Narsismi

Narsisti

pähkinänkuoressa on sairaanloista rakastumista vääristyneeseen kuvaan omasta itsestä.

Olen itseni täysin tiedostava narsisti ja pystyn pitkin hampain myöntämään itselleni, että omakuvani on vääristynyt, mutta siitäkään huolimatta en pysty sietämään todellista itseäni siis sitä todellista omaa kuvaani. Jos näkisin itseni ulkopuolisen silmin, niin se kuva saattaisi saada minut tappamaan itseni koska se on niin kaukana siitä, miten itse itseni näen. Monen narsitin kohtalohan onkin itsemurha.

Narsistinen lähde taas on ulkopuolelta tuleva vahvistus tuolle väärisyneelle omalle kuvalleni, jota saalistan jatkuvasti. Itse näen siis itseni ainutlaatuisena ja loistavana, hurmaavana, älykkäänä ja komeana miehenä. Kaikin puolin "yli-ihmisenä" ja vaadin jatkuvasti muita ihmisä vahvistamaan noita käsityksiä itsestäni. Rakastan siis omaa heijastustani en suinkaan itseäni, ja jotta voisin rakastaa tuota heijastusta niin sen on oltava rakastettava. Pidän siis väkisin yllä tuota kummajaista ja se onkin elinehtoni.

Minun on myös pakko huijata itseäni, että kaikki ihmiset ovat minusta kiinnostuneita ja ajattelevat minua.
Minun on myös pakko vääntää toisten motiivit sopimaan omaan maailmankuvaani ja minäkuvaani. Esimerkki: Jos baarissa joku nainen tulee juttelemaan kaverilleni eikä minulle niin uskottelen itselleni, hänen tehneen niin koska ei usko olevansa kaltaiseni miehen arvoinen. Tai jos töissä pomo antaa jonkun ylimääräisen tehtävän jollekkin muulle kuin minulle niin uskon hänen tehneen niin koska ei halua rasittaa liikaa parasta työntekijäänsä ja että hän kunnioittaa minua. Jos pomo taas antaa minulle ekstrahomman niin uskon sen johtuvan ainutlaatuisesta kyvystäni selvitä kaikesta.

Joskus jos lähde on kortilla niin mitätöin itseni ja vetäydyn masentueena kuoreeni, mutta vain "herätäkseni uudelleen henkiin" kun joku antaa lähdettä, joka saa minut taas näkemään itseni sellaisena kuin haluankin itseni nähdä. Tällöin vihaamani oikea minäkuva häviää ainakin hetkeksi.

Tarvitsen siis kaikkea huomiota, joka ruokkii narsismiani ja saalistan sitä jatkuvasti aivan kuten heroinisti ja jahtaa piikkiään. Kaikki saamani positiivinen huomio muuttuu siis silmissäni yhdeksi ja samaksi valuutaksi ja tuo valuutta on narsistinen lähde.

Olen jakanut ihmiset mielessäni ystäviin ja vihollisiin sen mukaan, kuinka paljon saan heiltä narsitista lähdettä ja jos joku lakkaa toimimasta lähteenä niin hän joutuu viholliskastiin. Näen siis kaikki tämän linssin läpi. Pystyn olemaan kohteilas vain mahdollisen lähteen läsnä ollessa ja tällöinkin vain saadakseni hänen lähdettään, suhtautumiseni uusiin ihmisiin riippuu kokonaan siitä, minkälaisiksi arvioin heidän mahdollisuutensa lähteen lähteenä. Jos joku ei heti anna minulle tarvitsemaani huomiota, niin mitätöin hänet välittömästi. Esimerkki: Työpaikan ruokalassa on töissä uusi nuori nainen. Testaan hänet heti, että hymyileekö minut nähdessään ja antaako erityishuomiota esim. juttelemalla minulle. Jos hän toimii kuten haluan niin minäkin olen ystävällinen hänelle jos taas ei niin käyttäydyn töykeästi joutavaa negalähdettä kohtaan.

Näen toiset ihmiset siis puhtaasti oman mielihyväni instrumentteinä ja oletan heidän tekevän tahtoni mukaan. Minun ja psykopaatin ero on se, että minua voi käsitellä ja kanssani voi tulla toimeen ja minua voi sietää. Toisen täytyy vain kunnioittaa minua ja antaa minulle aika ajoin imartelevia kommentteja ja antaa minun ymmärtää olevani ainutlaatuinen.

Olen myös äärimmäisen omistushaluinen, jopa tuntemattomista naisista baarissa. Oletan siis, että jos baarissa juttelen jollekulle naiselle niin hän unohtaa heti muut miehet ja liittyy seuraani. Luonnollisesti myös parisuhteessa en salli kumppanilleni mitään ulkopuolisia mielenkiinonkohteita ja saalistankin kumppanikseni helposti alistettavia naisia, joilla ei ole kovin paljon valinnanvaraa miehissä. esim, YH-äitejä.
Heidät on helpompi koukuttaa ja he eivät pysty jättämään minua helposti.

Olen myös epäempaattinen, suoraan sanottuna sadisti, joka nauttii muiden kärsimyksistä. Tämä onkin tärkeä asia, sillä se erottaa meidät itserakkaista ihmisistä, joihin meidät niin monesti erheellisesti sekoitetaan. Joku esim. kansikuvatyöksi pyrkivä nainen voi olla hyvinkin itserakas, mutta se on kaukana NPH:sta jota itse edustan. Me narsistit emme ole itserakkaita vaan julmia petoja, jotka pyrkivät tuhoamaan toisen itsetunnon.

Helposti luulisi, että sadismilla ja itseihailulla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa ja itseänikin ihmetyttää, että miksi me narsut olemme myös sadisteja sen lisäksi, että olemme rakastuneita vääristyneeseen kuvaan itsestämme. Sen takia NPH:ta ilmeisesti kutsutaan oireyhtymäksi.

Ja vielä niille,jotka tulevat inttämään että minä en ole narsisti. Olen lukenut kaiken NPH:sta kertovan ja valehtelisin vain itselleni jos väittäisin ,että minusta ei löydy niitä piirteitä. Joskus aion vielä hakea psykiatrilta diagnoosin narsismistani ja näyttää mustaa valkoisella epäilijöille.

39

2064

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • j.o.k.u.

      Jos olet sadisti, et ole pelkkä narsisti, vaan myös psykopaatti...
      Monet uhrit täällä sekoittavat nämä kaksi keskenään, vaikka ero on lopulta valtava.

      Havainnollistan tätä eroa hieman:

      http://www.suite101.com/blog/samvak

      ( Selaa sivua hieman alaspäin )

      • Narsisti

        psykopaatilla on hyvä itsetunto eikä hän tarvitse lähteitä sen pönkittämiseen. Kyllä sadistikin voi omata jonkunasteiset tunteet toisin kuin psykopaatti.

      • j.o.k.u.
        Narsisti kirjoitti:

        Psykopaateillakin on jonkunasteisia tunteita...Toisin kuin yleisesti luullaan.
        Ne tunteet eivät vain kohdistu muihin ihmisiin.
        Sadistit ovat täysin(?) empatiakyvyttömiä ja tästä syystä myös psykopaatteja.

      • Narsisti
        j.o.k.u. kirjoitti:

        on kyllä täysin tunnekylmä ja kykenee brutaaleihin murhiin. Me narsut emme ole väkivaltaisia, paitsi jos sillä saa ihailua. Esim. jos pystyisin ihmisjoukon edessä hakkaamaan itseäni isomman ja vahvemman miehen, niin voisin tehdä sen jos paikalla olisi tarpeeksi ihailijoita.

        Kykenee kyllä, mutta hyvin harva tuntee tarvetta sellaisiin tekoihin.
        Eivätkä kaikki psykopaatitkaan ole väkivaltaisia, kuten ei narsistitkaan...Kuka tahansa kykenee väkivaltaan, ei siihen pers.häiriöitä tarvita.
        Elokuvat antavat psykopaateista todella harhaanjohtavan kuvan.

        "Me narsut emme ole väkivaltaisia, paitsi jos sillä saa ihailua. Esim. jos pystyisin ihmisjoukon edessä hakkaamaan itseäni isomman ja vahvemman miehen, niin voisin tehdä sen jos paikalla olisi tarpeeksi ihailijoita."

        En usko että kovinkaan moni tuollaista käytöstä ihailee...Puhun karvaasta kokemuksesta.
        Ehkä joskus teini-iässä, tietynlaisessa porukassa saatettiin naureskella asialle, mutta hyvin harva enää aikuisena kuvittelee saavansa ihailua hakkaamalla jonkun.

        p.s. En edelleenkään usko, että olet narsisti.
        Ja vielä vähemmän sadisti...Masennus voisi olla sulle sopivin diagnoosi.
        Ei kannata antaa oman itsetunnon roikkua muiden antaman palautteen varassa...
        Se on epävarmuutta, ja epävarmuus on heikkoutta.
        Narsistille tätä on turha sanoa, mutta sinähän et ole narsisti.
        Joten sinä voisit sentään tehdä asialle jotain.

      • henna...

        Narsisti on useinkin väkivaltainen esim. parisuhteessa. Narsisti haluaa alistaa puolisonsa ja väkivallan uhka on aina olemassa narsistin kanssa, esim. jos se toinen alkaakin vastustamaan tätä alistamista tai pyrkii alistajastaan eroon. Vaikka narsisti käyttäytyisi tosi tuhoavasti perhettään kohtaan niin ero on narsistille kuitenkin narsistinen loukkaus, joka herättää hänessä suurta vihaa, joka pitää kostaa.

        Narsistin kumppani usein myös jossain vaiheessa manipuloituna ja mitätöitynä masentuu, menettää elämänilonsa, alistettuna lakkaa huolehtimasta omasta hyvinvoinnistaan ja tämä myös aiheuttaa narsistissa vihaa ja inhoa ja on narsistille joskus syy väkivaltaiseen käyttäytymiseen kun toinen ei enää olekaan tarpeeksi "tasokas" hänelle.

      • 1 nolla
        henna... kirjoitti:

        Rappioiutuuko narsisti usein, kun hänet jätetään? Alkaako juoda tai syö itsensä muodottomaksi? Voiko narsisti masentua ja menettää elämänilonsa, kun hänet jätetään vai välittääkö vähääkään?

        päättelet, että olisin masentunut? Ja, että en olisi sadisti. Jos ihminen nauttii täysin rinnoin toisen kärsimyksistä ja omaa vielä kidutusfantasioita niin hän on sadisti.

        Ja narsisti nimenomaan on sisimmässään heikko ja epävarma, mutta ei näytä tätä ulospäin. Juuri tuon takia me sitä lähdettä koko ajan tarvitsemmekin. Huonon itsetuntomme ja vääristyneen minäkuvamme pönkittämiseen.

        Toki esitän, että olen itseriittoinen ja hyväitsetuntoinen, mutta se ei pidä paikkaansa.

        En usko että olet narsisti, mistä päätellen masennuksesi ei voi johtua lähteen puutteesta. Ja koska et ole narsisti et voi myöskään olla sadisti. Sadistisuus vaatii täydellistä (lähes täydellistä ) empatianpuutetta, ja jos olisit sadisti, olisit myös hyvin varmasti psykopaatti...

        Fantasiat on fantasioita...Siinä vaiheessa kun lähdet niitä toteuttamaan, asia on eri.
        Monella normaalilla ( tai vähemmän normaalilla ) ihmiselläkin on väkivaltafantasioita.

        Jos olet narsisti, miksi haluat niin kovasti korostaa olevasi heikko? Ainoastaan ihminen, ilman persoonallisuushäiriöä, voisi kirjoittaa tuon kaltaista tekstiä.
        En ole huomannut sinun olevan kovin manipuloivaa tyyppiä...

        Kertaat vain jostain Sam Vakninin sivuilta lainaamiasi tekstejä, aivan kuin kyse olisi sinusta.
        Jutuissasi ei ole mitään omaa.

        ( Joten adios...En jaksa haaskata sinuun tämän enemmän aikaani. :) )

      • henna...
        1 nolla kirjoitti:

        Rappioiutuuko narsisti usein, kun hänet jätetään? Alkaako juoda tai syö itsensä muodottomaksi? Voiko narsisti masentua ja menettää elämänilonsa, kun hänet jätetään vai välittääkö vähääkään?

        Mun tuntema ainakin heti eron jälkeen alkoi juoda tolkuttomasti ja eli ihan hällä väliä tyylillä. Muutaman kuukauden. Mutta hyvin pian nousi taas "uuteen kukoistukseen". Ja olihan hänellä jo uusi uhri valmiiksi katsottuna ja lämmiteltynä, tällainen "vain kaveri - miten sä voit olla niin vainoharhainen että epäilet muuta jos minä kaverin luona joskus yötä olen", jonka luokse muutti asumaan alle viikko eromme jälkeen Jälkeenpäin kuulin naiselta itseltään että heillä oli ollut jo kauan seksisuhde.

      • Da daaaa
        1 nolla kirjoitti:

        Rappioiutuuko narsisti usein, kun hänet jätetään? Alkaako juoda tai syö itsensä muodottomaksi? Voiko narsisti masentua ja menettää elämänilonsa, kun hänet jätetään vai välittääkö vähääkään?

        Kyllähän jättäminen on narsistille yksi todella iso pelko ja käsittäkseni narsut siksi usein jättävät ennen kuin toinen ehtii ensin. Ja narsu katsoo uuden uhrin valmiiksi ennen vanhan pois potkimista. Mutta narsistikin ikääntyy ja menettää viehätysvoimansa. Kun naisnarsu on jo keski-iässä, muistuttaa ulkoisesti mursua hyvässä talvirasvassa ja on vielä saanut yleisesti hankalan akan maineen niin se uuden uhrin löytäminen ei olekaan niin yksinkertaista, silloin on pakotettava nykyinen mies pysymään kuvioissa kiristämällä tätä. Kun mies on uuvutettu täysin niin ei tuo edes jaksa rimpuilla kauheasti vastaan.

        Uskoisin että tuo keski-ikä on aika ratkaisevaa aikaa narsistille. Valloitukset alkaa olla valloitettu, itsestään selvänä pidetty menestys, maine ja kunnia ei olekaan realisoitunut, päin vastoin. Keski-ikäisenä narsisti on saavuttanut sen vähän mitä pystyy saavuttamaan ja kun se on kaukana tavoitteista, edes vilkas mielikuvitus ei auta. Keski-ikäisenä pettymyksiä alkaa olla kasassa jo melkoisesti. Katkeruus maailmaa kohtaan, maailmaa joka ei ole ymmärtänyt ja tunnustanut narsistin ylivertaisuutta, alkaa kaihertaa yhtä enemmän. Katkeruus taas tekee narsistista ilkeämmän ja röyhkeämmän joka johtaa vain uusiin pettymyksiin. Siinä vaiheessa viimeistään tarvitaan viinaa, lääkkeitä tai vaikka ruokaa lohduttamaan.

      • Narsisti
        j.o.k.u. kirjoitti:

        En usko että olet narsisti, mistä päätellen masennuksesi ei voi johtua lähteen puutteesta. Ja koska et ole narsisti et voi myöskään olla sadisti. Sadistisuus vaatii täydellistä (lähes täydellistä ) empatianpuutetta, ja jos olisit sadisti, olisit myös hyvin varmasti psykopaatti...

        Fantasiat on fantasioita...Siinä vaiheessa kun lähdet niitä toteuttamaan, asia on eri.
        Monella normaalilla ( tai vähemmän normaalilla ) ihmiselläkin on väkivaltafantasioita.

        Jos olet narsisti, miksi haluat niin kovasti korostaa olevasi heikko? Ainoastaan ihminen, ilman persoonallisuushäiriöä, voisi kirjoittaa tuon kaltaista tekstiä.
        En ole huomannut sinun olevan kovin manipuloivaa tyyppiä...

        Kertaat vain jostain Sam Vakninin sivuilta lainaamiasi tekstejä, aivan kuin kyse olisi sinusta.
        Jutuissasi ei ole mitään omaa.

        ( Joten adios...En jaksa haaskata sinuun tämän enemmän aikaani. :) )

        tiedät mitä persoonallisuushäiriöinen kirjoittaa ja mitä ei. Kaikki narsistit ovat sisimmässään heikkoja ja tutkijat tietävät tämän ja kymmenet muut asiat narsismista siksi, koska joku muukin narsisti on ihan livenä tunnustanut heille minkälaisia ovat ja miten ajattelevat. Nuo narsismista kertovat sivutkin on tehty yhteistyössä narsistien kanssa.

        Eivätkä kaikki sadistit ole psykopaatteja. Mutta voimmehan käyttää minusta myös nimitystä äärimmäisen vahingoniloinen henkilö.

        Ja narsisteja käy joskus myös terapiassa hoidattamassa pers.häiriötään. Ja jotta narsisti menee/pääsee terapiaan hänen täytyy myöntää sekä itselleen, että psykiatrilleen olevansa pers.häiriöinen.. Vasta tämän jälkeen voidaan aloittaa pitkä ja sinnikkyyttä vaativa terapia.

        Ja en ole tullut tänne manipuloimaan ketään, vaan kertomaan pesoonallisuushäiriöstäni. Mitä edes hyötyisin anonyymien nettinikkien manipuloinnista?

        Ne Sam Vakinin, Jorma Myllärniemen ja muiden tutkijoiden tekstit nyt sattuvat sopimaan minuun kuin nenä päähän, koska olen narsisti. Ja olenhan kertonut esimerkkejä omasta elämstäni, miten nuo narsistin piirteet ja toimintatavat näkyvät minussa käytännössä.

      • metall-leidi
        Da daaaa kirjoitti:

        Kyllähän jättäminen on narsistille yksi todella iso pelko ja käsittäkseni narsut siksi usein jättävät ennen kuin toinen ehtii ensin. Ja narsu katsoo uuden uhrin valmiiksi ennen vanhan pois potkimista. Mutta narsistikin ikääntyy ja menettää viehätysvoimansa. Kun naisnarsu on jo keski-iässä, muistuttaa ulkoisesti mursua hyvässä talvirasvassa ja on vielä saanut yleisesti hankalan akan maineen niin se uuden uhrin löytäminen ei olekaan niin yksinkertaista, silloin on pakotettava nykyinen mies pysymään kuvioissa kiristämällä tätä. Kun mies on uuvutettu täysin niin ei tuo edes jaksa rimpuilla kauheasti vastaan.

        Uskoisin että tuo keski-ikä on aika ratkaisevaa aikaa narsistille. Valloitukset alkaa olla valloitettu, itsestään selvänä pidetty menestys, maine ja kunnia ei olekaan realisoitunut, päin vastoin. Keski-ikäisenä narsisti on saavuttanut sen vähän mitä pystyy saavuttamaan ja kun se on kaukana tavoitteista, edes vilkas mielikuvitus ei auta. Keski-ikäisenä pettymyksiä alkaa olla kasassa jo melkoisesti. Katkeruus maailmaa kohtaan, maailmaa joka ei ole ymmärtänyt ja tunnustanut narsistin ylivertaisuutta, alkaa kaihertaa yhtä enemmän. Katkeruus taas tekee narsistista ilkeämmän ja röyhkeämmän joka johtaa vain uusiin pettymyksiin. Siinä vaiheessa viimeistään tarvitaan viinaa, lääkkeitä tai vaikka ruokaa lohduttamaan.

        Jep! Kun ex-ystävätär leskeytyi niin hänelle suruajan jälkeen tuli oikein turbovaihde päälle. Nyt hän rupesi ikäänkuin elämään. Miehensä kuoli pitkälliisen sairauden uuvuttamana.
        Alkoi hirvittävä halu suorastaan liioiteltu pistää elämä uusiksi ja pakonomainen tarve löytää mies.
        Chatissa kontaktoidessaanhan voi elää vaikka millaisessa unelmamaailmassa jos haluaa. Voi etsiä itselleen sopivaa seuraa, varakasta, kultturellia ja älykästä. Se vaan cahtissa on pelin henki, että siellä on moni muukin seuraa etsimässä ja kaikkihan hakevat hyvillä ominaisuuksilla olevia seuralaisia.
        Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen hyväksyy vanhenemisensa ja viehätysvoimansa menettämisen. Samoin norm. ihminen ei aseta epärealistisia tavoitteita.
        Katkeruus siitä ettei pystynyt saamaan kaikkea sitä mitä halusi sai narsku ystävättären ainakin mua kohtaan käyttäytymään ilkeästi ja röyhkeästi.
        Sain kuulla puhkuksiin asti miten häntä on vastoinkäymiset kohdelleet, samoin sain kuulla esitelmiä hänen hurjista dieteistään ja kunnon kohennuksista ja miehen etsimis vaiheista.Minä olin se ymmärtämätön ystävä kun en tukenut häntä.
        Taisi rouva elää elämänvalheesa kun hän eli haavemaailmassa missä oli julkkiksia ja varakkaita menestyjiä.
        Chatti miehet olivat kaikki hyvinkoulutettuja, asuivat hienoissa osoitteissa ja olivat varakkaita. Ihmeesti ne romanssit eivät ottaneet tulta silloin kun siirryttiin live tapaamiseen.
        kun sanoin, että kait ne ihmiset saattavat käydä useillakin trefeillä ja jos mies on varakas ja menestyjä niin kait sillä on varaa valitakin, noh minäpä olin vaan kateellinen enkä niin muodoin kannustanut ja tukenut rouvaa.
        Tuota kaikkea eli viinaa, lääkkeitä ja ruokaa rouva tarvitsikin lohduttamaan. Hän pakkokuuntelutti miten häntä ahdistaa ja on traumoja elämässä eikä lääkäritkään auta ovat vaan puoskareita.
        Nyt en tiedä rouvan vaiheita kun en ole ollut kahteen vuoteen tekemisissä. voi vaan sitä onnetonta joka routuu rouvan henkiseen rusennukseen.Kun olin hänen kanssaan tekemisissä niin enpä juurikaan olisin kuullut, että hän olisi ollut tyytyväinen vaan hän oli jatkuvalla syötöllä jotain vailla

      • j.o.k.u.
        Narsisti kirjoitti:

        tiedät mitä persoonallisuushäiriöinen kirjoittaa ja mitä ei. Kaikki narsistit ovat sisimmässään heikkoja ja tutkijat tietävät tämän ja kymmenet muut asiat narsismista siksi, koska joku muukin narsisti on ihan livenä tunnustanut heille minkälaisia ovat ja miten ajattelevat. Nuo narsismista kertovat sivutkin on tehty yhteistyössä narsistien kanssa.

        Eivätkä kaikki sadistit ole psykopaatteja. Mutta voimmehan käyttää minusta myös nimitystä äärimmäisen vahingoniloinen henkilö.

        Ja narsisteja käy joskus myös terapiassa hoidattamassa pers.häiriötään. Ja jotta narsisti menee/pääsee terapiaan hänen täytyy myöntää sekä itselleen, että psykiatrilleen olevansa pers.häiriöinen.. Vasta tämän jälkeen voidaan aloittaa pitkä ja sinnikkyyttä vaativa terapia.

        Ja en ole tullut tänne manipuloimaan ketään, vaan kertomaan pesoonallisuushäiriöstäni. Mitä edes hyötyisin anonyymien nettinikkien manipuloinnista?

        Ne Sam Vakinin, Jorma Myllärniemen ja muiden tutkijoiden tekstit nyt sattuvat sopimaan minuun kuin nenä päähän, koska olen narsisti. Ja olenhan kertonut esimerkkejä omasta elämstäni, miten nuo narsistin piirteet ja toimintatavat näkyvät minussa käytännössä.

        Narsistit ei manipuloi siksi, että he haluavat manipuloida. Vaan siksi, että se on heille luontaista...

      • Asian kanssa elänyt!
        j.o.k.u. kirjoitti:

        Kykenee kyllä, mutta hyvin harva tuntee tarvetta sellaisiin tekoihin.
        Eivätkä kaikki psykopaatitkaan ole väkivaltaisia, kuten ei narsistitkaan...Kuka tahansa kykenee väkivaltaan, ei siihen pers.häiriöitä tarvita.
        Elokuvat antavat psykopaateista todella harhaanjohtavan kuvan.

        "Me narsut emme ole väkivaltaisia, paitsi jos sillä saa ihailua. Esim. jos pystyisin ihmisjoukon edessä hakkaamaan itseäni isomman ja vahvemman miehen, niin voisin tehdä sen jos paikalla olisi tarpeeksi ihailijoita."

        En usko että kovinkaan moni tuollaista käytöstä ihailee...Puhun karvaasta kokemuksesta.
        Ehkä joskus teini-iässä, tietynlaisessa porukassa saatettiin naureskella asialle, mutta hyvin harva enää aikuisena kuvittelee saavansa ihailua hakkaamalla jonkun.

        narsistin mieli ei toimi samalla tavoin kuin normaalin ihmisen. Jos narsisti uskoo saavansa ihailua väkivallalla niin en epäile hetkeäkään etteikö hän sitä tekisi! Tunnen narsistin joka hakkasi ja potki omaa lastansa aina kun tämä suhtautui häneen välinpitämättömästi ja vain "käveli ohi"! Lapsi oli kyllä aikuinen mutta siitä huolimatta teko oli julma ja anteeksiantamaton! Jos lapsi puolustautui niin siitä seurauksenä äiti syytti lastaan pahoinpitelystä vaikka tämä olisikin vain työntänyt äitinsä pois tieltä. Tällä tavoin hän pyrki saamaan lisää huomiota!

      • Narsisti
        j.o.k.u. kirjoitti:

        Narsistit ei manipuloi siksi, että he haluavat manipuloida. Vaan siksi, että se on heille luontaista...

        se, että saa jonkun manipuloiduksi on tapa saada lähdettä, mutta en ole edelleenkään täällä manipuloimassa vaan pidän tätä palstaa tunnustusten luolanani.

      • Aivan kuin
        Asian kanssa elänyt! kirjoitti:

        narsistin mieli ei toimi samalla tavoin kuin normaalin ihmisen. Jos narsisti uskoo saavansa ihailua väkivallalla niin en epäile hetkeäkään etteikö hän sitä tekisi! Tunnen narsistin joka hakkasi ja potki omaa lastansa aina kun tämä suhtautui häneen välinpitämättömästi ja vain "käveli ohi"! Lapsi oli kyllä aikuinen mutta siitä huolimatta teko oli julma ja anteeksiantamaton! Jos lapsi puolustautui niin siitä seurauksenä äiti syytti lastaan pahoinpitelystä vaikka tämä olisikin vain työntänyt äitinsä pois tieltä. Tällä tavoin hän pyrki saamaan lisää huomiota!

        olisit kirjoittanut äidistäni lapsuusvuosinani!

      • Anonyymi
        Narsisti kirjoitti:

        on kyllä täysin tunnekylmä ja kykenee brutaaleihin murhiin. Me narsut emme ole väkivaltaisia, paitsi jos sillä saa ihailua. Esim. jos pystyisin ihmisjoukon edessä hakkaamaan itseäni isomman ja vahvemman miehen, niin voisin tehdä sen jos paikalla olisi tarpeeksi ihailijoita.

        Palstan "asiantuntijat taas etsimässä lähdettä

      • Anonyymi
        j.o.k.u. kirjoitti:

        Psykopaateillakin on jonkunasteisia tunteita...Toisin kuin yleisesti luullaan.
        Ne tunteet eivät vain kohdistu muihin ihmisiin.
        Sadistit ovat täysin(?) empatiakyvyttömiä ja tästä syystä myös psykopaatteja.

        Kas mytomania on palannut palstan kommentteihin taas levitetään valheita narsismista, yiitä edes tapailla todellisuuden sointuja ei vieläkään sitä lähdettä. Kirjoita välillä yxexänä tai määbäänähuohmissä aurinkoni?psykotatti j.o.k.u.kin puuttuu lakoni missä luuraa Lottamari kaivataan palstallahuoh. Kuppi kahvia kitaan ja miesten hommiin välillä-vili

      • Anonyymi
        henna... kirjoitti:

        Narsisti on useinkin väkivaltainen esim. parisuhteessa. Narsisti haluaa alistaa puolisonsa ja väkivallan uhka on aina olemassa narsistin kanssa, esim. jos se toinen alkaakin vastustamaan tätä alistamista tai pyrkii alistajastaan eroon. Vaikka narsisti käyttäytyisi tosi tuhoavasti perhettään kohtaan niin ero on narsistille kuitenkin narsistinen loukkaus, joka herättää hänessä suurta vihaa, joka pitää kostaa.

        Narsistin kumppani usein myös jossain vaiheessa manipuloituna ja mitätöitynä masentuu, menettää elämänilonsa, alistettuna lakkaa huolehtimasta omasta hyvinvoinnistaan ja tämä myös aiheuttaa narsistissa vihaa ja inhoa ja on narsistille joskus syy väkivaltaiseen käyttäytymiseen kun toinen ei enää olekaan tarpeeksi "tasokas" hänelle.

        Kuuleppas turmiolan tommi kokeeile tylsä palsta huoh!

    • ....

      Yh.-äiti ja minä se vasta tarkasti katsonkin miehet!

      • Tuliko karikko narsismin takia?

    • Ainakin olet päässyt sellaiseen itseoivaltavaan tilaan, tavallaan tavis rivi-narsujen ohi, jotka koheltaa vaan ymmärtämättä itsekään, ja tajuamatta että muut ympärillä kärsii.

      Siitä ei ole enää kuin pieni askel siihen, minkä Vakninkin teki; uhrien auttaminen

    • vittuuntunut

      "Jos baarissa joku nainen tulee juttelemaan kaverilleni eikä minulle niin uskottelen itselleni, hänen tehneen niin koska ei usko olevansa kaltaiseni miehen arvoinen."

      siskoni ajattelee suht samalla tavalla, olen se kakkosvaihtoehto miehille, jotka eivät yllä hänen tasolleen. joskus uskoi, että tutut miespuoliset moikkailee mulle, koska luulevat mua häneksi... eikä olla saman näköisiä, kokoisia, värisiä hiuksista eikä tyylisiä. mutta maailmahan pyörii sen ympärillä.

      • Narsisti

        saattaa olla kaltaiseni narsisti. Itsekin olen sairas mies ja sitä täällä yritän kertoa. Voit kuitenkin kuvitella miten vaikeaa on "survoa"toisen motiivit omaan sairaaseen pääni sisäiseen maailmaani, silloin kun ne eivät millään meinaa sopia sinne ja sietämätön todellisuus uhkaa silmien edessä. Eli juuri tuollaisessa tilanteessa totuus on se, että se nainen on kiinnostunut kaveristani ei minusta eikä suinkaan se mitä minun on pakko itselleni uskotella. Minun on kuitenkin pakko uskotella itselleni niin, ettei maailmani romahda.

        miksi?

        jokaisella ihmisellä on omanlaisensa maku. jos vierekkäin seisoo komea, menestynyt, hurmaava ja seurallinen mies ja huonoryhtisempi, epävarma tyyppi hörppien kaljaansa tukka silmillä, voi joku nainen silti iskeä silmänsä tuohon toiseen tyyppiin, vaikka komeampaa varten olisi kymmeniä tarjolla. se, että kaverisi saa naisen mielenkiinnon, ei pitäisi olla sinulta mitenkään pois.

        totuuden kohtaaminen on milloin kenellekin vaikeaa. luultavasti suurimmalla osalla ihmisistä on itsestään tietynlainen kuva, josta yrittää pitää kiinni, ja elämän ja tilanteiden muuttuessa saattaa tämä kuvakin muuttua, mutta on turvallisempaa pitää kiinni vanhasta kuin avata silmänsä muutokselle. en tiedä narsismin kehityksestä ja olen pahoillani, jos loukkaan kirjoituksellani. äitini sanoi joskus, ettei lapsiaan pidä ajatella itsensä jatkeena vaan erillisenä, täysin omana persoonaan (oli tällöin suuttunut, kun koulutus ei mennyt siihen suuntaan mihin ne olivat toivoneet), ja siskostani sanon sen verran, että ongelmistani en hänelle uskalla kertoa, sillä pian kokee ne omikseen, koska ei ihan näe eroa meidän kahden välillä. se on surullista. joskus tajuaa itsekin, että persoonassa on häikkää, toivon aina, että tuo tieto pysyisi päässä niin pitkään, että muuttuisi teoiksi.

        tarkoitus ei ole suututtaa sinua tai ketään, ei neuvoa tai vähätellä. toisen onni ei ole sulta pois, onni on uusiutuva luonnonvara.

    • ei vittu huoh

      Siis ootko ny oikeesti vittu tosissas? =D EI TOSI NARSISTI VITTU VOI MYÖNTÄÄ ETTÄ ON NARSISTI JOTEN.

      Aik naurettavaa.

      • lottamari_1

        Miten niin ei myönnä? Sam Vaknin myöntää olevansa narsisti, eikä se hänelle mikään juttu ole ollut. Eihän se mikään häpeä ole olla narsisti vai miksi luulet, että kyse olisi vaan vaikeudesta/häpeästä myöntää. Narsisti vaan ei yleensä tajua olevansa narsisti, ellei hänen elämässään tapahdu jotain sellaista, että hän joutuu sen asian kanssa kasvotusten.

        Hohoijaa...mikä kumma siinä on, että näitä samoja asioita joutuu toistamaan miljoona kertaa...

      • rjackk
        lottamari_1 kirjoitti:

        Sanoinko et on häpee olla narsisti? Meinasin sitä vaan että narsisti narsisti ei voisi koskaa myöntää itsellensä että on narsisti, ja jos myöntää nii sen pitäs sen oman tieton kyl, eikä tulis johki suomi24 foorumeille huutelee.

      • j.o.k.u.
        rjackk kirjoitti:

        Voi voi...Yleinen harhaluulo.
        Narskut tykkää keskustelupalstoista. :)

        Ja sama kai se melkein on mitä anonyymina huutelee...
        Kuulostat kyllä melko lapselta, joten en ihmettele jos sulle tämä tuli uutena asiana...

      • Narsisti
        j.o.k.u. kirjoitti:

        Voi voi...Yleinen harhaluulo.
        Narskut tykkää keskustelupalstoista. :)

        Ja sama kai se melkein on mitä anonyymina huutelee...
        Kuulostat kyllä melko lapselta, joten en ihmettele jos sulle tämä tuli uutena asiana...

        kerrankin. En todellakaan kertoisi yhdellekkään ihmiselle oikeassa elämässä olevani narsisti, sehän olisi sosiaalinen itsemurha! Sama kuin soluttautunut pahanteossa oleva vakooja paljastaisi itsensä ja saisi kuulan kalloonsa.

        Täällä voin anonyyminä "raportoida"narsistisista edesottamuksistani ja avata sielun maisemaani.
        Oikeassa elämässä vain diktaattorin valta-asemassa olo saisi minut paljastamaan itseni, koska jos omaisin absoluuttisen vallan niin olisi ihan sama mitä ihmiset minusta ajattelevat ja pitävätkö he minusta vaiko eivät.

        Peräti yhdessä asiassa olemme siis samaa mieltä...

    • Anonyymi

      Vanha ketju, mutta edelleenkään kukaan tietämistäni narsisteista ei ole tehnyt itsemurhaa. Pari masentunutta uhria kyllä.

    • Anonyymi

      Ai, hhuoh, vihdoinkin imartelija palstailemassa ilokseni

    • Anonyymi

      Kuulesnph saat palstadiagnoosin minuutissa, minkä vuoksi vaivautua ammattilaisen lompakkoa lihottamaan, kun palstadiagnoosi kolahtaa juristisi postilaatikkoon vaivatta ai niin sinähän et juristeja tarvitse

    • Anonyymi

      Noinnko helppoati kuvittelit palssstanarsistin menevän vipuunn? Ite oot.

    • Anonyymi

      Itseään ei vvoi nähdä taas väärän tiedon levittämistä, vai onko sittenkin kyse uskonnollisesta dogmista, jonka oikeellisuutta ei saa kiistää joutumatta yhtisöllisen rangaistukssen kohteeksi?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe