Oli kyllä todella mukava lukea näitä viestejä,moni on selvinnyt yksin ja moni odottaa yksin mutta löytyykö ketään samanlaisesta tilateesta kuin itse/onko kokenut aiemmin.
Itselläni on edellisestä liitosta 3vuotinen lapsi (isä halusi lähteä elämään menetettyä nuoruuttaan ja ilmoitti vain muuttavansa pois).
Kerkesimme elelemään 7kk täysin kaksistaan lapsen kanssa kun tapasin miehen jonka kanssa kaikki meni oikein mukavasti ja ihanasti tähän päivään asti kun huomasin olevani raskaana (yhdessä oloa 15kk ) ja nyt yhtäkkiä hän vetäytyikin pois koska ei usko että vauva olisi hänen elämään sopiva asia kun on aiemmasta liitosta käytöshäiriöinen poika kotona sekä vaikeat työajat ym.Aiemmin oltiin puhuttu perheenlisäyksestä,yhteenmuutosta ym.
Ilmoitin että en tahdo aborttia tehdä (koska tahdon toisen lapsen,ajankohta olisi sopiva ja aiempani on jo sen verran "iso",elämäni on aika hyvin lutviutunut uriin ja on turvallisen tasaista ) eikä hänkään sitä vaadi minulta mutta nyt näyttää siltä että olen kohta yksinodottava yksinhuoltaja.
Ystävälleni (?) kertoessani sain hienoa "tukea"...: "Isättömiä äpäröitä on maailmassa ihan tarpeeksi joten mietihän nyt että kannattaisiko tehdä abortti,et sinä kuitenkaan pärjää"...Muutama muukin on sanonut tyyliin "onneksi olkoon vai pitäisikö sanoa otan osaa".
Rankkaahan se varmasti on,kahden lapsen hoitaminen yksinään.Tahtoisin kuullakkin teiltä jos on samankaltaisia kokemuksia että miten on pärjätty ym.Millaista oli odotusaika,kun vauva tuli kotiin ja ihan kaikkea mitä juuri sinulle silloin kävi/miltä tuntui/miten selvisit?
Ja haukkujat ym,voisitteko jättää vastaamatta.Tiedän että jokaisella on oma mielipide mutta eihän ketään ole kiva loukata.
Olen kyllä aikuinen ja tiedän mitä teen.En kysy ns. neuvoja vaan tahdon kuulla kanssasisarieni kokemuksia.
Itselläni on edellisestä liitosta 3vuotinen lapsi (isä halusi lähteä elämään menetettyä nuoruuttaan ja ilmoitti vain muuttavansa pois).
Kerkesimme elelemään 7kk täysin kaksistaan lapsen kanssa kun tapasin miehen jonka kanssa kaikki meni oikein mukavasti ja ihanasti tähän päivään asti kun huomasin olevani raskaana (yhdessä oloa 15kk ) ja nyt yhtäkkiä hän vetäytyikin pois koska ei usko että vauva olisi hänen elämään sopiva asia kun on aiemmasta liitosta käytöshäiriöinen poika kotona sekä vaikeat työajat ym.Aiemmin oltiin puhuttu perheenlisäyksestä,yhteenmuutosta ym.
Ilmoitin että en tahdo aborttia tehdä (koska tahdon toisen lapsen,ajankohta olisi sopiva ja aiempani on jo sen verran "iso",elämäni on aika hyvin lutviutunut uriin ja on turvallisen tasaista ) eikä hänkään sitä vaadi minulta mutta nyt näyttää siltä että olen kohta yksinodottava yksinhuoltaja.
Ystävälleni (?) kertoessani sain hienoa "tukea"...: "Isättömiä äpäröitä on maailmassa ihan tarpeeksi joten mietihän nyt että kannattaisiko tehdä abortti,et sinä kuitenkaan pärjää"...Muutama muukin on sanonut tyyliin "onneksi olkoon vai pitäisikö sanoa otan osaa".
Rankkaahan se varmasti on,kahden lapsen hoitaminen yksinään.Tahtoisin kuullakkin teiltä jos on samankaltaisia kokemuksia että miten on pärjätty ym.Millaista oli odotusaika,kun vauva tuli kotiin ja ihan kaikkea mitä juuri sinulle silloin kävi/miltä tuntui/miten selvisit?
Ja haukkujat ym,voisitteko jättää vastaamatta.Tiedän että jokaisella on oma mielipide mutta eihän ketään ole kiva loukata.
Olen kyllä aikuinen ja tiedän mitä teen.En kysy ns. neuvoja vaan tahdon kuulla kanssasisarieni kokemuksia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Heips
Täällä yksi samanlaisessa elämäntilanteessa ollut. Odoti esikoisen sekä keskimmäisen kolmesta lapsestani yksin. Isä eli ns.nuoruuttaan omassa kodissaan meistä erillään. Ajoittain edes tapaamatta lapsiaan. Nykyään tosin olemme naimisissa ja kolmannen lapsemme kanssa mieskin on viimein kasvanut isäksi