http://huumeongelma.blogspot.com/2010/10/huumeiden-dekriminalisaatio-kannattaa.html
Ote tekstistä:
Portugalin dekriminalisaatio on ollut valtava menestys minkä tahansa mittapuun mukaan. Monien huumeiden käyttö on kiistattomasti vähentynyt useissa luokissa, esimerkiksi 15-19-vuotiaiden keskuudessa. Siellä missä käyttömäärät ovat kasvaneet, on kasvu ollut vähäistä - huomattavasti vähäisempää kuin useimmissa täyskieltoja ylläpitävissä EU-maissa.
Portugalissa, jossa huumeongelma oli aiemmin Euroopan pahimmasta päästä, kannabiksen käyttömäärät ovat tällä hetkellä Euroopan alhaisimpia, ja kokaiinin yksi alhaisimmista. Huumeisiin liittyvät ongelmat, esimerkiksi HIV:n ja hepatiitin leviäminen ja huumekuolemat, ovat kääntyneet jyrkkään laskuun.
Tutkimustietojen lisäksi Portugalin dekriminalisaation menestystä ilmentää se, ettei käyttökieltojen palauttamiselle ole juurikaan poliittista painetta. Kuten sosiaalisesti konservatiivisessa roomalaiskatolisessa maassa voi olettaa tapahtuvan, herätti dekriminalisaatioehdotus kiivaan väittelyn vuosikymmen sitten.
Monet poliitikot povasivat hurjia kauhukuvia - räjähtänyttä huumeidenkäyttöä nuorison keskuudessa ja Lissabonin muutosta "turistien huumetaivaaksi".
Yksikään noista kauhuskenaarioista ei kuitenkaan toteutunut. Portugalin asukkaat, joilla on mahdollisuus verrata 1990-luvun alun käsistä karannutta huumeongelmaa nykyiseen, huomattavasti kohentuneeseen tilanteeseen, eivät juurikaan kannata paluuta käyttökieltoihin. Myöskään yksikään vaikutusvaltainen poliitikko ei sellaista peräänkuuluta.
Huumeiden dekriminalisaatio kannattaa
kokonaiskura
0
181
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1504029Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso163989Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani133077Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai663038Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1492602- 752528
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist282243- 301669
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1141554- 201425