Vaalisalaisuus on yksi asia jota länsimaissa pidetään

ensiarvoisen tärkeänä asiana. Vaalisalaisuus ja mielipidevapaus ovat melkein samoja asioita sillä vaalitilaisuudessakin pidetään oma mielipide salassa. Voin äänestää joko täyttä rasistia tai liberaalia mutta se on minun salaisuuteni ja jota vielä lailla suojataan.
Nyt Suomen suurin sanomalehti Helsingin Sanomat on asettanut mielipidepalstansa rekisteröintipakon alle eli jokainen jolla on mielipiteitä jostakin asiasta kertoo myöskin avoimesti kuka hän on mutta vain RKP:lle jonka äänitorvena HS toimii. Koska Suomen kielitilanne ja kielipolitiikka ovat olleet kovan arvostelun kohteena niin voisikin mielellään etsiä niitä tahoja joiden edun mukaista olisi, että keskustelusta vaietaan.
Suomen kielilain kirjoittaja Sten Palmgren ihan muutama viikko sitten joidenkin tietojen mukaan kehoitti mediaa vaikenemaan koko kielikeskustelusta. Tosi nopeasti HS otti oppia hänen ohjeestaan ja toinen taho jolta tällaista ehdotusta voi odottaa on entisen presidentin Martti Ahtisaaren ryhmä.

Ihmetellä sopii, että kuinka hyvin tällainen sopii rauhannobelistin ajatusmaailmaan, että vapaata keskustelua yritetään kuristaa ottein jotka eivät kuulu länsimaiseen demokratiaan?

Vaalisalaisuus=mielipidesalaisuus

Esim. minulla on täysi oikeus olla anonyymi suhteessani PAKKORUOTSIIN.


http://www.hs.fi/rekisteroityminen/
2128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei ihme, että kirjoitukseni ei mennyt läpi! Tuo rekisteröintipakko on tullut suoraan Erkon määräyksestä. Aatokseen on taas ottanut yhteyttä huolestuneet svekoveljet Svenska.Nu:sta.

Onko kuitenkin vielä ennakkotarkastusta?

Äänestä

Suomen Kuvalehti vuosi kommentoijien tietoja svekopiirille. En paljon luota Hesariin.

Tätäkö se Stubbin mainitsema pakkoruotsin vastustajien marginalisoiminen tarkoitti?

SK:n tietovuodosta pitäisi tehdä valitus ja ennakkotapaus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


se ei kuulu muille kirjoitti:

ensiarvoisen tärkeänä asiana. Vaalisalaisuus ja mielipidevapaus ovat melkein samoja asioita sillä vaalitilaisuudessakin pidetään oma mielipide salassa. Voin äänestää joko täyttä rasistia tai liberaalia mutta se on minun salaisuuteni ja jota vielä lailla suojataan.
Nyt Suomen suurin sanomalehti Helsingin Sanomat on asettanut mielipidepalstansa rekisteröintipakon alle eli jokainen jolla on mielipiteitä jostakin asiasta kertoo myöskin avoimesti kuka hän on mutta vain RKP:lle jonka äänitorvena HS toimii. Koska Suomen kielitilanne ja kielipolitiikka ovat olleet kovan arvostelun kohteena niin voisikin mielellään etsiä niitä tahoja joiden edun mukaista olisi, että keskustelusta vaietaan.
Suomen kielilain kirjoittaja Sten Palmgren ihan muutama viikko sitten joidenkin tietojen mukaan kehoitti mediaa vaikenemaan koko kielikeskustelusta. Tosi nopeasti HS otti oppia hänen ohjeestaan ja toinen taho jolta tällaista ehdotusta voi odottaa on entisen presidentin Martti Ahtisaaren ryhmä.

Ihmetellä sopii, että kuinka hyvin tällainen sopii rauhannobelistin ajatusmaailmaan, että vapaata keskustelua yritetään kuristaa ottein jotka eivät kuulu länsimaiseen demokratiaan?

Vaalisalaisuus=mielipidesalaisuus

Esim. minulla on täysi oikeus olla anonyymi suhteessani PAKKORUOTSIIN.


http://www.hs.fi/rekisteroityminen/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu