Meille siis tulossa toinen laspi ensi vuonna ja silloin eka lapsi 3 1/2v. Hirvittää/pelottaa ajatus että miten jaksan/osaan/pystyn hoitamaan molemmat lapset. Ja hirvittää myös unirytmit, olen kuitenkin 30v ja jaksanko enää yövalvomisia. Miehellä kolmevuorotyö.
Tietenkin HALUSIMME toisen lapsen mutta nyt rupes hirvittämään.
Miten te muut olette jaksaneet ja onko Teidän lapsillanne sen verran ikäeroa että pitäisi sillä vanhimmalla lapsella olla kuitenkin tekemistä/äksöniä päivässä ja äidillä kuitenkin uuden tulokkaan kanssa kädet täynnä hommia alussa.
Oletteko siis pitäneet vaikka sen 3 vuotiaan aluksi tarhassa,vai?
Tietenkin HALUSIMME toisen lapsen mutta nyt rupes hirvittämään.
Miten te muut olette jaksaneet ja onko Teidän lapsillanne sen verran ikäeroa että pitäisi sillä vanhimmalla lapsella olla kuitenkin tekemistä/äksöniä päivässä ja äidillä kuitenkin uuden tulokkaan kanssa kädet täynnä hommia alussa.
Oletteko siis pitäneet vaikka sen 3 vuotiaan aluksi tarhassa,vai?
Vastaukset 9
Vanhimmat
tarjoitin siis kahden lapsen vanhempaa!!!
Jos ei pysty hoitamaan kahta lasta ilman, että toinen täytyy laittaa laitokseen, olisi kannattanut miettiä kaksi kertaa ennen kuin alkaa lisääntymään edelleen (en tarkoita sinua vaan puhun yleisellä tasolla!!).
Valitettavasti juu, kyllä niitä esikoisia hylätään päiväkotiin kun uusi vauva tulee, härskein tuntemani tapaus on sellainen, jossa 2,5 vuotias jatkoi normaalisti päiväkodissa, ja äiti kotona vauvan kanssa. Kaiken ilkeintä jutussa oli se, että isäkin piti alussa isyyslomaa, mutta esikoinen joutui virumaan päiväkodissa kun muu perhe vietti yhdessä aikaa kotona. Tämä on tositarina, mutta onneksi ääripäästä!
Onneksi suurin osa on vastuullisia vanhempia, jotka "jaksavat" hoitaa kaikki tekemänsä lapset, eivätkä sysää lapsiaan vieraille hoitajille hoidettaviksi. Uskon että sinäkin kuulut niihin vanhempiin, ja usko tai älä, mutta kyllä siihen kahden lapsen vanhemmuuteen kasvaa mukaan, ja useimmiten etukäteen pelätty asia tuntuukin helpommalta mitä kuvitteli. :)
Meillä lapsilla ikäeroa 3 vuotta enkä koe tätä mitenkään raskaaksi, vaan ihanaksi ajaksi :)
Meidän lapsilla on kolme vuotta ikäeroa ja nuorimman syntyessä olin sinua useamman vuoden vanhempi - eihän 30v ole mikään ikäloppu, joka ei jaksaisi! Vauva sopeutuu hyvin vanhemman lapsen menoihin ja perheen touhuihin, jos vain suhtaudut asioihin luonnollisesti ja olet joustava. Kolme vuotias alkaa olla jo aika itsenäinen leikeissään ja viihtyy itsekseen jonkin aikaa. Yritä saada hänet auttamaan vauvan hoidossa.
Laitoin kolme vuotiaan kolmena päivänä viikossa puoleksi päivää tarhaan, mutta aloitin sen jo ennen vauvan syntymää. En näes halunnut, että hän tuntisi itsensä jollain tavalla syrjityksi jos hänet laitetaan 'pois' tarhaan uuden vauvan tultua. Näin jatkoimme esikouluun asti ja uusi vauva aloitti myös aikanaan tarhassa käynnin samalla aikataululla, vaikka uutta vauvaa ei enää ollut tulossakaan.
kyllähän sä pärjäät! Mulla ikää oli 37v toisen tullessa, lapsilla ikäeroa alle 2v ja miehellä kolmivuorotyö. Voithan toisen laittaa vaikka seurakunnan päiväkerhoon kerran pari viikossa tai muuhun vastaavaan. Tuonikäisen kanssa pystyy jo paljon kerhoilemaan, käymään muskareissa ja leikkii jo mukavasti toisten lasten kanssa. Meikäläiselle ainakin sosiaalinen elämä on ollut ehdoton helpotus ja arjen ilo. Toki yövalvomiset oli kaameita varsinkin kun oli sairasteluputkia. Mutta yleensä äidit saa kummasti voimia lasten kanssa touhutessa ja muita äitejä tavatessa oma väsymys unohtuu. Ja alussa vauveli nukkuu niin paljonkin! Odota ilolla tulevaa!
haluaisit olla esikoisestasi turhaan erossa viemällä tarhaan, vaikka olet itse kotona. Minä ainakin olen tehnyt lapseni siksi, että haluan olla heidän kanssaan. En, että voisin viedä heidät muualle hoitoon, koska en jaksa itse hoitaa. Hirvittäisi ehkä jos lapsilla olisi ikäeroa n. vuosi, mutta sinun esikoisesihan on jo iso.
ajatellut että pitäisin lapsen tarhassa kokopäiväisesti. Seurakuntakerhoihin ois kyllä hyvä viedä muutamaksi tunniksi viikossa. Eka lapsi on ollut tarhassa jo nyt kokopäiväisesti kun olemme töissä eli ei tämä uusi asia hänelle ole. Olisi kyllä kivaa että hänelle olisi sitä ikäistään seuraa vaikka parina päivänä viikossa.
Ja kyllähän minullekin se sosiaalinen elämä on tärkeää koska sitten sitä taas jaksaa.
Kyllähän tässä on kauan mietitty tätä toista lasta ja todella haluttu.
Ja kun me vanhemmat olemme vapaalla tai lomalla niin kyllä meillä lapsi on kotona silloin EI tarhassa.
Mutta kiitoksia vastauksistanne. Eiköhän se elämä mene omalla painollaan=)
Meillä juuri samalla ikäerolla lapset ja pähkäilin samojen asioiden tiimoilla ennen vauvan syntymää. Otin sitten esikoisen kokonaan tarhasta pois ja ei mennyt kun kuukausi niin soitin lastenhoidon ohjaajalle että kävisikö jos esikoinen olisi yhden päivän viikossa tarhassa, että saa nukkua univelkoja pois vauva kainalossa tai hoitaa pakollisia asioita, joita on vaan helpompi tehdä yhden lapsen kanssa. Todella hyvä ratkaisu oli ja eihän se ole kuin se 6h ja lapsi sai ikäistään leikkiseuraa ja kerhot siihen päälle missä käytiin koko porukalla.
Miun mielestä se on ihan ok jos on 1-2pv viikosat päivähoidossa, riippuen siitä kuinka paljon käy kerhoissa tai kuinka osallistuva isä on. Eihän äitikääm mikään supernainen ja kaikkijaksava ole ( ja hyvät ihmiset, EI tarvitse kenenkään olla), eikä se silti vie pois sitä mahdollisuutta että voisi hankkia lapsen tai kaksi, jopa kolme. Eri asia on jos voimavarat ovat todella vähäiset niin kannattaa harkita.
Mistä ihmeestä se käsitys on tullut että äitien pitäisi olla kaikkijaksavia uhrautuvia kanaemoja ilman minkäänlaista lupaa olla edes hyvällä tavalla itsekäs ja ottaa omaa aikaa? Väitän ettää levännyt äiti on parempi äiti kun väsynyt äiti joka kasaa itselleen kaiken mahdollisen työn ja taakan ja uhrautuu marttyyrinomaisesti sinne pieneen pesään poikueineen. Ja apuahan ei voi ottaa vastaan. Mistähän sukupolvien takaa tälläinen ajattelutapa on oikein peräisin? Nyt ei kyllä ole niitä mummoja siinä apuna...
Mulle tuli eteen vähän toisenlainen ongelma kun kakkonen syntyi. Kamala syyllisyys painoi kun ei enää ollutkaan joka hetki aikaa esikoiselle, oletan että saatais olla aika yleistä tollaset tuntemukset alkuun. Mutta kun tuntemukset ei vieläkään hellitä, vauva on puolivuotias. Tuntuu kuin mulle olis lykätty joku vieras lapsi jota täytyy hoitaa ja se verottaa suhdettani esikoiseen. En osaa rakastaa molempia, tuntuu että se on pois esikoiselta. Siis rakastan kakkosta kyllä, mutta se on niin erilaista. Kun vauva tartee mua niin aina tuntuu pahalle esikoisen puolesta kun en voi sillä hetkellä olla hänen kanssaan. Alussa ongelma ei ollut edes niin paha, kun vauva nukkui lähes koko ajan, mutta nyt... En osaa olla molempien kanssa yhtäaikaa, huomioni menee kokonaan toiselle ja sitten vaihtuu toiseen. Jos lepertelen vauvalle ja esikoinen on kuuloetäisyydellä musta tuntuu kuin "pettäisin" esikoista. Eikö ole hullua?!
Tyhmintä tässä on se, ettei esikoinen ole edes mustasukkainen vauvasta, tykkää siitä ihan mielettömästi! En vaan voi sille mitään että välillä tulee sellainen olo että meillä on joku vieras vauva häiritsemässä perheemme muuten niin sujuvasti menevää arkea. Esikoinen oli aina mukanani joka paikassa minne meninkin, olin iloinen, nautin hänen seurastaan silloinkin kun hän oli vauva. Nyt tuntuu etten voi ottaa esikoista joka paikkaan jos en ota myös kakkosta. ja kahden pienen kanssa on kamalan vaikeaa joissakin paikoissa, esim jos jonnekkin kaupungille lähden. En tunne saavani vauvasta samanlaista iloa kuin esikoista. Odotan vain että se kasvaisi ja että vauva-aika menisi äkkiä ohi! Vauva ei valvota mitenkään erityisen paljon tai ole muutenkaan erityisen vaativa, eli ei tämä mistään väsymyksestä johdu. olen vain välillä katkera vauvalle kun "joudun" antamaan huomioni hänelle. Tuntuu että olen vieraantumassa vauvasta. Esikoisen osasin aina nukuttaa, osasin lohduttaa, tiesin mitä hän milloinkin kaipasi... Mutta vauvan nukutukset sun muut on jäänyt koko ajan enemmän ja enemmän isälle ja vauva tuntuukin tykkäävän hänestä enemmän kun musta. Esim mies oli äsken kaksi päivää reissussa eikä vauva nukkunut juuri lainkaan sinä aikana, EDES YÖLLÄ vaikka normaalisti nukkuu öisin TODELLA hyvin. un mies tuli kotiin kävi vauva nukkumaan ja veteli hirsiä pari tuntia putkeen.
pelkään että tämä vain pahenee tätä rataa. jotain tartteis tehä, en vaan tiedä että mitä :(
minulla on ihan samanlaisia mietteitä ja siis odotan nyt toista. Meillä kävi ensimmäisen lapsen kanssa niin että on ihan isänsä poika eikä äiti kelvannut. No nyt kelpaan ja jännityksellä odotan kun toinen syntyy.
Ja jokainen tekee niinkuin parhaimmakseen näkee tuon lapsien hoidon=)