Lopetin masennuslääkkeet Sertralin 100mg ilman lääkärin lupaa.Lääkkeiden lopettaminen on tuonut tunteet takaisin.Lääkkeiden käyttö teki olon ehkä liiankin tasaiseksi ja hitaaksi,vaikka talo palaisi olisin luultavasti vain ajatellut, että kaipa sitä voisi tästä pikku hiljaa lähteä.
Ainakaan toistaiseksi lääkkeiden lopettamisen jälkeen ei ole tullut mitään ihmeempiä romahduksia.Alakuloisuutta,itsemurha-ajatuksia ja kuolemaan liittyviä ajatuksia on edelleen ja oli myös myös lääkkeiden käytön aikana.Mutta muutoin olo on ollut ok ja olen selvinnyt arkipäivän askareista.
En oikein jaksa uskoa siihen,että mitään ihmelääkettä tai terapiaa tulee löytymään, sillä jo reilut 6 vuotta on tullut painittua tämän ongelman kanssa.Takana on monta sairaslomaa ja on sitä kokeiltu vaikka mitä lääkkeitä, terapioita ja on takana yksi osastohoito jaksokin.Masennukseni taitaa olla kroonista sorttia ehkä sen kanssa täytyy vaan osata elää niin kuin minkä tahansa muunkin sairauden.Onneksi tämä tuntuu nyt olevan kohtuullisessa hoitotasapainossa, kun pystyy töissä/koulussa käymään ja jaksaa joskus tehdä kotitöitäkin.Ehkä olen vaan luonteeltani masennukselle altis.Koitan kantaa korteni kekoon ja olla reipas, vaikka se onkin välillä vaikeaa masennuskausien takia.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Ainakaan toistaiseksi lääkkeiden lopettamisen jälkeen ei ole tullut mitään ihmeempiä romahduksia.Alakuloisuutta,itsemurha-ajatuksia ja kuolemaan liittyviä ajatuksia on edelleen ja oli myös myös lääkkeiden käytön aikana.Mutta muutoin olo on ollut ok ja olen selvinnyt arkipäivän askareista.
En oikein jaksa uskoa siihen,että mitään ihmelääkettä tai terapiaa tulee löytymään, sillä jo reilut 6 vuotta on tullut painittua tämän ongelman kanssa.Takana on monta sairaslomaa ja on sitä kokeiltu vaikka mitä lääkkeitä, terapioita ja on takana yksi osastohoito jaksokin.Masennukseni taitaa olla kroonista sorttia ehkä sen kanssa täytyy vaan osata elää niin kuin minkä tahansa muunkin sairauden.Onneksi tämä tuntuu nyt olevan kohtuullisessa hoitotasapainossa, kun pystyy töissä/koulussa käymään ja jaksaa joskus tehdä kotitöitäkin.Ehkä olen vaan luonteeltani masennukselle altis.Koitan kantaa korteni kekoon ja olla reipas, vaikka se onkin välillä vaikeaa masennuskausien takia.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Et ole kokemustesi kanssa yksin.
Olen myös lopettanut Sertralinin (75mg) usean vuoden käytön jälkeen. Lääke teki elämästä tasaista ja pystyin suoriutumaan jokapäiväisistä askareista suurimman osan aikaa ongelmitta. Lääkkeen lopettamisen myötä mieliala on vajonnut maanrakoon. Tunnen itseni maailman suurimmaksi luuseriksi, vaikka siihen ei ole oikeastaan mitään sen suurempaa järjellistä syytä. Pohdin itsemurhaa, mutta olen päättänyt olla tekemättä sitä läheisteni tähden. Toisaalta tuntuu, että en minä läheisilleni iloksi ole tällainsena haamunakaan, no olenpa nyt ainakin olemassa jos ei muuta. Olen lakannut pitämästä yhteyttä ihmisiin. Yritin pyytää apua ystäviltä, kunnes tajusin kuinka naurettavaa ja väärin se on. Eivät he voi minua auttaa, enkä minä voi sellaista edellyttää. Minulla ei ole enää mitään sanottavaa heille. Terapiassa käyn, mutta sekin on loppumassa. Olen työttömänä ja työttömyys on pahentanut asiaa huomattavasti. Tuntuu, että minulla ei ole tässä yhteiskunnassa mitään osaa. Minua ei tarvita missään. Olen koulutettu ihminen ja tehnyt aina mitä vaan töitä olen saanut, että saan vuokran maksettua ja ruuan ostettua. Nyt töitä ei löydy.
Lääkäri kehoittaa aloittamaan lääkityksen uudestaan, mutta enpä tiedä, koko elämäkö niitä pitäisi syödä?
Toivon myöskin ettei tarvitsisi koko loppuelämää lääkkeitä syödä siksi lopetinkin lääkkeet.Ei tässä kuitenkaan onneksi vielä olla maanrakoon vajottu. En sitten tiedä,että millaisia tuntemuksia lääkkeiden lopettamisesta seuraa pitemmällä aikavälillä - se on kyllä ihan hyvä juttu ,että minulla on pitkästä aikaa tunteita.Tulevaisuus ja mahdollinen uusi romahdus pelottaa - en taas haluaisi joutua sairaslomakierteeseen.Olen jo niin tottunut itsemurha-ajatuksiin - että kun sellaisia tulee ajattelen vain, että en se ole minä vaan tämä sairaus, joka tekee mielestä niin synkän.
Työttömyys pahensi minullakin asioita entisestään.Opiskelen tällä hetkellä,mutta oma jaksaminen opiskelun päätyttyä työelämässä ja mahdollisessa vakituisessa työssä arveluttaa,sillä olen tähän mennessä tehnyt vain keikkatöitä.
Juu totta ystävät eivät ole terapeutteja, mutta silti ei kannata katkaista yhteyttä läheisiin ihmisiin,sillä se pahentaa tilannetta entisestään.Mene ihmeessä mukaan jo joku pyytää vaikka kävelylle tai sitten otat itse yhteyttä ystäviisi.Itse en liiemmin välitä puhua ongelmistani ystävien kanssa ellei heitä erityisesti kiinnosta tietää lääkityksistä ja terapioista jne.Kerta maininta sairaudesta riittää jos joku ei sitä sulata niin ei hän taida kummoinen ystävä ollakkaan.
Voimia sinulle,älä menetä toivoa!
Itsekin olen ollut vain pätkiä töissä ja jaksamiseen on auttanut se, että aina on tiennyt päivämäärän koska työ loppuu. Jos voimat alkavat huveta jaksan aina pinnistää sopparin loppuun asti. Se, onko sellainen mitään elämää on sitten toinen juttu. Vakituista työtä yritän etsiä, mutta jännittää kuinka sellaisessa jaksaisin.
Kuten sanoit, olisi hyvä pitää yllä yhteyttä ystäviin, mutta tuntuu, että heillä on omat elämänsä jotka eroavat tyystin omastani. On opiskelut, työpaikat ja lapset. Minä olen kotona, siinä kaikki.
Kiitos kannustuksesta! Voimia toivon sinullekin! Niin kauan kun on elämää, on toivoa, sanotaan. Tiedä sitten uskoisiko, mutta voihan sitä hyvänä päivänä ainakin yrittää ;)
mulla on sama lääke käytössä, tosin 200mg/vrk.
Vieroitusoireita oli; parin kuukauden voimakas päänsärky ja pientä sähköiskusta tulevaa tunnetta muistuttavat "sähärit". Ei sillä, että olisin joskus saanut sähköiskun, mutta voisin kuvitella, että tunne olisi pienessä sähköiskussa vähän samankaltainen.
Ainakaan vielä ei ole ihmeempiä vieroitusoireita ilmennyt paitsi tunteiden palaaminen, mikä on ihan hyvä juttu : )Mutta ei siitä lääkkeiden lopettamisesta ole vielä kuukauttakaan kulunut...