niille nelisenkymmentä purkkia tuommoisia pienen pieniä kissan gourmeeateriapurkkeja; niisä on ainakin kanarintaa, lohta, punakampelaa bechamel-kastikkeessa, tonnikalaa katkarapuhyytelössä, merikalaa pinaatti-bechamelkastikkeessa etc... eläinkaupasta ostin kolmellakympillä pienen pussin kuivamuonaa kypsään ikään ehtineille kissoille. kissat kehrää.
täytyyhän Jumalan olla. joskus kuulin jossain yhteydessä, että kun kuolet ja pääset taivaaseen niin ensimmäiseksi vastaan juoksee menneet lemmikkisi. dobermann-vainaani varmaan kaataa minut ensitöikseen nurin. täytyyhän Jumalan olla koska tässä maailmassa vielä joillakin on hyvä olla. ongelma lienee se, että me ihmiset olemme korottaneet itsemme herran asemaan.
lisäarvoa niin ei tule sosialismiakaan koska se kuivuu kokoon.
Kuulin tässä hyvän oivalluksen siitä mitä kommunismi on: se on pitkä tie kapitalismista riistokapitalismiin. Näin on käynyt vanhassa Neukkulassa, näin on käymässä Kiinassa ja Kuubassa eli kaikki kommunistimaat palaavat rahojen loputtua kapitalismiin.
on.
Etpä sitten sinäkään pystynyt yhtään mitenkään uskottavasti perustelemaan tuota kallen käyttämää valheellista sanontaa "kommunistisen riiston määritelmästä".
Sehän on kyllä hyvin ymmärrettävää.Sillä täysin oikeaoppisessa kommunismissahan ei esiinny tuota riistoa lainkaan yhtään missään.
Se on sitten täysin eri asia onko tätä oikeaoppista kommunismia edes kokeiltu ikinä yhtään missään.
Neuvostoliitossa nyt kumminkaan ei edes kokeiltu tuota täysin oikeaoppista kommunismia ikinä.
Tässä kohtaan valehtelet:
Kalle ei ole koskaan sanonut kommunistisen riiston kuuluvan sosialismiin. Päinvastoin, Kalle on sanonut kommunistisen riiston olevan kuin keuhkosyöpä, jota esiintyy keuhkoissa mutta ei kuulu sinne. Samoin kommunistista riistoa esiintyy sosialismissa kuulumatta sinne. Näin Kalle on sanonut ja kommunisteja Kallen viisaus vituttaa niin lujaa, että Kallen lausuntoa pitää valehdellen vääristellä.
Ja tässä kohtaan olet ulkona kuin lumiukko:
Sanot, ettei Kalle ole määritelmäänsä perustellut. Mutta lumiukkona et ole ymmärtänyt, ettei määritelmiä perustella. Olet siis ulkona kuin lumiukko.
..........
Pääoman 1. osassa (Progress, 1974 s. 84) Marx luonnehtii sosialistista yhteiskuntaa mm. näin:
"Kuvitelkaamme...mielessämme vapaiden ihmisten liittoa, jonka jäsenet työskentelevät yhteisillä tuotantovälineillä ja käyttävät monia yksilöllisiä työvoimiaan itsetietoisesti yhtenä yhteiskunnallisena työvoimana...Liiton kokonaistuotto on yhteiskunnallinen tuote. Osa tästä tuotteesta käytetään uudestaan tuotantovälineinä. Se pysyy yhteiskunnallisena. Mutta toisen osan liiton jäsenet kuluttavat elinhyödykkeinään. Se on siis jaettava heidän keskensä.".
Tuossahan se lukee:
"Osa tästä tuotteesta käytetään uudestaan tuotantovälineinä Se pysyy yhteiskunnallisena."
Siis pääomaa saadaan keräämällä työntekijöiltä heidän työnsä tuloksia uudeksi pääomaksi.
Tätä Kalle kutsuu kommunistiseksi riistoksi, joka on se työn osuus, jota työntekijä ei saa itselleen.
Huomaa erityisesti, että sosialismissa kaikki työntuloksen ovat syntyessään yhteiskunnan omaisuutta sillä muutoihan mikään osa työntuloksista ei voi PYSY yhteiskunnallisena. Toisin sanoen marxin oppien mukaan oikeaoppisessa sosialismissa työntulokset ovat syntyessään yhteiskunnan omaisuutta ja osa siitä annetaan liton jäsenten kulutettavaksi. Näin siis marxin mukaan.
Vituttaako saada taas turpiinsa marxin opeista - ja vieläpä Kallelta. Jos Kalle olisi kommunisti niin häntä vituttaisi ja hyökkäisi Kallen henkilön eikä hänen väitteittensä kimppuun. Saapas nähdä pystytkö sinä argumentoimaan Kallen marxin tekstin tulkintaa vastaa vai täytyykö sinun ressukan käydä Kallen kimppuun. Jos käyt Kallen kimppuun etkä puutu itse asiaan niin silloin Kalle nauraa sinulle paskaiset räkänaurut sinun saadessasi turpiisi marxin opeilla.
..................
Kerrohan nyt sitten ihan omin sanoin että mikä olisi käsityksesi mukaan merkittävä periaatteellinen ero kapitalistin ja kommunistikihon työntulosten varastamisessa itselleen?
Jään todella mielenkiinnolla odottelemaan vastaustasi kyseiseen asiaan.
Kapitalismissa kapitalistit riistävät mutta sosialismissa he puuttuvat ja näin riistäjä on joku muu. Riistäjää marx ei tekstissään mainitse nimeltä mutta koska vain ihminen voi lakeja ja asetuksia säätämällä riistää niin ilmeisesti riistäjänä sosialismissa toimii kommunistieliitti. Kukapa muu.
.................
"niin ilmeisesti riistäjänä sosialismissa toimii kommunistieliitti. Kukapa muu."
Sorruit sitten taas tuohon todella lapselliseen spekulointiin ja arvailuun ilman minkäänlaisia perusteluja tai todisteita yhtään mistään.Otan osaa.
Uskottavuutesi viimeisetkin rippeet lensivät nyt kyllä taivaan tuuliin.Valitettavasti.
Onko sinulla jokin muu ehdokas riistäjäksi sosialismissa kuin kommunistieliitti?
Kerrohan, että mikä kansanryhmä se olisi ollut?
Mitä, eikö sinulla ole mitään omaa käsitystä asiasta?
Miten silloin voit perustella Kallen olleen väärässä?
Haluatko Kallen perustelevan väitteensä, että kommunistieliitti riistää kansaa marxin kuvaamalla tavalla sosialismissa? Jos haluat niin silloin sinun pitää pystyä myös se kumoamaan muussa tapauksessa Kallen väite jää ainakin meidän väliseksi totuudeksi. Ja vielä muistutukseksi, että ei kommunisteilla eikä marxilla ole yksinoikeutta riisto-sanaan vaan sana kuuluu suomenkieleen ja sillä on siinä laajempi merkitys kuin vain marxin määrittelemä riisto. Palstalla käytetään suomenkieltä keskustelukielenä ja silloin riisto-sanan koko määritelmän kirjo on tietenkin käytettävissä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että suomenkielessä voidaan riistää muutenkin kuin työntulosten riisto kapitalistille.
Ja muista, että vain ihminen voi riistää - ei järjestelmä.
.....................
HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu..
Jos kerran työläisten töiden tuloksia siirretään valuuttakauppojen avulla johtavien kommunistikihojen taskuun niin varainsiirtona se ei periaatteessa eroa mitenkään kapitalistien riistosta - molemmissa tapauksissa työn tuloksen joutuvat työhön osaaottamattoman taskuun. Siis taloudellisena tapahtumana kommunistikihojen ja kapitalistien harjoittama työn tulosten siirto omaan taskuun ei poikkea toisistaan mitenkään.”
”Kommunistien riisto” väitteesi kohdalla olet valehdellut, väristellyt ja venkoillut naurettavuuteen saakka. Mutta kaikesta roskanjauhamisestasi huolimatta tätä yllä olevaa ”perusteluasi” väittämästäsi ”kommunistisesta riistosta” et ole perunut! Vaikka olet yrittänyt selittää minulle, että ”Pystytkö pitämään erillään käsitteet "riisto" ja "kommunistinen riisto"?”. Mutta samassa viestissäsi olet kuitenkin todennut, että ”…kommunistinen riisto on puhdasta työn tulosten siirtoa työntekijältä työhön osallistumattomalle.”. Eli kerroit jälleen ”kommunistisen riiston” olevan yhteiskunnallista riistoa, aivan kuten lisäarvon riisto kapitalismissa!
Eli ”perustelusi” mukaan väität, että tuotantovälineiden yhteiskunnallinen omistus, kuten sosialismin rakentaminen ja sosialismi, perustuu samanlaiselle yhteiskunnalliselle riistolle, "kommunistiselle ristolle", kuin kapitalismi lisäarvontuotannolle. Joten todenna väitteesi perustelemalla se kansantaloustieteellisin esimerkein ja teorioin!
Tarvitse meille normalijärjellä varusteluille ihmisille yhtään mitenkään kertoa.
Me normaalit ihmiset kyllä täysin tiedämme että sinä ainoastaan olet se tyhmä idiootti kylähullu jollekka kaikki normaalit ihmiset nauravat aina ihan päin naamaa.
HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu..
Tarvitse meille normalijärjellä varusteluille ihmisille yhtään mitenkään kertoa.
Me normaalit ihmiset kyllä täysin tiedämme että sinä ainoastaan olet se tyhmä idiootti kylähullu jollekka kaikki normaalit ihmiset nauravat aina ihan päin naamaa.
HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu.. HAHAHAHAHA..hullu..
Tarvitse meille normalijärjellä varusteluille ihmisille yhtään mitenkään kertoa.
Me normaalit ihmiset kyllä täysin tiedämme että sinä ainoastaan olet se tyhmä idiootti kylähullu jollekka kaikki normaalit ihmiset nauravat aina ihan päin naamaa.
ei sinun sitä Tarvitse meille normalijärjellä varusteluille ihmisille yhtään mitenkään kertoa.
Me normaalit ihmiset kyllä täysin tiedämme että sinä ainoastaan olet se tyhmä idiootti kylähullu jollekka kaikki normaalit ihmiset nauravat aina ihan päin naamaa.
Tarvitse meille normalijärjellä varusteluille ihmisille yhtään mitenkään kertoa.
Me normaalit ihmiset kyllä täysin tiedämme että sinä ainoastaan olet se tyhmä idiootti kylähullu jollekka kaikki normaalit ihmiset nauravat aina ihan päin naamaa.
Missä Kalle on näin väittänyt:
'Eli ”perustelusi” mukaan väität, että tuotantovälineiden yhteiskunnallinen omistus, kuten sosialismin rakentaminen ja sosialismi, perustuu samanlaiselle yhteiskunnalliselle riistolle, "kommunistiselle ristolle", kuin kapitalismi lisäarvontuotannolle. Joten todenna väitteesi perustelemalla se kansantaloustieteellisin esimerkein ja teorioin!'
Jos Kalle kertoo kommunistisen riiston ja marxin määrittelemän riiston olevan taloudellisena tapahtumana samat niin ei se tarkoita niiden olevan samat myös yhteiskunnallisena tapahtutuma.
Kallehan on kertonut kommunistisen riiston olevan kuin keuhkosyövän, jota esiintyy keuhkoissa kuulumatta sinne. Ja samoin kommunistista riistoa esiintyy sosialismissa kuulumatta sinne.
Tosin marxin käsityklsen mukaan kommunistinen riisto kuuluu elimellisena osana sosialismiin.
Näin sanoo marx suuressa viisaudessaan kertoessaan kommunistisesta riistosta sosialismissa:
"Kuvitelkaamme...mielessämme vapaiden ihmisten liittoa, jonka jäsenet työskentelevät yhteisillä tuotantovälineillä ja käyttävät monia yksilöllisiä työvoimiaan itsetietoisesti yhtenä yhteiskunnallisena työvoimana...Liiton kokonaistuotto on yhteiskunnallinen tuote. Osa tästä tuotteesta käytetään uudestaan tuotantovälineinä. Se pysyy yhteiskunnallisena. Mutta toisen osan liiton jäsenet kuluttavat elinhyödykkeinään. Se on siis jaettava heidän keskensä.".
.....................
Kalle reppanan on niin vaikea ymmärtää sitä faktaa että työntekijöiden saamatta jäänyt työnosuus ei ole mitään kommunistista riistoa, vaan pääomien kohdistamista yhteiskunnan muihin osiin, jotta työläiset saavat
valtion julkishallinnolta pavelua vastineeksi saamatta jääneelle työnosuudelle. Ei se pääoma mene kommunistijohdon taskuun niinkuin Kallen idiootti kuvittelee.

Sitä pyydät.

valtion julkishallinnolta palvelua vastineeksi saamatta jääneelle työnosuudelle. Ei se pääoma mene kommunistijohdon taskuun niinkuin Kallen idiootti kuvittelee.
Kysymyshän on vain asioiden nimeämisestä.
Millä nimellä sinä kutsut sitä sosialismissa tehtyä työn osuutta, jota työntekijä ei saa itselleen?
Kalle kutsuu sitä kommunistiseksi riistoksi.
.................
Kysymyshän on vain asioista käytetystä nimityksestä.
Millä nimellä sinä kutsut sitä sosialismissa tehtyä työn osuutta, jota työntekijä ei saa itselleen?
Kalle kutsuu sitä kommunistiseksi riistoksi.
....................
Yhteishyvä.Silloinham siitä hyötyy aina ihan kaikki.
Yhteishyvä on se oikea nimi tuolle sinun mainitsemalle valheelliselle kommunistiselle riistolle..Silloinhan siitä yhteishyvästä hyötyy aina ihan kaikki jotka elävär kyseisen yhteiskuntamuodon mukaan..
Sydänklinikka ei ole keuhkosairaan etu eikä moottoritie Moskovan ja Leningradin välillä ole Siperiassa asuvan poronhoitajan etu.
..................
Jos KLASSIKKOMALLI on reaalinen, niin yritysten pitää olla täysin identtisiä C:n ja Q:n suhteen. Jos taas ARVOLAKIMALLI on reaalinen ja loogisesti korrekti, niin nyt riittää se, kun tutkii Elinkeinoelämän yritysryvästä, ja jos löytää ainakin yhden sellaisen yrityksen, jossa C ja Q poikkeaa muista yrityksistä. Nyt on kuitenkin Riistoasiasta eli lisäarvosta syytä sanoa se, jos jokin YRITYS ja yritysjohtaja sekä omistaja pystyy toimimaan tälläisenä epävarmuuden aikana siten, että voi yritystänsä pyörittää siten, että ei ota itselleen yhtään voittoa ja lisäarvoa, niin täytyyy nostaa HATTU korkeaalle.
On olemassa seuraavat Pääomat Makroteoria-tasolla: Rahapääoma R, Tavarapääoma T, Pankkipääoma R-R-R', Kauppapääoma R-T-R' ja Tuotantopääoma R-T...P...T'-R'. Niin nykyaikana TELLUS on joutunut ongelmiin Pankkipääoman ylikorostuneen käytön kautta ja suurin syy tähän on se, kun kaavassa ei ole T:tä yhtään, joten aina pyöritään Henkimaailmassa. Paras tilanne olisi se, jos voitaisiin seikkailla vain Tuotantopääomatasolla ja ehkä pikkuisen Kauppapääomatasolla ja vielä vähemmän Pankkipääomatasolla.
Onhan Talouselämässä myös yritystaso eli MIKROTEORIA. Kun me tutkimme sitä, että mistä osista yritys koostuu, niin voimme sanoa, että Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma sekä LISÄARVO. Pysyvä Pääoma tarkoittaa maapohjaa, tuotantorakennuksia, koneita ja laiteita sekä raaka- ja apuaineita, kun taas Vaihteleva Pääoma on Työvoimakustannukset ja Lisäarvo on MYYNTIHINTA miinus Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma sekä yrityksen voitto on Lisäarvo miinus Lainanhoitokulut. On olemassa vielä Kiinteä ja Liikkuva Pääoma sekä Lisäarvo, ja jossa Kiinteä Pääoma on Maapohja, Tuotantorakennukset sekä koneet ja laitteet, kun taas Liikkuva Pääoma on Raaka- ja apuaineet sekä Työvoimakustannukset ja Lisäarvo on MYYNTIHINTA miinus Kiinteä ja Liikkuva Pääoma sekä VOITTO on Lisäarvo miinus Lainanhoitokulut. Se, että miksi olisi hyvä Yliopistotaloustiede rp:n lisäksi tutkia myös sitä, että mitä tarkoittaa ARVOLAKI, niin tähän on syynä se, että Äärimmäisen Epärealistisen talousteorian lisäksi pitää tutkia myös sellaista, jossa kestää sekä realismitesti että logiikkatesti kuten esimerkiksi Pääomakirjan ARVOLAKIMALLI rp:ssä.
Nyt pitää tutkia myös käsitteitä KASAANTUMINEN ja KESKITTYMINEN. Niin Kasaantuminen tarkoittaa sitä, että yritysten koko kasvaa ja lukumäärä pieneneen, vaikka BKT nousisikin jatkuvasti. Keskittyminen tarkoittaa taas sitä, että maaseutu tyhjenee ja samalla kaupunkien koko kasvaa väestömääräisesti.
Jos kaikki yritykset saisivat Lisäarvo-osuuden myyntitoimellaan, niin eihän tapahtuisi kasaantumista, vaan yritysten lukumäärä säilyisi suurin piirtein entisen suuruisena. Nyt kuitenkin asiat ovat siten, että yritysmaailmassa voi tilanne olla sellainen, että toinen yritys saa hyvän lisäarvo-osuuden, kun taas toiset voivat joutua toimimaan siten, että eivät saa markkinoilta edes Pysyvän ja Vaihtelevan Pääoman osuutta. Kun keskustellaan Lisäarvosta, niin on pakko sanoa siten, että elinkeinoelämän eri osa-alueella Lisäarvo on yleisesti positiivinen korkeintaan aritmeettisena keskiarvoina, ei siis aina ja kaikkialla.
Ensimmäisenä PÄÄOMAKIRJA tutki sellaisia Talouselämän ongelmia kuin Inflaatio, Kasvu ja Työttömyys. Nyt Vaihteleva Pääoma voidaan ilmaista sekä Raha- että Työtuntimääräisenä, ja kun alkaa Inflaatio rehoittaa, niin tämä voisi esimerkiksi tarkoittaa sitä, että käytetyt työtuntimäärät pienevät, mutta kuitenkin Työtunnin rahamäärähinta nousee ja vielä Tavaramäärät markkinioilla voivat pysyä entiseen suuruisina tai jopa aleta, mutta kuitenkin myyntihintojen noustessa. Kasvu tarkoittaa Pääomakirjakuviossa samaa asiaa kuin laajennettu Uusintaminen, ja joka tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tehdään uusi paperikone tai uusi tehdas, kun taas Yksinkertainen Uusintaminen tarkoittaa vain sitä, että yritetään pitää yllä entinen toiminta- ja tuotantotaso. Niin työttömyys taas tarkoittaa sitä, että syystä tai toisesta Elinkeinoelämän eri yritykset eivät voi palkata kaikkia heitä, jotka ovat halukkaita tekemään työtä; siis jää ylijäämäväkeä joskus enemmän ja joskus vähemmän.
Ymmärtääkseni ARVOLAKIMALLI ei ole Talousteoriana sellainen, joka suoraan voisi uhata yksityistä elinkeinoelämää vaan päinvastoin voi tukea sitä. Jos me käytämme Talousasioissa loogisia ja reaalisia malleja ja kaavoja, niin ongelmat ja erilaiset häiriöt tulevat todennäköisesti jo silloin näkyviin, kun vielä voidaan tehdä jotain sellaista, että pahemmalta vältytään. Mikä vaikutus voisi olla sillä yrityskuvioissa, jos käytämme Äärimmäisen Epärealistista Talousteoriaa Kuten KLASSIKKOMALLI rp:tä Talous- ja Yhteiskuntapolitiikassa?
Aina tarvittaessa kaikillahan oli mahdollisuus käyttää ihan kaikkia noita mainitsemiasi asioita.Ei siihen ole ollut mitään estettä ikinä.
Sinä alat nyt muuten olemaan taas kaulaasi myöten suossa tuon sinun kommunistisen riiston kanssa.DDDD
"Aina tarvittaessa kaikillahan oli mahdollisuus käyttää ihan kaikkia noita mainitsemiasi asioita."
Niin, mutta jos tarvetta ei koskaan esiinny. Jos kuolee keuhkosyöpään ennenkuin pumppu alkaa reistaamaan niin silloin ei ole koskaan ollut sydänklinikan tarvetta.
...........................
Huomasitko vastanneesi tähän:
'
Onko sinulla jokin muu ehdokas riistäjäksi sosialismissa kuin kommunistieliitti?
Kerrohan, että mikä kansanryhmä se olisi ollut?
Mitä, eikö sinulla ole mitään omaa käsitystä asiasta?
Miten silloin voit perustella Kallen olleen väärässä?
Haluatko Kallen perustelevan väitteensä, että kommunistieliitti riistää kansaa marxin kuvaamalla tavalla sosialismissa? Jos haluat niin silloin sinun pitää pystyä myös se kumoamaan muussa tapauksessa Kallen väite jää ainakin meidän väliseksi totuudeksi. Ja vielä muistutukseksi, että ei kommunisteilla eikä marxilla ole yksinoikeutta riisto-sanaan vaan sana kuuluu suomenkieleen ja sillä on siinä laajempi merkitys kuin vain marxin määrittelemä riisto. Palstalla käytetään suomenkieltä keskustelukielenä ja silloin riisto-sanan koko määritelmän kirjo on tietenkin käytettävissä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että suomenkielessä voidaan riistää muutenkin kuin työntulosten riisto kapitalistille.
Ja muista, että vain ihminen voi riistää - ei järjestelmä.
'
Se ei oikein vastauksestasi selviä.
.....................
Voisitko vielä perustella väitteesi Kallen sanomisista linkittämällä hänen viestiinsä ja antamalla teksitistä kohta, jossa hän sanoo kertomallasi tavalla.
Etkö?
Jäit siis valehtelemisesta kiinni.
.....................
"Haluatko Kallen perustelevan väitteensä, että kommunistieliitti riistää kansaa marxin kuvaamalla tavalla sosialismissa? "
Tämän perustelun haluan todella tietää. Se on mullistava tieto.
nimimerkkiä joka on Ranuan kylähullu ?
Jos näette sitä, kertokaa että paikkakunnan sossu kaipaa ukkelia..
Mitä sinöä oikein pelkäät?
vaan Einarin uho meni ohi. Olisko alkanut pelkäämään että joutuu kohtaamaan naamatusten oikeita ihmisiä..
Marxin käsityksen mukaan kommunistinen riisto kuuluu elimellisena osana sosialismiin.
Näin sanoo marx suuressa viisaudessaan kertoessaan kommunistisesta riistosta sosialismissa:
"Kuvitelkaamme...mielessämme vapaiden ihmisten liittoa, jonka jäsenet työskentelevät yhteisillä tuotantovälineillä ja käyttävät monia yksilöllisiä työvoimiaan itsetietoisesti yhtenä yhteiskunnallisena työvoimana...Liiton kokonaistuotto on yhteiskunnallinen tuote. Osa tästä tuotteesta käytetään uudestaan tuotantovälineinä. Se pysyy yhteiskunnallisena. Mutta toisen osan liiton jäsenet kuluttavat elinhyödykkeinään. Se on siis jaettava heidän keskensä.".
Millä nimellä sinä kutsut sitä sosialismissa tehtyä työtä, jonka tuloksia työntekijä ei saa itselleen?
Kalle kutsuu sitä kommunistiseksi riistoksi.
........................
Yhteishyvä on se oikea nimi tuolle sinun mainitsemalle valheelliselle kommunistiselle riistolle..Silloinhan siitä yhteishyvästä hyötyy aina ihan kaikki jotka elävär kyseisen yhteiskuntamuodon mukaan..
Mutta kun se ei aina ole kaikkien etu - millä nimellä sitä silloin kutsutaan?
Kommunistinen riisto?
.................
Kalle reppanan on niin vaikea ymmärtää sitä faktaa että työntekijöiden saamatta jäänyt työnosuus ei ole mitään kommunistista riistoa, vaan pääomien kohdistamista yhteiskunnan muihin osiin, jotta työläiset saavat
valtion julkishallinnolta pavelua vastineeksi saamatta jääneelle työnosuudelle. Ei se pääoma mene kommunistijohdon taskuun niinkuin Kallen idiootti kuvittelee.
Kysymyksesä ei ole mikään muu kuin tietyn marxinkin kuvaaman tapahtuman sosialistisessa yhteiskunnassa nimeäminen. Marx ei muistanut antaa tapahtumalle omaa nimeä joten Kalle kutsuu sitä kommunistiseksi riistoksi.
Sinä yritit kutsua sitä yhteishyväksi ennenkuin ymmärsit, ettei se olekaan koskaan kaikkien yhteinen hyvä.
..........................

Millä nimellä sinä sitä nyt kutsut huomattuasi, ettei "yhteishyvä" kuvaa asiaa totuudenmukaisesti?
Kalle kutsuu sitä kommunistiseksi riistoksi, jossa osa työn tuloksista annetaan heille, jotka eivät osallistuneet työntekoon.
..........................
Kalle reppanan on niin vaikea ymmärtää sitä faktaa että työntekijöiden saamatta jäänyt työnosuus ei ole mitään kommunistista riistoa, vaan pääomien kohdistamista yhteiskunnan muihin osiin, jotta työläiset saavat
valtion julkishallinnolta pavelua vastineeksi saamatta jääneelle työnosuudelle. Ei se pääoma mene kommunistijohdon taskuun niinkuin Kallen idiootti kuvittelee.
Kysymyksesä ei ole mikään muu kuin tietyn marxinkin kuvaaman tapahtuman sosialistisessa yhteiskunnassa nimeäminen. Marx ei muistanut antaa tapahtumalle omaa nimeä joten Kalle kutsuu sitä kommunistiseksi riistoksi. Jos Kalle on väärässä niin kerrohan sitten, että millä nimellä marx kutsui sitä tapahtumaa.
..................
Tiede voidaan todella kumota käytännön kokemuksella.Kommunismia ja sen tieteellistä perustaa ei ole käytännön perusteella vielä koskaan kumottu.Eipä sitä ole kumottu myöskään teoria tasolla, ei minkään tieteen toimesta. Tietänet senkin että marxilainen talousteoria ja filosofia ovat edelleen yliopistojen opinkappaleina, sekä sellaisenaan,että monina näistä johdettuina ja edelleen kehiteltyinä teorioina. Puhdasta kapitalismia (Laissez-faire) ei ole toteutettu missään valtiossa, kuten ei kommunismiakaan.Kummankaan suuntauksen kumoaminen vääränä, tai kannattaminen oikeana ei siis voi perustua autenttiseen käytännön kokemukseen. Sekatalous on talous, jossa on kapitalistisia ja sosialistisia piirteitä. Se on yleisin talousmuoto maailmassa,siitä on siis eniten käytännön kokemusta.Sekatalouden kapitalistisen osiot mm. yksityisomistus ja markkinamekanismit, ovat nyt kiistatta osoittautuneet kestämättömiksi käytännössä, mikäli niitä ei ohjailla valtion toimesta (= sosialismia). Kapitalismi ei siis tunnu sopivan ihmiselle hänen ahneutensa vuoksi käytännön kokemuksen perusteella!Kansalaisten terveyden,koulutuksen ja hoivan myönteinen merkitys kansantaloudelle ja yhteiskuntarauhalle on kiistaton ja monin tutkimuksin osoitettu. Nuo osiot ovat rakentuneet parhaiten yhteiskunnan omina palveluina (= sosialismia).Yksityistäminen on kallistanut näiden palvelujen kustannuksia suhteessa laatuun ja kattavuuteenja kaikkialla missä yksityistäminen on jatkunut pitkään ( esim. Englanti ja USA ).
Kapitalistista teoriaa kannattavien viimeinen oljenkorsi, eli BKT:n kasvu kapitalistisissa talouksissa, ei yhdisty sellaisenaan millään tavalla kansalaisyhteiskunnan, eli kansalaisten hyvinvointiin.Ilman tulonjaon ja peruspalvelujen järjestämistä yhteiskunnan toimesta sosialismin mukaisesti verovaroin kaikille yhtenevänä oikeutena, ei missään ole kehittynyt sen paremmin yhteiskuntarauhaa kuin hyvinvointiakaan kansalaisille. Hyvinvointivaltiona voidaan pitää vain sellaista yhteiskuntaa jossa osallisuuden, tulonjaon,terveydenhuollon,koulutuksen ja sosiaalisen tasa-arvon erot eivät uhkaa yhteiskuntarauhaa, koska jokaisen perustarpeet toteutuvat riittävinä kaikissa elämäntilanteissa ja kansalaiset kokevat voivansa vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin tekijöihin. Sekataloudet ovat siis tutkimusten kautta käytännössä osoitteneet, että sosialistinen politiikka tukee kansalaisten etua ja pitää yhteiskunnan rauhallisena.Kapitalistisin välinein saadaan kenties BKT kasvamaan, mutta se on vain konflikteja ja vastakkain asettelua aiheuttava harvain etu,mikäli sosialistinen ohjaus uupuu.Ts. sekatalouden kapitalistiset osiot ovat osoittautuneet riittämättömiksi ja jopa vahingollisiksi sellaisinaan, mutta saman taloussysteemin sosialistisia osioita ei missään millään tavalla ole osoitettu olevan vahingollisia, hyödyttömiä tai kalliita! Kaikki niihin suunnattu kritiikki on tutkimusten valossa esitettyjen faktojen perusteella vain propagandaa,jonka perusteella kukaan itseään kunnioittava ei lähde vetämään johtopäätöksiä,saatikka rakentamaan kokonaista maailmankatsomustaan.
Ei se ole aina kaikkien etu. Esim. neukkula keräsi pääomaa Talvisotaa varten kommunistisella riistolla ja se ei ollut ainakaan niiden satojen tuhansien suomalaisten puolustukseen tuupertuneiden iivanoiden etu. Ja tuskin heidän omaistenkaan etu.
..................
Olet jo todella surkuhupaisa tapaus.Alan jo säälimään sinua.
Kerrohan nyt kumminkin ensin että miten marxin teoriat ja talvisota kuuluvan mitenkään samaan asiayhteyteen?
Palataan sitten asiaan kun olet tuon sinulle annetun tehtävän hoitanut kunnialla pois päiväjärjestyksestä:DDD.
Nyt sinä kalle joudut sitten häipymään välttömästi tältä keskustelupalstalta.
Sinähän olet ihan itse luvannut että et itse ota esille talvisotaa enää yhtään mitenkään.Vaan pelkästään kommentoit sitä talvisotaa jos joku muu kuin sinä ottaa sen asian tällä palstalla esille.
Mutta tässä keskusteluketjussahan sinä nyt todistettavasti otit tuon talvisota asian esille.
Joten kysynkin nyt sinulta että pidätkö sinä nyt lupauksesi ja häivyt samantien tältä palstalta?
Vai oliko tuo lupauksesi sitten vain pelkkää puutaheinää ja liirumlaarumia?
"Sinähän olet ihan itse luvannut että et itse ota esille talvisotaa enää yhtään mitenkään.Vaan pelkästään kommentoit sitä talvisotaa jos joku muu kuin sinä ottaa sen asian tällä palstalla esille. "
Onko Kalle näin sanonut?
Koska ja missä viestissä?
Linkitähän nyt ensin Kallen viestiin ja katsotaan sitten mitä Kalle on sanonut.
..................
Et taida löytää sinäkään mitään sellaista sosialistisen yhteiskunnan organisoimaa tekoa tai palvelusta, joka olisi kaikkien etu ja kaikille siitä olisi jotakin hyötyä.
Niin, ei sellaista olekaan.
.........................
Nyt me säälimme kalle sinua todella paljon.
Lupasit kalle häipyä palstalta jos itse otat talvisodan palstalla esille.
Mutta itketkin sitten jälkeenpäin ihan mitä sattuu.
Nyt sinulle kalle nauraa päin namaa ihan kaikki.Jopa naurismaan variksetkin.
Et kalle nyt ole mitenkään puheittesi mittainen mies.OLet pelkästään epäluotettava tuuliviiri jonka puheisiin ei oysty luottamanna yhtään.
Onko Kalle niin sanonut?
Koska ja missä viestissä?
Linkitähän nyt ensin Kallen viestiin ja katsotaan sitten mitä Kalle on sanonut.
..................
Vai et sinä kalle enää itse edes muista mitä kaikenlaista paskaa oletkaan kirjoitellut tälle palstalle.
Koitahan nyt vain piinnistellä ja muistella.Kyllä se muistisi varmaan vielä sen verran toimii.DDDD
Palataan sitten asiaan kun muistisi alkaa palaamaan.Vaikkapa pelkästään pätkittäin.DDDD
HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAA
Et sitten pystynyt linikittämään ja antamaan lainausta tekstistä siltä kohtaa, johon haluat perusteluja.
Olet aika ressukka ja saamaton nahjus - sinussa voisi olla ainesta kommunistiksi.
................
Olet kalle pelkästään vain säälittävä tomppeli.
Kalle on täysin kyvytön astumaan pois kuoriämpäristä. Se vaatisi omien mielipiteitten asettamista keskustelunalaisiksi, eikä Kalle voi asettaa näkemyksiään keskustelunalaisiksi, vaan pitää vittuilun ja päänaukomisentarvetta varsinaista keskustelua tärkeämpänä. Tämän todistaa kaikki ylläoleva, ja syitä tähän voimme vain arvailla. Katkeruus entisiä aatetovereita kohtaan? Muistot Karjalan evakkopoikana?
Viimeistään vaatimus uuden viestiketjun aloittamisesta ilman osallistuvaa keskustelua tässäkään viestiketjussa, ja lapsellissävytteinen uhittelu nenänniistoista pistää miettimään, miten perinjuurin syrjäytynyt ja katkera ihminen noita viestejä suoltaa pitkin vuorokautta. Eli jälleen pitäisi kirjoittaa uusi viestiketju täyteen kiroilua ja loukkailua, että Kalle saisi loistaa omassa pienessä nautinnonkipeässä julkisuudessaan.
Konkluusio: Kommunismin on täytynyt jotenkin vaurioittaa tai satuttaa Antipunikkia jossain vaiheessa hänen elämäänsä, ja terapia on jäänyt saamatta. Ei voi kuin sääliä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8669415
Mikä maksaa?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8669415
Häivyhän nyt samantien palstalta.
HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..HAHAHAHAH..
"Ja nyt Kalle lupaa:
Esitähän yksikin Suomen syyllisyyttä koskeva väitteesi, jonka olet aikuisten oikeasti perustellut historiallisella faktalla, ja Kalle lupaa vaieta palstalla."
Missä on linkki viestiin lainaus tekstistä?
Änkyrällä OmaanPesäänPaskojalla ja muilla palstan punanutuilla on ollut 3.12.2009 klo.19:40 lähtien aikaa hakea viestiä vaan vielä ei sitä ole lyötynyt.
Haluatko linkin Kallen viestiin, jossa hän perustelee neukkulan syyllisyyden saamatta yhtäkään vasta-argumenttia punanutilta?
....................
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8597117/thread
Mikä maksaa?
Mitähän siinä on perusteltu ja millä sanoin?
Lainaus tekstistä mukaan - pelkkä linkki ei riitä. Mutta katso nyt ensin, että mitä vastauksia Änkyrä OmaanPesäänPaskoja on jo saanut viestiinsä. Toisaaltaan hyvin ystävällistä sinulta ottaa esille Änkyrän vanha selkäsauna - sitä lukiessa tulee hyvälle mielelle.
.......................
Kansainvälisoikeudellisesti, eli kansainvälisen lain mukaan, joka perustuu kansainvälisten sopimusten ohella ennen kaikkea valtioiden kahdenkeskisiin sopimuksiin, Suomen ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus, joka löytyy mm. täältä: http://www.prokarelia.net/contract/?x=hkk-1932 ,edusti kansainvälistä lakia. Eli rikkomalla selvästi etenkin kyseisen sopimuksen 1. ja 5. artiklaa Suomi rikkoi kansainvälistä lakia, jolloin kansainvälisoikeudellisesti katsoen NL:n marraskuussa 1939 aloittamat talvisodan sotatoimet olivat kansainvälisen lain mukaan oikeutettuja.
Ja näin Suomi rikkoessaan hyökkäämättömyyssopimusta, antoi NL:lle kansainvälisen lain mukaisen oikeuden hyökätä:
Ensinnäkin Molotovin allekirjoittamassa, 28. marraskuuta 1939 annetussa Neuvostoliiton nootissa todetaan, että: “Keskittämällä Leningradin välittömään läheisyyteen suuren joukon vakinaisia joukkoja ja asettamalla tämän Neuvostoliiton tärkeän elinkeskuksen välittömän uhan alaiseksi, Suomen hallitus on suorittanut Neuvostoliittoa kohtaan vihamielisen teon, joka ei ole sopusoinnussa molempien valtioiden kesken solmitun hyökkäämättömyyssopimuksen kanssa.”.
Eli Suomi rikkoi hyökkäämättömyyssopimuksen 1. artiklaa muodostamalla kannakselle joukkojen keskityksillä sekä linnoituksilla NL:n vastaisen hyökkäyssodanuhan. Tämän Suomi suoritti täydellisellä sota-ajan liikekannallepanolla lokakuussa -39, vaikka Neuvostoliiton taholta ei ollut sodanuhkaa, sillä Leningradin sotilaspiirin sotaneuvoston operaatiosuunnitelma Suomea vastaan esitettiin puolustusministeri Voroshiloville vasta 29.10.1930. Ylimääräisten harjoitusten liikekannallepanolla ajettiin kannakselle kuusi divisioonaa, kaksi kolmasosaa maavoimien miesmäärästä. Ja karjalan kannasta oltiin kiivaasti linnoitettu ns. Mannerheim-linjan muodossa.
Tarkemmin 1. artiklan rikkomista eritellen: hyökkäämättömyyssopimuksessahan todetaan, että ”Hyökkäyksenä on pidettävä jokaista väkivaltaista tekoa, joka loukkaa toisen korkean sopimuspuolen… valtiollista riippumattomuutta.” Ja kun valtiollisella riippumattomuudella tarkoitetaan yleisten kansainvälisoikeudellisten määritelmien mukaan mm. ”valtion riippumattomuutta ulkoisista painostuksista, ohjailusta tai pakotteista.” niin Neuvostoliiton riippumattomuus joutui ulkoisen painostuksen kohteeksi kannakselle keskitettyjen suomalaisjoukkojen ja linnoitusten muodostaessa NL:n vastaisen hyökkäyssodanuhan.
1. artiklassa tähdennetään myös, että ”Hyökkäyksenä on pidettävä jokaista väkivaltaista tekoa… vaikka se olisi suoritettu sotaa julistamattakin ja välttämällä sodan tunnusmerkkejä.” Eli keskityksillään ja linnoituksillaan Suomi myös syyllistyi sotaa julistamatta ilman sodan tunnusmerkkejä NL:n vastaiseen hyökkäykseen.
Kannattaa huomioida, ettei Suomen em. rikkomusten pohjalta todeten, ettei NL olisi tarvinnut hyökkäykseensä Mainilan lavastusta, mutta neukuthan ovat tunnetusti teatterikansaa...
Sitten Suomi rikkoi hyökkäämättömyyssopimuksen 5. artiklaa, jossa todetaan pyrittävän ratkaisemaan ongelmatilanteet ”…oikeudenmukaisuuden hengessä ja tahtovansa käyttää niiden ratkaisuun yksinomaan rauhallisia keinoja.” Tämän Suomi esti valehtelulla ja ylimielisellä öykkäröinnillä.
Valehtelusta esimerkkinä se, että Suomi selkeästi valehteli rajalle mobilisoimiensa joukkojen luonteen toteamalla Molotoville 27. marraskuuta osoittamassaan vastausnootissa, että ”…Suomen puolella on rajan välittömään läheisyyteen sijoitettu pääasiassa vain rajavartiojoukkoja; sensijaan ei sinne ole sijoitettu esim, sellaista tykistöä, jonka ampumiskantavuus ulottuisi rajan toiselle puolelle.”
Ylimielistä öykkäröintiä osoitti se, että samaisessa nootissa kyseisen valheen pohjalta Suomi kieltäytyi vetämästä joukkojaan NL:n ehdotuksen mukaisesti 20—25 kilometrin päähän rajasta, jolla oltaisiin ongelmaa Neuvostoliiton mukaan päästy ratkaisemaan 5. artiklan mukaisesti, rauhanomaisesti.
Eli Suomen nootissa todettiin ylimielisesti, ettei ole ”…mitään konkreettista aihetta joukkojen siirtämiseen ehdottamallanne tavalla rajalinjalta…” ja jatkaen, että ”…molemmin puolin siirrettäisiin joukot määrätyn matkan päähän rajasta.” Vaikka suomalaiset hyvin tiesivät, minkä Molotovkin oli nootissaan todennut, että ”…neuvostojoukkoja ei oikeastaan voida siirtää minnekään, koska neuvostojoukkojen siirto 20—25 kilometrien päähän rajasta merkitsisi niiden sijoittamista Leningradin esikaupunkeihin, mikä olisi aivan järjetöntä Leningradin turvallisuuden kannalta.”
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8597117/thread
HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...HAHAHAHAH...
:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Ensin sinun itse henkilökohtaisesti pitää saada pillua että sinulle niitä poikia joskus tulee, sinä nyt et kumminkaan ole saanut muuta kuin todella pahasti turpaasi ihan joka päivä.
Toisaalta jos nyt olet onnistunut raiskaamaan väkisin jonkun ja saanut sillätavoin sen pojan niin hän
on silloin kyllä täysi imbesilli idiootti eikä osaa lukea edes tavaamalla niinkuin isänsä.
Joten älähän nyt rehvastele siellä kotonasi yksinäsi ollenkaan.
HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAA!!!
Ensin sinun itse henkilökohtaisesti pitää saada pillua että sinulle niitä poikia joskus tulee, sinä nyt et kumminkaan ole saanut muuta kuin todella pahasti turpaasi ihan joka päivä.
Toisaalta jos nyt olet onnistunut raiskaamaan väkisin jonkun ja saanut sillätavoin sen pojan niin hän
on silloin kyllä täysi imbesilli idiootti eikä osaa lukea edes tavaamalla niinkuin isänsä.
Joten älähän nyt rehvastele siellä kotonasi yksinäsi ollenkaan.
HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAA!!!
Mitähän siinä on perusteltu ja millä sanoin?
Lainaus tekstistä mukaan - pelkkä linkki ei riitä. Mutta katso nyt ensin, että mitä vastauksia Änkyrä OmaanPesäänPaskoja on jo saanut viestiinsä. Toisaaltaan hyvin ystävällistä sinulta ottaa esille Änkyrän vanha selkäsauna - sitä lukiessa tulee hyvälle mielelle.
.......................
Jos sinulla on jotakin sanottavaa niin sano se. Pelkkä linkki ilman kommentteja ei sano mitään.
Katsotko viestin olleen naurettavan vain täysin paikkansa pitävän?
Mitä sinäkin rassukka yrität sanoa pelkällä linkillä?
Sirittääkö?
....................
Kansainvälisoikeudellisesti, eli kansainvälisen lain mukaan, joka perustuu kansainvälisten sopimusten ohella ennen kaikkea valtioiden kahdenkeskisiin sopimuksiin, Suomen ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus, joka löytyy mm. täältä: http://www.prokarelia.net/contract/?x=hkk-1932 ,edusti kansainvälistä lakia. Eli rikkomalla selvästi etenkin kyseisen sopimuksen 1. ja 5. artiklaa Suomi rikkoi kansainvälistä lakia, jolloin kansainvälisoikeudellisesti katsoen NL:n marraskuussa 1939 aloittamat talvisodan sotatoimet olivat kansainvälisen lain mukaan oikeutettuja.
Ja näin Suomi rikkoessaan hyökkäämättömyyssopimusta, antoi NL:lle kansainvälisen lain mukaisen oikeuden hyökätä:
Ensinnäkin Molotovin allekirjoittamassa, 28. marraskuuta 1939 annetussa Neuvostoliiton nootissa todetaan, että: “Keskittämällä Leningradin välittömään läheisyyteen suuren joukon vakinaisia joukkoja ja asettamalla tämän Neuvostoliiton tärkeän elinkeskuksen välittömän uhan alaiseksi, Suomen hallitus on suorittanut Neuvostoliittoa kohtaan vihamielisen teon, joka ei ole sopusoinnussa molempien valtioiden kesken solmitun hyökkäämättömyyssopimuksen kanssa.”.
Eli Suomi rikkoi hyökkäämättömyyssopimuksen 1. artiklaa muodostamalla kannakselle joukkojen keskityksillä sekä linnoituksilla NL:n vastaisen hyökkäyssodanuhan. Tämän Suomi suoritti täydellisellä sota-ajan liikekannallepanolla lokakuussa -39, vaikka Neuvostoliiton taholta ei ollut sodanuhkaa, sillä Leningradin sotilaspiirin sotaneuvoston operaatiosuunnitelma Suomea vastaan esitettiin puolustusministeri Voroshiloville vasta 29.10.1930. Ylimääräisten harjoitusten liikekannallepanolla ajettiin kannakselle kuusi divisioonaa, kaksi kolmasosaa maavoimien miesmäärästä. Ja karjalan kannasta oltiin kiivaasti linnoitettu ns. Mannerheim-linjan muodossa.
Tarkemmin 1. artiklan rikkomista eritellen: hyökkäämättömyyssopimuksessahan todetaan, että ”Hyökkäyksenä on pidettävä jokaista väkivaltaista tekoa, joka loukkaa toisen korkean sopimuspuolen… valtiollista riippumattomuutta.” Ja kun valtiollisella riippumattomuudella tarkoitetaan yleisten kansainvälisoikeudellisten määritelmien mukaan mm. ”valtion riippumattomuutta ulkoisista painostuksista, ohjailusta tai pakotteista.” niin Neuvostoliiton riippumattomuus joutui ulkoisen painostuksen kohteeksi kannakselle keskitettyjen suomalaisjoukkojen ja linnoitusten muodostaessa NL:n vastaisen hyökkäyssodanuhan.
1. artiklassa tähdennetään myös, että ”Hyökkäyksenä on pidettävä jokaista väkivaltaista tekoa… vaikka se olisi suoritettu sotaa julistamattakin ja välttämällä sodan tunnusmerkkejä.” Eli keskityksillään ja linnoituksillaan Suomi myös syyllistyi sotaa julistamatta ilman sodan tunnusmerkkejä NL:n vastaiseen hyökkäykseen.
Kannattaa huomioida, ettei Suomen em. rikkomusten pohjalta todeten, ettei NL olisi tarvinnut hyökkäykseensä Mainilan lavastusta, mutta neukuthan ovat tunnetusti teatterikansaa...
Sitten Suomi rikkoi hyökkäämättömyyssopimuksen 5. artiklaa, jossa todetaan pyrittävän ratkaisemaan ongelmatilanteet ”…oikeudenmukaisuuden hengessä ja tahtovansa käyttää niiden ratkaisuun yksinomaan rauhallisia keinoja.” Tämän Suomi esti valehtelulla ja ylimielisellä öykkäröinnillä.
Valehtelusta esimerkkinä se, että Suomi selkeästi valehteli rajalle mobilisoimiensa joukkojen luonteen toteamalla Molotoville 27. marraskuuta osoittamassaan vastausnootissa, että ”…Suomen puolella on rajan välittömään läheisyyteen sijoitettu pääasiassa vain rajavartiojoukkoja; sensijaan ei sinne ole sijoitettu esim, sellaista tykistöä, jonka ampumiskantavuus ulottuisi rajan toiselle puolelle.”
Ylimielistä öykkäröintiä osoitti se, että samaisessa nootissa kyseisen valheen pohjalta Suomi kieltäytyi vetämästä joukkojaan NL:n ehdotuksen mukaisesti 20—25 kilometrin päähän rajasta, jolla oltaisiin ongelmaa Neuvostoliiton mukaan päästy ratkaisemaan 5. artiklan mukaisesti, rauhanomaisesti.
Eli Suomen nootissa todettiin ylimielisesti, ettei ole ”…mitään konkreettista aihetta joukkojen siirtämiseen ehdottamallanne tavalla rajalinjalta…” ja jatkaen, että ”…molemmin puolin siirrettäisiin joukot määrätyn matkan päähän rajasta.” Vaikka suomalaiset hyvin tiesivät, minkä Molotovkin oli nootissaan todennut, että ”…neuvostojoukkoja ei oikeastaan voida siirtää minnekään, koska neuvostojoukkojen siirto 20—25 kilometrien päähän rajasta merkitsisi niiden sijoittamista Leningradin esikaupunkeihin, mikä olisi aivan järjetöntä Leningradin turvallisuuden kannalta.”
Pidähän nyt lupauksesi ja Häivyhän nyt tältä palstalta välittömästi

Kerrohan, että miten sopimus, joka ei ollut voimassa, voisi oikeuttaa hyökkäyksen?
Niin, punikkiressukka ei tainnut tietääkään, että iivana sanoi hyökkäämättömyyssopimuksen irti päivää ennen hyökkäystä joten se ei voinut siis oikeuttaa enään mitään hyökkäyshetkellä.
Änkyrä OmaanPesäänPaskoja on tämän totuuden tainnut sisäistää jollakin tavoin sillä hän ei enään paahda jatkuvasti tätä väitettä saatuaan siitä jo riittävästi turpiinsa. Mutta nyt me olemme saaneet palstalle toisen yhtä tollon punikin, joka ei myöskään ymmärrä sopimuksista mitään. Vai oikeutti sopimus, joka ei ollut voimassa, iivanan hyökkäämään!!!!!!
Kalle nauraa itsensä tärviölle näiden palstan lapsellisten Änkyröiden kanssa.
.....................
Kansainvälisoikeudellisesti, eli kansainvälisen lain mukaan, joka perustuu kansainvälisten sopimusten ohella ennen kaikkea valtioiden kahdenkeskisiin sopimuksiin, Suomen ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus, joka löytyy mm. täältä: http://www.prokarelia.net/contract/?x=hkk-1932 ,edusti kansainvälistä lakia. Eli rikkomalla selvästi etenkin kyseisen sopimuksen 1. ja 5. artiklaa Suomi rikkoi kansainvälistä lakia, jolloin kansainvälisoikeudellisesti katsoen NL:n marraskuussa 1939 aloittamat talvisodan sotatoimet olivat kansainvälisen lain mukaan oikeutettuja.
Ja näin Suomi rikkoessaan hyökkäämättömyyssopimusta, antoi NL:lle kansainvälisen lain mukaisen oikeuden hyökätä:
Ensinnäkin Molotovin allekirjoittamassa, 28. marraskuuta 1939 annetussa Neuvostoliiton nootissa todetaan, että: “Keskittämällä Leningradin välittömään läheisyyteen suuren joukon vakinaisia joukkoja ja asettamalla tämän Neuvostoliiton tärkeän elinkeskuksen välittömän uhan alaiseksi, Suomen hallitus on suorittanut Neuvostoliittoa kohtaan vihamielisen teon, joka ei ole sopusoinnussa molempien valtioiden kesken solmitun hyökkäämättömyyssopimuksen kanssa.”.
Eli Suomi rikkoi hyökkäämättömyyssopimuksen 1. artiklaa muodostamalla kannakselle joukkojen keskityksillä sekä linnoituksilla NL:n vastaisen hyökkäyssodanuhan. Tämän Suomi suoritti täydellisellä sota-ajan liikekannallepanolla lokakuussa -39, vaikka Neuvostoliiton taholta ei ollut sodanuhkaa, sillä Leningradin sotilaspiirin sotaneuvoston operaatiosuunnitelma Suomea vastaan esitettiin puolustusministeri Voroshiloville vasta 29.10.1930. Ylimääräisten harjoitusten liikekannallepanolla ajettiin kannakselle kuusi divisioonaa, kaksi kolmasosaa maavoimien miesmäärästä. Ja karjalan kannasta oltiin kiivaasti linnoitettu ns. Mannerheim-linjan muodossa.
Tarkemmin 1. artiklan rikkomista eritellen: hyökkäämättömyyssopimuksessahan todetaan, että ”Hyökkäyksenä on pidettävä jokaista väkivaltaista tekoa, joka loukkaa toisen korkean sopimuspuolen… valtiollista riippumattomuutta.” Ja kun valtiollisella riippumattomuudella tarkoitetaan yleisten kansainvälisoikeudellisten määritelmien mukaan mm. ”valtion riippumattomuutta ulkoisista painostuksista, ohjailusta tai pakotteista.” niin Neuvostoliiton riippumattomuus joutui ulkoisen painostuksen kohteeksi kannakselle keskitettyjen suomalaisjoukkojen ja linnoitusten muodostaessa NL:n vastaisen hyökkäyssodanuhan.
1. artiklassa tähdennetään myös, että ”Hyökkäyksenä on pidettävä jokaista väkivaltaista tekoa… vaikka se olisi suoritettu sotaa julistamattakin ja välttämällä sodan tunnusmerkkejä.” Eli keskityksillään ja linnoituksillaan Suomi myös syyllistyi sotaa julistamatta ilman sodan tunnusmerkkejä NL:n vastaiseen hyökkäykseen.
Kannattaa huomioida, ettei Suomen em. rikkomusten pohjalta todeten, ettei NL olisi tarvinnut hyökkäykseensä Mainilan lavastusta, mutta neukuthan ovat tunnetusti teatterikansaa...
Sitten Suomi rikkoi hyökkäämättömyyssopimuksen 5. artiklaa, jossa todetaan pyrittävän ratkaisemaan ongelmatilanteet ”…oikeudenmukaisuuden hengessä ja tahtovansa käyttää niiden ratkaisuun yksinomaan rauhallisia keinoja.” Tämän Suomi esti valehtelulla ja ylimielisellä öykkäröinnillä.
Valehtelusta esimerkkinä se, että Suomi selkeästi valehteli rajalle mobilisoimiensa joukkojen luonteen toteamalla Molotoville 27. marraskuuta osoittamassaan vastausnootissa, että ”…Suomen puolella on rajan välittömään läheisyyteen sijoitettu pääasiassa vain rajavartiojoukkoja; sensijaan ei sinne ole sijoitettu esim, sellaista tykistöä, jonka ampumiskantavuus ulottuisi rajan toiselle puolelle.”
Ylimielistä öykkäröintiä osoitti se, että samaisessa nootissa kyseisen valheen pohjalta Suomi kieltäytyi vetämästä joukkojaan NL:n ehdotuksen mukaisesti 20—25 kilometrin päähän rajasta, jolla oltaisiin ongelmaa Neuvostoliiton mukaan päästy ratkaisemaan 5. artiklan mukaisesti, rauhanomaisesti.
Eli Suomen nootissa todettiin ylimielisesti, ettei ole ”…mitään konkreettista aihetta joukkojen siirtämiseen ehdottamallanne tavalla rajalinjalta…” ja jatkaen, että ”…molemmin puolin siirrettäisiin joukot määrätyn matkan päähän rajasta.” Vaikka suomalaiset hyvin tiesivät, minkä Molotovkin oli nootissaan todennut, että ”…neuvostojoukkoja ei oikeastaan voida siirtää minnekään, koska neuvostojoukkojen siirto 20—25 kilometrien päähän rajasta merkitsisi niiden sijoittamista Leningradin esikaupunkeihin, mikä olisi aivan järjetöntä Leningradin turvallisuuden kannalta.”
Häivyhän nyt vain kiltisti tältä keskustelupalstalta kuten lupasit.

Pidähän nyt vain lupauksesi ja häivy palstalta samantien.
Alat kalle taas olla kaulaasi myöten suossa josta ei ole poispääsyä lainkaan edes näkyvissä.Hyvä niin.DDD
saatanan tyhmiä nuo komuiivarit ovat. ja kieroja. Ei ihme että ne kuolee sukupuuttoon.
Mutta ei se silti haittaa.
Oletko ymmärtänyt myös tämän vai jäikö se sinulta lukematta tohkeissasi:
"
Jos haluat niin silloin sinun pitää pystyä myös se kumoamaan muussa tapauksessa Kallen väite jää ainakin meidän väliseksi totuudeksi. Ja vielä muistutukseksi, että ei kommunisteilla eikä marxilla ole yksinoikeutta riisto-sanaan vaan sana kuuluu suomenkieleen ja sillä on siinä laajempi merkitys kuin vain marxin määrittelemä riisto. Palstalla käytetään suomenkieltä keskustelukielenä ja silloin riisto-sanan koko määritelmän kirjo on tietenkin käytettävissä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että suomenkielessä voidaan riistää muutenkin kuin työntulosten riisto kapitalistille.
"
Oletko nyt ymmärtänyt perustelun ehdot ja haluat asian sinulle perusteltavan?
Jos et Kallen perustelua pysty kumoamaan aikuisten oikeilla vasta-argumenteilla niin asiaa tullaa jatkossa käyttämään kommunismin vastaiseen toimintaan surutta ja säälittä.
Oletko valmis lukemaan perustelut?
...............
Oletko valmis suostumaan Kallen asettamiin ehtoihin ja lukemaan perustelut?
Vai menikö sinulla pupu pöksyyn jo nyt?
...............
Tiede voidaan todella kumota käytännön kokemuksella.Kommunismia ja sen tieteellistä perustaa ei ole käytännön perusteella vielä koskaan kumottu.Eipä sitä ole kumottu myöskään teoria tasolla, ei minkään tieteen toimesta. Tietänet senkin että marxilainen talousteoria ja filosofia ovat edelleen yliopistojen opinkappaleina, sekä sellaisenaan,että monina näistä johdettuina ja edelleen kehiteltyinä teorioina. Puhdasta kapitalismia (Laissez-faire) ei ole toteutettu missään valtiossa, kuten ei kommunismiakaan.Kummankaan suuntauksen kumoaminen vääränä, tai kannattaminen oikeana ei siis voi perustua autenttiseen käytännön kokemukseen. Sekatalous on talous, jossa on kapitalistisia ja sosialistisia piirteitä. Se on yleisin talousmuoto maailmassa,siitä on siis eniten käytännön kokemusta.Sekatalouden kapitalistisen osiot mm. yksityisomistus ja markkinamekanismit, ovat nyt kiistatta osoittautuneet kestämättömiksi käytännössä, mikäli niitä ei ohjailla valtion toimesta (= sosialismia). Kapitalismi ei siis tunnu sopivan ihmiselle hänen ahneutensa vuoksi käytännön kokemuksen perusteella!Kansalaisten terveyden,koulutuksen ja hoivan myönteinen merkitys kansantaloudelle ja yhteiskuntarauhalle on kiistaton ja monin tutkimuksin osoitettu. Nuo osiot ovat rakentuneet parhaiten yhteiskunnan omina palveluina (= sosialismia).Yksityistäminen on kallistanut näiden palvelujen kustannuksia suhteessa laatuun ja kattavuuteenja kaikkialla missä yksityistäminen on jatkunut pitkään ( esim. Englanti ja USA ).
Kapitalistista teoriaa kannattavien viimeinen oljenkorsi, eli BKT:n kasvu kapitalistisissa talouksissa, ei yhdisty sellaisenaan millään tavalla kansalaisyhteiskunnan, eli kansalaisten hyvinvointiin.Ilman tulonjaon ja peruspalvelujen järjestämistä yhteiskunnan toimesta sosialismin mukaisesti verovaroin kaikille yhtenevänä oikeutena, ei missään ole kehittynyt sen paremmin yhteiskuntarauhaa kuin hyvinvointiakaan kansalaisille. Hyvinvointivaltiona voidaan pitää vain sellaista yhteiskuntaa jossa osallisuuden, tulonjaon,terveydenhuollon,koulutuksen ja sosiaalisen tasa-arvon erot eivät uhkaa yhteiskuntarauhaa, koska jokaisen perustarpeet toteutuvat riittävinä kaikissa elämäntilanteissa ja kansalaiset kokevat voivansa vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin tekijöihin. Sekataloudet ovat siis tutkimusten kautta käytännössä osoitteneet, että sosialistinen politiikka tukee kansalaisten etua ja pitää yhteiskunnan rauhallisena.Kapitalistisin välinein saadaan kenties BKT kasvamaan, mutta se on vain konflikteja ja vastakkain asettelua aiheuttava harvain etu,mikäli sosialistinen ohjaus uupuu.Ts. sekatalouden kapitalistiset osiot ovat osoittautuneet riittämättömiksi ja jopa vahingollisiksi sellaisinaan, mutta saman taloussysteemin sosialistisia osioita ei missään millään tavalla ole osoitettu olevan vahingollisia, hyödyttömiä tai kalliita! Kaikki niihin suunnattu kritiikki on tutkimusten valossa esitettyjen faktojen perusteella vain propagandaa,jonka perusteella kukaan itseään kunnioittava ei lähde vetämään johtopäätöksiä,saatikka rakentamaan kokonaista maailmankatsomustaan.
Sitten tiedätkin marxin oppien mukaan ihmisen yhteiskunnallisen olemisen määräävän hänen tajuntansa.
Nyt sinulla on kolme vaihtoehtoa valittavana selittääksesi DDR:n pääsosialistikihon toiminnan salliessaan maasta pakenevien työläisten määrätietoisen ja kylmäverisen lahtauksen rajalle:
1. Pääsosialistikihon yhteiskunnallinen oleminen sosialismissa saa aikaan tälläisiä vaikutuksia hänen tajuntansa määräytymisessä ja tämä on osa sosialismista todellisuutta, joka vain pitää hyväksyä. Vastaavanlaista toimintaa esiintyy myös mm. kuubassa, joka pyrkii upottamaan maasta pakenevien työläisten balsalautat ja näin hait saavat syödä pakoon lähteneet.
2. Marx oli väärässä ja ihmisen tajuntaan vaikuttaa muutkin tekijät kuin hänen yhteiskunnallinen olemisensa
3. DDR:n pääsosialistikiho ei ollut ihminen joten hänen yhteiskunnallinen olemisensa ei määrännyt hänen tajuntaansa.
Noin, toveri "tätipunainen", mikä on valintasi - 1, 2 vai 3?
.........................
Sinulla on paljon kysymyksiä.Pahoittelen että käsittelet niin laajoja kokonaisuuksia yksinkertaistamalla ne kysymyksiksi,joihin ei voi vastata parilla sanalla!
"Miten käydään kauppaa punaisen maapalan kanssa, jonka asukkailla ei ole passia, rahaa, lainsäädäntöä, keskushallintoa... ei mitään?
Kerrohan asiasta tarkemmin - ei riitä, että toteat kehityksen ottavan pitkän ajan, vaan kerrohan miten tämä kommunistinen maapala toimii valtioden kanssa yhteistyössä."
Sosialismi on välttämätön prosessi ennen kommunismia, koska ei riitä että tietyt rakenteet ja yhteiskunnalliset käytännöt muuttuvat.Ihmisen pitää muuttua.Ihminen ei muutu pakolla, eikä vain lakeja laatimalla.Ihminen tarvitsee sekä opittua,että kokemuksellista tietoa ja omaa oivaltamista hyväksyäkseen ja valitakseen vapaasti asioita oman etunsa mukaisesti.
Aiemmat sukupolvet eivät käsittäneet esimerkiksi ympäristön saastuttamisen terveydelle aiheuttamia ongelmia.Tarvittiin uusi sukupolvi joka oppi,näki seuraukset ja omaksui tiettyjä faktoja itselleen edullisina.Nyt nuo asiat ovat suht itsestään selvyyksiä, emme tarvitse lakeja tajutaksemme että emme voi asua ulosteiden ja myrkkyjen ympäröimänä,vai mitä?Samalla tavalla me tarvitsemme sukupolven jonka tietämys ihmisenä olemisesta ja siihen liittyvistä syy-seuraus suhteista on riittävä.Tarvitaan siis psykologista,sosiologista,lääketieteellistä ja filosofista tietämystä, jonka perusteella talouden kriteerit nähdään uudessa valossa.Tuo tieto on muunnettava kasvatukselliseksi kokonaisuudeksi, joka voidaan opettaa ihmiselle sekä toisten esimerkeillä,että koulutuksellisena tiedonsiirtämisenä.Kaiken pitää kokoajan perustua olemassaolevaan faktaan ja sen on oltava yhtenevää ja kehityskelpoista, eli uutta itseensä sulauttavaa, sekä kumoutuneita ideoita eliminoivaa.
Näin kasvanut sukupolvi on valmis vapaaehtoisesti valitsemaan kommunistisen yhteiskuntajärjestelmän, koska se on paitsi kestävän ekologisen kehityksen mukainen ja sitä kautta ihmisen fysiologisten tarpeiden ja ehtojen mukainen, myös ihmisen psyykkisten ja sosiaalisten tarpeiden mukainen.Ne syyt joiden vuoksi nyt uhraamme valtavasti luonnonvaroja, inhimillisiä saavutuksia ja ihmishenkiä, lakkaavat olemasta.Me emme tarvitse kilpailla,emme tuntea uhkaa vaille jäämisestä, emme poljetuksi tai vahingoitetuksi tulemisesta.Tällaisessa järjestelmässä on välineet ja keinot myös sairauden, tai psyykkisen kykenemättömyyden takia sopeutumattomien hoitoon ja ohjaukseen, ilman väkivaltaa,tai nöyryytystä.
Ymmärtänet varmaan että pienen valtion siirtyminen kommunismiin on hankalaa.Ei siksi että kommunismi oppina on puutteellinen,vaan ihminen on sivistykseltään ja henkiseltä voinniltaan yhä kykenemätön tähän, ilman sosialistista välivaihetta.
Koko ongelma on typistettävissä vaikkapa näin.Kun leipiä leivotaan vain yksi päivässä,koska resursseja enempään ei ole ja sen jakajia,tarpeessa olevia on kaksi.Toinen ottaa tuosta leivästä tarpeettoman suuren palan joka päivä ja säilöö taakseen näkyviin sen mitä ei jaksa syödä ja samalla tuo toinen on jatkuvassa nälässä. Kumpikin on tuon leivän aikaansaamiseksi tehnyt osansa.Eli toisen toiminnan poistaminen tarkoittaisi että sitä leipää ei tulisi.Tästä syntyy vääjäämättä konflikti.Se aika ja vaiva minkä nuo kaksi näkevät leivän aikaansaamiseksi, kutistuu ja tuhraantuu keskinäiseen eturistiriitojen selvittelyyn.Pahimmassa tapauksessa jompi kumpi on lopulta ruumiina.Esimerkissä ei ollut tippaakaan ideologiaa,vaan se on perusteltavissa psykologian,lääketieteen ja sosiologisen faktan kautta.Esimerkki kuvaa maailman olemusta juuri nyt,selittäen sodat ja konfliktit, ilman poliittista näkökulmaa.
Se miten kauppaa käydään, kenen kanssa jne. on pienin ja yksinkertaisin ongelma kommunismiin siirtymisessä.Tarvitaanko ostamista ja myymistä ylipäätään,millainen on tarpeiltaan terve ihminen,joka käsittää itsensä ja elämän sen perusedellytyksistä käsin?Onko sellaisen ihmisen intressissä saada se kaikki minkä vuoksi me nyt olemme valmiit jopa tappamaan, joka ei kuitenkaan ole elämällemme välttämätöntä, eikä tee meistä tutkimustenkaan mukaan onnellisempia,tai terveempiä?
Tyyppi joka loi unelman lentämisestä ei antanut periksi vaikka sen sanottiin olevan ihmiselle mahdotonta, koska ihmisellä ei ole siipiä :D Kaiken ihmisestä saatavilla olevan tietämyksen perusteella unelmoin kommunismista vaikka sen sanotaan olevan mahdotonta, koska ihmisellä ei ole tarpeeksi sivistystä ja ymmärrystä.
Nyt sinulla on kolme vaihtoehtoa valittavana selittääksesi DDR:n pääsosialistikihon toiminnan salliessaan maasta pakenevien työläisten määrätietoisen ja kylmäverisen lahtauksen rajalle:
1. Pääsosialistikihon yhteiskunnallinen oleminen sosialismissa saa aikaan tälläisiä vaikutuksia hänen tajuntansa määräytymisessä ja tämä on osa sosialismista todellisuutta, joka vain pitää hyväksyä. Vastaavanlaista toimintaa esiintyy myös mm. kuubassa, joka pyrkii upottamaan maasta pakenevien työläisten balsalautat ja näin hait saavat syödä pakoon lähteneet.
2. Marx oli väärässä ja ihmisen tajuntaan vaikuttaa muutkin tekijät kuin hänen yhteiskunnallinen olemisensa
3. DDR:n pääsosialistikiho ei ollut ihminen joten hänen yhteiskunnallinen olemisensa ei määrännyt hänen tajuntaansa.
Ja oikea vastaus on 2, marx on väärässä. Jos marx olisi ollut tässä kohtaan oikeassa niin silloin sosialismi olisi osoittautunut työläisiä orjuuttavaksi järjestelmäksi ja sitähän se ei marxin mukaan ole.
.........................
Olen huomannut sinun tajuavan asioita parhaiten esimerkkien kautta. En aikoihin ole kertonut sinulle juttua,taidanpa kertoa nyt.
Minulla on ystävä jonka tunnen läpikotaisin. Hän on lähtöisin melko köyhistä oloista,se pakotti ottamaan leivänsyrjään kiinni varhain. Kotikylä sen paremmin kuin kotimaakaan ei elättänyt,hänen oli lähdettävä.Akka ja lapsi 17 vuotiaana ei lähtöä estänyt,nyytit kainaloon ja maailmalle. Siellä maailmalla hän teki sitä sun tätä,pärjäsi oikeastaan melko hyvin.Hänestä tuli maailmalla ihan kommunisti. Sitten kävi surkein juttu mitä kommunistille voi käydä,hän voitti lotosta. Voitti kimppalotosta mutta jotakin kuitenkin,voitti sen verran ettei työtä oikein voinut jättää mutta ei kahteentoista vuoteen tarvinnut palkkatililläkään käydä. Tämä kaverini huomasi mitä vapaus on,vapaus on riippumattomuutta ja sen havaittuaan hän ei malttanut siitä luopua. Moni olisi hankkinut sitä tai tätä,kaverini ei hankkinut.Hän ei sitoutunut sen paremmin maahan kuin mammonaan,hänellä oli takaovi, minä hetkenä hyvänsä hän voi nostaa repun pykälään. Voi miten kadehdin vapaita ja riippumattomia miehiä. Ainoa asia johon kaverini sitoutui oli veneet. Nekin nyt oikeastaan edustavat lähtemisen mahdollisuutta. Veneittenkin kanssa hänelle kävi melko vittumaisesti,ne tuottivat enemmän kuin kuluttivat vaikka se ei alunperin ollut tarkoitus. Tämä kaverini jatkoi töissä ja palkkatyöstä riippumaton kun oli, hänen ei tarvinnut niin puheitaankaan varoa. Tuon takia kaverit tekivät hänestä edusmiehensä. Ja mikä ettei,hyvin häneltä se sujui ja kun työtkin sujuivat niin pikkuhiljaa kertyi arvostusta sieltä työnantajapuoleltakin,sanaan opittiin luottamaan mutta toisaalta tiedettiin ettei hänen kanssaan ollut pelleilyynkään varaa. Toisten asioita hän sitten hissukseen ajeli ja siinä sivussa omiaankin.
Kaverini perhe kasvoi,tulivat vävyt,miniät,lapsenlapset ja hänen piti pikkuhiljaa alkaa sitoutua. Ensin se häntä hivenen vitutti mutta sitten hän huomasi miten mukava tehdä puitteita olemiselle.Etenkin olemiselle lapsenlapsien kanssa. Hän ei kuitenkaan tahtonut vieläkään sitä maallista tavaraa ja siksi hänellä on ikäisikseen melko varakkaat lapsenlapset. Minusta hän toimi kommunistina johdonmukaisesti.
Tältä vapaalta ja riippumattomalta kaveriltani olen oppinut syömään hyvin,juomaan konjakkia ja polttamaan kuubalaisia sikareita. Se antaa minullekin eräänlaisen häivähdyksen hänen vapaudestaan valita,voi jospa voisin jotenkin välittää sen tunteen sinulle.
Kaverini on edelleen kommunisti. Voin kysyä häneltä tasavertaisuudesta,luulen että hän on valmis tasajakoon. Meitä suomalaisia on 5,3 miljoonaa. Jos ilmoitat osoitteesi hän varmaankin mielihyvin lähettää sinulle osuutesi tasajaosta. Paluupostissa saat viisikymmensenttisesi. Milloin sinä lähetät minulle viisisenttisesi,tokihan sinäkin vasemmistolaisena kannatat yhteisöllisyyttä.
"Sosialismi on välttämätön prosessi ennen kommunismia, koska ei riitä että tietyt rakenteet ja yhteiskunnalliset käytännöt muuttuvat.Ihmisen pitää muuttua."
Niinhän se on. Nykyihminen ei toimi edes sosialismissa joten saadakseen aikaan toimivan sosialismin tulee kommunistien TAAS aloittaa rodunjalostustyö - homo sovieticus on vielä kehittämättä. Mutta nykyisellä geenitekniikalla voidaan ehkä siirtää vähän muurahaisten geenejä ihmiselle ja muutama geeni gorillasta tekisi uudesta homo sovieticusta todella hyvän raskaantyön tekijän, joka ei turhista kitisi.
.................
Sinä näytät olevan otjatyön fanaattinen kannattaja.
Onneksi teitä orjatyön kannattajia on kumminkin kovin vähän.
Paras onkin jutustella ihan muista asioista kuin marxin opeista, jotka tuntuvat olevan syvältä sieltä.
...................
Kommunismi vaativat rodunjalostusta saadakseen ihmisen luulemaan kommunistien kehittämää työläisten helvettiä paratiisiksi.
...................
Mutta sinähän kalle itse olet kommunisti.
Kerran kommunisti aina sitten kommunisti.
Aineellisen elämän tuotantotapa on yhteiskunnallisen, poliittisen ja henkisen elämän ehtona. Ihmisten tajunta ei määrää heidän olemistaan, vaan päinvastoin heidän yhteiskunnallinen olemisensa määrää heidän tajuntansa. (Karl Marx)
Historia ei ole kuten yksityinen ihminen, joka käyttää ihmisiä hyväkseen saavuttaakseen päämääränsä. Historia on vain ihmisten toimenpiteitä, joilla he pyrkivät toteuttamaan tarkoitusperänsä. (Karl Marx)
Filosofit ovat vain eri tavoin selittäneet maailmaa, mutta tehtävänä on sen muuttaminen. (Karl Marx)
Hallitsevan luokan ajatukset ovat jokaisena aikakautena hallitsevia ajatuksia, toisin sanoen se luokka, joka on yhteiskunnan hallitseva aineellinen voima, on samalla hallitseva henkinen voima. (Karl Marx)
Elämänsä yhteiskunnallisessa tuotannossa ihmiset tulevat tiettyjen väistämättömien heidän tahdostaan riippumattomien suhteiden, tuotantosuhteiden alaisiksi, jotka vastaavat heidän materiaalisten tuotantovoimiensa määrättyä kehitysastetta. (Karl Marx)
Yksilö on yhteiskunnallinen olento. (Karl Marx)
Yksityisomistuksen kumoaminen on näin ollen kaikkien inhimillisten aistien ja ominaisuuksien täydellistä vapauttamista. (Karl Marx)
Koko tähänastinen yhteiskunnan historia on ollut luokkataistelujen historiaa. (Karl Marx)
Vaviskoot vain hallitsevat luokat kommunistisen vallankumouksen edessä. Proletaareilla ei siinä ole muuta menetettävää kuin kahleensa. Voitettavanaan heillä on koko maailma. (Karl Marx)
Nykyaikana tuntuu kaikessa olevan ristiriitansa. Näemme, miten koneet, joilla on ihmeellinen kyky vähentää ihmistyötä ja tehdä se tuloksellisemmaksi, näännyttävät ihmiset nälkään. Tähän asti tuntemattomat uudet rikkauden lähteet muuttuvat jonkin oudon, käsittämättömän lumousvoiman vaikutuksesta kurjuuden lähteiksi. Tuntuu kuin tekniikan voittojen hintana olisi moraalinen rappeutuminen. (Karl Marx)
Uskonto on kansan oopiumia. (Karl Marx)
Filosofia suhtautuu todellisuuteen kuten masturbaatio seksiin. (Karl Marx)
Kansa, joka orjuuttaa toista kansaa, takoo omia kahleitaan. (Karl Marx)
Raha syöksee valtaistuimelta kaikki ihmisen jumalat ja tekee niistä kauppatavaraa. (Karl Marx)
Tietämättömyys ei ole ikinä auttanut ketään. (Karl Marx)
Kaikki keksintömme ovat antaneet materiaalisille voimille älyllisen elämän, ja madaltaneet inhimillisen elämän materiaaliseksi voimaksi. (Karl Marx)
Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan. (Karl Marx)
No, kohta se selviää.
Nyt sinulla on kolme vaihtoehtoa valittavana selittääksesi DDR:n pääsosialistikihon toiminnan salliessaan maasta pakenevien työläisten määrätietoisen ja kylmäverisen lahtauksen rajalle:
1. Pääsosialistikihon yhteiskunnallinen oleminen sosialismissa saa aikaan tälläisiä vaikutuksia hänen tajuntansa määräytymisessä ja tämä on osa sosialismista todellisuutta, joka vain pitää hyväksyä. Vastaavanlaista toimintaa esiintyy myös mm. kuubassa, joka pyrkii upottamaan maasta pakenevien työläisten balsalautat ja näin hait saavat syödä pakoon lähteneet.
2. Marx oli väärässä ja ihmisen tajuntaan vaikuttaa muutkin tekijät kuin hänen yhteiskunnallinen olemisensa
3. DDR:n pääsosialistikiho ei ollut ihminen joten hänen yhteiskunnallinen olemisensa ei määrännyt hänen tajuntaansa.
Mikä on valintasi - 1, 2 vaiko 3?
..................
Marxilainen tietoteoria katsoo tajuntaa ja tiedostamista aina yhteiskunnallisena ilmiönä. Tässä se eroaa oleellisesti muista tietoteorioista, jotka useimmat pitävät tajuntaa, "järkeä ja sielua", syntymässä saatuna jumalan lahjana. Mm. Kantin mukaan yleiskäsitteet olivat järjessä itsessään ennalta annettuina, apriorisina. Tällainen käsitys ihmisen ja ajattelun olemuksesta sulkee pois ympäristön vuorovaikutuksen ja se sopii pönkittämään ihmisten eriarvoisuutta ja luokkaeroja. Se tukee auktoriteettiin nojaavaa käsitystä tiedosta, jonka mukaan "ylempi" ihminen tietää kaiken paremmin kuin "alempi", koska hän on enemmän järkeä saanut.
Tällaiset käsitykset ovat edelleenkin hyvin yleisiä. Jos myös työväen-luokkaan kuuluvat omaksuvat ne - jota porvariston ideologinen tajunnan-muokkauskoneisto kyllä tarmokkaasti yrittää - he asettavat itse esteen omalle vapautumiselleen.
Marxilaisessa filosofiassa yhteiskunnallisen ja kollektiivisen tajunnan käsitteillä on tärkeä sija.
YHTEISKUNNALLISELLA TAJUNNALLA tarkoitetaan sitä, että ihmisen tajunta, kieli ja kulttuuri syntyvät ja kehittyvät vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin, tiedotusvälineisiin ja työprosessiin.
Yhteiskunnallinen tajunta on olemassa objektiivisesti yksittäisestä ihmisestä riippumatta. Jokainen yksilö luo oman tajuntansa olemassa olevan yhteiskunnallisen tajunnan pohjalta. Omaksuessaan yhteiskunnallisen tajunnan eri puolia yksittäisellä ihmisellä voi myös olla luova merkitys. Jokaisella on mahdollisuus tuoda omalla työllään ja ajatteluun jotain uutta yhteiskunnalliseen tajuntaan. Silloin yhden ihmisen luova panos siirtyy muiden hyödynnettäväksi ja tajunnan rakennusainekseksi.
Erityinen yhteiskunnallisen tajunnan osa on tieteellinen tieto. Tieteellinen tieto on tiedon jatkuvaa kertymistä ja kehittymistä aikaisemman tiedon pohjalta. Tieto kehittyy, kun havaitaan, ettei ilmiö, jota tiedon pitäisi kuvata, olekaan sopusoinnussa aikaisemman tiedon kanssa. Ilmiön selvittämiseksi syntyy uusi teoria, joka on ristiriidassa aikaisemman tiedon kanssa. Uusi teoria hylkää kokonaan tai osittain vanhan tiedon. Uusi teoria ei välttämättä ole aina vanhaa tietoa totuudenmukaisempi, jolloin se katoaa ihmisten yhteiskunnallisesta tajunnasta. Jos koottaisiin yhteen kaikki hyljätyt ja epäonnistuneet teoriat, mitä ihmiset ovat aikojen kuluessa kehitelleet, tuo kokoelma tuskin mahtuisi mihinkään kirjastoon.
Silloin tällöin kuitenkin tapahtuu, että uusi teoria tuo pysyvästi uutta ja arvokasta mukanaan, jolloin se syrjäyttää vanhan tiedon. Se, mikä vanhassa tiedossa oli oikeaa ja elinkelpoista kuitenkin säilyy jossain muodossa myös uudessa tiedossa. Uusi tieto "perii" sen vanhalta tiedolta.
Aikanaan saavutettu uusi tietokin osoittautuu riittämättömäksi, jolloin sekin alkaa saada rinnalleen kilpailevia teorioita. Näin tieteellinen tieto jatkuvasti korjaa itseään ja kehittyy antaen meille mahdollisuuden ymmärtää yhä paremmin ympärillämme olevia ilmiöitä.
Tieteellisessä tiedossa huipentuu ihmisen tajunnan yhteiskunnallinen luonne. Kirjoitetun kielen ansiosta, aikaisempien sukupolvien ihmisten ajattelu ja tieto säilyy. Esim. antiikin filosofien tekstejä on luettavissamme ja ymmärrettävissämme 2500 vuoden takaa. Tiede on mahdollista aikaisemmin vaikuttaneiden ihmisten ajattelutyön ja teorioiden pohjalta. Einstein ei olisi ollut tuntemamme Einstein ilman häntä parisataa vuotta aikaisemmin elänyttä Newtonia.
Marxismi voidaan katsoa erityisesti yhteiskuntaa käsittelevän tieteellisen tiedon alueeksi. Yhteiskunnallinen tajunta käsittää kaikki ne kulttuurin ja tiedon alueet joita ihmisillä ylipäänsä on. Siksi jokainen yksilö voi kantaa siitä vain pienen osan omassa tajunnassaan. Kukaan meistä ei ole kaiken kielten, tieteiden, taiteiden, tekniikan, kaikkien ammattien ja erilaisten muiden kulttuurin alojen täydellinen hallitsija. Se on täysi mahdottomuus.
Yksittäinen ihminen voi tietää vain pienen rajallisen osan kaikille kuuluvasta yhteisestä tiedosta. Yksittäisen ihmisen merkitys voi silti olla hyvinkin merkittävä, jos hän sattuu kantamaan oleellisen tärkeää yhteiskunnallisen tiedon aluetta. Tällainen henkilö oli esim. Lenin.
Yhteiskunnallinen tajunta ei ole yhtenäinen kokonaisuus vaan se jakautuu suureen määrään osakulttuureita. Yhteiskunnallisella tajunnalla on myös luokkaluonne. Koska suhde tuotantovälineisiin on olennainen niin omistavan luokan ja työväenluokan tajunta muodostuu olennaisesti vastakkaiseksi. Erityisesti tämä näkyy historian tulkinnoissa. Porvarillinen tiedonvälitys pyrkii tarkoituksellisesti unohtamaan yhteiskunnallisesta tajunnasta työväenluokan taisteluhistorian ja marxilaisen teorian. Se myös vääristelee asioita etujensa mukaisiksi. Kommunistien tulee pitää huolta siitä, ettei näin pääse tapahtumaa.
1, 2 vai 3 - mikä on valintasi?
.....................
Etkö sinä nyt enää osaa edes lukea?
Vai tökkiikö tuo luetun ymmärtämisesi taas kerran?
Luehan nyt uudestaan todella tarkasti ja ajatuksen kanssa tuo kirjoitukseni.
Niin kyllä se sitten sinullekkin varmaan selviää.
Ainakin toivon sitä sydämmeni pohjasta.
Mutta jos et millään ymmärrä niin enhän minä sitten sille mitän mahda.
1, 2 vaiko 3?
Eikö marxin tiedot riitä?
Muita vaihtoehtoja ei ole - joko tajunnan määrää yhteiskunnallinen oleminen tai sitten ei määrää - mutta voihan olla että ko. henkilöä ei ollut ihminen lainkaan.
.....................
Sinulla näyttää tuo luetun ymmärtäminen olevan tosi heikossa hapessa.Otan osaa.
En minä nyt tuolle sinun tyhmyydellesi yhtään mitään mahda
"Jokainen yksilö luo oman tajuntansa olemassa olevan yhteiskunnallisen tajunnan pohjalta."
Jos kerran ihminen luo oman tajuntansa niin ei sitä silloin määrää hänen yhteiskunnallinen olemisensa.
Ja marx on siis väärässä väitteineen. Kalle on kanssasi yhtä mieltä asiasta - marx puhuu paskaa ja DDR:n pääsosialistikihon sairas käyttäytyminen maansa tyäläisiä kohtaan ei johtunut hänen yhteiskunnallisen olemisen määräämästä tajunnasta. Ja se on hyvä sillä silloinhan sosialismilla on vielä mahdollisuus toimia jossakin - tai sitten ei.
Vastauksesi on siis "2".
...............
Elämänsä yhteiskunnallisessa tuotannossa ihmiset tulevat tiettyjen väistämättömien heidän tahdostaan riippumattomien suhteiden, tuotantosuhteiden alaisiksi, jotka vastaavat heidän materiaalisten tuotantovoimiensa määrättyä kehitysastetta.
Yksilö on yhteiskunnallinen olento.
Yksityisomistuksen kumoaminen on näin ollen kaikkien inhimillisten aistien ja ominaisuuksien täydellistä vapauttamista.
"Yksityisomistuksen kumoaminen on näin ollen kaikkien inhimillisten aistien ja ominaisuuksien täydellistä vapauttamista."
Miksihän tuo oppi vaati 66 miljoonan uskonveljen tappamista ?
Tappamallako tuli sitten euforia; "kaikkien inhimillisten aistien ja ominaisuuksien täydellinen vapautuminen"
Eikö sinulla ole muita viestejä kopioitavaksi?
Eikö vaihtelu virkistäisi sinuakin?
.......................
Ei täällä ketään muita ole kuin pelkästään sinä itse muutama porvarinpökkelö.
Pidetääs nyt taas kerran hauskaa sinun kustannuksellasi.))
Kerrohan muuten nyt että Mitä on työntulos? Työn tuote vai tämän arvo? Entä onko se viimeksi mainitussa tapauksessa tuotteen kokonaisarvo vai pelkästään se arvon osa, jonka työ on lisännyt käytettyjen tuotantovälineiden arvoon?
HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...HAHAHAHAHAH...