IPUn tavoitteita ovat muut puolueet naureskelleet. Nyt vaan on paljastunut että olemme joutumassa tuon 62 triljoonan taalan velan maksajiksi jonka keinottelijat ovat saaneet aikaiseksi maailmalla. Summa koostuu niputetuista roskaluotoista joita on ostettu Suomeenkin läjäpäin. Tämä on seurausta globaliista keinottelusta johon IPU ei halunnut suomalaisia mukaan. EU-jäsenyyden myötä annoimme pikkusormen Greenpanin johtamaan keinotteluun ja tappio on nyt ehkä puolet tuosta summasta. Se joudutaan maksamaan yhteisvastuullisesti. Nyt ei olekaan kyse satasista kuten Kreikan tapauksessa. Laskekaa ihmeessä,paljonko joudutte keräämään kolehtia USAn ja muiden keinotteluvaltioiden hyväksi. Miettikää sen jälkeen IPUn merkitystä talouspolitiikassa,sillä tuon verran olisitte säästäneet jos Suomi olisi edelleen itsenäinen ja hoitaisi talouttaan mallikelpoisesti.
62 trijoonaa taalaa
paljonko se on?
4133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Selvennyksenä tuo 62 triljoonaa taalaa tarkoittaa n 50 biljoonaa euroa. USAssa kun kaikki talous on päin honkia. Niinpä biljoonakin on triljoona. Ovat varmaan petkuttaneet kiinalaisiakin tällä tavoin.
30000 euroa per länsimaiset rikkaat. Mukava lisä valtion,kuntien,yhteisöjen,yritysten ja asuntovelkaisten lainataakkaan. Se siis kohdistuu meille kaikille,ei kotitalouksille joissa maksajia olisi n 3.
Tuo velka luultavasti vain kasvaa aikaa myöten ja estää koron maksamisen säästöille kun pankeille jaetaan keskuspankeista ilmaista rahaa. USA sen jo aloitti. Inflaatio jyllää salaa,onhan tämä nähty jo. On kaksi maailmaa: Rikkaiden saalistus ja köyhtyvien maksajien.
Sulla nuo luvut taitaa tulla jostain tuolta "ulkoa" eli avaruudesta. Sillä vaikka nuo 62 triljoonaa taalaa muutetaan euroiksi, niin ei päästä siihen todellisuuteen jota sä nyt demonoit. Ilman EU jäsenyyttä sunkin sikäli jos sulla on asuntovelkaa korkotaso olisi yli 10%, joten nyt vallitseva 1,5- 3% on jo syy olla mukana siinä todellisuudessa jossa nyt olemme. Joutuu oikeasti välillä ihmettelemään, että missä maailmassa ipulainen elää, kun ei osaa omaksua niitä arkirealismeja joiden vaikutukseessa joutuu kuitenkin omankin elämänsä rakentamaan.
Varsinkin ihmetyttää , että miksi ipulainen joka nyt nauttii selkeästi hyvästä ja turvallisesta EU jäsenyyden luomasta henkilökohtaisesta hyvinvoinnista, sotii sitä vastaan koko ajan. Onko kyse silkasta jääräpäisyydestä ja sen pohjalta luodusta mustavalkoisesta ajattelusta vai pelkästään tyhmyydestä, joka on jo käsinkosketeltavaa. On mitä ilmeisintä ettei ipulainen kykene laajempaa pohdintaan, vertaillessan EU.a ja aikaa ilman EU.a
Ei ihme että teillä kokoomuksessa ja kepussa menee huonosti. Ettehän ymmärrä mitään taloudesta ettekä sen vertaa rahasta.
EU on nostattanut USAn tavoin asuntojen hinnat ainakin kaksinkertaisiksi. Osaksi pitämällä koron nollassa. Juuri siksi USAsta lähti liikkeelle tämä luottolama kun kupla puhkesi ja hinnat romahtivat. Kyllä se tännekin kohta tulee. Monissa Euroopan maissahan arvot ovat tippuneet kymmeniä prosentteja jo nyt vaikka lainoilla elvytettiin taloutta. Kohta nekin lainat ovat mukana torpedoimassa talouttamme. Mikäli korkotaso olisi pidetty n5%:n vaiheilla niin asuntojemme hinnat olisivat puolta halvemmat eikä luottokuplasta olisi tietoa. Sulla nyt ei vaan ole asit selvillä. Siihen en voi vaikuttaa. Monilla muilla on samoin ja tulos on tämä. IPUn mallia ei ole toteutettu joten turha vetää hatusta 10 prosentin korkoja. Hyvin hoidetussa maassa korot pysyvät korkealla ja huonosti hoidetuissa nollassa. Se on realiteetti jota ala-asteella ei opeteta.