Palstan

Miksi tällä palstalla on kielletty asiakeskustelut? Olen saanut puhelun muutamalta, jotka ovat sanoneet, että palstan "sheriffi" ei hyväksy asiallisia kirjoituksia. Suomi24:n säännöissä sanotaan tämän palstan kohdalla: "Keskustele Itsenäisyyspuolueesta ja puolueen politiikasta". Tätä kuuluu noudattaa. Eduskuntapuolueiden kirjoitukset kuuluvat heidän palstalleen. Eri asia on, jos esim. lehtikirjoituksissa on olllut havaittavissa eduskuntapuolueiden poliittisia virheitä yms.

Vaaleihin on enää rielut viisi kuukautta. Nyt on aika ottaa esille vaaliohjelmaan liittyvät asiat. Toivo valtakunnallisesta vaalimenestyksestä ei kasva sillä, että lähes kaikissa kirjoituksissa näkyy "Maakunnan Masa". Masasta kannattaa keskustella Vapaa Juankoski-sivuilla. Poliittisten asioiden kuuluu päästä julkisuuteen.

Aikaisemmissa vaaleissa "Pietu" oli vastaavasti esillä, ja vaalien lopputulos nähtiin. Nykyisiin sääntöihin pitää tulla muutos.
6163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ipulaista häirikköä jotka toistaa samaa asiaa jatkuvasti,sama on näkyvissä myös persujen palstalla - sitten on tietysti vielä joku höppänä "pietulainen"

Äänestä

suu tukitaan takuuvarmasti tällä palstalla !

Kevättalvella 2007 oli Sallan Matti äänessä joka viikko

näillä sivuilla ja mikä oli tulos ?

IpuSisko nmiminmen vittuilija roikkui työkseren hänen

kannoillaan ja sotki kaikki Matti Keräsen avaukset .

Myöhemmin sitten tämä IpuSisko tunnusti julkisesti ,

ettei hän ole ikinä ollut kiinnostunut koko IPU:sta !

Häntä kiinnosti vain trollailu ja palstan häiriköinti .

Myöhemmin IpuSisko on siirtynyt Tarja Halosen ylistyskuoroon

Presidentti-palstalle ...

Lukekaahan linkistä lisää !

Kas tässä :

http://keskustelu.suomi24.fi/node/4673851

Äänestä

  • Ipu.Sisko kirjoitti:

    riehuu ja hilluu Tarja Halosen ylistyskuorossa !

    Lukekaahan linkki !

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9280687

    ...tuon antamasi linkin avaus ihan asialliselta eikä riehumisesta tietoakaan.
    Enemmän omissa ikiteemoissasi on hillumista ja riehumista kuin tuossa, Matti.

    Taidat nähdä jo kuviteltuja salaliittoja vähän siellä sun täällä? Keskittyisit vaan niihin uskonnollisiin teksteihin, joskin epäilen ettet kuulu ainakaan siihen porukkaan jotka "maan perivät". Niin monta väärää todistusta on päässyt Sallan Matin koneelta.

    Äänestä

kansakunnan parhaaksi yhteisistä asioista voisi keskustella täällä politiikka suvustolla kun jaettu osaston niin ettei missään näillä osatoilla hyväksytä, näistä koko kansakunnan parhaaksi kaikkia kohtaan puoluettomasta = kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisuuden mukaisesta / Laillisesta politiikasta ja asioista. Kaikissa vain niistä, kukin palstan eri puolue ja muu, ei kaikkia kohtaan oikeuden mukaiset / Lailliset, kaikille hyväksi asiat ja aloitteet ja niistä rakentavat asialliset keskustelut. Miksei missään suvaita / hyväksytä. Niille ei ole pyynnöistä huolimatta laitettu paikkaa missä se olisi mahdollsita.

Äänestä
  • Kannattaa ilmoittaa Suomi24:n ylläpidolle joko Kehitysideat ja tuki-keskusteluissa tai suoralla palautteella:

    http://www.suomi24.fi/palaute/lomake/

    Toivottavasti mahdollisimman moni lähettää palautteen, jotta edes jollakin kävisi tuuri asiassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aiheista kirjoitti:

Miksi tällä palstalla on kielletty asiakeskustelut? Olen saanut puhelun muutamalta, jotka ovat sanoneet, että palstan "sheriffi" ei hyväksy asiallisia kirjoituksia. Suomi24:n säännöissä sanotaan tämän palstan kohdalla: "Keskustele Itsenäisyyspuolueesta ja puolueen politiikasta". Tätä kuuluu noudattaa. Eduskuntapuolueiden kirjoitukset kuuluvat heidän palstalleen. Eri asia on, jos esim. lehtikirjoituksissa on olllut havaittavissa eduskuntapuolueiden poliittisia virheitä yms.

Vaaleihin on enää rielut viisi kuukautta. Nyt on aika ottaa esille vaaliohjelmaan liittyvät asiat. Toivo valtakunnallisesta vaalimenestyksestä ei kasva sillä, että lähes kaikissa kirjoituksissa näkyy "Maakunnan Masa". Masasta kannattaa keskustella Vapaa Juankoski-sivuilla. Poliittisten asioiden kuuluu päästä julkisuuteen.

Aikaisemmissa vaaleissa "Pietu" oli vastaavasti esillä, ja vaalien lopputulos nähtiin. Nykyisiin sääntöihin pitää tulla muutos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu