pelkästään kouluaikana pakkoruotsin takia menetetystä tärkeästä kielestä. Pakkoruotsi yhteiskunnassamme merkitsee koko aktiivielämän ajan lisäpanostuksia yksilöltä, jotta ruotsin kielitaito esimerkiksi virkamiehenä edes tyydyttävästi säilyisi. Se siten estää jatkuvasti osaltaan myös koulutuksen jälkeen suurten ja merkittävien kielten opiskelua. SE ON MYLLYNKIVI KAULALLAMME ELÄKEIKÄÄN ASTI.
Ei ole kysymys
kuusen havu
290
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Keinotekoisen kaksikielisyyden kielteiset vaikutukset ovat moninaiset. Niin moninaiset, että kattavaa tutkimusta ei uskalleta edes tehdä.
ymmärtää miten mittava vahinko suomenkielisille aiheutuu pakkoruotsista ja siihen virkamiesruotsivaatimuksesta. Menetämme kansakuntana joka vuosi valtavasti mahdollisuuksia kommunikoida suurilla ja tärkeillä kielillä kansainvälisen kaupankäynnin, talouselämän, taiteiden, kaikenlaisen kulttuurin alueilla. Tappio pienelle kansakunnalle on merkittävä.