Outolintu oon ollu niin kauan kun muistan, eikä loppua näy... En vaan sopeudu, vaikka kuinka yritän... Turhauttaa vaan niin paljon, miksi mulle täytyy ain olla kaikki niin haastavaa ja vaikeeta? Mulla ei oo ketään tässä elämässä, tuun kyl ihan hyvin toimeen ihmisten kans ja puhun paljon, mut silti on aina näkymätön muuri kaikkien kanssa... Päästän ihmiset lähelleni, ei se sitä oo, mut tietyssä pisteessä ystävyys aina loppuu, ku ei vaan löydy sitä yhteistä taajuutta. Ja tää koskee joka ainoota ihmistä jonka oon tavannu, ei vaan toimi... Oon yrittäny olla erilainen, millon mitäkin, mut oon myös ollu ihan oma itteni. Sama tulos joka tapauksessa, teeskentelyä ei voi jatkaa loputtomiin, ja sit ku se lakkaa, ni ystävyydeltäki putoo pohja.
Musta tuntuu joksus et katon tätä elämää jonkun ikkunan läpi, näen sen, mutten oo mukana siinä. En oo ikinä tavnnu ketää mun kaltasta, mut jos täällä ois joku jolla on samanlaisii fiiliksii ni ois kiva jos ilmottaisit itsestäs :) Tulis jotenki parempi olo ku tietäs et on muitakin samalaisia....
Musta tuntuu joksus et katon tätä elämää jonkun ikkunan läpi, näen sen, mutten oo mukana siinä. En oo ikinä tavnnu ketää mun kaltasta, mut jos täällä ois joku jolla on samanlaisii fiiliksii ni ois kiva jos ilmottaisit itsestäs :) Tulis jotenki parempi olo ku tietäs et on muitakin samalaisia....
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla on ollut sillon nuorempana paljonkin kavereita, mutta nyt "aikuisemmalla" iällä niitä ei vaan saa enää. Mussa on outoa se että tuun hemmetin hyvin toimeen poikien ja parisen vuotta vanhempien naisten kanssa, mutta tytöistä ei saa hyviä kavereita millään. Jotenki ne ystävyyssuhteet ei lähde kulkemaan. Olen avoin, puhelias, huumorintajuinen ja kaikkea tuota mahdollista, mutta silti multa puuttuu ystäviä ja usein on melkoisen yksinäinen fiilis. Ihan ku ihmiset ei jaksais kiinnostua uusista tuttavuuksista ja se on aika harmi ku minäki voisin todella mieluusti jonkun parhain ystävätär. :) Ei vaan just ole sitä yhteistä taajuutta niinku sanoit ja sitte joutuu olemaan varpaillaan ja se nyt on yleisestiki vaan perseestä. :D
Ja joo toi ikkunajuttu on melkosen tuttu juttu. :( On suuria suunnitelmia ja kaikkea mitä vois tehdäki ja noin, mutta jotenki ei pääse siihen imuun mukaan. Tuntuu niinku kaikki virtais ohi.. Elämä on kokoajan liian jännää ku niitä ikäviä asioita tapahtuu aina ku ehtii luulla että nyt rauhoittui. ....*KABOOM*. Aina tippuu joku pommi syliin. Ei sunkaan mihinkään sopeutua tarvi. :) Sellasena on melko yksinäistä, mutta ei semmoiset pintapuoliset ystävyydet ole palkitsevia ja tuleehan niistä pakkopullaaki sitte lopulta. Tarttee vaan rauhassa edustaa sitä, mitä ite on ja vaan sitäkautta voi olla tyytyväinen yhtään mihinkään. Cheer up.. :)
Mustakin tuntuu tosi monesti just tolta. Vaikka tää yksinäisyyteni onkin enimmäkssen voimavara niin kieltämättä tässä alkaa vähitellen omatki voimat hiipua. Ja tällä en tietenkään tarkoita fyysisiä voimiani. Ja jos haluat keskustella vielä henkilökohtaisemmin niin lähetä vaikka sähköpostia: [email protected], pyrin vastaamaan nopeasti.