Kysyn ihan rehellisesti setukoilta, wäinöiltä, kalleilta jne.

"Kalle kutsuu sitä sosialismissa tehtyä työnosuutta, jota työläinen ei saa itselleen, kommunistiseksi riistoksi. "

Tämän perusteella Kalle tietää, että on olemassa tuollainen työnosuus sosialismissa. Mutta minulle ei ole vielä valjennut mistää selvityksestä, ei Kallen eikä muidenkaan, mistä määrittelystä tollanen työnosuus löytyy? Tätä työnosuutta peräänkuulutan? voi olla etten ole asiaa ymmärtänyt oikein, tiiä häntä.
26206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

ei nää muuten selvii.

Äänestä

Työntekijöiden saamatta jäänyt työnosuus ei ole mitään kommunistista riistoa, vaan pääomien kohdistamista yhteiskunnan muihin osiin, jotta työläiset saavat
valtion julkishallinnolta pavelua vastineeksi saamatta jääneelle työnosuudelle. Ei se pääoma mene kommunistijohdon taskuun niinkuin kalle kuvittelee.

Äänestä
  • en ole tätä huomannu, lyhyt ja ytimekäs perustelu.

    Äänestä

  • Siinähän se työnosuus mainitaan - mutta ei nimeltä.
    Kalle vain antoi sille nimen "kommunistinen riisto" ja se sai palstan punanutut hyppäämään takajaloilleen. He eivät ymmärrä, että kysymyksessä on vain marxin määrittelemälle ilmiölle annettu nimi.

    ..................

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Siinähän se työnosuus mainitaan - mutta ei nimeltä.
    Kalle vain antoi sille nimen "kommunistinen riisto" ja se sai palstan punanutut hyppäämään takajaloilleen. He eivät ymmärrä, että kysymyksessä on vain marxin määrittelemälle ilmiölle annettu nimi.

    ..................

    marx ei ole kommunistista riistoa määritelly missään nimellä tai ilman. eikä sellaista ole olemassa. kommunistist riistoa et ole pystynyt perustelemaan, vaikka on tivattu. etkä osoittamaan marxin sellaisen kuvanneen. Esität vain oman perustelemattoman väitteesi. tässä ollaan ja muuta et voi. jos haluat mennää eteenpäin, tarttis tulla perusteluja.

    Äänestä

  • kalle otti taas luku kirjoitti:

    en ole tätä huomannu, lyhyt ja ytimekäs perustelu.

    ja komeesti.

    Äänestä

  • tässä ollaan kirjoitti:

    marx ei ole kommunistista riistoa määritelly missään nimellä tai ilman. eikä sellaista ole olemassa. kommunistist riistoa et ole pystynyt perustelemaan, vaikka on tivattu. etkä osoittamaan marxin sellaisen kuvanneen. Esität vain oman perustelemattoman väitteesi. tässä ollaan ja muuta et voi. jos haluat mennää eteenpäin, tarttis tulla perusteluja.

    Väärin, punanuttu

    1. määritelmää ei tarvitse perustella

    2. marx puhuu juuri siitä työnosuudesta, joka JÄÄ yhteiskunnalliseksi ja siis sitä ei työntekijä saa itselleen. Niitä varoja käytettiin sitten esim. Talvisodan rahoitukseen ja Kalle ei usko elinolojen sosialismissa olleen niin kehnot, että voitaisiin ajatella Talvisodan olleen suomalaisten puolustukseen tuupertuneiden satojen tuhansien iivanoiden ja heidän omaisteen etu. Vai katsotko sinä iivanan tuupertumsen suomalaisten puolustukseen olleen hänen etunsa?

    .........

    "marx ei ole kommunistista riistoa määritelly missään nimellä tai ilman. eikä sellaista ole olemassa. kommunistist riistoa et ole pystynyt perustelemaan, vaikka on tivattu. etkä osoittamaan marxin sellaisen kuvanneen. Esität vain oman perustelemattoman väitteesi. tässä ollaan ja muuta et voi. jos haluat mennää eteenpäin, tarttis tulla perusteluja. "

    Jos haluat keskustella aiheesta perustele väitteesi. Muuten tuuli huuliasi heiluttaa. helpotan rästiesi hoitoa, aletaan tästä:

    1. kommunistist riistoa et ole pystynyt perustelemaan, vaikka on tivattu. etkä osoittamaan marxin sellaisen kuvanneen.

    Äänestä

  • odotellaan kirjoitti:

    Onko teitä samanlaisia tolloja jankkaajia paljonkin siellä punanuttulassa?
    Mistä teitä sikiää?

    Määritelmää ei perustella.

    .............

    Xarx puhuu juuri siitä työnosuudesta, joka JÄÄ yhteiskunnalliseksi ja siis sitä ei työntekijä saa itselleen.
    Niitä varoja käytettiin sitten esim. Talvisodan rahoitukseen ja Kalle ei usko elinolojen sosialismissa olleen niin kehnot, että voitaisiin ajatella Talvisodan olleen suomalaisten puolustukseen tuupertuneiden satojen tuhansien iivanoiden ja heidän omaisteen etu. Vai katsotko sinä iivanan tuupertumsen suomalaisten puolustukseen olleen hänen etunsa?

    Katsotko sinä ihan vakavissasi talvisodan olleen niiden satojen tuhansien suomalaisten puolustukseen tuupertuneiden iivanoiden ja heidän omaistensa etu?

    ..................

    Äänestä

  • anna mennä vaaan kirjoitti:

    Jos haluat keskustella aiheesta perustele väitteesi. Muuten tuuli huuliasi heiluttaa. helpotan rästiesi hoitoa, aletaan tästä:

    1. kommunistist riistoa et ole pystynyt perustelemaan, vaikka on tivattu. etkä osoittamaan marxin sellaisen kuvanneen.

    Siis määritelmää ei koskaan tarvitse perustella. Taitaa olla vitun vaikea ymmärtää sitä punanuttulassa.

    .......................

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Siis määritelmää ei koskaan tarvitse perustella. Taitaa olla vitun vaikea ymmärtää sitä punanuttulassa.

    .......................

    Mutta et sinä ole koskaan mitään edes määritellyt, joten mitä vittua sössit? Siispä lähetään tästä:

    Jos haluat keskustella aiheesta perustele väitteesi. Muuten tuuli huuliasi heiluttaa. helpotan rästiesi hoitoa, aletaan tästä:

    1. kommunistist riistoa et ole pystynyt perustelemaan, vaikka on tivattu. etkä osoittamaan marxin sellaisen kuvanneen.

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Xarx puhuu juuri siitä työnosuudesta, joka JÄÄ yhteiskunnalliseksi ja siis sitä ei työntekijä saa itselleen.
    Niitä varoja käytettiin sitten esim. Talvisodan rahoitukseen ja Kalle ei usko elinolojen sosialismissa olleen niin kehnot, että voitaisiin ajatella Talvisodan olleen suomalaisten puolustukseen tuupertuneiden satojen tuhansien iivanoiden ja heidän omaisteen etu. Vai katsotko sinä iivanan tuupertumsen suomalaisten puolustukseen olleen hänen etunsa?

    Katsotko sinä ihan vakavissasi talvisodan olleen niiden satojen tuhansien suomalaisten puolustukseen tuupertuneiden iivanoiden ja heidän omaistensa etu?

    ..................

    Jos haluat keskustella aiheesta perustele väitteesi. Muuten tuuli huuliasi heiluttaa. helpotan rästiesi hoitoa, aletaan tästä:

    1. kommunistist riistoa et ole pystynyt perustelemaan, vaikka on tivattu. etkä osoittamaan marxin sellaisen kuvanneen.

    Äänestä

  • mikä tökkii kirjoitti:

    Mutta et sinä ole koskaan mitään edes määritellyt, joten mitä vittua sössit? Siispä lähetään tästä:

    Jos haluat keskustella aiheesta perustele väitteesi. Muuten tuuli huuliasi heiluttaa. helpotan rästiesi hoitoa, aletaan tästä:

    1. kommunistist riistoa et ole pystynyt perustelemaan, vaikka on tivattu. etkä osoittamaan marxin sellaisen kuvanneen.

    "Jos haluat keskustella aiheesta perustele väitteesi"

    Tämähän on ihan oikein - jos ei ole ymmärtänyt väitteen perustelua niin siihen voi pyytää lisäselvitystä.

    Mutta sitten iso pyörä lyö taas sutia:
    "1. kommunistist riistoa et ole pystynyt perustelemaan, vaikka on tivattu. etkä osoittamaan marxin sellaisen kuvanneen."

    1. Kommunistinen riisto on määritelmä, jota ei tarvitse eikä kuulu perustella.
    2. Useaan kertaan Kalle on viitannut marxin lausuntoon elämisestä sosialistisessa yhteiskunnassa. Siinä hän kertoo myös sellaisesta työn osasta, jota työntekijä ei saa itselleen.

    Näin sanoo marx:
    "Liiton kokonaistuotto on yhteiskunnallinen tuote. Osa tästä tuotteesta käytetään uudestaan tuotantovälineinä. Se pysyy yhteiskunnallisena. Mutta toisen osan liiton jäsenet kuluttavat elinhyödykkeinään. "
    Siinä lauseessa työn tulokset jaetaan selvästi kahteen kasaan - yhteiskunnalliseksi JÄÄVÄ kasa ja työntekijöiden kasa. Mitä tässä et ymmärrä.

    .......................

    Äänestä

  • mikä vittu tökkii? kirjoitti:

    Jos haluat keskustella aiheesta perustele väitteesi. Muuten tuuli huuliasi heiluttaa. helpotan rästiesi hoitoa, aletaan tästä:

    1. kommunistist riistoa et ole pystynyt perustelemaan, vaikka on tivattu. etkä osoittamaan marxin sellaisen kuvanneen.

    Marx puhuu juuri siitä työnosuudesta, joka JÄÄ yhteiskunnalliseksi ja siis sitä ei työntekijä saa itselleen.
    Niitä varoja käytettiin sitten esim. Talvisodan rahoitukseen ja Kalle ei usko elinolojen sosialismissa olleen niin kehnot, että voitaisiin ajatella Talvisodan olleen suomalaisten puolustukseen tuupertuneiden satojen tuhansien iivanoiden ja heidän omaisteen etu. Vai katsotko sinä iivanan tuupertumsen suomalaisten puolustukseen olleen hänen etunsa?

    Katsotko sinä ihan vakavissasi talvisodan olleen niiden satojen tuhansien suomalaisten puolustukseen tuupertuneiden iivanoiden ja heidän omaistensa etu?

    ..................

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    "Jos haluat keskustella aiheesta perustele väitteesi"

    Tämähän on ihan oikein - jos ei ole ymmärtänyt väitteen perustelua niin siihen voi pyytää lisäselvitystä.

    Mutta sitten iso pyörä lyö taas sutia:
    "1. kommunistist riistoa et ole pystynyt perustelemaan, vaikka on tivattu. etkä osoittamaan marxin sellaisen kuvanneen."

    1. Kommunistinen riisto on määritelmä, jota ei tarvitse eikä kuulu perustella.
    2. Useaan kertaan Kalle on viitannut marxin lausuntoon elämisestä sosialistisessa yhteiskunnassa. Siinä hän kertoo myös sellaisesta työn osasta, jota työntekijä ei saa itselleen.

    Näin sanoo marx:
    "Liiton kokonaistuotto on yhteiskunnallinen tuote. Osa tästä tuotteesta käytetään uudestaan tuotantovälineinä. Se pysyy yhteiskunnallisena. Mutta toisen osan liiton jäsenet kuluttavat elinhyödykkeinään. "
    Siinä lauseessa työn tulokset jaetaan selvästi kahteen kasaan - yhteiskunnalliseksi JÄÄVÄ kasa ja työntekijöiden kasa. Mitä tässä et ymmärrä.

    .......................

    "1. Kommunistinen riisto on määritelmä, jota ei tarvitse eikä kuulu perustella."

    paskaa jauhat, määritelmä on tutkimuksen tulos. sinä olet esittänyt vaan väitteen.

    "2. Useaan kertaan Kalle on viitannut marxin lausuntoon elämisestä sosialistisessa yhteiskunnassa. Siinä hän kertoo myös sellaisesta työn osasta, jota työntekijä ei saa itselleen."

    ei marx sellasta kerro, etkä sinä ole mitään sellasta työnosaa pystynyt perustelemaan.

    "Näin sanoo marx:
    "Liiton kokonaistuotto on yhteiskunnallinen tuote. Osa tästä tuotteesta käytetään uudestaan tuotantovälineinä. Se pysyy yhteiskunnallisena. Mutta toisen osan liiton jäsenet kuluttavat elinhyödykkeinään. "
    Siinä lauseessa työn tulokset jaetaan selvästi kahteen kasaan - yhteiskunnalliseksi JÄÄVÄ kasa ja työntekijöiden kasa. Mitä tässä et ymmärrä. "

    Miten yhteiskunnalliseksi jäävää osaa työntekijä ei saa itselleen? marxin mukaan työläinen saa sen itselleen. tässä on homman ydin. selvitä tämä niin jatketaan.

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Marx puhuu juuri siitä työnosuudesta, joka JÄÄ yhteiskunnalliseksi ja siis sitä ei työntekijä saa itselleen.
    Niitä varoja käytettiin sitten esim. Talvisodan rahoitukseen ja Kalle ei usko elinolojen sosialismissa olleen niin kehnot, että voitaisiin ajatella Talvisodan olleen suomalaisten puolustukseen tuupertuneiden satojen tuhansien iivanoiden ja heidän omaisteen etu. Vai katsotko sinä iivanan tuupertumsen suomalaisten puolustukseen olleen hänen etunsa?

    Katsotko sinä ihan vakavissasi talvisodan olleen niiden satojen tuhansien suomalaisten puolustukseen tuupertuneiden iivanoiden ja heidän omaistensa etu?

    ..................

    alas nyt perustella , en kysy enää montaa kertaa?

    ratkaisehttp://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9418233/46439935

    Äänestä

  • kallee mikä tökkii kirjoitti:

    "1. Kommunistinen riisto on määritelmä, jota ei tarvitse eikä kuulu perustella."

    paskaa jauhat, määritelmä on tutkimuksen tulos. sinä olet esittänyt vaan väitteen.

    "2. Useaan kertaan Kalle on viitannut marxin lausuntoon elämisestä sosialistisessa yhteiskunnassa. Siinä hän kertoo myös sellaisesta työn osasta, jota työntekijä ei saa itselleen."

    ei marx sellasta kerro, etkä sinä ole mitään sellasta työnosaa pystynyt perustelemaan.

    "Näin sanoo marx:
    "Liiton kokonaistuotto on yhteiskunnallinen tuote. Osa tästä tuotteesta käytetään uudestaan tuotantovälineinä. Se pysyy yhteiskunnallisena. Mutta toisen osan liiton jäsenet kuluttavat elinhyödykkeinään. "
    Siinä lauseessa työn tulokset jaetaan selvästi kahteen kasaan - yhteiskunnalliseksi JÄÄVÄ kasa ja työntekijöiden kasa. Mitä tässä et ymmärrä. "

    Miten yhteiskunnalliseksi jäävää osaa työntekijä ei saa itselleen? marxin mukaan työläinen saa sen itselleen. tässä on homman ydin. selvitä tämä niin jatketaan.

    Kalle ei vähä-älyisten kanssa ala kiisteleen - jos et kerran ymmärrä niin voit ryhtyä vaikka kommunistiksi.

    "Miten yhteiskunnalliseksi jäävää osaa työntekijä ei saa itselleen?"

    Oletko sinä niin saa...anan tyhmä, että katsot Talvisodassa suomalaisten puolustukseen tuupertuneiden satojen tuhansien iivanoiden ja heidän omaistensa saaneen valuttaa yhteiskunnan hallussa pysyneelle työnsä tuloksille? Oliko eläminen sosialimissa niin kauheaa, että tuupertuminen suomalaisten puolustukseen katsotaan olleen iivanan saama yhteiskunnallinen palvelus?
    Vittu, oletko todella näin tyhmä?
    Vai oletko kommunisti?
    Häh?
    Äly hoi älä jätä!!

    Mistä vitusta teitä sikiää?

    ...............

    turha sillon on jatkaa

    Äänestä

  • vittu tökkii kirjoitti:

    mene hyvillä mielin nukkumaan. mutta marxin teosioista et ymmärrä mitään. en sano että olet tyhmä, en suinkaan.

    Äänestä

  • se on selvä kirjoitti:

    turha sillon on jatkaa

    helpolla tuli

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Kalle ei vähä-älyisten kanssa ala kiisteleen - jos et kerran ymmärrä niin voit ryhtyä vaikka kommunistiksi.

    Oletko sinä niin saa...anan tyhmä, että katsot Talvisodassa suomalaisten puolustukseen tuupertuneiden satojen tuhansien iivanoiden ja heidän omaistensa saaneen valuttaa yhteiskunnan hallussa pysyneelle työnsä tuloksille? Oliko eläminen sosialimissa niin kauheaa, että tuupertuminen suomalaisten puolustukseen katsotaan olleen iivanan saama yhteiskunnallinen palvelus?
    Vittu, oletko todella näin tyhmä?
    Vai oletko kommunisti?
    Häh?
    Äly hoi älä jätä!!

    Mistä vitusta teitä sikiää?

    ...............

    Elämänsä yhteiskunnallisessa tuotannossa ihmiset tulevat tiettyjen väistämättömien heidän tahdostaan riippumattomien suhteiden, tuotantosuhteiden alaisiksi, jotka vastaavat heidän materiaalisten tuotantovoimiensa määrättyä kehitysastetta.

    Yksilö on yhteiskunnallinen olento.

    Yksityisomistuksen kumoaminen on näin ollen kaikkien inhimillisten aistien ja ominaisuuksien täydellistä vapauttamista.

    Äänestä

vaikuttaa työolosuhteisiin eikä esimiehiinsä millään tavalla, ja työn tuottavuus oli luokkaa heikko, joskus vähän heikompi. Nomenklatuura ja herrat veivät ja möivät omansa. Eli kaikkeen tähän ei voitu vaikuttaa, siksi tämä työläisten niukastakin tuottavuudesta viety ryöstösaalis voitaisiin mielestäni nimittää hävikiksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

olis kiva tietää kirjoitti:

"Kalle kutsuu sitä sosialismissa tehtyä työnosuutta, jota työläinen ei saa itselleen, kommunistiseksi riistoksi. "

Tämän perusteella Kalle tietää, että on olemassa tuollainen työnosuus sosialismissa. Mutta minulle ei ole vielä valjennut mistää selvityksestä, ei Kallen eikä muidenkaan, mistä määrittelystä tollanen työnosuus löytyy? Tätä työnosuutta peräänkuulutan? voi olla etten ole asiaa ymmärtänyt oikein, tiiä häntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu