miksi ei enää ole lainkaan tai tosi vähän

te-toimiston järjestämiä oikeit ammattikursseja? Vai onko nyt vain sellainen vaihe, ettei ole mitään haussa? Johtuuko puute siitä, että ei haluta kilpailla oppilaitosten kanssa nyt, kun työttömillä on oikeus työttömyyskorvauksia menettämättä opiskella oppilaitoksessa, jos vain sinne pääsevät ja työvoimatoimisto opiskelun hyväksyy työllistymistä edistävänä asiana? Jaaha. No, sinänsä asialla ei ole väliä, sillä mahdollisuudet päästä kursseille ovat minimaaliset. Mutta tulin vain huomanneeksi, että ei ole tämän maakunnan alueella ainakaan tämän ammattialan (toimisto) tai siihen läheisesti liittyvien osalta muuta kuin jotain Ecam-Junior-rekry -juttuja, joita näytti sitten olevan parilla muullakin maakunnalla tarjolla. Ecam vetää rahaa temiltä.

no joo....
Enpä tiedä, olen sellainen, joka siis putoaa työmarkkinoilta kokonaan. Voi perskele, kai tässä on jostain muualta revittävä rahaa, ja yritettävä päästä pois tästä loukosta ja kiireemmiten. Elämäni virhe, että tänne olen muuttanut - syntymääni en sentään ihan vielä kadu, voi kyllä tulla sekin päivä vielä eteen.
1298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

syksyn yhteishakukin päättyi, jahka vähän aikaa menee, niin kai niitä sitten, viimeistään ensi vuoden alussa....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


visions are black kirjoitti:

te-toimiston järjestämiä oikeit ammattikursseja? Vai onko nyt vain sellainen vaihe, ettei ole mitään haussa? Johtuuko puute siitä, että ei haluta kilpailla oppilaitosten kanssa nyt, kun työttömillä on oikeus työttömyyskorvauksia menettämättä opiskella oppilaitoksessa, jos vain sinne pääsevät ja työvoimatoimisto opiskelun hyväksyy työllistymistä edistävänä asiana? Jaaha. No, sinänsä asialla ei ole väliä, sillä mahdollisuudet päästä kursseille ovat minimaaliset. Mutta tulin vain huomanneeksi, että ei ole tämän maakunnan alueella ainakaan tämän ammattialan (toimisto) tai siihen läheisesti liittyvien osalta muuta kuin jotain Ecam-Junior-rekry -juttuja, joita näytti sitten olevan parilla muullakin maakunnalla tarjolla. Ecam vetää rahaa temiltä.

no joo....
Enpä tiedä, olen sellainen, joka siis putoaa työmarkkinoilta kokonaan. Voi perskele, kai tässä on jostain muualta revittävä rahaa, ja yritettävä päästä pois tästä loukosta ja kiireemmiten. Elämäni virhe, että tänne olen muuttanut - syntymääni en sentään ihan vielä kadu, voi kyllä tulla sekin päivä vielä eteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu