Pakolaisten vastaanottamisesta aiheutuneet

Sisäasiainministeriö maksoi yli 50 miljoonan euron kustannukset pakolaisista ja entisen Neuvostoliiton alueelta tulleista paluumuuttajista vuonna 2009.

Kustannukset aiheutuivat pakolaisten sekä näihin rinnastettavien ja paluumuuttajien vastaanotosta sekä toimeentulon ja palveluiden järjestämisestä kunnille maksetuista korvauksista. Korvausta maksetaan kolmelta vuodelta.

Pakolaisten vastaanotosta aiheutuvista kustannuksista korvattiin kunnille reilut 45 miljoonaa euroa viime vuonna.

Näistä reilut kymmenen miljoonaa euroa maksettiin laskennallisina korvauksina, reilut 11 miljoonaa euroa toimeentulotuen korvauksina, vajaa viisi miljoonaa euroa tulkkipalvelujen järjestämisen korvauksina, reilut viisi miljoonaa euroa alaikäisten yksintulleiden tukipalvelujen korvauksina ja reilut 12 miljoonaa euroa pitkäaikaisten ja huomattavien sosiaali- ja terveyspalveluiden erityiskorvauksina.

Entisen Neuvostoliiton alueelta tulleiden paluumuuttajien toimeentulon ja heimoveteraanien palvelujen järjestämisestä kunnille vajaa viisi miljoonaa euroa. Koska Suomessa ei kerätä tietoja sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttämisestä kansalaisuuden tai etnisen taustan mukaan, sisäasianministeriö ei voi esittää tietoja kuin näistä erityispalveluista.
8151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Vaikka jälki voi olla aika rumaa. Se on kumma miksi näitä mamutuksen kuluja ei kukaan Suomessa edes tiedä.

Äänestä

Tässä on myös laskelmia maahanmuuton hinnasta. Lopussa tilintarkastajan tekemät laskelmadokit. Jos ei työllisty eikä sopeudu yhteiskuntaan, hinta on kova.
http://ohjelmat.yle.fi/mot/arkisto/mot_maahanmuuton_hinta

Terveydenhoitokustannuksista sanoisin, että kuulemani mukaan pakolaiset ovat perussairaampia jo taustansa vuoksi ja varsinkin sodan jaloista tulevat tarvitsevat sekä fyysistä että psyykkistä hoitoa, myös nuoret.

Katsoitko THL:n sivuilta terveystilastoja? Siellä oli ainakin sukupuolitautitilastoja jakaumalla suomalainen/muu mailma. Vakavat kuten AIDS ja HIV ovat toteamishetken kansalaisuuden mukaan tilastoitu ja yli kolmasosa Aidsista on ulkomaalaisilla ja Hivistä yli 20%.

Mielestäni kaikista vakavampi tässä muukalaisrallissa on yhteiskuntarauhan järkkyminen. Rikollisuus on räjähtänyt käsiin. Näyttää myös katurauha ja naisrauha menneen. Ei saa olla rauhassa edes heinäpellolla puhumattakaan työpaikalla, kuten tänäänkin saimme mediasta lukea.

Äänestä

Tuolla rahavuorella, mitä on syydetty maahanmuuttajien saamiseksi Suomeen olisi voitu maksaa nuorille perheille vaikka äidinpalkkaa, niin että perheillä oli varaa enempään kuin yhteen ja kahteen lapseen. Ja siis vain Suomen kantaväestölle.

Nyt valtaosa yhteiskunnan avustuksita menee muille kuin suomalaisille! TÄMÄ ON VÄÄRIN!

Äänestä
  • on maahanmuuttajataustaiset enemmistönä, mites suu silloin pannaan

    Äänestä

Todellisia kustannuksia ei todellakaan tiedä kukaan. Pakolaisbudjeteissa puhutaan vain välittömistä ensiasutuskuluista. Jo pelkästään näiden jo Suomeen päässeiden "perheenjäseten" Suomeen lennättämiseen oli varattu miljoonabudetti, jota täydennettiin lisäbudetilla jo heti keväällä, kun se loppui kesken.

Ja siitä Suomeen pääsystä ne kulut vasta alkavat. Pakolaisvyöry ei koskaan lopu perheenjästenten osalta. Tulijoita riittää vaikka millä kepulikonstilla ellei niille rueta antamaan kuulaa kallooon.

Äänestä
  • "Ja siitä Suomeen pääsystä ne kulut vasta alkavat. Pakolaisvyöry ei koskaan lopu perheenjästenten osalta."

    Näin on. Varsinaiset kulut alkavat vasta kun Suomeen on päästy, muut kulut on lillukanvarsia. Se, että tänne otetaan täysin vastakkaisista kulttuurista lukutaidotonta ja kouluttamatonta porukkaa, on tyhmää ja tuomittavaa. Siitä kärsii koko yhteiskunta niin olijat kuin tulijat. Tällaisiin uppoaa kaikki yhteiskuntamme peruspalveluresurssit. Trendi on huolestuttava:
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010033111392240_uu.shtml

    Ruotissa on laskettu, että maahanmuuttoon uppoaa yli 20% verotuloista:
    http://spydet.blogspot.com/2007/07/hvad-koster-indvandringen.html

    Tilanne lienee täällä samansuuntainen.

    Äänestä

  • koko Telluksella kirjoitti:

    "Ja siitä Suomeen pääsystä ne kulut vasta alkavat. Pakolaisvyöry ei koskaan lopu perheenjästenten osalta."

    Näin on. Varsinaiset kulut alkavat vasta kun Suomeen on päästy, muut kulut on lillukanvarsia. Se, että tänne otetaan täysin vastakkaisista kulttuurista lukutaidotonta ja kouluttamatonta porukkaa, on tyhmää ja tuomittavaa. Siitä kärsii koko yhteiskunta niin olijat kuin tulijat. Tällaisiin uppoaa kaikki yhteiskuntamme peruspalveluresurssit. Trendi on huolestuttava:
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010033111392240_uu.shtml

    Ruotissa on laskettu, että maahanmuuttoon uppoaa yli 20% verotuloista:
    http://spydet.blogspot.com/2007/07/hvad-koster-indvandringen.html

    Tilanne lienee täällä samansuuntainen.

    Ei taida olla somaleista työvoimapulan poistajiksi. Jos 15-16 vuotiaat siirtyvät lukutaidottomina suoraan kortistoon 17 vuotiaina, niin mikä mahtaa olla heidän vanhempiensa lukutaito, epäilenpä ettei heilläkään sitä ole. Jos somalian kansalaisista 85-90% ei osaa lukea niin montakohan lukutaitoista heistä on Suomeen tulleista?
    Tänne on siis otettu pelkästään elätettäviä.

    Miltä luulevat päättäjät tuntuvan meistä Suomen kansalaisista tämä touhu? Meidän pitäisi jaksaa raataa työssä hamaan hautaan asti kun ei rahat riitä eläkkeiden maksuun ja sitten tänne haalitaan näitä lukutaidottomia somaleita meidän elätettäviksi joista ei koskaan tule meidän työmme jatkajia, vaan elävät meidän selkänahoista revityillä rahoilla.

    Kuinka paljon kärsii suomalaisten lasten opetus kun luokassa on suuri osa (kuten joissakin kouluissa on) somaleita.Turhaa on väittää etteikö se opetusta häiritse.

    Jos somaleille joudutaan ikään katsomatta opetus aloittaa siitä että oppivat kynää pitämään kädessä niin kalliiksi tulee ja mistä se on poissa, omien lasten koulutusrahoista. Eikä paljoa auta jos päättäjät sanovat että lisätään määrärahoja, jostakin nekin rahat on otettava, eli meidän verorahoista.

    Kyllä olisi korkea aikaa Kataisen tulla kertomaan meille kansalaisille että miten näistä luku-ja kirjoitus taidottomista henkilöistä koskaan saadaan meille työntekijöitä? Ovatko Kataisen mielestä edelleenkin meille tärkeitä?

    Pättäjät voivat unohtaa meillle kansalaisille paasaamisen ettei rahat riitä siihen ja siihen, ja että sitä ja sitä pitää nyt korottaa jne jne.....Meistä suuri osa on kyllästynyt maksamaan teidän töppäilyjen seurauksia.

    Minä olen työtä tehnyt perheeni ja itseni vuoksi ja siinä samalla suomalaista yhteiskuntaakin omalla pienellä panostuksellani pystyssä pitänyt, mutta raja menee siinä etten kyllä somaleja elättämään ryhdy. Eikä kyllä kiinnosta enää yhteiskunnankaan pystyssä pitäminen kun olen tämän hallituksen touhuja seurannut.

    Yhtään somalia ei enää tänne ja entisetkin omaan maahansa takaisin!

    JNE....jne..jne....

    .

    .

    Äänestä

  • ei sääliä kirjoitti:

    Suomessa 3 prosentilla väestöstä on maahanmuuttajatausta, kun EU:n keskiarvo on 6 prosenttia (Luxemburgissa 50 %). Helsingin kaupungin peruskoulujen oppilaista jo 13,9 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia.
    http://mediaseuranta.blogspot.com/2010/09/pia-pakarinen-maahanmuuttajanuorten.html

    Arvelet: "Kuinka paljon kärsii suomalaisten lasten opetus kun luokassa on suuri osa (kuten joissakin kouluissa on) somaleita.Turhaa on väittää etteikö se opetusta häiritse."

    Kommentti: Kokemukseni mukaan jo yksi ulkomaalainen luku- ja kirjoitustaitoinen oppilas, lahjakaskin vaikuttaa muiden opetukseen. Lapseni ala-asteella luokalla oli yksi lahjakas ulkomaalainen lapsi, jonka suomen kielen taitokin oli kohtuullinen. Silti opettaja joutui panostamaan häneen enemmän kuin muihin paisti tietysti niihin pariin suomalaiseen kouluhäirikköön. Hän, mamu oli joissakin aineissa kuten matematiikassa paljon edellä meitä, mutta ei täydellinen suomi ja muut lukuaineet jarruttivat oppimista ja verottivat muuta luokkaa.

    Tuskin koulussa oppii mitään, jos siellä on useita suomen kieleltä vajaita maahanmuuttajia
    puhumattakaan omalla äidinkielellään ummikkoja:
    http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/luku-ja-kirjoitustaidottomat

    Toteat: "Minä olen työtä tehnyt perheeni ja itseni vuoksi ja siinä samalla suomalaista yhteiskuntaakin omalla pienellä panostuksellani pystyssä pitänyt, mutta raja menee siinä etten kyllä somaleja elättämään ryhdy. Eikä kyllä kiinnosta enää yhteiskunnankaan pystyssä pitäminen kun olen tämän hallituksen touhuja seurannut."

    Kommentti: Meitä on jo melkoinen huutokuoro samanlaisia suomalaisia ihmettelemässä tämän hallituksen ja oppositionkin (taitaa olla yhtä sairaita muukalaishoivareita) touhua kun ykskaks EU:n ulkopuolelta aletaan rahdata tänne sosiaaliturvapaikkashoppareita laivalasteittain meidän elätettäväksi + kiintiöpakolaiset 750 henkeä/vuosi + 100 kiireellistä vielä päälle (tällä tavalla salakavalasti on kasvatettu laumaa):
    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomi+ottaa+j%C3%A4lleen+kiinti%C3%B6pakolaisia+Afganistanista/1135253844855

    Heidän lisäksi meinasi tulla muiden maiden mummulauma verokassallemme ja nyt vielä romanikerjäläislauma, joka satavarmasti on ensi keväänä tuhatkertaistunut, kun kerjäämiskieltolaki ei mennyt läpi.

    Turvaton on olo ja tuntuu, että tässä täytyy alkaa kiireesti jo ennen vaaleja toimimaan. En halua jättää jälkipolville tällaista rauhatonta järjestäytyneen rikollisjoukkojen hallitsemaa yhteiskuntaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kulut kirjoitti:

Sisäasiainministeriö maksoi yli 50 miljoonan euron kustannukset pakolaisista ja entisen Neuvostoliiton alueelta tulleista paluumuuttajista vuonna 2009.

Kustannukset aiheutuivat pakolaisten sekä näihin rinnastettavien ja paluumuuttajien vastaanotosta sekä toimeentulon ja palveluiden järjestämisestä kunnille maksetuista korvauksista. Korvausta maksetaan kolmelta vuodelta.

Pakolaisten vastaanotosta aiheutuvista kustannuksista korvattiin kunnille reilut 45 miljoonaa euroa viime vuonna.

Näistä reilut kymmenen miljoonaa euroa maksettiin laskennallisina korvauksina, reilut 11 miljoonaa euroa toimeentulotuen korvauksina, vajaa viisi miljoonaa euroa tulkkipalvelujen järjestämisen korvauksina, reilut viisi miljoonaa euroa alaikäisten yksintulleiden tukipalvelujen korvauksina ja reilut 12 miljoonaa euroa pitkäaikaisten ja huomattavien sosiaali- ja terveyspalveluiden erityiskorvauksina.

Entisen Neuvostoliiton alueelta tulleiden paluumuuttajien toimeentulon ja heimoveteraanien palvelujen järjestämisestä kunnille vajaa viisi miljoonaa euroa. Koska Suomessa ei kerätä tietoja sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttämisestä kansalaisuuden tai etnisen taustan mukaan, sisäasianministeriö ei voi esittää tietoja kuin näistä erityispalveluista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu