kirkko ja kepu

turhaksi ja periaattettomaksi on todettu kirkko ja kepu
samoin kun maaltapako, tapahtuu jäsenistön pako em. yhteisöistä

periaattettomia ovat molemmat,
vain valta kiinnostaa
aattensa myöneet molemmat
ja pieneen vilppiin taipuvaisia
594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niinpä molemmissa tyhjät kassat, mutta kassanvartijoiden lompakot ovat paksussa kunnossa, aateita heillä ei lie ollut koskaan, mutta vaatteet ja koristautuminen on maailman huippua, katsoipa sitten ministereitä tai piispoja, eivät ole ihokkaitaan eikä korujaan köyhille/puutteessaoleville jaelleet.

Äänestä

keruu;
kirkon piiristä lahtevät pois sydämmestään uskovat ja siitä tulee täydellinen "saatanan synakooga",

no kepusta lähtee ihmiset,
polittisesti kypsät ja ajattelevat,
jäljelle jää perinteen vaaliat

seuraavissa vuoden 2015 vaaleissa kepu, ipu ja ktp taistelevat jäännösäänistä

Äänestä
  • ktp suurin
    hyvä stalin

    Äänestä

  • Kirkko rappeutuu muun yhteiskunnan mukana

    Länsimaisen yhteiskunnan jatkuva ja ilmeisesti myös vahvistuva rappeutuminen siis jatkuu näillä näkymin samalla kun demografinen kehitys muuttaa radikaalisia väestösuhteita läntisissä maissa. Tässä ilmiössä tasapainolla on oma merkittävä osuutensa.

    "Nämä rappioyhteiskuntakelvolliset huutavat ajoittain milloin mistäkin asiasta tasa-arvon nimissä. Yleensä näissä tapauksissa on todellisuudessa kyse kuitenkin oikeastaan epätasa-arvopyrkimyksistä. Projekteista, hankkeista sekä lainsäädännön muuttamisesta kohti yltiösuvaitsevaista kaaosta ja sekasortoa.

    Vaika väitetään, että uskontoa ja politiikkaa ei tule sotkea keskenään, näyttää että päivittäin puoluejohtajat lausuvat käsitystää mediassa. Perimmäinen asiahan on, että tuleeko kirkon vihkiä homopareja?
    Hupaisimpia puuhasteluja – heidän oman asemansa kannalta katseltuna – on tämä kaikkien uskontosuuntien ja moraalikäsitysten hyväksyminen, tukeminen ja tuputtaminen. Hulluinta on yrittää rakentaa sateenkaariajattelua, jonka on jokaisen kansalaisen hyväksyttävä omasta moraalikäsityksestä tai elämänkatsomuksesta huolimatta.

    Luterialisesta kirkosta tulee yhtä lailla eromamaan tulevaisuudessa ihmisiä, jos kirkoo alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia kuin että ei vihkisi.

    Äänestä

  • vai manipuloidaanko kirjoitti:

    Kirkko rappeutuu muun yhteiskunnan mukana

    hivenen muutamia ajatuksia;
    kirkko on ollut kautta historian, "polittinen" vaikuttaja ja taipuvainen seuraamaan luodun vaatimuksia
    jopa Raamattua on mukaudettu

    Ihmisen usko on henkilökohtainen ratkaisu Jumalan puoleen, ihmiselle annetaan kutsu seurata Jeesusta Kristusta ja se on henkilökohtainen valinta ja sitä et saa lapsikasteessa, lapsikasteessa sinut liitetään kirkon jäseneksi, vasten sinun tahtoa ja onko sinun oltava mukana laitoksessa jossa Raamatun totuutta pidetään pilkkana ja maallisia ajatuksia mukaillen eletään kuin Sodomassa ja Gomorassa, siitä päätät sinä itse

    kirkko on kuin halpa huora, myymässä itseään miehelle kuin miehelle,
    rakkauden nimissäkö, ei
    ei ole mitään rakkautta saarnata ihmisiä helvettiin tasa-arvon nimissä
    ei ole olemassa:
    lapsikastetta
    ei naispappia
    ei homoa Jeesuksen seurakunnan jäsenena, mikäli ei luovu homoudesta,joka Jumalan silmissä on kauhistus

    mitä taas kepulaisuuteen tulee;
    Kepu on ollut maaseudun kehityksen jarru kautta historian

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vasuri kane kirjoitti:

turhaksi ja periaattettomaksi on todettu kirkko ja kepu
samoin kun maaltapako, tapahtuu jäsenistön pako em. yhteisöistä

periaattettomia ovat molemmat,
vain valta kiinnostaa
aattensa myöneet molemmat
ja pieneen vilppiin taipuvaisia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu