elokuvan nimi kateissa?? Näädät

esko.kesko

Minua on jo pitkään askarruttanut erään elokuvan nimi jonka nuorena näin.
Muistini mukaan sen nimi oli Näädät tai vastaava.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat amerikkaan kai 80-luvulle.
Nuoria on pienen kaupungin koulussa ja kaupunkiin hyökkää vihollisen laskuvarjoyksikkö.
Nuoret pakenevat huolto asemalle ja sieltä edelleen aavikolle/vuoristoon.
Vihollinen valloittaa maan/kaupungin ja nuoret ryhtyvät sissisotaan.
Erään nuoren isä on ns.luopio ja tekee yhteistyötä vihollisen kanssa.
Isä pakottaa poikansa syömään jäljittimen ja etsimään sissisotaa käyvät nuoret.
Jäljittimen avulla kapinalliset saadaan kiinni ja vankilaan.
muistelen että vankilassa kaikilla olisi ollut kaulassa räjähde kaulapanta jos karkasi panta räjäyttipään.
Nuorempana tämä elokuva oli jännä ja haluaisin nähdä sen uudelleen jos muistat mistä elokuvasta on kyse laita palautetta tänne tai spostiini esko.kesko(at).hotmail.com

4

1230

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • esko.kesko

      Myös toisen leffan nimi kateissa.
      Leffassa meijeri alan yritys myy suosittua jugurttia tai maitoa. tuotteet aiheuttaa ihmisten kuolemia, ihmisten suu aukeaa 180 astetta ja suusta lentää valkoista nestettä.
      Tää oli telkkarissa joskus 80 lopussa tai 90 alussa

      • Ensimmäinen kuulostaa minunkin mielestäni Red Dawnilta, paitsi loppuosa kysymyksestä (räjähdepanta) tuo mieleen ihan muita elokuvia, kuten Wedlock ja Juokse tai kuole.
        Meijerileffa lienee
        The Stuff
        http://www.youtube.com/watch?v=uE6Z1nBqLwo


    • punainen aamunkoitto

      Tämä taitaa olla John Miliuksen Red Dawn, eli Punainen Aamunkoitto, joka kertoo siis 3 maailmansodan melkeestä Amerikan mantereella, kun neuvostojoukot nousevat maihin.

      Leffasta on tekeillä/valmistunut uusioversio tänä vuonna.

      • 546454546

        Kiitos paljon! Oikeat leffat löytyi, nyt eikun katsomaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe