perin ärsyttävää

Laitoin taas vaikka kuinka monennen kerran maikkarillekin palautetta. mutta ärsyytyykö kukaan muu näistä non-stop lähetyksistä.
kun Dallas tuli kolmannen kerran, niin ajattelin että katsotaan nyt sitä. ja seurasinkin kunnes se lopahti kesken ja alkaa maanantaina alusta. En teidä mikä järki tuossa on jotain sarjaa alkaa esittää, kun ei sitten näytetä kaikkia jaksoja.
muotitalot, canonit ja kojakit on tullut alusta vaikka kuinka monta kertaa.
ja uusia jopa ennennäkemättömiä sarjoja luvataan, mutta tähän mennessä ei niitä lupauksia ole lunastettu.

tuo tapa uusia yksi jakso kolme kertaa viikossa, on tarttunut maksukanavilta normikanaville.

laitoin ylellekin vinkkiä siitä, millä telkkarilupaa ei tarttis nostaa ja nekin säästäis.
esitettäis ohjelmia sitten vaikka vain iltapäivisin ja ma - pe, koska loppuaika on pelkkää uusintaa.

Minulla on Viasatin elokuvakanavat, mutta onneksi ei ole vuoden määräaikasitilauksesta kauaa jäljellä.
siinäkin on tullut lähes vuoden ajan samat elokuvat kuukaudesta toiseen. noin 7 ensi-iltaa per 2 kk, mistä on ollut keskimäärin 2-3 katsottavia.
tuntuu että nykyään ei löydä kunnon elokuvakanavaa mistään. Kinoonkin olin pettynyt ja kun katson Canalin tarjontaa niin samaa dementiaa uusintatautia sekin näkyy sairastavan.
1472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tuskasi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

perkeleen perkele kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu