Olen 26v. mies ja seurustellut kumppanin kanssa kolme vuotta, muija haluaisi lapsen, itse en ole varma haluanko.. välttämättä ollenkaan.
Tiedän että jos saisimme lapsen niin olisin varmasti hyvä isä koska minulla on kertynyt paljon kokemuksia lapsista mm paljon nuoremmasta pikkusiskosta johtuen sekä äitini on perhepäivähoitaja, joten nuoremmat vuoteni olen kasvanut eri ikäisten lasten seurassa.
Ehkä edellä mainittu nuoruus on osa miksi en halua välttämättä lasta, vapaa aikana joutui heräämään aamuyöllä lasten parkumiseen kun heitä tuotiin hoitoon eikä minulla ollut juuri ollenkaan omaa rauhaa kotona. Ehkä sieltä pohjaa negaatio lapsen hankinnasta.. Entinen tyttöystäväni myös kusetti minua ja sai minut luulemaan että olen tulossa isäksi juuri kun olimme eroamassa.. Hypättiin tapaamassa eri auttajia ym paskaa ja lopuksi kun ämmälle selvisi etten ota häntä takaisin tulin sitten isäksi tai en niin hän tunnusti ettei ole raskaana.
Moni kokemus joka liittyy lapsiin tuo ahdistuneen tunteen minulle ja pistää miettimään haluanko todella lasta.
Kaiken lisäksi muutin 3 vuotta sitten uuteen paikkakuntaan jossa ei vielä ole samanlaista hyvää ystäväpiiriä rakentunut kuin entisellä paikkakunnalla, olen vihdoin löytänyt harrastuksen josta todella pidän ja se vie myös rahaa aivan tarpeeksi.. alan vihdoin olla taas onnellinen myös parisuhteen ulkopuolella, ja pelkään että lapsen hankinta vie liikaa aikaa ystäviltä ja harrastuksilta.
Mitä sitä tekisi tässä tilanteessa? Rakastan avovaimoani ja en haluaisi olla hänen lapsihaaveensa tiellä ja ei hänkään ole minua juuri painostanut lapsen tekoon. Mutta voiko suhteella olla pitkää hyvää tulevaisuutta jos toinen pohjimmiltaan haluaa lasta ja toinen ei?
Moni sanoo että miehen paras hetki elämässä on lapsen syntymä.. mutta en haluaisi vaan kokeilla että pitääkö paikkansa, tahdon olla varma.
Kertokaa omista kokemuksista ja tuntemuksista jos olette vastaavissa tilanteissa olleet, ehkä se auttaa minua selvittämään omat ajatukseni.
Tiedän että jos saisimme lapsen niin olisin varmasti hyvä isä koska minulla on kertynyt paljon kokemuksia lapsista mm paljon nuoremmasta pikkusiskosta johtuen sekä äitini on perhepäivähoitaja, joten nuoremmat vuoteni olen kasvanut eri ikäisten lasten seurassa.
Ehkä edellä mainittu nuoruus on osa miksi en halua välttämättä lasta, vapaa aikana joutui heräämään aamuyöllä lasten parkumiseen kun heitä tuotiin hoitoon eikä minulla ollut juuri ollenkaan omaa rauhaa kotona. Ehkä sieltä pohjaa negaatio lapsen hankinnasta.. Entinen tyttöystäväni myös kusetti minua ja sai minut luulemaan että olen tulossa isäksi juuri kun olimme eroamassa.. Hypättiin tapaamassa eri auttajia ym paskaa ja lopuksi kun ämmälle selvisi etten ota häntä takaisin tulin sitten isäksi tai en niin hän tunnusti ettei ole raskaana.
Moni kokemus joka liittyy lapsiin tuo ahdistuneen tunteen minulle ja pistää miettimään haluanko todella lasta.
Kaiken lisäksi muutin 3 vuotta sitten uuteen paikkakuntaan jossa ei vielä ole samanlaista hyvää ystäväpiiriä rakentunut kuin entisellä paikkakunnalla, olen vihdoin löytänyt harrastuksen josta todella pidän ja se vie myös rahaa aivan tarpeeksi.. alan vihdoin olla taas onnellinen myös parisuhteen ulkopuolella, ja pelkään että lapsen hankinta vie liikaa aikaa ystäviltä ja harrastuksilta.
Mitä sitä tekisi tässä tilanteessa? Rakastan avovaimoani ja en haluaisi olla hänen lapsihaaveensa tiellä ja ei hänkään ole minua juuri painostanut lapsen tekoon. Mutta voiko suhteella olla pitkää hyvää tulevaisuutta jos toinen pohjimmiltaan haluaa lasta ja toinen ei?
Moni sanoo että miehen paras hetki elämässä on lapsen syntymä.. mutta en haluaisi vaan kokeilla että pitääkö paikkansa, tahdon olla varma.
Kertokaa omista kokemuksista ja tuntemuksista jos olette vastaavissa tilanteissa olleet, ehkä se auttaa minua selvittämään omat ajatukseni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
avovaimollesi mitä oikeasti ajattelet asiasta. Ihan noita samoja asioita mitä viestissäsi kirjoitit. Ehkä nyt ei ole paras hetki lapsen hankintaan, vaikka sellaisen joskus haluaisitkin. Paras olisi kai odottaa vielä jonkin aikaa ja katsoa selkiytyvätkö ajatuksesi sen suhteen, haluatko lapsen ehkä myöhemmin vai et ollenkaan. Kuitenkin kerro rehellisesti avovaimollesi mihin päätökseen olet asiassa tullut sitten kun ajatukset selkenevät ja tiedät mitä haluat.
Pisti silmään se, että pidät itseäsi varmasti hyvänä isänä, koska sinulla on kokemusta lapsista. Ei se nyt kuitenkaan välttämättä korreloi.
Se, että kerrot heränneesi aamuyöllä lasten parkumiseen, kuvaa teinin ajatusmaailmaa ja vuorokausirytmiä! Aikuiset nousevat todellakin siihen aikaan ylös, ainakin tajuavat, että ollaan aamussa. Tietysti osa meistä on aamuihmisiä, osa ei.
Eihän se rakkaus lapseen kaikissa ihmisissä mitenkään automaattisesti synny, mutta tunne-elämältään ja psyykkiseltä kehitykseltään normaali ihminen pitää kyllä omia lapsiaan maailmansa tärkeimpänä asiana - siis niitä jo olemassaolevia. Mutta minkäänlaista lapsenhankkimispakkoa ei totisesti länsimaisessa kulttuurissa kenelläkään ole!
Lukemattomien helposti saatavilla olevien ehkäisykeinojen maassa yllättävän moni lapsi on kuitenkin yllätyslapsi. Suurimmalla osalla heistä on hyvät vanhemmat, jotka rakastavat ja tekevät aina parhaansa lastensa eteen sekä osaavat kasvattaa heistä tasapainoisia ja onnellisia kunnon ihmisiä.
Moneenkos asiaan luulet että tämä maailma takuunsa muillekaan suo? Mutta sinulle siis pitäisi? Tuijota vaan sinne omaan napaasi loppuelämäsi. Olethan sen ansainnut.