Ranska uskaltaa - me olemme

Kun ranskalaiset mellakoivat rajusti uusliberaalia hallituspolitiikkaa vastaan niin täällä ollaan kuin täit tervassa ja pelosta jäykkinä IsonVeljen edessä.
Miten me luulemme voivamme saada mitään muutoksia jos emme lähde mellakoimaan?
Ei mitään oikeuksia eikä etuja ole kukaan koskaan antanut vaan niiden edestä on pitänyt taistella.
http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=21624
3222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

noista Ranskan tapahtumista meidän isoveli-mediamme raportoi niukasti tai ei lainkaan.
Annetaan kuva että 'valtakunnassa kaikki hyvin'.

Äänestä
  • --- vihastukaa ! näyttäkää tunteenne!
    Kirkon palveluksessa on monia hyviä ihmisiä. Mutta enemmän heitä kaivattaisiin.
    ”Tämä on monille alistetuille vaikeaa, kun he ovat tottuneet siihen, että vihastuminen on moraalisesti tai uskonnollisesti väärin”, sanoo Raamattuopiston johtaja Rauno Mäkelä, ja jatkaa: ”mutta ei se ole.
    Uudessa Testamentissakin kehoitetaan: vihastukaa, mutta älkää tehkö syntiä. Vihastuminen ja vihaaminen ovat eri asioita.
    Kun meidän oikeuksiamme poljetaan, meidän pitäisi suuttua siitä, eikä suinkaan jäädä alle. Osoita vihastumisesi tavalla tai toisella. Käytännössä tämä merkitsee riitelemistä.
    Ne jotka ovat joutuneet alistetuksi ovat yleensä ihmisiä, jotka inhoavat riitelemistä ehkä yli kaiken. Se on heille suunnattoman vastenmielistä. Koko heidän olemuksensa on sitä vastaan, mutta on vain opittava riitelemään”.

    Upeita sanoja Mäkelältä.
    Toteutuakseen meissä tuo muutos vaatii sellaista tietoa, joka auttaa tajuntaamme laajentumaan ja ymmärtämään realistisesti oman asemamme ja paikkamme vallitse-vassa todellisuudessa.

    Äänestä

  • vihastukaamme kirjoitti:

    --- vihastukaa ! näyttäkää tunteenne!

    mutta tuo kaikki pitäisi kohdistaa myös poliitikkoihin.
    http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20101038969
    Kansa ei saisi hiihtää omia etujaan ajavien poliitikkojen perässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nahjuksia kirjoitti:

Kun ranskalaiset mellakoivat rajusti uusliberaalia hallituspolitiikkaa vastaan niin täällä ollaan kuin täit tervassa ja pelosta jäykkinä IsonVeljen edessä.
Miten me luulemme voivamme saada mitään muutoksia jos emme lähde mellakoimaan?
Ei mitään oikeuksia eikä etuja ole kukaan koskaan antanut vaan niiden edestä on pitänyt taistella.
http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=21624

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu