Olenko ainoa tämän ongelman kanssa ? Eli ihminen, jonka ystävyyssuhteet tuntuvat kestävän vain hetken, ja sitten ne ystävyyssuhteet vain häviävät jonnekin.
Moni sanoo, että se on luonnollista. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat, ruvetaan parisuhteeseen, perustetaan perhe, muutetaan jonnekin kauemmaksi. Ja silloin on luonnollista, että entisten ystävyyssuhteiden vaalimiseen ei enää riitä intoa ja energiaa.
Ymmärrän tämän kyllä, mutta sitä en ymmärrä, miksi minulle käy näin jatkuvasti. Kateellisena kuuntelen muiden naisten puheita heidän ystävyyssuhteistaan, jotka ovat kestäneet vuosikymmeniä elämäntilanteiden muuttumisesta huolimatta. Ja väkisinkin tulee mieleen ajatus, että mikä minussa on vikana ? Miksi muut pystyvät solmimaan pysyviä ystävyyssuhteita, mutta minä en ? Onko minussa vai teenkö minä kuitenkin tahtomattani jotain sellaista, mikä karkoittaa ystäväni pois ?
Ystävät katoavat
42
10331
Vastaukset
- Yksinäinen keiju
Minun ystävyyssuhteeni katoavat myös jonnekin, tuntuu että minusta välitetään vain silloin, kun minusta on ystävälle jotain hyötyä.
Olen opiskellut vuoden päivät ja en ole saanut luokasta ketään sellaista ystävää, joka oikeasti tuntuisi ystävältä. Luulenko vaan, mutta tuntuu että luokkatoverit jotenkin välttelevät ainakin istumasta minun viereeni. Ulkonäköni on normaali ja voin sanoa, että ulkonäköni vuoksi minua ei voi vältellä. Luonteeltani olen hiljainen ja jossain määrin ujokin, mutta kuitenkin sosiaalinen. Hakeudun mieluummin ihmisten seuraan, ennekuin välttelisin heitä. Kateellisena minäkin kuuntelen kaverien juttuja luokassa ja muualla kaveripiireissä, miten he tekevät yhdessä sitä ja tätä. Kavereita minulla kyllä on, mutta ei ystäviä. Yksi ystävä on , mutta viime aikoina hänkin on jotenkin vältellyt minua...menetänkö hänetkin siis.- oliviaani
Ilmeisesti kelpaan vain silloin, kun on ahdinko. Teinistä asti ollut sama juttu ja olin jo tottunut siihen. Minulla on aina ollut paljon ystäviä, mutta yleensä minua pyydettiin erityisesti johonkin vain, kun muut eivät päässeet lähtemään.
Muutama vuosi sitten huomasin, että juttu johtuu minusta: en jaksa teeskennellä, että lempiaiheitani olisivat vaatteet, julkkisjuorut, meikit ja miehet kuten vaikuttaisi kulkevan jokaisen tuntemani naisen päässä. Sitten keksin, että naisten jutut eivät minua kiinnosta. Osaan meikata ilman tuntikausien keskustelua aiheesta ja kun lähden ostoksille, tiedän mitä haen ja mistä haen.
Nyt ystävinäni on ollut 5-9 vuotta melkein pelkästään miehiä ja hyvin ollaan pärjätty. Miehet ovat parempia ystäviä kuin naiset. Selkäänpuukotuksen ja selän takana puhumisen määrä minimaalinen. Tietenkään miesten kanssa ei voi mennä baareihin jos ovat sinkkuja ja pahimpiin äijäilyihin ei minusta ole, mutta näin on hyvä. Ystäväni myös kohtelevat minua ihan naisena ilman mitään ylimääräisiä kommervenkkejä. Ja aina löytyy joku, joka avaa auton renkaasta sen viimeisen, pahiten jumissa olevan pultin jos omin voimin vääntäminen ei onnistu.
Paras ystäväni on mies, jonka olen tuntenut 12 vuotta, lukioajoista siis. Avomieheni on myös hyvä ystäväni. Minulla on kaksi naispuolista ystävää: ikäiseni nainen, joka ei myöskään perusta akkain jutuista ja anoppikandidaatti, 68 vuotta. Molemmat käytännönläheisiä no bullshit -tyyppejä.
Kävi siis ilmi, että ystävyyssuhteiden puuttuminen johtui siitä, etten yksinkertaisesti pidä "akkojen jutuista" - ei siitä että olisin jotenkin viallinen. - kjopåkpå
Minua taas automaattisesti vältellään, koska olen kauniiksi kehuttu ja olen avoimenoloinen luonne. Suomalaiset pelkäävät sellaista, koska heillä on huono itsetunto. Ihmisethän hakeutuvat sellaisten ihmisten seuraan, joiden kanssa he luulevat olevan jotain yhteistä.
- kukkapallukka
kjopåkpå kirjoitti:
Minua taas automaattisesti vältellään, koska olen kauniiksi kehuttu ja olen avoimenoloinen luonne. Suomalaiset pelkäävät sellaista, koska heillä on huono itsetunto. Ihmisethän hakeutuvat sellaisten ihmisten seuraan, joiden kanssa he luulevat olevan jotain yhteistä.
Ethän nyt vaan olisi sitä kaunista ja koppavaa tyyliä. Itse olen pahannäköinen, mutta on minulla ns. kauniitakin ystäviä. He ovat mielestäni kauniita, kaikki, omalla tavallaan. Kauneus on katsojan silmissä. Jos ihmisen sisällä on kaunista, hän arvostaa muita, eikä tuijota omaan napaansa, ystäviä löytyy. Kokeilepa sitä. Ota peili käteen ja katso, hymyiletkö milloinkaan ja oletko kiinnostunut ystäviesi asioista ja kuuntelet heitä. Etkä vaan puhua pölpötä itsestäsi. Toinen paha tapa on koko ajan kehua mitä omistaa. Rahan kehuminen ei kiinnosta ketään. Tutki, mistä ihmiset ovat kiinnostuneita ja aloita vaikka siitä. Uskon kyllä, että yksin on ikävä olla. On tutkittu, että ns pahannäköiset avioparitkin ovat onnellisempia, kuin ns. hyvännäköist. Älä sure, jos olet hyvännäköinen, vaan ala etsimään ihmistä tuttapiiristäsi. Onnistut kyllä!
- yks ja kaks
Kirjoituksestasi päätellen sinulla on ollut ystäviä, mutta vain lyhytaikaisia. Mikä sitten on johtanut siihen, että ne ovat päättyneet kestäen vain hetken? Onko sinulle kerrottu tarkempaa syytä tähän? Kerrot, että ystävyyssuhteet vain häviävät jonnekin. Mistä tämä johtuu, vai aiheutatko/teetkö itse jotain, mikä saa sen aikaan? Voisiko syy olla itsessäsi? Vai tutustutko ns. vain niihin vääriin ihmistyyppeihin, jotka eivät tunnu sellaisilta ihmisiltä, että olisivat kiinnostuneita sinusta myös oikeasti ja aidosti ihmisenä ja haluaisivat myös oikeaa ystävyyttä.
Kuitenkinhan aitoon ja oikeaan ystävyyteen tarvitaan ensin aidosti se molemminpuoleinen kiinnostus, sekä myös se samankaltainen tunne- ja olotila, mikä aikaansaa tämän tunnereaktion ihmisessä. Jotkut kokevat sen kemioiden kautta, tai tuntevat sitten vain löytäneensä sen sielunsisaren, jonka kanssa ajatus- ja tunnemaailmat kohtaavat, löytäen syvemminkin toisensa. Joillakin ns. saattaa vain kolahtaa ja joku ihminen on ja tuntuu vain niin omanlaiselta tai samankaltaiselta ihmiseltä kuin itsekin on. Enemmänkin itse kokisin aidon ja oikean ystävyyden olevan tällaista.
Ystävyyttäkin tietysti voi olla monenlaista, mutta todellisen ystävyyden saavuttaakseen ja pitääkseen, se vaatii myös paljon aikaa ja tekoja, jotta ystävyys pysyy ja säilyy samanlaisena. On hyvä myös kysyä itseltään, millaiseen ystävyyteen olen valmis ja onko se ystävyys minulle riittävä. Tarvitsenko ystävyydeltä enemmän vai riittääkö se mitä minulla nyt on. Näkisin kuitenkin suuren eron siinä, mikä on aitoa, oikeaa ja pysyvää ystävyyttä ja mikä taas ei. Ne ihmiset häviävät, jotka eivät aidosti ja oikeasti ole sinusta edes kiinnostuneita, mutta sellaiset jotka ovat aidosti ja oikeasti myös sinusta kiinnostuneita ihmisenä, pysyvät ja ovat ystäviäsi. Siitäkään riippumatta, vaikka asuisivat sinusta kauempanakin.
Ehkä sinun on tutkisteltava sisintäsi lisää tai selvitettävä mistä syyt moiseen voivat johtua. Ovatko ne syyt sitten enemmän sinusta itsestäsi johtuvia tai esiin tulevia vai johtuvatko jostain muusta tai muista tekijöistä. Kirjoituksestasi ei kuitenkaan selviä kovin tarkkaan, miksi ystävyysssuhteesi ovat katkenneet tai millaisia ystävyyssuhteita sinulla on ollut. Miten ja millaisiin ihmisiin olet tutustunut tai missä tilanteessa esim. ystävyyssuhteesi on alkanut.- ap.
Yleensä syynä ystävyyden loppumiseen on ollut tämä klassinen. Eli useimmat entisistä ystävistäni ovat löytäneet miehen itselleen ja perustaneet perheen ja mahdollisesti muuttaneet muualle ja siihen se ystävyys sitten on jäänyt. Tuohon, että olenko itse osasyyllinen tapahtuneeseen, en osaa sanoa mitään (itse asiassa olisi jopa helpottavaa tietää, että on mokannut jossain, koska silloin voisi parantaa käytöstään). Kerran kysyin eräältä entiseltä ystävältäni syytä siihen, että miksi hän ei enää ole pitänyt yhteyttö, että olenko loukannut häntä jotenkin. Tuo ystäväni oli ihan ihmeissään, ja totesi että ei hän ole loukkaantunut, hänellä on vain ollut kauheasti muita kiireitä.
- :P
Minulla herää kysymys, pidätkö itse yhteyttä ystäviisi?
Monet ihmiset eivät tunnu käsittävän yhteydenpidon merkitystä. Että jos yhteyttä ei pidetä, yhteydenpito loppuu!
Soitteletko itse ystävillesi, ehdotatko itse tapaamisia vai odotatko vain passiivisena, että sinua pyydetään jonnekin ja sitten ihmettelet, miksi sinulle ei soiteta? Tartu itse puhelimeen ja pyydä ystäviä jonnekin!
Itselleni on tullut paljon vastaan näitä "yksipuolisi yhteydenpitäjiä", joihin yhteydenpito on ollut kokonaan minun varassani. Ihan siinä määrin, että kun en sitten enää jaksanut olla aina se, joka ottaa yhteyttä ja kokeilin, kuuluuko toisesta koskaan mitään, niin siihenhän se "ystävyyssuhde" sitten katkesikin...
Nykyään toimin uusien ihmisten suhteen niin, että jonkun aikaa jaksan olla aktiivinen, soitella, ehdotella tapaamisia ja yhteistä tekemistä, tekstailla ja meilailla, kaikin tavoin selkeästi osoittaa, että olen kiinnostunut tutustumaan paremmin ja pitämään yhteyttä. Mielestäni tarpeeksi selkeästi tämän osoitettuani jätän pallon toiselle henkilölle ja katson, ottaako hän itse minuun yhteyttä. Annan tähän reilusti aikaa, yhteydenotoksi tässä testissä riittää jo pelkkä oma-aloitteisesti lähetetty tekstiviesti.
Jos kyseisestä henkilöstä ei varsin pitkän ajan kuluessa kuulu mitään, päättelen, ettei hän pitänyt minusta yhtä paljon kuin minä hänestä ja ollut yhtä kiinnostunut tutustumaan minuun kuin minä häneen, enkä sitten enää itsekään ota kyseiseen henkilöön enää mitään yhteyttä.
Oletan siis, että kyllä ihmiset pitävät yhteyttä sellaisiin henkilöihin, joihin todella haluavat pitää yhteyttä.
Tokihan tässä saattaa taas tippua kelkasta henkilöitä, jotka kyllä olisivat olleet yhtä kiinnostuneita tutustumaan kuin minäkin, mutta jotka ovat niitä toopeja, jotka eivät tajua ottaa välillä itsekin yhteyttä. Ei sillä väliä, ei heistä kumminkaan olisi ollut paljoa iloa, kun ei heistä koskaan mitään kuuluisi ja yksipuolista yhteydenpitoa ylläpitäessäni en voisi jatkuvasti olla ajattelematta, kiinnostaako kyseistä henkilöä yhteydenpito kanssani loppujen lopuksi ollenkaan? Siltä stressiltä ja kärsimykseltä säästän nykyään tipauttamalla kyseisen tyyppiset henkilöt alkuvaiheessa pois ihan vain oman piittaamattomuutensa avulla.- ap.
"Minulla herää kysymys, pidätkö itse yhteyttä ystäviisi?
Monet ihmiset eivät tunnu käsittävän yhteydenpidon merkitystä. Että jos yhteyttä ei pidetä, yhteydenpito loppuu!
Soitteletko itse ystävillesi, ehdotatko itse tapaamisia vai odotatko vain passiivisena, että sinua pyydetään jonnekin ja sitten ihmettelet, miksi sinulle ei soiteta? Tartu itse puhelimeen ja pyydä ystäviä jonnekin! "
No, omalla kohdallani on käynyt miltei aina niin, että minä olen se, joka on aktiivinen ja koittaa pitää yhteyttä muihin. Soittelen, ehdotan tapaamista yms, mutta ei sitä kovin kauan yksipuolisesti jaksa jatkaa. Minun mielestäni yksipuolinen yhteydenpito on merkki siitä, että seuraani ja ystävyyttäni ei enää kaivata, koska ystävyys on kuitenkin vuorovaikutteista. Ei sitä voi vaan yksi ihminen pitää yllä. - yks ja kaks
ap. kirjoitti:
"Minulla herää kysymys, pidätkö itse yhteyttä ystäviisi?
Monet ihmiset eivät tunnu käsittävän yhteydenpidon merkitystä. Että jos yhteyttä ei pidetä, yhteydenpito loppuu!
Soitteletko itse ystävillesi, ehdotatko itse tapaamisia vai odotatko vain passiivisena, että sinua pyydetään jonnekin ja sitten ihmettelet, miksi sinulle ei soiteta? Tartu itse puhelimeen ja pyydä ystäviä jonnekin! "
No, omalla kohdallani on käynyt miltei aina niin, että minä olen se, joka on aktiivinen ja koittaa pitää yhteyttä muihin. Soittelen, ehdotan tapaamista yms, mutta ei sitä kovin kauan yksipuolisesti jaksa jatkaa. Minun mielestäni yksipuolinen yhteydenpito on merkki siitä, että seuraani ja ystävyyttäni ei enää kaivata, koska ystävyys on kuitenkin vuorovaikutteista. Ei sitä voi vaan yksi ihminen pitää yllä.Minulla on myös yksi ystävä, joka asuu vähän kauempana. Emme näe kovin aktiivisesti ja välillä yhteydenpitokin on tyyliin silloin tällöin. Silti, jos en itse ota yhteyttä, hän kyllä jossain vaiheessa ottaa. Tästä kuitenkin tiedän, että hän on aidosti kiinnostunut ja haluaa pitää yhteyttä siltikin vaikka näkisimme harvemminkin. Asuimme samassa kaupungissa jolloin näimmekin useammin. Itse muutin sitten toiselle paikkakunnalle ja tapaamisemme harventuivat sen myötä. Hänellä on kuitenkin ystäviä kauempanakin joita tapaa suhteellisen usein ja yleensä vknloppuisin, kun hänellä on siihen enemmän aikaa. Elämäntilanteemme ovat myös erilaiset, hän käy töissä ja on sinkku ja minä olen parisuhteessa elävä ja en tällä hetkellä töissä.
Myönnän itsekin, että voisin olla aktiivisempi osapuoli. Jollain tapaa olen vain luovuttanut ja antanut ystävyyden jäädä vain tälle tasolle. Toisaalta en ystävyydestä saa niin paljon kuin haluaisin ja myöskään antamaan itse siihen enemmän. Ehkä se johtuu enemmän eri elämäntilanteista ja myös siitä, että minun on helpompi olla näin. En tavallaan pety liikaa odotuksissani, kun pystyn hyväksymään vain ystävyytemme tällaisena. Mielessä on kuitenkin käynyt, että onko tämä ystävyys kuitenkaan tällaisenaan sen arvoista, että se kannattaisi säilyttää. Vai olisiko parempi päästää irti siitä, kun kuitenkaan se ei täytä kaikkea ystävyyden arvoja ja merkitystä, mitä ystävyydeltä enemmänkin toivoisin ja haluaisin sen myös olevan. - :P
ap. kirjoitti:
"Minulla herää kysymys, pidätkö itse yhteyttä ystäviisi?
Monet ihmiset eivät tunnu käsittävän yhteydenpidon merkitystä. Että jos yhteyttä ei pidetä, yhteydenpito loppuu!
Soitteletko itse ystävillesi, ehdotatko itse tapaamisia vai odotatko vain passiivisena, että sinua pyydetään jonnekin ja sitten ihmettelet, miksi sinulle ei soiteta? Tartu itse puhelimeen ja pyydä ystäviä jonnekin! "
No, omalla kohdallani on käynyt miltei aina niin, että minä olen se, joka on aktiivinen ja koittaa pitää yhteyttä muihin. Soittelen, ehdotan tapaamista yms, mutta ei sitä kovin kauan yksipuolisesti jaksa jatkaa. Minun mielestäni yksipuolinen yhteydenpito on merkki siitä, että seuraani ja ystävyyttäni ei enää kaivata, koska ystävyys on kuitenkin vuorovaikutteista. Ei sitä voi vaan yksi ihminen pitää yllä."No, omalla kohdallani on käynyt miltei aina niin, että minä olen se, joka on aktiivinen ja koittaa pitää yhteyttä muihin. Soittelen, ehdotan tapaamista yms, mutta ei sitä kovin kauan yksipuolisesti jaksa jatkaa. Minun mielestäni yksipuolinen yhteydenpito on merkki siitä, että seuraani ja ystävyyttäni ei enää kaivata, koska ystävyys on kuitenkin vuorovaikutteista. Ei sitä voi vaan yksi ihminen pitää yllä."
Ok, no sitten vika ei ole sinussa. En itsekään käsitä näitä yhteydenpidon merkitystä ymmärtämättömiä henkilöitä. Mutta suuri osa ihmisistä tuntuu olevan tällaisia. Kun on omia kiireitä, tohinaa ja ihmisiä ympärillä niin kai se on helppo unohtaa ja olla piittaamatta yhteydenotosta kun yksinäisyys ei itseä vaivaa. Kai se näillä vaatisi elämän totaalista pysähtymistä ja kalvavaa yksinäisyydentunnetta, jotta puhtaasti itsekkäistä syistä ottaisivat yhteyttä. Suuri osa ihmisistä on erittäin itsekeskeisiä ja kaikki pyörii oman navan ympärillä. Ja kun asiat ovat kunnossa, ei muisteta huomioida muita. 95% ihmiskunnasta on idiootteja.
Itse kuitenkin luulen, että näillä on sellaisia mieleisiä ihmisiä ympärillä, joita tapaavat usein ja joihin pidetään aktiivisesti yhteyttä. Minä olen sellainen, johon harvemmin otetaan yhteyttä, jos otetaan.
Miksi niin, se on mysteeri. - ??
:P kirjoitti:
"No, omalla kohdallani on käynyt miltei aina niin, että minä olen se, joka on aktiivinen ja koittaa pitää yhteyttä muihin. Soittelen, ehdotan tapaamista yms, mutta ei sitä kovin kauan yksipuolisesti jaksa jatkaa. Minun mielestäni yksipuolinen yhteydenpito on merkki siitä, että seuraani ja ystävyyttäni ei enää kaivata, koska ystävyys on kuitenkin vuorovaikutteista. Ei sitä voi vaan yksi ihminen pitää yllä."
Ok, no sitten vika ei ole sinussa. En itsekään käsitä näitä yhteydenpidon merkitystä ymmärtämättömiä henkilöitä. Mutta suuri osa ihmisistä tuntuu olevan tällaisia. Kun on omia kiireitä, tohinaa ja ihmisiä ympärillä niin kai se on helppo unohtaa ja olla piittaamatta yhteydenotosta kun yksinäisyys ei itseä vaivaa. Kai se näillä vaatisi elämän totaalista pysähtymistä ja kalvavaa yksinäisyydentunnetta, jotta puhtaasti itsekkäistä syistä ottaisivat yhteyttä. Suuri osa ihmisistä on erittäin itsekeskeisiä ja kaikki pyörii oman navan ympärillä. Ja kun asiat ovat kunnossa, ei muisteta huomioida muita. 95% ihmiskunnasta on idiootteja.
Itse kuitenkin luulen, että näillä on sellaisia mieleisiä ihmisiä ympärillä, joita tapaavat usein ja joihin pidetään aktiivisesti yhteyttä. Minä olen sellainen, johon harvemmin otetaan yhteyttä, jos otetaan.
Miksi niin, se on mysteeri.Mikä se on kun ystävät vaan häviävät ympäriltä. Olenko vain hyödyke? Niin kauvan ku on otettavaa se otetaan multa , mutta kun itse tarvitsisi vaikka lenkille höpötys kaverin niin ketään ei ole missään. Pihani kyllä kelpaa "ystävieni" koirien käyttöön. Olenko liian avulias ja "ystävät" käyttävät hyväkseen. Mä en enää ymmärrä tätä. Alanko käyttäytymään "ystävilleni" samoin kun he minulle? Eikö kukaan enää ajattele toisen ihmisen tunteita?
Kohtalo tovereita on monia......
- Sellera
Mies olen ja ihan sama ongelma melkein.
Tosin on jotain ystävyyksiä, mutta sen verran on noita suhteita katkeillut että välillä sitä miettii onko sitä tehnyt jotain "väärin".
Ainakin itse yritän olla aktiivinen jne. mutta yritän kuitenkin rajoittaa sitäkin etten kaupittelisi itseäni.
Mutta ei sille oikein tahdo mahtaa mitään.
Ehkä meissä on joku sairas vika? .(- atlatl
...mullakaan.
Yksi ihminen yrittää olla,mutten kestä hänen tapaansa valittaa joka asiasta kuluttaja-asiamiehelle tms taholle....
Käyn hänen luonaan noin kerran kuussa ja silloinkin keskustelu jossakin vaiheessa menee siihen,että mistä hän taas on valittanut jonnekkin...
Mutta minulla ei ole koskaan ollut ystäviä,joiden kanssa voi todella olla ja nauttia olostaan.
Olen 47v, eikä minulla ole ystäviä,todellakaan.
Tosin en itsekkään ole mikään peräänsoitteleva tyyppi.....
Nuorempana asia vaivasi,mutta nyt on jopa hyvä,ettei kukaan ns ystävä ole vaatimassa seurakseen kaikenmaailman kissaneristiäisiin tai yhteisille risteilyille....
Tykkään reissata yksin,jotten joudu muiden käskyn alle siitä minne mennä..... Sillälailla elämä onkin helpompaa.
Oikeasti,jos ette halua jonkun ystävyyttä,niin ilmaiskaa se.
Jos haluatte,niin tehkää työtä sen eteen. Ystävyys vaatii vaivannäköä.
Yhteydenpitoa,kuulumisten kyselyä ja asioihin osallistumista ja kokonaisvaltaista paneutumista.
Jos et ole valmis siihen, unohda koko juttu, sillä ystävyys sitoo..... - KEHITTÄÄ ITSEÄÄN...
atlatl kirjoitti:
...mullakaan.
Yksi ihminen yrittää olla,mutten kestä hänen tapaansa valittaa joka asiasta kuluttaja-asiamiehelle tms taholle....
Käyn hänen luonaan noin kerran kuussa ja silloinkin keskustelu jossakin vaiheessa menee siihen,että mistä hän taas on valittanut jonnekkin...
Mutta minulla ei ole koskaan ollut ystäviä,joiden kanssa voi todella olla ja nauttia olostaan.
Olen 47v, eikä minulla ole ystäviä,todellakaan.
Tosin en itsekkään ole mikään peräänsoitteleva tyyppi.....
Nuorempana asia vaivasi,mutta nyt on jopa hyvä,ettei kukaan ns ystävä ole vaatimassa seurakseen kaikenmaailman kissaneristiäisiin tai yhteisille risteilyille....
Tykkään reissata yksin,jotten joudu muiden käskyn alle siitä minne mennä..... Sillälailla elämä onkin helpompaa.
Oikeasti,jos ette halua jonkun ystävyyttä,niin ilmaiskaa se.
Jos haluatte,niin tehkää työtä sen eteen. Ystävyys vaatii vaivannäköä.
Yhteydenpitoa,kuulumisten kyselyä ja asioihin osallistumista ja kokonaisvaltaista paneutumista.
Jos et ole valmis siihen, unohda koko juttu, sillä ystävyys sitoo........TAAS YHTYKÄÄ, ALLERGONINEN TULKINTA, SISARET JA VELJET, HUORINTEKIJÖIDEN YHDYNTÄÄ...KAUPUNGIN TYHMYYDEN HOUKUTUS?
- kuulostaapa tutulta
Kuulostaa tosi suomalaiselta menolta. Suomalaisilla on tiukka, luterilainen työmoraali ja kun perhekin siihen lasketaan mukaan sukua myöten, aikaa ei sitten oikein paljon muuhun jääkään ja jos jää, sitten sitä jaetaan tarkasti (priorisoidusti?) muutamalle hyvälle, usein lapsuudesta tutulle luottokaverille tai samoissa harrastusympyröissä pyöriville. Näitä saattavat olla esim. koirapiirit, mammojen yhteiset lapsenkaitsemiset tai metsästysporukat.
Monet tuntemani ulkomaalaiset valittavat, että suomalaisiin on lähes täysin mahdotonta saada yhteyttä. Puhua toki saa, mutta tarkoitan nyt jotain syvempää... En ihmettele. Suomalaiset ovat eteviä luomaan tuollaisia etäännyttäviä muureja ja käpertymään siihen itseluotuun, hermeettisesti suljettuun elämänpiiriin. Huomio kiinnittyy myös suomalaisten ihmissuhteiden "funktionaalisuuteen"; jokaisella ympärilläolevalla ihmisellä on tietty rooli, tietty (käyttö)tarkoitus. SAmalla kun ystävyys on kadonnut, tilalle on importattu jenkkiläistyylinen pinnallisuus. - jåå
On noita pinnallisia "kavereita" muillakin.
Esim. minulla oli likkakamu joka unohti minut heti kun luovuin autosta, mutta onneksi ei tarvitse enää kuulla tai nähdä tätä ihmistä. Parempi olla yksin kuin huonon kaverin kanssa, koskee likkakamuja kuin seurustelukumppaneitakin. Kuolleetkin ovat parempaa seuraa. - tXRx
Olen 30 risat nainen.Minulla ei ole varsinaisesti koskaan ollut kovin paljon ystäviä,kavereita.Nuorempana elämäni oli hieman aktiivsempaa ja liikuin enemmän ulkona,viihteellä.Ystävyyssuhteet katkeavat tai heikkenevät kavereiden elämäntilanteidenn muuttumisten myötä.Perheelliset ystävät tuntuvat pääasiassa tapaavan muita lapsiperheitä ja sinkku ilmeisesti kelpaa seuraksi vain silloin tällöin.Toki kavereilla voi olla myös kiireitä, joten yhteydenpito jää.Elämässä sitten on muutakin, perhe,lapset,työ ja opiskelu, joten ystäviin ei kauhean oma-aloitteisesti pidetä yhteyttä.
Minulla on käynyt niin, että kaksi opiskeluaikojen kaverisuhdetta on katkennut oikeastaan kokonaan.Molemmat muuttivat pois paikkakunnalta ja kun yhteydenpitoon(sähköposteihini)ei vastattu kovinkaan usein/tai yhteydenotto jäi lähes aina oman aktiivisuuden varaan,päätin antaa asian olla.Unohtaa moiset kaverit.Tulkitsin, että ko. kaverit eivät halua olla tekemisissä kanssani,kun eivät oma- aloitteisesti juurikaan ottaneet yhteyttä.
Olen myös huomannut sen,että köyhyys,vaikeahko elämäntilanne vähentää kavereiden halua pitää yhteyttä'(joissakin tapauksissa)Jos kaverit tykkäävät istua terasseilla,pubeilla,juhlia pitkän kaavan mukaan,shoppailla, niin pienituloisena työttömänä ei kauheasti ole mahdollisuutta osallistua moisiin "karkeloihin" ja sitten ei juurikaan pyydetä mihinkään.
Harrastusten/vapaa-ajan ja opiskelujen kautta en myöskään tutustunut ihmisiin niin hyvin, että heitä olisi sitten tavannut illanvietoissa/viihtellä. monilla ihmisillä, esimerkiksi opiskelukavereilla/harrastuskavereilla tai vastaavilla on tavallaan se "oma ystäväpiiri",joka viettää aikaa yhdessä, käy ulkona tmv ja siihen on jotenkin vaikeaa mennä mukaan ns ulkopuolisena.Eli tietyistä syistä kaverisuhteet eivät aina kehity siihen pisteeseen, että tvarsinaista ystävyyttä/aktiivista tapaamista koskaan tapahtuu.Ilmeisesti ihmisillä on kavereita, jotka kuuluvat elämän tiettyyn osa-alueeseen(harrastus,opiskelu,työ),jota sitten tavataan harrastuksissa,opiskeluissa, töissä, mutta ei sitten juurikaan muuten.- TxRX
Myös ulkomailla(vaihto-opiskelut,työleirit)solmitut kaveruussuhteet eivät kestäneet.Ehkä yksi-kaksi sähköpostia kestää se "elinikäinen ystävyys."Joissakin tapauksissa yhteydenpito jatkui pidempään, mutta aina se on katkennut jossakin vaiheessa.Hieman kateellisen katkerana kuuntelen ihmisiä,joiden ulkomaiden vaihto-opiskelujaksosta on jäänyt kestävämpiä suhteita, säännöllisempää yhteydenpitoa,tapaamisia.Voihan tietysti olla, että olen tavannut vääränlaisia ihmisiä tai ollut hieman etäinen.Mutta hieman ärsyttää se, että useimmat ystävyys(kaverisuhteet)sekä ulkomailla että kotomaassa ovat katkennet,väljähtyneet tai heikenneet.
Vanhat kaverit katoaa ja uusien haluaisi katoavan jotenkin.
Uusien riippumattomien kaverisuhteiden luominen ei jotenkin onnistu. Kaikki haluaa jotakin, eikä kenelläkään oikeastaan ole mitään annettavaa tilalle. Tarkoitan lähinnä ettei ole mitään keskusteltavaa mistä saisi jotakin. Tuntuu tyhmältä käydä jonkinlaista monologia itsensä kanssa ja seurassa on kuitenkin joku.
Jotenkin vaan haluaisi ettei tapaisi ihmisiä kenellä ei ole mitään annettavaa. Viimevuosina on vaan tavannut pyytäjiä ja lainaajia.
Ehkä tämä maailma on vaan sellainen.
Täytyy vissiin vaihtaa maailmaa, kun täältä ei saa mitään.- Tosiystävä..
Itsellä on omaisuutta ja on Ok ja kesämökkki jne. Elämä ihan ok ja bisnekset pörrää
kohtuudella, et en valitakkaan, eli kaverit olettaa että tullaan aina sitten kylään ja
"minä tarjoan" tyyliin. Mielestäni ystävyys ei katso rahaa, mutta eipä kukaan tule kylään
parilla oluella tarinoimaan, mutta jos kutsun ystävän saan varata olutta koko illaksi ja sitten vaikka
tehdä ruokailut samaan. Olen itse kyllästynyt olemaan se joka aina tarjoaa, vaikka rahasta ei ole
kyse vana periaatteesta.. Yleensä aina, kun menen kaverille kylään ainakin jotain vien tuliaisia
vaikka yhdet olut jne.. Ystävän huomioiminen on se juttu, jonka jokaisen tarttis osata hoitaa..
Toivon, että löytäisin ystävän, joka tuntee minut ja tietää miten ystävyyttä hoidellaan.. Sanotaan
että soitan ystävälle, että lähdetään vaikka kebabille..niin aivan varmasti minä se tarjoan matkata ja syömiset.. Joskin ystävä voi s sanoo et tarjoo sinä ja tarjoon seuraavaksi (olettaen että ystävä todella kutsuu jonneskin syömään..kotiin ..ulos tms) Pienet huomioimiset ystävyydessä minimiä ja suuret
sitä parempia.. - Ystäväneuvoja
Tosiystävä.. kirjoitti:
Itsellä on omaisuutta ja on Ok ja kesämökkki jne. Elämä ihan ok ja bisnekset pörrää
kohtuudella, et en valitakkaan, eli kaverit olettaa että tullaan aina sitten kylään ja
"minä tarjoan" tyyliin. Mielestäni ystävyys ei katso rahaa, mutta eipä kukaan tule kylään
parilla oluella tarinoimaan, mutta jos kutsun ystävän saan varata olutta koko illaksi ja sitten vaikka
tehdä ruokailut samaan. Olen itse kyllästynyt olemaan se joka aina tarjoaa, vaikka rahasta ei ole
kyse vana periaatteesta.. Yleensä aina, kun menen kaverille kylään ainakin jotain vien tuliaisia
vaikka yhdet olut jne.. Ystävän huomioiminen on se juttu, jonka jokaisen tarttis osata hoitaa..
Toivon, että löytäisin ystävän, joka tuntee minut ja tietää miten ystävyyttä hoidellaan.. Sanotaan
että soitan ystävälle, että lähdetään vaikka kebabille..niin aivan varmasti minä se tarjoan matkata ja syömiset.. Joskin ystävä voi s sanoo et tarjoo sinä ja tarjoon seuraavaksi (olettaen että ystävä todella kutsuu jonneskin syömään..kotiin ..ulos tms) Pienet huomioimiset ystävyydessä minimiä ja suuret
sitä parempia..että "joudut" tarjoamaan kaiken.
Lopeta tarjoaminen ja mene kylään tyhjin käsin.
Et ole velvollinen tarjoilemaan mitään. Kun palvelu ja tarjoaminen vähenevät / loppuvat, niin jäljelle jääneet ystävät jotka silti tapaavat sinua ja kutsuvat sinua kylään ovat oikeita ystäviäsi.
- hopelessss...
minulla on sama ongelma.
kaverini kanssa olen jo riidellyt kesästä asti,mutten kokoajan.
alistun kokoajan hänelle. hän ei anna anteeksi.- nizud
Minulla on eräs kaveri joka asuu toisella paikkakunnalla. Opiskeluaikoina olimme paljon tekemisissä, mutta yhteydenpitomme on laimentunut. Lähetin kaverilleni lahjan hänen juhlapäivänsä kunniaksi. Hän kiitti tekstiviestillä. Ei edes vaivautunut soittamaan yhtä puhelua kiittääkseen. Aika moukka. Muutenkin yhteydenpito on vaisua ja enimmäkseen itseni varassa. Hänellä ei ole paljoa tuttavia, mutta luulisi että edes yhden puhelun voisi soittaa.
- MMCMDMMSMKM
Jos sinulla ja ystävälläsi ei ole yhtäkään samaa kiinnostuksen kohdetta, juttu ei luista. Teillä ei ole mitään yhteistä asiaa, josta puhua. Jos sinulla on ollut samoja kiinnostuksen kohteita, ja ystävä on silti häipynyt, voisiko kyseessä olla uusi kiinnostus? Esim. olet ollut viisitoista vuotta Sallan kaverina, ja sitten Salla lyöttäytyy Aatun ja Emman joukkoon. Sinun ja Sallan kiinnostuksen kohteita ainakin oli veneily. Jospas Salla on löytänyt uuden kiinnostuksen, olkoon nyt vaikka vesihiihto. Sitten hänen kiinnostus sinun puheisiisi vähenee, vähenee ja loppuu. Jos pöliset ja höliset siitä veneilystä koko ajan, ja Sallaa kiinnostaa vesihiihto, totta kai Salla ei enää jaksa. Minäkin myönnän: ennen olin hyvin kiinnostunut tanssista, mutta nyt laulaminen on in. Ihmiset muuttuu, vaikka ilman aviopuolisoakin. Se on väistämätöntä. Esimerkki jatkuu: Salla on ollut Aatun ja Emman seurassa jo neljä vuotta ja porukka on vain kasvanut. Nyt siellä on Anna, Kari, Tiina ja Matti. Sinulla ei ole seurana enää ketään, ennen seuranasi oli Tiina, Matti sekä Salla. Nyt ei ketään. Elämä kulkee eteenpäin, paikoillaan ei kannata jäädä junnaamaan. Toinen vaihtoehto on toki se, että teidän välinne ovat sotkussa, ettekä saa sitä selvitettyä. Niinkin voi käydä, on kaksi vaihtoehtoa, jäädä erakoksi tai haravoida vaikka maailman tapista uusia ystäviä.
- niiiiiiiin..........
minua on ainakin puukotettu selkään niin monta kertaa, että menetin toivon. Mutta ihme tapahtui ja olen löytänyt samanhenkisiä ihmisiä, joita aina mietin että tulisin toimeen, eli "vapaita sieluja." Muut voivat pitää outoina mutta minä viihdyn, olen itsekin vähän outo. Homot ja lesbot, ulkomaalaiset (ilman ahdistavaa uskontoa), köyhät ja kaiken kokoiset......... he ovat kaikista mukavimpia ihmisiä. Ns. aikuiset pissikset on hirveimpiä akkoja ja ovat heti puukottamassa toisiaan selkään. Nämä ämmät sipsuttelevat korkkareissa, tekohiuksilla ja rakennekynsillä ja luulevat olevansa taivaan lahjoja miehille. Ja ehkä ovatkin kun piirakkaa irtoaa yllättävän helposti. He vikittelevät ystäviensä miehiä ja puhuvat paskaa selän takana muista. Ovat olevinaan niin akateemisia tai menestyneitä töissä että..... ja antavat kuvan että avo- tai avioliitto kukoistaa sekä iiiiihana perheonni, vaikka neljän seinän sisällä on helvetti irti ja suuri epäluottamus, joka johtaa lopulta eroon.
- annis__87
mulla ei oo kans koskaa ollu pysyviä kaveri suhteita,tosin olen ite muuttanut monesti erisyistä.mutta ei mulla koskaa ole ollut kelle puhua omista asioista,kyl mun tarvii aina olla paikal tai tavoitettavissa kun muilla on vaikeeta näin on menny lapsesta asti.
- Mp
Mulla oli Ihana ystävä... Nähtiin monta kertaa viikossa ja jaettin ilot ja surut yhdessä... Kunnes sain lapsen ja yhteyden pito loppui, yhtäkkiä millää koetulla ei olut enään mitään merkitystä...
- Kohtalotoveri-Hki
Huomasin ehkä vuosi sitten, että ne, kenestä eniten välitin, ja joita eniten arvostin, ovat jättäytyneet pois elämästäni :( Yhden kanssa olen vielä fb-kaveri, mutta hän ei koskaan tykkää päivityksistäni tai kommentoi. Pyysin ystäviäni synttäribileisiini, mutta kahtena edellisenä vuonna on ollut jokin selitys, miksei voi tulla, joten päätin luovuttaa. Heistä ei myöskään kuulunut oma-aloitteisesti mitään. Molemmilla on nyt aviomies ja pieni lapsi. Olisi ollut hienoa osallistua vaikka ristiäisiin, mutta kutsua ei tullut. Itse kutsuin molemmat häihini muutamia vuosia sitten ja he tulivatkin. Nyt olen eroamassa, enkä voi edes kertoa ystävilleni - oletan, ettei heitä kiinnosta.
Lapsuudesta minulle ei jäänyt yhtään ystävää. Samoin lukiokaverit kaikkosivat heti lukion loputtua. Jossei satunnaisia kohtaamisia lasketa, viimeisen kerran näin heidät ylioppilasjuhlissani. Vain yksi heistä hyväksyi fb-kutsuni :( Opiskeluissa en ole saanut yhtään ystävää. Näen opiskelukavereita vain opiskelubileissä, ja sielläkin tulee tunne, ettei seuraani kaivata.
Minussa ei ulkoisesti ole mitään vikaa. Olen kaunis, viehättävä ja fiksu (en missään tapauksessa kuitenkaan omahyväinen, ja tunnen usein epävarmuutta itsestäni). Luonteeltani olen ainakin omasta mielestäni kiva ja empaattinen. Kovat elämänkokemukseni ovat tehneet minusta erittäin suvaitsevaisen. Uskallan tuoda omat mielipiteeni julki, enkä vain myötäile muita, ellen ole samaa mieltä. Kehun usein tuttuja (joskus tuntemattomiakin), jos näen jotain, mistä pidän. Yritän olla positiivinen, hymyillä ja luoda katsekontakteja. Seurassa olen jopa puhelias ja heitän tilanteeseen sopivaa läppää. Tuntuu, että suomalaiset ovat ilmeettömiä ja kylmiä, eikä omaperäisyyteen kannusteta, vaan lannistetaan. Ihan kuin nainen ei saisi olla hauska! Uskallan silti kulkea omia polkujani.
Mutta oikeasti olen todella masentunut, koska minulla ei ole todellisia ystäviä. Tuntuu, että nykyiset kaverini, joiden kanssa olen 10 vuotta hengannut, eivät oikeasti välitä minusta. Sen huomaa jo siitäkin, kun en saa minkäänlaista tukea heiltä tässä avioerotilanteessa. Ei ole ketään, jolle voisin soittaa.
Naimisiin menin nuorena väärän miehen kanssa, kun kuvittelin, etten saisi ketään muutakaan. Miehiä ei ole pyörinyt ympärillä. Ainoastaan sellaisia, jotka ovat halunneet minulta seksiä. Seurustella ei halunnut kukaan moneen vuoteen, vaikka itse olisin halunnut. Kaikki poikaystäväni ovat jättäneet minut, vaikka yleensä kuulee väitettävän, että nainen on lähes aina se, joka jättää. Väkisinkin on tullut mieleen ajatuksia, onko minussa jotain vikaa. En vain millään ole keksinyt, mikä se vika voisi olla. En ole myöskään saanut vastausta exiltäni enkä kavereiltani.
Miten saisi oikeita ystäviä? - Xixz
Kohtalotoveri-Hki kirjoitti:
Huomasin ehkä vuosi sitten, että ne, kenestä eniten välitin, ja joita eniten arvostin, ovat jättäytyneet pois elämästäni :( Yhden kanssa olen vielä fb-kaveri, mutta hän ei koskaan tykkää päivityksistäni tai kommentoi. Pyysin ystäviäni synttäribileisiini, mutta kahtena edellisenä vuonna on ollut jokin selitys, miksei voi tulla, joten päätin luovuttaa. Heistä ei myöskään kuulunut oma-aloitteisesti mitään. Molemmilla on nyt aviomies ja pieni lapsi. Olisi ollut hienoa osallistua vaikka ristiäisiin, mutta kutsua ei tullut. Itse kutsuin molemmat häihini muutamia vuosia sitten ja he tulivatkin. Nyt olen eroamassa, enkä voi edes kertoa ystävilleni - oletan, ettei heitä kiinnosta.
Lapsuudesta minulle ei jäänyt yhtään ystävää. Samoin lukiokaverit kaikkosivat heti lukion loputtua. Jossei satunnaisia kohtaamisia lasketa, viimeisen kerran näin heidät ylioppilasjuhlissani. Vain yksi heistä hyväksyi fb-kutsuni :( Opiskeluissa en ole saanut yhtään ystävää. Näen opiskelukavereita vain opiskelubileissä, ja sielläkin tulee tunne, ettei seuraani kaivata.
Minussa ei ulkoisesti ole mitään vikaa. Olen kaunis, viehättävä ja fiksu (en missään tapauksessa kuitenkaan omahyväinen, ja tunnen usein epävarmuutta itsestäni). Luonteeltani olen ainakin omasta mielestäni kiva ja empaattinen. Kovat elämänkokemukseni ovat tehneet minusta erittäin suvaitsevaisen. Uskallan tuoda omat mielipiteeni julki, enkä vain myötäile muita, ellen ole samaa mieltä. Kehun usein tuttuja (joskus tuntemattomiakin), jos näen jotain, mistä pidän. Yritän olla positiivinen, hymyillä ja luoda katsekontakteja. Seurassa olen jopa puhelias ja heitän tilanteeseen sopivaa läppää. Tuntuu, että suomalaiset ovat ilmeettömiä ja kylmiä, eikä omaperäisyyteen kannusteta, vaan lannistetaan. Ihan kuin nainen ei saisi olla hauska! Uskallan silti kulkea omia polkujani.
Mutta oikeasti olen todella masentunut, koska minulla ei ole todellisia ystäviä. Tuntuu, että nykyiset kaverini, joiden kanssa olen 10 vuotta hengannut, eivät oikeasti välitä minusta. Sen huomaa jo siitäkin, kun en saa minkäänlaista tukea heiltä tässä avioerotilanteessa. Ei ole ketään, jolle voisin soittaa.
Naimisiin menin nuorena väärän miehen kanssa, kun kuvittelin, etten saisi ketään muutakaan. Miehiä ei ole pyörinyt ympärillä. Ainoastaan sellaisia, jotka ovat halunneet minulta seksiä. Seurustella ei halunnut kukaan moneen vuoteen, vaikka itse olisin halunnut. Kaikki poikaystäväni ovat jättäneet minut, vaikka yleensä kuulee väitettävän, että nainen on lähes aina se, joka jättää. Väkisinkin on tullut mieleen ajatuksia, onko minussa jotain vikaa. En vain millään ole keksinyt, mikä se vika voisi olla. En ole myöskään saanut vastausta exiltäni enkä kavereiltani.
Miten saisi oikeita ystäviä?"Itse kutsuin molemmat häihini muutamia vuosia sitten ja he tulivatkin. Nyt olen eroamassa, enkä voi edes kertoa ystävilleni - oletan, ettei heitä kiinnosta."
"Mutta oikeasti olen todella masentunut, koska minulla ei ole todellisia ystäviä. Tuntuu, että nykyiset kaverini, joiden kanssa olen 10 vuotta hengannut, eivät oikeasti välitä minusta. Sen huomaa jo siitäkin, kun en saa minkäänlaista tukea heiltä tässä avioerotilanteessa. Ei ole ketään, jolle voisin soittaa."
Miten voisit saada ystäviltäsi tukea avioerotilanteessa, jos he eivät tiedä avioerostasi, kun et ole siitä kertonut? Ota yhteyttä ystäviisi ja kerro erostasi. Sitten näet, saatko tukea! - Tuppukylä
Kohtalotoveri-Hki kirjoitti:
Huomasin ehkä vuosi sitten, että ne, kenestä eniten välitin, ja joita eniten arvostin, ovat jättäytyneet pois elämästäni :( Yhden kanssa olen vielä fb-kaveri, mutta hän ei koskaan tykkää päivityksistäni tai kommentoi. Pyysin ystäviäni synttäribileisiini, mutta kahtena edellisenä vuonna on ollut jokin selitys, miksei voi tulla, joten päätin luovuttaa. Heistä ei myöskään kuulunut oma-aloitteisesti mitään. Molemmilla on nyt aviomies ja pieni lapsi. Olisi ollut hienoa osallistua vaikka ristiäisiin, mutta kutsua ei tullut. Itse kutsuin molemmat häihini muutamia vuosia sitten ja he tulivatkin. Nyt olen eroamassa, enkä voi edes kertoa ystävilleni - oletan, ettei heitä kiinnosta.
Lapsuudesta minulle ei jäänyt yhtään ystävää. Samoin lukiokaverit kaikkosivat heti lukion loputtua. Jossei satunnaisia kohtaamisia lasketa, viimeisen kerran näin heidät ylioppilasjuhlissani. Vain yksi heistä hyväksyi fb-kutsuni :( Opiskeluissa en ole saanut yhtään ystävää. Näen opiskelukavereita vain opiskelubileissä, ja sielläkin tulee tunne, ettei seuraani kaivata.
Minussa ei ulkoisesti ole mitään vikaa. Olen kaunis, viehättävä ja fiksu (en missään tapauksessa kuitenkaan omahyväinen, ja tunnen usein epävarmuutta itsestäni). Luonteeltani olen ainakin omasta mielestäni kiva ja empaattinen. Kovat elämänkokemukseni ovat tehneet minusta erittäin suvaitsevaisen. Uskallan tuoda omat mielipiteeni julki, enkä vain myötäile muita, ellen ole samaa mieltä. Kehun usein tuttuja (joskus tuntemattomiakin), jos näen jotain, mistä pidän. Yritän olla positiivinen, hymyillä ja luoda katsekontakteja. Seurassa olen jopa puhelias ja heitän tilanteeseen sopivaa läppää. Tuntuu, että suomalaiset ovat ilmeettömiä ja kylmiä, eikä omaperäisyyteen kannusteta, vaan lannistetaan. Ihan kuin nainen ei saisi olla hauska! Uskallan silti kulkea omia polkujani.
Mutta oikeasti olen todella masentunut, koska minulla ei ole todellisia ystäviä. Tuntuu, että nykyiset kaverini, joiden kanssa olen 10 vuotta hengannut, eivät oikeasti välitä minusta. Sen huomaa jo siitäkin, kun en saa minkäänlaista tukea heiltä tässä avioerotilanteessa. Ei ole ketään, jolle voisin soittaa.
Naimisiin menin nuorena väärän miehen kanssa, kun kuvittelin, etten saisi ketään muutakaan. Miehiä ei ole pyörinyt ympärillä. Ainoastaan sellaisia, jotka ovat halunneet minulta seksiä. Seurustella ei halunnut kukaan moneen vuoteen, vaikka itse olisin halunnut. Kaikki poikaystäväni ovat jättäneet minut, vaikka yleensä kuulee väitettävän, että nainen on lähes aina se, joka jättää. Väkisinkin on tullut mieleen ajatuksia, onko minussa jotain vikaa. En vain millään ole keksinyt, mikä se vika voisi olla. En ole myöskään saanut vastausta exiltäni enkä kavereiltani.
Miten saisi oikeita ystäviä?Kohtalontoveri- Hki kuullostat todella fiksulta !
- fdshdfznv
Et käytä alkoholia?
Minulta katosivat ystävät kun sairastuin. Ihmettelin ensin kun yritin soittaa eikä puhelimeen vastattu ja mitään yhteyttä ei pidetty ystävien suunnalta. Lopulta käsitin enkä ole enää yrittänyt ottaa yhteyttä. Tulin siihen tulokseen että kun en ollut enää hyödyllinen heille niin ei ole syytä pitää yhteyttä sairaan kanssa ja kuunnella ikäviä asioita.
- zxcbz
jonka takia ystävät kaikkoavat, jos saa udella?
- ***
Oma lapseni sairastui syöpään viime keväänä. Pienellä paikkakunnalla asuessa jutut lentävät ja alussa sainkin istua puhelimessa tuntitolkulla. Mutta kun uteliaisuuden halu oli tullut tyydytettyä, niin puhelin onkin pysynyt hiljaisena, sillä itsellä ei ole ollut voimia ottaa yhteyttä ystäviin. Muutaman ystävän olen laittanut kiertoon, sillä energiani ei riitä, kun hoidot lapsellani ovat olleet rankkoja ja pitkiä aikoja menee sairaalassa ja vieraalla paikkakunnalla asuessa. Mutta ne tosiystävät ovat pysyneet rinnalla, ovat soittaneet, ja olen itse soittanut keskellä yötä, kun tuntuu, ettei jaksa. Muutamat ovat akuutissa alkuvaiheessa tulleet meille kotiin ja laittaneet ruokaa ja siivonneet, kun muu sukulaisten " tukiverkko " asuu kauempana. Tällaista pyyteentöntä apua arvostan paljon, ja olen sen heille sanonutkin!
- 6+6+6
ei ole itsestäänselvyys.
Vielä niin kauan kun ystävyys on hataralla pohjalla (ollaan tunnettu vähän aikaa), niin ystävyyttä tulee hoitaa. Pitää olla itse aktiivinen ystävyyssuhteessa. Soittaa kaverille ja kysyä mitä tälle kuuluu.. Pyytää kahville tms. Pitää myös itse osata avautua. Ketään ei kiinnosta olla läheinen ystävä sellaisen kanssa, jota ei edes tunne. Pitää puhua omista tunteistaan, ja muistaa ystäviään. Jos he ovat sinulle tärkeitä, niin se tulee sanoa ja osoittaa. Ei vain kriisihetkinä, vaan jatkuvasti. Siinä se suhde vahvistuu.
Kuulostaa nimittäin siltä, että ystävyyssuhteesi ovat jääneet hyvin pinnalliselle tasolle?
Onhan se vaikeaa laatia ystävyyssuhteita jos toisella on valmiiksi "paras kaveri" ja hän ei avaudu sinulle. Ehkä näissä tilanteissa sinun kannattaa hyväksyä tilanne tai sitten ottaa asia puheeksi. Toinen arvostaisi sitä todella paljon.
Maailmassa on kuitenkin myös paljon ihmisiä, joilla ei ole "parasta ystävää". Sellaisen löytäminen saattaa sitten olla jo vaikeampaa. Ihmisillä on katsos taipumus osoittaa, että heillä on asiat paremmin kuin oikeastaan onkaan...
Eli en usko sitä, että karkotat ystäväsi pois. Tuo kuulostaa ainoastaan siltä, että et ole kovinkaan aktiivinen ystävyyssuhteissaisi.
Alku on aina vaikeaa. Sitten kun suhde on jo niin vakaalla pohjalla, että tulee päivittäin otettua kontaktia kaikenlaisissa asioissa, ja on sellainen tunne, että haluaa puhua kaikista asioista ystävälleen, niin voisi sanoa, että on saanut ikuisen ystävän :) Jos vielä tämä ystävä haluaa kuulla ajatuksistasi ja kertoa omistaan myös sinulle.
"Moni sanoo, että se on luonnollista. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat, ruvetaan parisuhteeseen, perustetaan perhe, muutetaan jonnekin kauemmaksi. Ja silloin on luonnollista, että entisten ystävyyssuhteiden vaalimiseen ei enää riitä intoa ja energiaa."
Elämäntilanteiden muututtua, niin pitää myös vähän muuttaa itseään. Ei ole reilua ystävältä jos hän hylkää sinut perheensä vuoksi (tai päinvastoin). Näin voi kuitenkin helposti käydä, ja tällöin olisikin hyvä muistuttaa toiselle ystävyyden tärkeydestä. Muistutus onnistuu parhaiten puhumalla asioista suoraan ja osoittamalla ystävälle, että mitä hän menettää jos hän toimii niin. Se taas riippuu ihan ihmisestä, että miten tuo kannattaa tehdä.
Toki voi olla, että tuntuu epäreilulta kun toisilla on se paras kaveri lapsuudesta asti. Tällainen henkilö ei ehkä ymmärrä sitä, että kaikilla ei näin onnekasta lapsuutta ole ollut. Koulukiusaaminen tai muu negatiivinen kokemus lapsuudessa vaikuttaa todella paljon ystävyyssuhteiden luomiseen. Tai esimerkiksi se, että on muuttanut pois paikkakunnalta, ja ei ole lapsena osannnut ylläpitää ystävyyssuhteita. Tällöin vanhemmilla on suuri vastuu.
Sillä mitä on tapahtunut ennen, niin ei ole kuitenkaan väliä. Tärkeää on sillä, että mitä teet nyt ja tulevaisuudessa. Elämä on täynnä valintoja ja vain sinä itse parhaiten tiedät, että miten oman polkusi rakennat. Asioita kannattaa pohdiskella paljon. Niitä kannattaa toteuttaa sydämellä.
Tässä pieni ajatusleikki:
Millaista energiaa omasta mielestäsi tuot ympärillesi? Millaista haluaisit tuoda?
Jos niissä on eroa, niin vika on useimmiten sinussa - ei muissa henkilöissä. Joko sinun täytyy muuttaa itseäsi tai sitten vain hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet. Se kumman valinnan teet, niin on täysin oma päätöksesi. Ihminen voi kuitenkin vaikuttaa vain omaan elämänpolkuunsa. Toisiin ihminen vaikuttaminen on todella rajallista ja epävarmaa. Päätä itse kumpi on sinun polkusi. Tee se sydämellä.
Tsemppiä - Ystävyydelle
Hyvä aloittaja, et tosiaankaan ole ongelmassasi yksin. Moni varmasti miettii samoja asioita syyttäen itseään, vaikkei niin olisikaan. Elämme nykyisin niin hektisessä elämässä, ettei ystävyyssuhteita ehdi edes arvostaa; paitsi kriisitilanteissa. Ihmiset ajattelevat vain omaa napaansa; ovat itse- tai perhekeskeisiä.
On joskus parempi olla yksin, kun kärsiä epätyydyttävistä ihmissuhteista. Opettele nauttimaan yksinolosta ja arvosta itseäsi. Odota arvostusta myös ystäviltä. Älä suostu pelkkään kriisien neuvojan rooliin!! Tsemppiä. - dhdhdfhfhfggdhdhdh
minä kartan tahallaan "ystävää" joka on pakko pitää elämässä mukana, veljeni vaimon sisko.
aina kun hän soittaa tms, AINA, joka ikinen kerta jotain vailla! jos ei jotain tavaraa lainaan (jota sitten ei palauta) niin sitten jotain palvelusta! ja kun osasin kerrankin vaatia jotain takasin, sain vain kärtysen vastauksen että "kaikkeen paskaan sitä pitääkin keksiä aikaa!!"
hän on väsyttävää seuraa muutenkin. yrittää latistaa muita ihmisiä, jne... haukkuu vaatetusta tai elämäntapoja, tietää kaiken kaikesta ja vain hän on oikeassa!
...ja ihmettelee ääneen miksi on miehetön ja ystävätön! - Templar_
Olen ulkomaalaissyntyinen(eurooppalainen) ja asunut Suomessa 16v . Pitänee kyllä sanoa että valtaosalla suomalaisista ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja ja varsinkin mitä kavereiden ja ystävien suhteen tulee.
Yleensä ollaan vain mukavia silloin ku tarvitaan jotain, muuten kaverit ovat lähinnä riesaa ja todella harvalla täällä mitään oikeita ystäviä ole, vaikka sitä nyt äärettömän harva myöntää. Isälläni oli hyvä ilmaisu siihen eli "kausi-kaverit". Jonkun kanssa ollaan kaverina vaikkapa 5-6kk ja sen jälkeen yhtäkkiä tökkää ilman syytä kaikki ja ei viitsitä edes kadulla sanoa terve törmätessään.
Ystäviä /kavereita yleensä ollaan kun tavitaan kyseiseltä henkilöltä jotain, muuten ei viitsitä edes soittaa tai mitään. Lisäksi on hyvin monta tapausta jotka odottavat että joku heille aina soittaa, itse eivät ikinä viitsi soittaa ja se on heidän mielestään ihan ok.
Ystävyyden mittari ei todellakaan ole se kuinka paljon rahaa on,mitä tarjoat ja mitä yhteisiä harrastuksia on vaan sitä että mitä olisit OIKEASTI valmis tekemään ystäväsi puolesta ja mitä hän sun puolestasi ja kuinka paljon vaivaa näette yhteydenpitoon.
Useimmissa kulttuureissa mitä tiedän kun joku tulee kylään on ihan luonnollista että hänelle tarjotaan pöytään ihan mitä vaan talosta löytyy ja seuraavan kerran se toinen henkilö kutsuu omaan kotiin ja tarjoaa myös. Se on ihan luonnollista ja suorastaan hävettävää ja äärettömän noloa jos toinen ei tee niin.
Suomessa monesti on sille ku menet kylään jolleki se sanoo "tossa on kahvia", joissaki tapauksissa joudut keittä itse. Yleensä jää semmoset kahvit kyllä juomatta koska on vähän typerää mielestäni alkaa toisen keittiössä etsimään aineksia kahviin ja itse keittelee ja muutenki äärettömän noloa jos sellainen "kaveri" ei viitsi edes tarjota kahvit pöytään (vaikka itse kävisin ehkä 2-3x vuodessä kylässä). Eri juttu sitten jos on semmonen tapaus joka käy joka päivä tai joka viikko.
Ystävyyden ylläpitämiseen ei tarvita sitä että on samalla alalla töissä, samoja harrastuksia tai lapset käy samaa koulua. Isälläni ja äidilläni on yleensä ollut kohtuu iso ystäväpiiri vaikka yhteisiä asioita on todella vähän niiten ihmisten kanssa eivätkä ne mitään julkkiksia tai rikkaita koskaan olleet vaan ihan "keskivertoja". Ei keskustelujen tarvitse olla aina just siitä yhestä harrastuksesta, työstä tai sellasesta. Täällä ihmiset eivät ymmärrä että ystävien väliset keskustelut sisältävät pääasiallisesti elämän kokemuksien ja kommeluksien jakamista, joidenkin hassujen tapahtumien kertomista ja paljon paljon muuta mitä ei ollenkaan liittyy harrastuksiin tai töihin.
Ei semmosta ihmistä OLE OLEMASSA joka kertoisi aina huippuhauskat ja huippumielenkiintoiset jutut mutta kun ystäviä on koolla esim 5-6kpl niin se keskustelu AALTOILEE, vaihtaa suuntaa, muuttaa muotoaan ja on monipuolista ja jokainen ihminen tuo omaa lisämausteensa siihen.
Toivottovasti tästä opitte jotain miten kannataisi käyttäytyä ystävienne seurassa!
Hyvää syksyn(talven) jatkoa kaikille!- dsfxzbcxc
määräytyy niin vahvasti alkoholin turvin, että vahvat ystävyyssiteet syntyy vain ja ainoastaan ryyppyseurassa. Raitis tai kohtuudella alkoa käyttävä suomalainen on yksinäinen suomalainen ja juuri kuvailemasi kaltainen.
- nai30+
mail osoitteesi jos satut asumaan pääkaupunkiseudulla.ongelmasi kuulostaa kovin tutulta ja ikävältä myös. olen löytänyt miespuolisistaki ystäviä. selkäänpuukotukset ja juoruilut ovat loppuneet. osin myös koska olen muuttanut. kyllä kaipaan naispuolista seuraakin.
- ikävämuttatotta
Minulla ei ole enää ketään, kun en enää ole "menestyjä". Tämä on karu totuus.
Me suomalaiset olemme kovia, kateellisia ja sivistymättömiä moukkia, jotka rikastuivat nopeasti ja nyt näkyy oikea luonne. - karu.totuus
Mietiskelin samaa asiaa blogissani, kuinka paljon vähemmän suomessakin olisi yksinäisiä jos ihmiset jaksaisivat kantaa oman puolikkaansa vastuuta ystävyydessä.
http://karuttotuuteni.blogspot.com/
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 937728
- 403712
Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle
Vauva-palstalta tuttua kaipaamista uudessa ympäristössä. Kaipuu jatkukoon 💘1021876- 241130
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html321013Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,28963Rakastuminenhan on psykoosi
Ei ihme että olen täysin vailla järkeä sen asian suhteen. Eipä olis aikoinaan arvannut, että tossa se tyyppi menee, jonk53827Olisinko mä voinut käsittää sut väärin
Nyt mä kelaan päässäni kaikkea meidän välillä tapahtunutta. Jos mä sit kuitenkin tulkitsin sut väärin? Se, miten sä käyt31772Tähän vaivaan ei auta kuin kaksi asiaa
1. Tapaaminen uudestaan tai 2. Dementia Anteeksi kun olen olemassa🙄60739TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.
Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o268703