Löytökissan lopettaminen?

Otimme noin vuosi sitten kaksi löytökissaa löytöeläinkodista. Toisella niistä ollut todella kova elämä, eikä ole ikinä oppinut luottamaan ihmisiin. Se voi jo olla aika iäkäskin, koska ollut kissatalossakin 8 vuotta ennen meille tuloa. Meillä oppinut sen verran luottavaisemmaksi, että jalkopäässä toisen kissan seurassa nukkuu ja tulee viereen odottamaan kun ruokaa antaa. Voi nopeasti jopa nuuhkaista kättä, mutta ei anna koskea. Sähisee aina kun sen yllättää.

No tältä kissalta on aikoinaan poistettu hampaita. Vein muutama viikko sitten kissan eläinlääkärille, koska sen lihavuuden takia ei ole selkää pystynyt pesemään ja takkuja tullut. Pääs siis parturiin. Samalla rauhoituksella lääkäri tietty tutki mm hampaat ja huomasi siellä kaksi tulehtunutta pattia. Röntgenissä paljastui että joku lääkäri oli jättänyt juuren jäljelle poistettuaan hampaan. Noh tämä reissu tuli sitten maksamaan n 200 euroa ja uusi aika varattiin kirurgiseen juuren poistoon. Nyt se tehtiin ja tuli maksamaan lähes 300 euroa kuvineen ja lääkkeineen. Itselläni noin 1000 euron kuukausi tulot ja tällaiset menot tekee todella tiukkaa. Varsinkin nyt kun vauvakin tulossa ja hirveästi menoja. Onneksi löytyi hiukka säästöjä, mutta nekin tarkoitettu varalle vauvaa varten.

Kysynkin nyt, että jollei jostain syystä kissan suu nyt paranekaan, niin pitääkö minun luovuttaa kissa TAAS jollekin muulle, koska minulla ei kertakaikkiaan ole varaa enää tällaisiin maksuihin? Kissaa ottaessa kirjoitin sopimuksen, missä lukee että kissaa ei saa lopettaa, jos sitä voi ruokavaliolla tai muuten hoitaa. Mielestäni olisi enemmän rääkkäystä nyt sijoittaa kissa taas uuteen paikkaan, kun se kuitenkin on olosuhteisin nähden sopetunut hyvin meille ja on tosi hyvä kaveri toiselle kissallemme. Se saakin näköjään kaipaamansa hellyyden tältä toiselta kissalta ihmisten sijaan.
131881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kuvauksesi perusteella tuntuu siltä, että tosiaan kissalle armeliaampaa olisi lopetus, kun vielä uuteen paikkaan sopeutuminen. Kun ikääkin on jo noinkin paljon. Eihän se kuolema kissalle itselleen ole mitään. Epävarmuus, syyllisyys ja ikävä jää ihmiselle. Ei kissalle. Vanhan eläimen kanssa ei ole odotettavissa, että ne eläinlääkärilaskut pienevät, kun se sairastelukierre alkaa, niin sehän saattaa jatkua sitten kuolemaan asti. usein löytöeläintalot suhtautuvat kissoihinsa melko fanaattisesti ja joskus se kissan näkökulma unohtuu siinä elämän kiihkeässä suojelemisessa. Koska kissasi on vielä kaiken lisäksi noin säikky, ei se hirvittävän täysillä tätä elämäänsä tunnu elävän. Vaikka mistäs me ihmiset kissojen sielunelämästä tiedetään. Joskus se loppu kuitenkin kohtaa meitä jokaista, sinun tilanteessasi en menisi tuomitsemaan ratkaisujasi, jos päästät kissasi autuammille metsästysmaille.

Äänestä
  • Niinhän se mielestäni maalaisjärkikin sanoo, mutta mitä sanoo tähän laki? Kun tuli allekirjoitettua tuo paperi. Tekisi mieli soittaa ja kysyä, mutta ei sit uskalla. Sopimuksessa myös lukee että heti imoitettava jos kissa katoaa tai menehtyy. Jos sitten seurauksena on että ei uutta kissaa enää koskaan sieltä vaikka saakaan, kun on näin "huono" emäntä...Mielummin kuitenkin kodittomalle sen kodin antaisi. Tulee vahän sellainen olo, että kissaa pakko hoitaa niin kauan kun vain jotakin eläinlääkäri keksii mitä vielä ehkä voisi kokeilla, ennen kuin kissan joskus saa lopettaa. Kissan hyvinvoinnista viis. Toivottavasti kissa nyt tältä erää tervehtyi, mutta mitä tapahtuu kun se oikeasti sairastuu.
    On se niin harmi että eläinten terveys maksaa enemmän kun ihmisen. Aina tulee pelkkää eläinkaupan/lääkärin sapuskoita kissoille syötettyä. Laadussa ei tingitä, jotta kissa pysyisi mahdollisimman terveenä, mutta monen sadan eläinlääkäri laskut vaan ihan liikaa, varsinkin kissalle jolla ei ehkä paras elämänlaatu ole muutenkaan.

    Äänestä

  • Poor cat kirjoitti:

    Niinhän se mielestäni maalaisjärkikin sanoo, mutta mitä sanoo tähän laki? Kun tuli allekirjoitettua tuo paperi. Tekisi mieli soittaa ja kysyä, mutta ei sit uskalla. Sopimuksessa myös lukee että heti imoitettava jos kissa katoaa tai menehtyy. Jos sitten seurauksena on että ei uutta kissaa enää koskaan sieltä vaikka saakaan, kun on näin "huono" emäntä...Mielummin kuitenkin kodittomalle sen kodin antaisi. Tulee vahän sellainen olo, että kissaa pakko hoitaa niin kauan kun vain jotakin eläinlääkäri keksii mitä vielä ehkä voisi kokeilla, ennen kuin kissan joskus saa lopettaa. Kissan hyvinvoinnista viis. Toivottavasti kissa nyt tältä erää tervehtyi, mutta mitä tapahtuu kun se oikeasti sairastuu.

    Jos nyt kuitenkin soittaisit sinne ja kertoisit tilanteen ...miten meinasit vihaisen kissan kanssa kun lapsi syntyy ? Jos kissa on elellyt siellä talolla 8 vuotta niin voi olla että kisu pitää sitä jo kotinaan ja voi olla hyvinkin onnellinen siellä .Toisaalta taas ei se lopetuskaan huono juttu ole ... Mutta soita reippaasti ja kerro tilanne ...jos eivät ymmärrä niin sitten ei kannata sellaisesta paikasta enää toista kissaa ottaa .

    Äänestä

  • "Eihän se kuolema kissalle itselleen ole mitään."
    Samahan sitten pätee ihmiselle. Jos joskus hankin lapsen, ja tämä osoittautuu lapsi liian kalliiksi tai hankalaksi päästän sen "paremmille laitumille" lopettamalla. Eihän se kuolema ihmisellekään ole mitään.

    Äänestä

  • segd kirjoitti:

    "Eihän se kuolema kissalle itselleen ole mitään."
    Samahan sitten pätee ihmiselle. Jos joskus hankin lapsen, ja tämä osoittautuu lapsi liian kalliiksi tai hankalaksi päästän sen "paremmille laitumille" lopettamalla. Eihän se kuolema ihmisellekään ole mitään.

    Todella huono ja kömpelö vertaus. Sairas kissavanhus ja ihmislapsi ovat kuitenkin hippasen eri asioita...

    Äänestä

  • Poor cat kirjoitti:

    Niinhän se mielestäni maalaisjärkikin sanoo, mutta mitä sanoo tähän laki? Kun tuli allekirjoitettua tuo paperi. Tekisi mieli soittaa ja kysyä, mutta ei sit uskalla. Sopimuksessa myös lukee että heti imoitettava jos kissa katoaa tai menehtyy. Jos sitten seurauksena on että ei uutta kissaa enää koskaan sieltä vaikka saakaan, kun on näin "huono" emäntä...Mielummin kuitenkin kodittomalle sen kodin antaisi. Tulee vahän sellainen olo, että kissaa pakko hoitaa niin kauan kun vain jotakin eläinlääkäri keksii mitä vielä ehkä voisi kokeilla, ennen kuin kissan joskus saa lopettaa. Kissan hyvinvoinnista viis. Toivottavasti kissa nyt tältä erää tervehtyi, mutta mitä tapahtuu kun se oikeasti sairastuu.
    On se niin harmi että eläinten terveys maksaa enemmän kun ihmisen. Aina tulee pelkkää eläinkaupan/lääkärin sapuskoita kissoille syötettyä. Laadussa ei tingitä, jotta kissa pysyisi mahdollisimman terveenä, mutta monen sadan eläinlääkäri laskut vaan ihan liikaa, varsinkin kissalle jolla ei ehkä paras elämänlaatu ole muutenkaan.

    Ottakaa hyvät ihmiset kissallenne ELÄINLÄÄKÄRIKULUVAKUUTUS niin säästytte monilta ikäviltä tilanteilta! Ja kuka ensinnäkään ottaa kissan ilman tietoa siitä, millainen tilanne itsellä on tulevaisuudessa?

    Soitettava sinun on sinne eläinsuojaan joka tapauksessa.

    Äänestä

  • eyes rolling kirjoitti:

    Todella huono ja kömpelö vertaus. Sairas kissavanhus ja ihmislapsi ovat kuitenkin hippasen eri asioita...

    Mitä eroa? Ihminen eläin = yhtä arvokkaita. Ihminen on ottanut vapaudekseen päättää eläinten elämästä sillä oikeudella, että omaamme kehittyneet (lue: sairaat ja julmuuteen pystyvät) aivot. Eläimet vain yrittävät pysyä hengissä, me tapamme toisiamme ja eläimiä ja kaikkea mistä vain itse hyödymme tai jolla voimme helpottaa elämäämme. Onneksi meistä jotkut ovat vielä järkeviä ja näemme oman erinomaisuutemme läpi.

    Äänestä

  • hallootahalloo!!! kirjoitti:

    Sitten kun/jos joskus aikuistut niin luepa oma kirjoituksesi uudelleen. Voi tosin häpeän tunne olla melkoinen.

    Äänestä

  • Ei, Murha ei ole ratkaisu jos kissa ei kärsi.

    Äänestä

  • eyes rolling kirjoitti:

    Todella huono ja kömpelö vertaus. Sairas kissavanhus ja ihmislapsi ovat kuitenkin hippasen eri asioita...

    Ei välttämättä ollut kissavanhus koska kissa elää helpostikkin 18-vuotiaaksi. Parasta olisi uutta kotia ollut etsiä. Se pitää osata ajatella elämää eteenpäin pitkälle kun pitkäikäistä lemmikkiä hommaa itselleen. Lopettaminen vihoviimeinen keino.

    Äänestä

..saa sellaista todistusta, että kissa olisi oikeampi lopettaa kuin jättää kärsimään?
Eikö sellainen lääk.todistus käy löytöeläintalolle?

Mietin vaan...

Äänestä
  • Hankin aikanaan pyöveliltä Kissan, jolta luottamus ihmisiin oli täysin meny. (ne kullannuput oli vetäneet
    hännästä ja rääkänneet muutenkin) Luonnevikaisena tietysti lopetettavaksi määrätty, huom. viranomainen?

    Eikä menny kun 14 vuotta, ennenkuin Kissa nuolaisi poskesta.

    Elkää ottako Kissaa ja älkää panko Kakaroita.

    Äänestä

  • Ikävä vielläkin. kirjoitti:

    Hankin aikanaan pyöveliltä Kissan, jolta luottamus ihmisiin oli täysin meny. (ne kullannuput oli vetäneet
    hännästä ja rääkänneet muutenkin) Luonnevikaisena tietysti lopetettavaksi määrätty, huom. viranomainen?

    Eikä menny kun 14 vuotta, ennenkuin Kissa nuolaisi poskesta.

    Elkää ottako Kissaa ja älkää panko Kakaroita.

    Syötä sille sairaalle kissalle nitro.
    Omistajana olet sen oikeutettu tekemään.
    Tai kutsu lähin metsästäjä hoitamaan homman.
    Tuskin maksaakaan mitään. Korkeintaan ehkä pullakahvit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Poor cat kirjoitti:

Otimme noin vuosi sitten kaksi löytökissaa löytöeläinkodista. Toisella niistä ollut todella kova elämä, eikä ole ikinä oppinut luottamaan ihmisiin. Se voi jo olla aika iäkäskin, koska ollut kissatalossakin 8 vuotta ennen meille tuloa. Meillä oppinut sen verran luottavaisemmaksi, että jalkopäässä toisen kissan seurassa nukkuu ja tulee viereen odottamaan kun ruokaa antaa. Voi nopeasti jopa nuuhkaista kättä, mutta ei anna koskea. Sähisee aina kun sen yllättää.

No tältä kissalta on aikoinaan poistettu hampaita. Vein muutama viikko sitten kissan eläinlääkärille, koska sen lihavuuden takia ei ole selkää pystynyt pesemään ja takkuja tullut. Pääs siis parturiin. Samalla rauhoituksella lääkäri tietty tutki mm hampaat ja huomasi siellä kaksi tulehtunutta pattia. Röntgenissä paljastui että joku lääkäri oli jättänyt juuren jäljelle poistettuaan hampaan. Noh tämä reissu tuli sitten maksamaan n 200 euroa ja uusi aika varattiin kirurgiseen juuren poistoon. Nyt se tehtiin ja tuli maksamaan lähes 300 euroa kuvineen ja lääkkeineen. Itselläni noin 1000 euron kuukausi tulot ja tällaiset menot tekee todella tiukkaa. Varsinkin nyt kun vauvakin tulossa ja hirveästi menoja. Onneksi löytyi hiukka säästöjä, mutta nekin tarkoitettu varalle vauvaa varten.

Kysynkin nyt, että jollei jostain syystä kissan suu nyt paranekaan, niin pitääkö minun luovuttaa kissa TAAS jollekin muulle, koska minulla ei kertakaikkiaan ole varaa enää tällaisiin maksuihin? Kissaa ottaessa kirjoitin sopimuksen, missä lukee että kissaa ei saa lopettaa, jos sitä voi ruokavaliolla tai muuten hoitaa. Mielestäni olisi enemmän rääkkäystä nyt sijoittaa kissa taas uuteen paikkaan, kun se kuitenkin on olosuhteisin nähden sopetunut hyvin meille ja on tosi hyvä kaveri toiselle kissallemme. Se saakin näköjään kaipaamansa hellyyden tältä toiselta kissalta ihmisten sijaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu