Hyvä Rosa!!

Hienoa nähdä suomalainen Kansanedustaja, joka uskaltaa julkisesti olla oma itsensä!!! Veikkaan, että joka edustajalla on mörkönsä kaapissa, mutta kohua pelkäävinä pitävät kaapin ovet suljettuina.

Näköjään Vihreät ovat se tämän päivän puolue, jossa uskalletaan sanoa Asioista oma mielipide, normeista huolimatta. En ole Vihreitä äänestänyt, mutta ehkäpä seuraavaksi! Ellei sitten Vihreät paljastu aivottomaksi laulukuoroksi - kapellimestarinaan Kalju-Moralisoija...
7581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Uskomatonta, että Suomessa poliittisenkeskustelun ja etenkin huumekeskustelun taso on tätä luokkaa. Kuvaavaa koko toiminnalle on se, että oikein uutisissa pitää puida sitä kun "kansanedustaja on käyttänyt huumeita kansanedustaja-aikanaan". Eli Meriläinen on kertonut käyttäneensä kannabista noin vuosi sitten. Eli hän on nyt virallisesti huumeiden käyttäjä, narkomaani. Nyt sitten monessa suomalaisessa olohuoneessa voidaan paheksua tällaista hirveää esimerkkiä kansanedustajalta. Ja tänne palstalle voivat ihmiset kirjoittaa narkki-Meriläisestä. Tämä kuvastaa hyvin sitä, että yleisesti ottaen ihmiset eivät tiedä mitään. Heidän käsityksensä mukaan "huumeet ovat huumeita", eikä heroiinilla ja kannabiksella ole eroa. Porttiteoria toimii ja kohta narkki-Meriläinen vääntää snagut. Surullista, että Suomessa on huumekeskustelu saatu tällaisella yleistämisellä ja leimaamisella hiljennettyä kokonaan. Nykypäivänä on täysin mahdotonta edes yrittää keskustella järkevästi asiasta, koska silloin leimautuu samantien. Kukaan ei uskalla edes yrittää, paitsi herra Drake, joka omalla idioottimaisella brassailullaan vaan pahensi tilannetta. Hyvä esimerkki tästä leimautumisen pelosta on Osmo Soininvaaran "julkinen paheksunta" Meriläiselle. Eihän herra Soininvaaralla ollut muutakaan mahdollisuutta kun muuten häntäkin epäiltäisiin huumehörhöksi. Fiksuna miehenä Osmo, kuitenkin varmasti ymmärtää tilanteen todellisen "vakavuuden".

Äänestä
  • kun toistat itseäsi, vai oletko pöllyissä?

    Äänestä

vain idiootti menee myöntämään jotain tuollaista. Ehkä muutama hampunvetäjä saattaa äänestää seuraavissa vaaleissa, mutta suurin osa suomalaisista vetää johtopäätöksensä tällaisesta hölmöilystä ja muodostaa mielikuvan Vihreistä puolueena, jossa huumeiden käyttöä ei pidetä pahana asiana.

Äänestä

Jep kaikki vain tunnustamaan rikoksiaan. Poliisit pääsevät vähällä. Rosa näyttää mallia. Kun rikotaan lakia niin heti ilmoitus poliisille. Olen varastanut kaupasta, olen käyttänyt huumeita, olen pahoinpidellyt naapurin mummoa, olen varastanut auton jne. Vihreät voisivat jatkaa ja näyttää tietä. Kaikki vihreiden edustajat jotka ovat käyttäneet huumeita tai varastaneet voisivat nyt tulla esiin kaapeistaan ja paljastaa rikoksensa. Rosahan ei ole ainut. Vihreäthän ovat puolue, jossa uskalletaan sanoa. Rosakin voisi jatkaa rohkeasti ja kertoa enemmän rikoksistaan. Hänhän uskaltaa julkisesti olla oma itsensä.
Ruusu voit tietysti itse myös elää kuten opetat eli ole julkisesti oma itsesi ja esiinny omalla koko nimelläsi. Vai menikö liian vaikeaksi?

Äänestä
  • Jaa uskolta olla oma itsensä, no ei helvetissä uskolla olla jos tv:n haastatteluun täytyy tulla pilvessä

    Äänestä

Jaa, että olla omana ittenä, sä sitten kehotat myös murhamiehiä olemaan omana itsenä, huumet on kieletty suomen rikoslaissa saatanan torvi

Äänestä

Minä aion äänestää seuraavissa vaaleissa Rosaa!
(yleensä en äänestä ollenkaan)
TSEMPPIÄ ROOSALLE!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruusu kirjoitti:

Hienoa nähdä suomalainen Kansanedustaja, joka uskaltaa julkisesti olla oma itsensä!!! Veikkaan, että joka edustajalla on mörkönsä kaapissa, mutta kohua pelkäävinä pitävät kaapin ovet suljettuina.

Näköjään Vihreät ovat se tämän päivän puolue, jossa uskalletaan sanoa Asioista oma mielipide, normeista huolimatta. En ole Vihreitä äänestänyt, mutta ehkäpä seuraavaksi! Ellei sitten Vihreät paljastu aivottomaksi laulukuoroksi - kapellimestarinaan Kalju-Moralisoija...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu