Yksinäisyydessä on pahinta se kun ei ole mitään tekemistä ja toisaalta se ettei ole ketään kenen kanssa jutella. Yleensä juttelen omista saavutuksistani ja toiveistani ja myös siitä mikä kaikki maailmassa on vikana ja niin pois päin. Ei vaan löydy kuuntelijoita enää.
mikä on pahinta yksinäisyydessä..
tylsyyden tylsyys
14932
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
"Yleensä juttelen omista saavutuksistani ja toiveistani ja myös siitä mikä kaikki maailmassa on vikana ja niin pois päin. Ei vaan löydy kuuntelijoita enää."
Niin. Tässähän se moka saattaa herkästi tulla, mikäli keskustelet näistä asioista vähän väärällä tavalla.
Siis, ikävä kyllä jos puheesi pyörivät aina vain oman napasi ympärillä tai siinä, kuinka hanurista koko maailma on, niin ei ihmekään että ihmisiä ympärilläsi alkaa hieman tympäistä. Siis en sano tuota pahalla, mutta se on ikävä kyllä totta. Pahimmassa tapauksessa sinusta siis tulee itserakas ja hieman negatiivinen kuva. Aika harva taitaa jaksaa kuunnella sellaista "minäminäminä" -puhujaa kovinkaan monesti, siis varsinkin jos teet sen mokan, että käännät keskustelut aina itseesi etkä kuuntele ja keskustele tarpeeksi sen toisen asioista. Tuosta toiselle saattaa tulla sellainen kuva, ettei sinua välttämättä taida edes kiinnostaa hänen asiat. Pitäisi siis yrittää huomioida se toinenkin, vaikka itsestä höpiseminen olisi kuinka kivaa tahansa. No, toivottavasti et kuitenkaan siis ole tuollainen, mitä pahoin epäilen.
Ps. tähän sopi valtavan mainiosti kappale Klamydia - Minä minä minä :)
.. yksi aika kurja juttu yksinäisyydessä on se, että yksinäisyys-palstalla, jossa olisi mukavaa helpottaa omaa yksinäisyydentunnettaan, suvaitaan vain tietynlaista yksinäisyyttä. muuten tulee lokaa niskaan hyvin herkästi.
Yksinäisenä pahinta on se, kun ei ole ketään kenen kanssa mennä johonkin. Myös se on surullista, kun kävelee ulkona ja näkee ihmisiä ryhmässä nauramassa keskenään toistensa kanssa ja itsekin toivoisi niin suuresti olevansa osa porukkaa. Sitten sitä alkaa miettiä, että missä se minun porukkani on, miksei minulla ole sellaista. Mikä minussa on vikana?
On ikävää katsella muiden kuvia hauskoista tapahtuneista jutuista facebookissa ja katsoa kun jokaikistä pientä toteamusta joltain ihmiseltä seuraa monta kommenttia muilta ihmisiltä. Jonkun ei tarvi kuin sanoa "kävin lenkillä" niin sitä seuraa 10 tykkää painallusta muilta. Ikävää se on sen takia, koska tietää, että itselle ei tapahdu ikinä mitään tuollaista. En minä katkera ole, vaikka myönnän että välillä sitä on kateellinen ja katkera. Jos itse sanoo jotain, ei kukaan kommentoi niistä "kavereista" ketä siellä on.
Yksin ei tule myöskään ikinä pidettyä hauskaa. Olisi hauskaa, jos elämässä olisi jotain jännittävää, mutta harvemmin sitä itse itselleen jännitystä yksin saa aikaiseksi.
Joskus olen käynyt yksin baarissa. Jos joku mies on tullut juttelemaan, ensimmäinen kommentti on ollut että yksinkö täällä olet? Kun olen vastannut että kyllä, sitä on seurannut kummastunut katse. Yksin.. Yksinäisyys.. Kamalia kirosanoja nykypäivänä. Harvemmin oikeastaan baarissa edes tulee kukaan juttelemaan. Ihmiset vaan istuvat tuttujensa kanssa ja törmäävät tuttuihin. Jos he jollekin uudelle juttelevat, niin yleensä tämä henkilö on tutun tuttu. Jos on ystäviä, se poikii lisää ystäviä. Kun ei ole ystäviä ja jos on vielä ujompi, on hyvin hankala saada ystäviä. Joskus kauan sitten minulla oli pari ystävää ennenkuin he muuttivat pois. Kävin heidän kanssaan baarissa ja oli ihanaa, ettei tuntenut olevansa outo.
Toiveenani ei olisi olla mikään yltiösosiaalinen henkilö. Toivoisin vain että minulla olisi ihmisiä joille soitella. Ihmisiä jotka haluaisivat lähteä minun kanssani johonkin ja hyväksyisivät minut sellaisena kuin olen. Ihmisiä, jotka eivät odota sinulta sitä, että sinulla on 1000 facebook-kaveria ja sitä kautta jokin status. Toivoisin myöskin kaverin, joka ei odota minulta hirveää puheliaisuutta ja joka ymmärtää että joskus minulla on huonot päiväni masentuneena enkä jaksa puhua puhelimessa. Mutta se ei tarkoita, ettenkö haluaisi olla yhteydessä, joskus vaan olen sellainen.
Sekin on "jännä" juttu, että mitä kauemmin on yksin paljon, sitä hankalampi on enää löytää yhteistä ihmisten kanssa. Kun on kärsinyt masennuksesta ja nähnyt elämän elämän kääntöpuolen, ei jotenkin jaksa hekumoida ihan pienistä asioista ja jotenkin pinnallisuus alkaa ärsyttää ihmisissä samantien. En oikeastaan haluaisi edes ystäväkseni yhtä vakavaa ja liikaa miettivää vanhaa sielua kuin minä vaan olisi ihana löytää joku joka on pirteä, mutta toisaalta ymmärtäisi kuitenkin elämän kääntöpuoletkin ja osaisi puhua syvällisemminkin asioista. Ennenkaikkea toivoisin löytäväni ystävän, jonka kanssa pystyisi puhumaan ihan mistä vain.
Minulla on poikaystävä, joten en ole niin yksinäinen kumminkaan. Mutta siltikin... Yksinäisenä sosiaalisen kanssa seurusteleminen on oikeasti melko hankalaa.Kun hän menee, sinä jäät yksin. Monesti vietät vaan hänen ja Hänen ystäviensä kanssa aikaa viikonloppuisin. Kaipaisin niin omia ystäviä ja oman elämän.. En halua takertua toiseen liikaa.
YKSINÄISYYS EI TOSIAAN OLE AINA NIIN MIELEKÄSTÄ OLOTILAA: ITSE EN MYÖS VÄLITÄ PALJON KAPAKOIHIN YKSIN MENNÄ TULEE AIKA ORPO OLO. ASUN POIKANI KANSSA KAHESTAAN MURROSIKÄISESTÄ EI PALJON SEURAA OLE ON NIIN TIIVIISTI KAVEREIDENSA KANSSA, SE ON TOTTA ET KU ON KAUEMMIN YKSIN NIIN; TAVALLAAN ALKA VALIKOIDA NE KENEN KANS VIITSII EDES JUTELLA. LENKIN KÄVELEN PÄIVITTÄIN MUT OLIS KIVA JOS OLIS VÄLILLÄ JOKU KAVERINA, PAITSI TYKKÄÄN TEHÄ SITÄ MYÖS YKSIN. OLEN TYÖELÄMÄSTÄ POIS ELI KOKO PÄIVÄT ON AIKAA ,KUN KEKSIS MIHIN AINA KÄYTTÄÄ SITÄ. PITÄÄ YRITTÄÄ PÄIVÄ KERRALLAAN VAAN ETEENPÄIN .
Entisen tyttöystäväni mielestä olin juuri tuosta syystä kauhean itsekeskeinen. Mutta en minä ole sellainen. Enkä haluaisi tätäkään sanoa, mutta tuo kuulosti ihan häneltä. HÄNENKIN pitäisi jo ymmärtää, että KYLLÄ MINÄ OLEN MUUTTUNUT. On se jumaliste kumma jos ei enää huutamallakaan mene perille. Ei ole tarkoitus luokata tietenkään. Kirjoita jos sille tuntuu.
Ollut liian pitkään sinkkuna, kun tulee niin usein kinattua mutsin kanssa. Mutta toisaalta tuntuu siltäkin, että se yksinäisyys on voimavara.
Vaikka heti. Minäkin kertoisin ihan mielelläni jos joku kuuntelisi. Lähetä vaikka sähköpostia jos sille tuntuu:[email protected].
Sinulle, joka olet yksinäinen. Tässä tietsikan edessä istuu toinen samanlainen. Sanovat, että osaan sekä puhua että kuunnella. Haluaisin todella kuunnella sinua. Uskallatko ottaa yhteyttä minuun? odotan mailiini vastausta [email protected].
ps. asioilla on tapana järjestyä......
ei saa pinppiä
"Yksinäisyydessä on pahinta se kun ei ole mitään tekemistä"
Todella surullista jos elät siinä harhaluulossa, että yksin ei voi tehdä mitään. Yksin voi tehdä paljon enemmän kuin porukassa.
Porukassa tehdään yleensä kaikenlaista triviaalia pikkukivaa, jolla ei ole pidemmällä tähtäimellä mitään merkitystä. Yksin voi keskittyä pitkän tähtäimen tavoitteisiin.
yksinäisyydessä on se pahinta, että ei ole ketään ihmistä jonka kanssa voisi puhua kasvokkain ja tehdä asioita.
Tietokoneella tietysti on niitä joiden kanssa voi aina jutella, mutta en itse ainakaan näe sitä mitenkään hyvänä asiana istua kokoajan vaan tietokoneen ääressä. Tuijottaa vaan sitä tietokonetta. Syö huonosti. Nukuu huonosti. Ei saa mitään tehtyä. Tälläsiä asioita olen siis itse itsessäni huomannut. Kaveri porukassa yleinsä tehdään vaan "pikkukivaa", mutta itse olen aina toivonut, että voisin tehdä niitä pitkän tähtäimen juttuja jonkun tai joidenkin kanssa. Välillä vaan tuntuu, ettei sellaista vaihtoehtoa ole olemassa.
Lauantai-illat, kun ei huvita syödä, juoda, lukea, kuunnella musiikkia eikä katsoa elokuvia. Ainoa järkevä teko olisi vaan mennä aikaisin nukkumaan, mutta kun ei malta. Ne harvat kaverit, joiden kanssa on edes vähänkään samalla aaltopituudella, ovat eri puolella Suomea ja poissa internetin ääreltä. Sunnuntai-iltana voi sentään jo lohduttautua ajatuksella, että huomenna maailma palaa taas radalleen, kun ihmiset menevät töihin ja kylillä on taas vipinää.
Noin muuten kyllä arvostan itsenäistä elämää ja sopivaa määrää yksinoloa, mutta oma yksinoloni on muuttunut jo aikaa sitten lähes erakkoelämäksi. Kukilleko tässä pitäisi ruveta puhumaan?
Ehdottomasti perjantai ja lauantai illat. Tai sekin itellä niin, että kyllä kavereita löytyy jos tahdon viinaa ottaa.. nytkun en tahdo niin on kyllä välillä aika raskasta. Nytkin meni leffoja katsoessa koko viikonloppu.. ei tuokaan nyt mun mielestä silleen huono vaihtoehto toki ole, tykkään leffoista. Mutta pidemmän päälle aika tolkuttoman tylsää.. pitäis kai alkaa kehittelemään jotain fiksua ohjelmaa vapaa viikonloppuihin.. nyt vasta harjottelen tuota alkoholitonta elämää niin kaipa tuohon jotain keksii.. keilaaminen olis ihan huippukivaa, sitä on tullut pöhnässä vaan tehtyä.. selvinpäin sinne ei vaan kavereita saa ylipuhuttua.. ja yksinhän se on sitten vähemmän kivaa.. biljardi, se olis kivaa.. mutta ei sekään yksin.. ja siihenkään ei taida kaverit selvinpäin suostua.. hmm.. jotain tässä pitää alksa kehittelemään..
Olipas hauska kirjoitus, minullakin samoja tuntoja. Se ystäväpiiri mikä vuosien saatossa jäänyt jäljellä tykkää harrastella pikku känissä ja nähdessä aina juomat läsnä, kapakka ym. No itse tuli kovia kännejä juotua ja muutamat erittäin hyvät ihmissuhteet pilattua. Nykyään elämä onkin varsin yksinäistä, jopa surullista sen takia. Vaki työ onneksi vie viikolla mukanaan mutta illat ja vkloput ne surkeita ovat. Harrastamaankaan ei enään tee mieli tai mitään muutakaan, kun kukaan ei ole mukaan lähdössä, ikääkin jo 31. Voi perse