wannabe-kokoomus

En tiedä kuinka yleistä on, mutta ainakin itse tunnen/tunnistan monia. Tyypillisin tapaus on ammattikorkeakoulun käynyt AMK-inssi, joka on NIIN kokoomuslaista, NIIN kokoomuslaista. Varsin usein tämä henkilö on vielä suorittavan portaan duunari, joka ei ole päässyt koulutusta vastaavaan hommaan. Mutta silti ollaan NIIN työnantajan puolella, NIIN työnantajan puolella, ja haukutaan duunareita. Eikä nähdä malkaa omassa silmässä, eli sitä, että itsekin ollaan duunareita, vaikkakin paperit oikeuttaisi parempaan.

Näin mennään vuosi pari, kunnes tajutaan, että kokoomuspolitiikan ansiosta eliittityöpaikat vähenee myös kokoajan, ja raha menee yhä kapeammalle sektorille, tosin isommin siivuin. Kun wannabe-kokoomuslainen aikansa haukkuu lakkolaisia ja ihmettelee miksi ylitöistä pitäisi maksaa, huomaa hän viimeistään 2-3 vuoden päästä olevansa se palkansaaja, jolla on työnantaja. Totuus paljastuu monelle karvaalla tavalla, kun ne paperit eivät taanneetkaan johtajan paikkaa, tai muuta hienoa titteliä hurjalla palkalla. Omissa mielikuvissa ollaan oltu työnantajan edustajia pari vuotta, vaikka liukuhihnalla "väliaikaisesti" töitä onkin paiskittu, paperit kirjahyllyssä. Mutta kun 2-3 vuoden jälkeenkään ei koulutusta vastaavaa virkaa löydy, ja joku maisteri onkin jo palkattu väliportaan johdon toimeen, niin siinä vaiheessa alkaa wannabe-kokoomuslaistakin jo pikku hiljaa syljettämään.

Enää ei käydä trendibaareissa pikkutakki päällä kehuskelemassa, että on sen ja sen nönnönnöö-alan inssi, tosin duunarihommissa, mutta duunareita silti haukkuen. Pikku hiljaa pätkätyöläisen kauluspaita alkaa olla sen verran kulunut kulissi, että on pakko jäädä kotiin vetämään kalsarikännit. Kokoomuskulissit kaatuu jossain vaiheessa vielä monen niskaan, kun on lyöty itseään vasemmalla kädellä turpaan monta vuotta.

Tosin joka vuosi tulee koulunpenkiltä tasaiseen tahtiin uusia wannabe-kokoomuslaisia, joilla on kulissit ja kuvitelmat viimeisen päälle, koska on niin siistii tuntea kuuluvansa eliitin joukkoon, vaikka sitten itselleen valehtelemalla. On hienoa käydä pari vuotta iltabaareissa, kehuskelemassa AMK-inssiyttään, ja kuinka me "akateemiset" ollaan niin hienoa porukkaa. Wannabe-kokoomuslaiselle jää kuitenkin varsin usein musta-pekka käteen, eikä se akateemisuus sitten enää niin kivaa olekaan, kun välillä käydään kaupan kassalla, ja välillä kela:ssa.

En kerro nyt omasta kokemuksesta, vaan lähinnä niistä ihmiskohtaloista, mitä olen matkan varrella nähnyt. Tällä yritän kertoa sitä, että AMK on arkipäiväistynyt, ja sieltä valmistuu aivan liikaa porukkaa. Kaikille ei riitä koulutusta vastaavaa työtä, ei edes puolelle valmistuneista. Akateeminen työttömyys on maan suurimpia ongelmia. Lähes kaikki käy nykyään jonkin sortin AMK:n, ja luulee sillä avulla tulevansa joksikin miljonääriksi tai isoksi johtajaksi. Ei, ei ja vielä kerran ei. Älkää nyt hyvät ihmiset rakentako liiaa pilvilinnoja itsellenne.

Kaikista surkuhupaisinta on se, kun duunarikohtalon saanut akateeminen kannattaa vain sitkeästi kokoomusta (wannabemaisesti), jonka politiikka lähinnä vaikeuttaa työn saantia, ja varsinkin sen koulutusta vastaavan työn. Kokoomus sopii niille, jotka ovat oikeasti niitä työnantajan edustajia, tai muuten kultalusikka suussa syntyneitä, rikkaita joita ei huvita tavallista kansaa jeesata. Kokoomus edesauttaa rahavirtojen ohjautumista yhä enenevässä määrin kapealle eliitille, joka kapenee entisestään. Eli rahavirrat ohjautuu pois tavallisesta kansasta.
0320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ugyn Aimer kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu