huhuh

Töistä tultua pitää ottaa ryyppy pullon suusta, ennen kuin saa takin pois niskasta. Hiljaisempina työpäivinä on alko loppupäivästä mielessä koko ajan ja pienikin vastoinkäyminen saa pinnan palamaan melkein hallitsemattomasti. Illalla ryyppyjä ottaessa pitää tarkkaan laskea määrät, että aamulla voi ajaa autolla ja aina pitää juoda "maksimimäärä". Tosin viikonloppunakaan en sen enempää juo. Kapakoissa käyn erittäin harvoin. Silloin kun sinne menen juon itseni lähes tajuttomaksi. Eikös tämä ole jo alkoholismia? Tai mitä sitä kyselee, onhan tämä, tiedän kyllä.
6290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

narauttaa korkki kiinni.
Itse olin aikoinaan täsmälleen samassa elämäntyylissä ennen liukumäkeä alas.
Siinä liukumassa meni muutaman kerran kortti, auto, liikennevalo, valaisinpylväs, työpaikka, rahat, ja alkoi kunnon päätoiminen ryyppääminen, missä meinasi mennä henkikin.

Äänestä

jos on vähänkin juonut edellisenäpäivänä.

Äänestä

Tätä on jatkunut noin vuoden. Eli siitä asti kun perheemme hajosi avioeron myötä. Alkoholi ei ollut eron syy, avioliiton aikana join n.2 olutta/viikko, eikä vaimollekkaan enempi maistunut. Tosiaan pelottaa jos joskus meneekin yli rajan ja lähtee kortti, työpaikka tms. Välillä tuntuu että työ onkin ainoa "jarru" juomiselle.

Äänestä
  • Etkö voisi lopettaa työnntekoa tai siirtyä kotitöihin? Perhehän menee toki ennenpitkää, jos haluaa keskittyä olennaiseen. Mutta viinasta tulee kuitenkin hyvä mieli.

    Äänestä

  • Kannattanee hakeutua päihdekuntoutukseen. Niin minä tein. Siinä ei ole mitään häpeämistä! Häpeä on olla hakematta apua. Mieti, mikä sinulle on elämässä tärkeintä. Käyt kuntoutuksen ja sinulla on aivan uudet eväät kohdata vaikeudet. Raittiuttani on kestänyt nyt toista vuotta. Join monta työpaikkaa, joten en ole ollut mikään iltatissutelija. Tällä hetkellä alkoholi ei voisi vähempää kiinnostaa. Ole koko vuonna. Ennen en muuta miettinytkään. Se on tietysti sinun oma valintasi. Jotain kannattaa tehdä. Luisut vain alaspäin, jos et tee mitään. Viina vie väkisin!

    Äänestä

ei siitä mihinkään pääse

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kotiHolisti kirjoitti:

Töistä tultua pitää ottaa ryyppy pullon suusta, ennen kuin saa takin pois niskasta. Hiljaisempina työpäivinä on alko loppupäivästä mielessä koko ajan ja pienikin vastoinkäyminen saa pinnan palamaan melkein hallitsemattomasti. Illalla ryyppyjä ottaessa pitää tarkkaan laskea määrät, että aamulla voi ajaa autolla ja aina pitää juoda "maksimimäärä". Tosin viikonloppunakaan en sen enempää juo. Kapakoissa käyn erittäin harvoin. Silloin kun sinne menen juon itseni lähes tajuttomaksi. Eikös tämä ole jo alkoholismia? Tai mitä sitä kyselee, onhan tämä, tiedän kyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu