On aivan selvää, että suomalaiset ovat tympääntyneet ottamaan kiltisti vastaan kaiken sen minkä poliitikot ylhäältäpäin sanelevat. Varallisuusveron poisto, kelamaksun poisto, mediamaksun pakkosyöttö, tarpeettomienkin vedenpuhdistamoiden pakkohankinta, maahanmuuton huono asiainhoito jne. ovat osa niistä asioista jotka ärsyttävät. Lisäksi on vaalirahoitussotkuja ja muuta pienempää vilunkia.
Tämän kansalaismielipidettä halventavan politiikan seurauksena perussuomalaiset tulevat todennäköisesti saamaan noin kolmekymmentä (30) edustajaa tulevissa eduskuntavaaleissa. Tämä tarkoittaa sitä, että perussuomalaisten mielipiteille tulee painoarvoa, joskaan sanelupolitiikkaan ei tietenkään tuollakaan edustajamäärällä pysty.
Tärkeintä on, että talouskasvu käytetään kokonaisuudessaan velanoton lopettamiseen ja takaisinmaksun alkamiseen. Ei ole enää varaa sellaisiin hölmöyksiin kuin edelliset hallitukset ovat tehneet keventämällä nousukaudella hyväosaisten, suuryritysten ja pörssisijoittajien verotusta. Talouspolitiikkaan on saatava jämerä, perussuomalainen ote.
Tämän kansalaismielipidettä halventavan politiikan seurauksena perussuomalaiset tulevat todennäköisesti saamaan noin kolmekymmentä (30) edustajaa tulevissa eduskuntavaaleissa. Tämä tarkoittaa sitä, että perussuomalaisten mielipiteille tulee painoarvoa, joskaan sanelupolitiikkaan ei tietenkään tuollakaan edustajamäärällä pysty.
Tärkeintä on, että talouskasvu käytetään kokonaisuudessaan velanoton lopettamiseen ja takaisinmaksun alkamiseen. Ei ole enää varaa sellaisiin hölmöyksiin kuin edelliset hallitukset ovat tehneet keventämällä nousukaudella hyväosaisten, suuryritysten ja pörssisijoittajien verotusta. Talouspolitiikkaan on saatava jämerä, perussuomalainen ote.
Vastaukset 12
Vanhimmat
että mitä tekee suomalainen suuryritys jos sinun ukaasien mukaan mennään niiden verotusta nostamaan? mitä sinä tekisit suuryhtiön pomona, joka olet vastuussa tekemisistäsi sijoittajille? etkö sinä silloin ilman muuta veisi yrityksesi muualle päin maailmaan? kerro toki kuinka paljon veroa silloin tuo yritys maksaisi suomeen? aivan oikein , ei senttiäkään.
luuletko sinä että esim. nokia jäisi tuollaiseen perSSusuomalaiseen suomeen? pikku vinkkinä että nokia on maksanut suomen yhteisöveroista kaksinumeroisen luvun suomeen pronsenteissa. salon kaupungin yhtiöveroista nokia on maksanut 90 pronsenttia hyvinä vuosina. nyt taantuman aikana määrä on tietysti tippunut mutta siitä huolimatta on kyse ilman muuta suomen suurimmasta veronmaksajasta.
mitä sinä luulet että salon kaupunginjohtaja, salolaiset ja salolaiset peruSSuomalaiset ajattelevat sinun esittämästä linjauksesta? sen seurauksena nimittäin olisi enemmän kuin varmaan että nokia vaihtaisi maisemaa. varsinkin kun sillä on nyt ulkomainen pomokin.
mitä tulee nousukauden verotukseen niin se oli hyvin onnistunutta. nimittäin silloin suomen verotulot kasvoivat koko ajan huippuvauhtia. tämä siitä huolimatta, että korkein marginaalivero on suomessa 55 prosenttia. mutta on sinulta varmaan jäänyt tälläinenkin uutinen kokonaan huomioimatta?
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2007/07/31/valtion-verotulot-paisuvat-ennatystahtia/200718070/12
ps. oletko sinä muuten kommunisti? nämä sinun esittämät ajatukset ovat nimittäin kuin suoraan stallereiden puolueohjelmasta.
Suomi velkaantuu kaksisataa euroa joka sekunti. Nokian takiako meidän pitää se tehdä ja kärsiä tulevaisuuden veronkorotukset ja etuuksien leikkaukset, jos ei päätöksenteossa linja muutu? Kaikki suuryrityksille ja sijoittajille oli lama tai nousu ja kansan hyvinvoinnista viis ?
Sitäpaitsi ei niitä valtion varoin ole suojeltu paperitehdaspaikkakuntiakaan kun ne tällä politiikalla on ajettu alas, minä luulen että Salolle käy vielä samoin vaikka se jossain erityissuojeluksessa olisikin. Rajansa se on silläkin miten paljon kansaa voi kurmottaa osakkeenomistajien hyväksi.
Kommunisti en tosiaan ole, mutta köyhyys lisääntyy jatkuvasti eikä se ainakaan sillä keinon pysähdy että osakkeenomistajien etuja lisätään. Tosin joidenkin mielestä köyhyys saakin lisääntyä, jos kerran ihmiset ovat niin tyhmiä etteivät älyä ryhtyä rikkaiksi. Sinä olet niitä?
että mistä sinä otat ne rahat? jos kerran olet nyt jopa sitä mieltä että ei ole mitään väliä miten suuryrityksiä kohdellaan? jos nostat yritysverotusta selvästi, niin yritykset lähteävät maasta. mistä silloin otan verorahat. niiltä työttömäksi jääviltä entisiltä duunareilta? kai sinä nyt tämän edes tajuat?
no ei ole suojeltu paperitehdaspaikkakuntia, mutta millä ihmeellä sinä väität että kyseessä on "harjoitettu politiikka"? miten ihmeessä paperin kysyntä maailmalla laskee, voi olla suomen hallituksen syytä? kerro toki miten perSSuvetoinen hallitus lisäsi paperin kulutusta suomessa / maailmalla?
kuten sanottu jos et itse tajua, niin sinun ajatukset ovat kuin suoraan stallereiden talouspoliittisesta ohjelmasta. huudat valtiota apuun, joka tarkoittaa että valtion tulisi ryhtyä voimakkaasti säätelemään taloutta. mitäpä muuta tuo on kuin puhdasta kommunismia? äly hoi, älä jätä...
ainoa keino miten tästä voidaan selvitä on tuottavuuden lisääminen. tarkoittaa että työuria pitää lisätä. tarkoittaa myös että sossuntuelle elävät perusluuserit ryhtyvät tekemään töitä. hehän tässä juuri valtion kassaa syövät. ole mitään järkeä antaa ihmisille koko ajan lisää ilmaista rahaa. ainoastaan työtä tekemällä homma voidaan hoitaa kotiin. raha kun ei kasva puussa.
Eikö se ole harjoitettua politiikkaa, että valtio ei omistajana edes pyri säilyttämään työpaikkoja tehtaissa? Lyhytnäköistä toimintaa, esimerkiksi Kemijärven tehdas olisi jo jonkin aikaa taas tässä markkinatilanteessa saanut pyöriä täysillä. Hallituksen tavoite vain näyttää olevankin kaiken valtionomistuksen alasajo ja yksityisen omistuksen kohtuullisen kritiikitön tukeminen.
Työurien pidentäminen on työnantajien mantra joka on tehokkaasti lobattu poliitikoille. Porvari tarvitsee työttömiä pitääkseen väen nöyränä, siksi nyt halutaan vanhoista pitää kiinni jotta nuoret eivät pääsisi töihin ja työttömyysluvut laskisi liian alas. Liki satatuhatta nuorta tai nuorehkoa henkilöä odottaa vuoroaan työelämään ja monikohan heistä on sitten enää työkuntoinen kun töitä olisi viimein tarjolla.
Olet kyllä aika hölmö, jos väität tuottavuuden lisäämisen luovan uusia työpaikkoja. Kyllä se aina potkuja tietää osalle niistäkin joilla on työpaikka.
sinun teksti on kuin suoraan stallareiden talousohjelmasta. osakeyhtiössä valtaa pitää se joka omistaa 50,5 prossaa osakkeista. jos valitiolla ei ole enemmistöä niin silloin sen on tyydyttävä siihen mitä valtio sanoo.
mitä tulee kemijärveen, niin tehtaan omistajalla on oikeus päättää mitä sille tehdään. valtio ei ole tämä omistaja, joten eiköhän omistaja ole tässä yhteydessä se taho jolla on tarkat laskelmat asiasta. varsinkin kun on on niin että paperialan työpaikat tulevat tulevaisuudessa edelleen vähenemään suomesta.
mitä tulee siihen "mantraan" niin on fakta se, että suomeen väki ikääntyy koko ajan. puolet tänä vuonna syntyneistä tytöistä tulee elämään yli satavuotiaaksi. tässä tilanteessa on aiheellista heittää kysymys, että pitääkö siis ihmisen olla 40 vuotta eläkkeellä?
sinun kommari mantrasi on tämä että "porvari tarvitsee työttömiä pitääkseen väen nöyränä, siksi nyt halutaan vanhoista pitää kiinni jotta nuoret eivät pääsisi töihin ja työttömyysluvut laskisi liian alas". tuohan nyt on suoraan kuin tiedonantajaa lukisi.
se putkahtaa aina ulos silloin kun on työttömyys nousee. sitä vain ihmettelen että miksi sitä ei koskaan käytetä silloin kun tehtailla menee nousukauden aikana hyvin? mihin tämä teidän kommareiden markkinoima totuus unohtuu silloin?
niin ja se pitää paikansa että tuottavuuden kasvu luo aina uusia työpaikkoja. se on itsestään selvyys. paitsi tietyisti teille kommareille, jotka odotavat edelleen sitä vallankuomousta. nyt olette siirtyneet perSSujen kanssa samaan ruotuun. samanlaista halpahintaista populismia kummaltakin puolelta.
Tein virheen. Huomasin tekeväni itsestänikin idiootin alkamalla väittelemään kapitalisti-idiootin kanssa.
Elämme nyt siis pääomapiirien järjestämässä paratiisissa. Hyvä muistaa.
pidä nostaa vaan palkkoja alentaa tiettyjen periaatteidenmukaan.
Ota yhteyttä jos haluat tietää lisää.
Olen PÄssä.
Lainaan: Tärkeintä on, että talouskasvu käytetään kokonaisuudessaan velanoton lopettamiseen ja takaisinmaksun alkamiseen.
Mites sitten yhteiskunnan peruspalveluiden kustannusten suhteen toimitaan, jos koko talouskasvu laitetaan valtion velan lyhentämiseeen. Jos näin toimitaan, niin ei ole persullakaan sossuun menemistä, kun siellä on pantu lappuluukulle.
Tunnusta toki ettei persuilla ole mitään talouspoliittista jämerää otetta, kun ei perussuomalaisilla tunnu olevan talouspolitiikasta harmainta haisua.
Nykyinen valtionvelka ei ole mitenkään ylivoimainen, sillä suomen valtiolla on enemmin saatavia, kuin nyt otettu valtion velka. Se millä ajanjaksolla saatavat kotiutetaan on niiden sopimusten varassa, jotka on aikoinaan luotu. Joka tapauksessa suomella ei ole mitään ongelmaa tai hätää nykyisen valtionvelan suhteen, sillä se tukee koko yhteiskunnan toimintoja, niin työllistämisen , sosiaalipoliitikan kuin myöskin globaalin luottoluokitustenkin suhteen.
NM. Tero V taitaa olla laihialta ja kirjoittaa lannoitemielessä pellonlaidalla, sillä niin paljon paskaa hän jauhaa.
"kirjoittaa lannoitemielessä pellonlaidalla, "
Pikemminkin on levittänyt Round-Uppia jättiputkia tuhoamaan, niin se rounduppi tuhoaa aivosoluja. Tutkittua tietoa:
http://www.environmentalhealthnews.org/ehs/news/roundup-weed-killer-is-toxic-to-human-cells.-study-intensifies-debate-over-inert-ingredients
Katsotaan sitten millaiset leikkauslistat ja veronkorotukset vaalien jälkeen lyödään pöytään. Talouskasvu firmojen taseisiin ja kansa maksamaan viulut. Pitää huomata, että energiaverojen korotuksen ensimmäisestä erästä on jo päätetty ja alvin lisäkorotukset ovat harkinnassa.
Kyllä kansalaiset tulevat toimeen nykyiselläkin ostovoimalla muutaman vyoden kun on pakko, samoin etuuksien saajat. Näin tapahtuu jos talouskasvun lisätuotto ohjataan velanmaksuun eikä kansaa kurittavia veronkorotuksia tarvitse tehdä ainakaan samassa mitassa kuin nyt suunnitellaan.
Ymmärrän kyllä, että osakkeenomistajat eivät halua tinkiä sentistäkään, eiväthän muutkaan halua. Toisille asiassa vain on kysymys leivästä, toisille voittojen maksimoinnista. Pellolla eikä vain laidalla olen kyllä kulkenut, EU:n kalliiksi käyneiden määräysten suivaannuttamana lopetin karjatalouden jo vuosia sitten. Viisas olin, nyt toimin talvet lokoisasti kaupunkilaisten mökki-isäntänä ja pottuilen teille viisaille.
..................
Ei veroja nostella vaan lasketaan.
Valtion tulot kasvavat, kun helpotetaan veroja.
Ajatuksesi on patologinen ja elämän sammuttava.
Lienee itärajan takaa tuttua ?
Verojen tarvetta tietenkin tulee tarkistella että mihin sitä tarvitaan.
Ylimääräiset huhhahhei jutut pois ja veroja voi laskea ja ylijäämällä maksella velkojakin.
Ongelmahan on vaan se, että mitä rikkaampi valtio, sen enemmän eu maksuja.
Siksipä eu maat harrastaa velkoja, että tilanne näyttäisi huonommalta ja yhteisöveroja menisi vähemmän.
Ehkäpä keksimme uudet laskentaperusteet eu kokonaisuuteen. Nythän ne ovat aivan pielessä, kun niitä on päättäneet sossut, eri tasoissa.