Olen 15 vuotias tyttö. Olen huomannut mielialan laskeneen 3 kuukauden aikana paljon. En ole enää kiinnostunut asioista, pukeudun nykyään pelkkään mustaan, ahdistaa, keskittymiskykyni on heikentynyt, en jaksa enää liikkua, pelkään ihmisten seuraa, syömisessä on muutoksia ja väsyttää koko ajan, vaikka tunnen nukkuvani aivan liikaa. Joskus nukahtamisessani on myös vaikeuksia, ja herään joka yö pari kertaa.
Olen alkanut epäilemään masennusta. Pelkään puhua tunteistani, ja varsinkin vanhempieni kanssa puhuminen on vaikeaa. He ovat olleet hieman kummastuneita käytöksestäni, mutta eivät sano minulle mitään. Koulussa en puhu paljon mitään, yleensä päivät kuluvat surullista musiikkia kuunnellessa omissa kamalissa ajatuksissa. Tunneilla joudun pinnistelemään, että jaksaisin keskittyä. Toisinaan muistissanikin on ongelmia. En sisäistä asioita tai kuuntele muita. Minulla on hitaampi aivotoiminta.
Olen myös viillellyt. Kukaan ei tiedä siitä, enkä ajatellutkaan kertoa kenellekkään. Minulla on yksi ystävä, joka on kysynyt usemapaan kertaan, haluaisinko puhua hänen kanssaan. Olen aina vastannut, että en. Mutta haluaisin niin kovasti. En uskalla.
Nukun aika vaihtelevasti. Koulupäivinä nukun hyvin niukasti, korkeintaan 8 tuntia. Lomilla ja viikonloppuisin makaan sängyssä päivät pitkät ja saatan nukkua yli kymmenen tuntia, suuren osan päivisin. Yöllä en saa nukuttua, ja heräilen usein öisin.
Itken melkein joka päivä. Saatan istua suihkussa jopa tunnin itkemässä ja miettimässä itseäni ja surkeaa elämääni. Kaikki tuntuu toivottomalta, itsetuntoni on romahtanut. Minulla on vain vähän kavereita, ei oikein kunnon ystäviä. En puhu heidän kanssaan pojista ja muodista ja kaikesta mistä nuoret nyt puhuvat.
Lukittaudun joka päivä omaan huoneeseen, syön tuskin mitään ja istun koneella kunnes pää tuntuu räjähtävän. Minua särkee päätä melkein joka päivä ja vatsa on kipeä, vaikka liikkuisin raittiissa ilmassa. Kaikki uuvuttaa, ja joudun pakottamaan itseni tekemään pienimpiäkin asioita.
Ruokahalu on melkein kadonnut, enkä syö plajon. Toisinaan se johtaa ahmimiseen, ja sitten alkaa ahdistamaan. Koen olevani lihava. Sitten taas pari päivää mitättömillä sapuskoilla, en jaksa tai pysty syömään, kun ei ole nälkä. Sitten yhtäkkiä ahmin.
Olen miettinyt itsemurhaa usein, ja yritän jatkuvasti keksiä, millä tavoin itsemurha olisi helpoin tehdä.
Tein Beckin Masennustestin, josta sain 45 pistettä. Sen mukaan minun pitäisi hakea apua, sillä minulla on vaikea masennustila. En uskalla puhua. Tuntuu tosi tyhmältä sanoa porukoille, että "Mä luulen että olen masentunut. Saisinko apua?"
Mitä mun pitäisi tehdä?
P.S Olisi mukava, jos tänne tultaisiin oikeasti auttamaan, eikä sanota vaan, että vitun luuseri, soita sairaalaan. Kiitos.
Olen alkanut epäilemään masennusta. Pelkään puhua tunteistani, ja varsinkin vanhempieni kanssa puhuminen on vaikeaa. He ovat olleet hieman kummastuneita käytöksestäni, mutta eivät sano minulle mitään. Koulussa en puhu paljon mitään, yleensä päivät kuluvat surullista musiikkia kuunnellessa omissa kamalissa ajatuksissa. Tunneilla joudun pinnistelemään, että jaksaisin keskittyä. Toisinaan muistissanikin on ongelmia. En sisäistä asioita tai kuuntele muita. Minulla on hitaampi aivotoiminta.
Olen myös viillellyt. Kukaan ei tiedä siitä, enkä ajatellutkaan kertoa kenellekkään. Minulla on yksi ystävä, joka on kysynyt usemapaan kertaan, haluaisinko puhua hänen kanssaan. Olen aina vastannut, että en. Mutta haluaisin niin kovasti. En uskalla.
Nukun aika vaihtelevasti. Koulupäivinä nukun hyvin niukasti, korkeintaan 8 tuntia. Lomilla ja viikonloppuisin makaan sängyssä päivät pitkät ja saatan nukkua yli kymmenen tuntia, suuren osan päivisin. Yöllä en saa nukuttua, ja heräilen usein öisin.
Itken melkein joka päivä. Saatan istua suihkussa jopa tunnin itkemässä ja miettimässä itseäni ja surkeaa elämääni. Kaikki tuntuu toivottomalta, itsetuntoni on romahtanut. Minulla on vain vähän kavereita, ei oikein kunnon ystäviä. En puhu heidän kanssaan pojista ja muodista ja kaikesta mistä nuoret nyt puhuvat.
Lukittaudun joka päivä omaan huoneeseen, syön tuskin mitään ja istun koneella kunnes pää tuntuu räjähtävän. Minua särkee päätä melkein joka päivä ja vatsa on kipeä, vaikka liikkuisin raittiissa ilmassa. Kaikki uuvuttaa, ja joudun pakottamaan itseni tekemään pienimpiäkin asioita.
Ruokahalu on melkein kadonnut, enkä syö plajon. Toisinaan se johtaa ahmimiseen, ja sitten alkaa ahdistamaan. Koen olevani lihava. Sitten taas pari päivää mitättömillä sapuskoilla, en jaksa tai pysty syömään, kun ei ole nälkä. Sitten yhtäkkiä ahmin.
Olen miettinyt itsemurhaa usein, ja yritän jatkuvasti keksiä, millä tavoin itsemurha olisi helpoin tehdä.
Tein Beckin Masennustestin, josta sain 45 pistettä. Sen mukaan minun pitäisi hakea apua, sillä minulla on vaikea masennustila. En uskalla puhua. Tuntuu tosi tyhmältä sanoa porukoille, että "Mä luulen että olen masentunut. Saisinko apua?"
Mitä mun pitäisi tehdä?
P.S Olisi mukava, jos tänne tultaisiin oikeasti auttamaan, eikä sanota vaan, että vitun luuseri, soita sairaalaan. Kiitos.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moikka...
Tilanteesi kuulostaa kieltämättä aika huolestuttavalta, muttei mahdottomalta. Suosittelen, että menet puhumaan kuraattorille tai terkkarille, ja he voivat tarvittaessa järjestää lisää apua. Heitä pitäisi sitoa vaitiolovelvollisuus, joten he eivät kerro vanhemmillesi jos et halua. Kumminkin olisi hyvä että he tietäisivät ihan käytännön syistäkin, että voisivat jatkossa ymmärtää sinua paremmin jne. Ja sen "kertomisen" voi hoitaa joku ulkopuolinenkin. Tärkeintä on nyt se, miten pääset tuosta masennuksesta eroon.
Jos et kuitenkaan tahdo missään nimessä ulkopuolista apua tilanteeseesi, niin sinun kannattaa miettiä elämääsi tarkkaan ja sitä miksi sinulla on huono olo. Liittyisikö siihen joku konkreettinen syy, esim. ei kavereita tarpeeksi, on tylsähköä päivät pitkät, koulu menee huonosti, et ole tyytyväinen itseesi tjms? Kotikonsteilla saa ihmeitä aikaan, mutta masennuksessakin on se ikävä puoli, ettei voimat aina riitä. Koita vain ajatella kivoja asioita, tai tehdä itsellesi mielekkäitä juttuja, hanki vaikka uusi harrastus... Jotain, mikä saa sinut paremmalle tuulelle.
Mutta silti olen kyllä sitä mieltä että tuossa tilanteessa tarvitset ammattiauttajan apua, jotakuta jolle jutella. Ei ole hyvä pitää tuollaisia asioita sisällään. Ja ulkopuolinen auttaja on aina neutraali eikä hän mene juttelemaan yksityiskohtaisesti vanhemmillesi tai kellekään siitä mitä olet kertonut. Tiedän kokemuksesta, olen nääs itsekin ollut tässä alaikäisenä mm. masennuksen takia avohoidossa, eli nähnyt säännöllisesti - n. kerran viikossa - jotakuta henkilöä jolle jutella. Ja se auttoi ainakin minua. Rohkeasti vain! Masennusta sairastaa n. 500 000 ihmistä suomessa eli suunnilleen joka kymmenes, joten et ole yksin ongelman kanssa.
Ja mitä noihin itsemurha-ajatuksiin tulee, mieti vielä haluatko oikeasti päättää elämäsi ja mennä lopullisesti sille tielle miltä ei ole paluuta vaikka miten haluaisi. Itsemurha on tietynlainen vaihtoehto, mutta sen kuuluu olla ehdottomasti viimeinen! Sinä olet nuori ja elämälläsi on paljon vielä hyvääkin annettavaa. Kunhan nyt vain pistät töpinäksi niin siitä se lähtee parempaan suuntaan. :)