vesirokkoa?

olisipa vesirokkoa

Elikkä, lapsella (1v 2vko) oli eilen ensin iltapäivällä lämpöä 37astetta, ja illalla kuumetta 38astetta. Nyt on ilmestynyt pieniä punaisia näppylöitä vatsaan, jalkoihin, pari käsissä ja lämpöä on taas sen 37. Muistuttavat hiukan hikinäppyjä, mutta niitä ne eivät kuitenkaan ole.
Nyt on vesirokkoa liikkeellä -ainakin täällä- joten ei olisi mikään mahdottomuus. Ja toisaalta toivonkin, että se tulisi nyt, eikä sitten myöhemmin. Koska eikös se ole helpompi mitä nuorempana se tulee?

5

898

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 7+6

      kuullostaa siltä että teillä on enterorokko!

      • alkup.

        ei ole enterorokkoa, ollut ja mennyt jo, kuten myös vauvarokko. Näppylät hävivävät välillä ja tulevat taas takaisin, ja silloin lämpö nousee aina n.38asteeseen (välillä hiukan yli). Niin ja siis näppylät eivät ole kämmenissä tai jalanpohjissa (vaan käsivarsissa ja muualla jaloissa), eikä niitä ole lainkaan suussa (tai yleensäkkään kasvoissa).Minulle sanottiin jo neuvolasta, että enterorokossa on jalanpohjissa, kämmenissä ja suussa. Ja sanoivat myös, että ei ole sitä.
        Minulle sanottiin, että katsotaan nyt ensi viikon alkuun, ja jos jatkuu vielä, niin sitten näyttämään.
        Tottakai, jos jotain muuta tulee, tai lapsi menee huonommaksi, niin menen heti lääkäriin.

      • 7+6
        alkup. kirjoitti:

        7+6 kirjoitti:

        Minnehän toi koko eilinen viesti hävis?!?!
        No kuitenkin, kirjoitin jotain että sit teidän neuvola-täti ei tiedä mistä puhuu, enterorokko voi hyvinkin tulla monta kertaa uudestaan, Enteroviruksia on monta eri tyyppistä.
        Esim meidän kaikilla muksuilla ollut se kaksi kertaa, ja vanhimmalla tytöllä ollut jo 3 kertaa, nyt viimeksi kuukausi sitten, mutta ei tullut yhtäkään näppyä suuhun, käsiin eikä jalanpohjiin niinku yleensä tulee...

      • infoa ent.rokosta

        Jos näppyjä ei tule suuhun, kämmeniin ja/tai jalanpohjiin, niin se EI ole enterorokkoa.
        Enterorokko kestä n.10päivää, ei siis yleensä kauvempaa.

        Tässä on todella hyvin kuvattu, mistä tunnistaa enterorokon:
        "Enterorokko on Coxsackie A -nimisen enteroviruksen aiheuttama tauti. Sen oireita ovat suussa, käsissä ja jaloissa esiintyvät rakkulat sekä lievä kuume, päänsärky ja flunssa. Tauti kestää noin viikon ja siihen ei ole olemassa erityistä hoitokeinoa.
        Sitä kutsuttiin aluksi suu- ja sorkkataudiksi, mutta sillä ei ole mitään tekemistä eläinten suu- ja sorkkataudin kanssa. Enterorokkoa esiintyy vain ihmisillä.
        Enterorokko ei ole kovin yleinen tauti. Sitä esiintyy eniten loppukesällä ja syksyllä, ja se vaivaa erityisesti pikkulapsia. Tauti ei ole vaarallinen, ja osalla lapsista oireet ovat niin lievät, että ne eivät häiritse lasta. Alkuoireina voi olla vähän kuumetta, päänsärkyä, flunssaa ja löysä vatsa. Parin päivän kuluessa suuhun, käsiin ja jalkoihin ilmaantuu rakkuloita. Käsien ja jalkojen rakkulat ovat pitkulaisia; 2-4 mm pitkiä, ja niitä ympäröi punertava kehä. Rakkuloita on tavallisesti eniten kantapäissä ja kynsien ympärillä. Suussa olevat rakkulat puhkeavat parissa päivässä ja alta paljastuu verestävä haava. Suun rakkulat ovat kipeitä, ja syöminen ja juominen on kivuliasta. Joissakin tapauksissa rakkuloita esiintyy myös pakaroissa ja käsivarsissa."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      190
      1323
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      720
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      597
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      570
    Aihe